Näytetään tekstit, joissa on tunniste Diaspora. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Diaspora. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. lokakuuta 2011

Rakkaalla sosiaalisella medialla on monta nimeä

Uskoisin, että viimeistään ensi vuonna netin yhteisöpalvelut lähtevät tosissaan kilpasille. Facebook on jo alkanut menettää otettaan, ja monet Mark Suckerbergin megalomaniaan kyllääntyneet ovat sieltä siirtyneet Google+ :aan hallinnoimaan virtuaalikontaktejaan. Jonkinmoisena mustana hevosena voitaneen pitää yhä selkeästi keskeneräistä, mutta oudon sympaattista, etten sanoisi underground-henkistä Diaspora* :a, jonka itse taannoin valitsin.

Mutta tässä välissä on pakko muistuttaa, että etenkin Brasiliassa ja Intiassa on jo kauan ollut Facebookin varteenotettavana kilpailijana Orkut.com! Sen on aikoinaan luonut Googlen työntekijä Orkut Büyükkökten.

Orkut Büyükkökten.

Minä en tule pääsemään herran nimestä yli vielä pitkään, pitkään aikaan. Juuri kun olin päässyt hihittämästä saitin nimelle, tuli vastaan sen perustajaherra. Nimet All-Time TOP-10:een meni hän täysin heittämällä jonnekin Bugge Wesseltoftin, Magnus Pääjärvi-Svenssonin ja Nussia Aisenstadtin lomaan. "Totuus on tarua ihmeellisempää" on täysin totta.

Orkut Büyükkökten. Pitää varmaan tehdä sarjakuva, jonka yhdessä ruudussa känninen CP-vammainen oksentaa, niin voisi käyttää tuota sukunimeä Don Martin -henkisenä ääniefektinä.

perjantai 30. syyskuuta 2011

On Diaspora*:n aika.

Päätin sitten tehdä hypyn ennaltahehkutettuun tuntemattomaan viimeaikaisten Facebook-jobinuutisten innoittamana. Diasporasta on puhuttu pitkään Facebookin syrjäyttäjänä, mutta tuo Google+ on jossain vaiheessa kiilannut väliin. Diaspora oli kuitenkin kuvioissa ensin, ja tuntuu vilpittömämmältä, joten sinnepä registeröidyin.

Se, että Diasporan tutoriaalissa piruiltiin melko estoitta Facebookin perustajalle Mark Zuckerbergille, oli se oljenkorsi, joka sai minut kokeilemaan Diasporaa.

Siellä ei vielä ollut tuttuja. Tarkemmin ottaen yhtään. Ylläpitäjät antoivat automaattiviesteissään kuitenkin ymmärtää, että ihan viime aikoina Diasporaan on tullut "muutama" käyttäjä lisää...

Diaspora löytyy täältä: https://diasp.eu/

Systeemi on selvästi vielä lapsenkengissään, mutta voi luoja, kun tuo "riisuttu Facebook" tuntuikin todella freesiltä hellyttävästä kömpelöydestään huolimatta. Ei mainoksia, ei farmvillejä, ei parasiitin lailla leviäviä vihakolumneja. Ainakin tällä hetkellä Diasporassa on vain olennainen.

Ystävien paimentaminen ja kusipääkontrolli näyttää myös olevan Diasporassa huomionarvoisen näpsäkkää.

On semmoinen lämmin tunne, että tämän osalta uskaltaa pikkuhiljaa panna Puskaradio FM:n päälle ja alkaa exoduksen masinoimisen.

Omalta kohdaltani toiminnan painopiste on edelleen tässä blogissa, ja tullee olemaan vielä suht kauan.

Olisi kuitenkin mukava koettaa palailla virtuaaliseen kanssakäymiseen diasporaitse, ihmiset: en ole nimittäin saanut klikkailla teitä sitten 17.12.2010:en.