torstai 31. maaliskuuta 2011

Music Wants To Be Free

"Information Wants To Be Free" oli ainakin takavuosina piraattihenkisten tietokonenörttien yksi iskulause. Nyttemmin nämä samat kaverit ovat järjestäytyneet puolueeksi ja tavoittelevat maahamme samanlaista tekijänoikeustilannetta kuin mitä Kiinassa on ihmisoikeustilanne. Artistien etuja ajava tekijänoikeusjärjestö Teosto on latistettu "mafiaksi" perussuomalaisenkaltaisella retoriikalla.

Kevään 2011 aikana olen pannut merkille, että hitto: eihän tämä musiikki mitään elätä. Se näyttää olevan suurissa kansankerroksissa lähtökohtaisesti harrastus tai kutsumus. Tekijöiden syvät, nöyrät rivit poltetaan loppuun taulukkopalkoin ja kohdeavustusalmuin. Kun joku erehtyy tienaamaan musiikilla, kirkuvat seiskojen ja iltisten lööpit notta karitapio tienasi taas miljoonan, katso kuvat.

Itsekin ilmeisesti teen oletusasetuksellisesti talkootyötä. "Oikea työ"hän on se, mistä maksetaan. Valehtelematta yli puolessa saamistani työtarjouksista, tulevat ne sitten puhelimitse tai e-mailitse, sanotaan aina erikseen sivulauseessa tyyliin "saat toki korvauksen" tai "tästä myös maksetaan". Vautsi vau, että oikein palkkaa, rahalla maksavat! Alkoivatkin jo kyllästyttää nämä kuukausittaiset pankkikeikat (joka kuun viimeinen päivä kuusi settiä jazzia OP:ssa), taloyhtiökeikat (joka kuun neljäs päivä viisi tuntia iskelmää isännöitsijän ja huoltomiehen korvaan) sekä lähikauppakeikat (Ipaneman tyttöä ja muuta bossaa lihaosaston nurkassa niin kauan kunnes ruokakassi on maksettu, noin 3 tuntia). Kännykkä- ja laajakaistaliittymälaskut saan sentään katettua myymällä hanuria Turuntien ja Länsirannan kulmassa.

Seuraavalla kerralla pyytäessäin' putkimiestä kämppääni hommiin muistan takuulla mainita, että kyllähän sä tästä palkkaakin saisit. Tai pestatessani työläis-sekstetin rakentamaan pakettitaloni taidanpa siinä sivussa tokaista, että ei hätää, ei teiän tätä ilmatteeks tartte tehä.

Keskiajan suomalainen  leikarikulttuuri elää yhä. Leikari oli pellen, narrin ja bardin sekoitus, jota sai surutta töniä, kampitella, pahoinpidellä ja kieritellä paskassa ja höyhenissä. Sitä vaan edelleenkin ihmettelen, että kuka ihme tuota leikarin hommaa halusi silloin aikoinaan tehdä? Ilmeisesti leikarit harjoittivat halveksittua ammattiaan jonkinlaisesta pakosta.

Villevalolla jättitulot, katso video.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Politikointia



"Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku." J.K.Paasikivi (1870-1956)

Itse ajattelin antaa ääneni joko Taisto Sinisalolle (keskirivi, vasemmalla), Harri Holkerille (alhaalla keskellä) tai Jari Sarasvuolle (alhaalla oikealla).

Eikö huhtikuisten eduskuntavaalien yhteydessä voisi samalla siirtyä noista uurnista takaisin perinteisiin arkkuihin?

Ylös Suomen poijat nuoret

Arto Virkkusen Helsingin yliopiston käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan tekemässä väitöskirjassa "Liikunnanopettaja sosioeettisenä kasvattajana" esitetään, että koululiikunnassa tulisi lisätä musiikkiliikunnan (esim. aerobic) sekä telinevoimistelun määrää.

Aerobiccejä ja pilateksia koulukontekstissa kannatan täydellä sydämelläni, mutta vastaavasti jok'ikisellä solullani vastustan sitä, että telinevoimistelusta edes puhutaan vielä 2010-luvulla. Tulen loppuikäni vihaamaan tuota pillin mukaan suoritettavaa puolisotilaallisuutta. Alakoulussa telinevoimistelua kavahtivat meistä pojista lähes kaikki. Kyllä, myös ne hyväkuntoiset. Yhäkin silloin tällöin liian aikaisin aamulla herätessäni tulen ajatelleeksi, että huh, onneksi ei sentään enää tarvitse mennä kouluun telinevoimistelemaan, ja jatkan nukkumista mielenosoituksellisesti vähintään puoleen päivään. Ikuisesti kiroan jälkikäteen sitä, etten ollut alakouluaikoina kapinallisempi ja pinnannut joka ainoaa telinevoimistelutuntia. 

Telinevoimistelu ei ole yhteisöllisyyttä. Se on vastenmielistä pelleilyä ja opettajan taholta tiedostamaton koulukiusaamisen muoto, joka saa huonokuntoisimmat oppilaat paskomaan housuihinsa ja vihaamaan liikuntaa, juuri heidät, joiden pitäisi eniten liikkua. Meikäläisen kesti yli 20 vuotta tajuta, mistä liikunnassa on kyse, mistä syytän täysin surutta ja hyvällä omallatunnolla koululiikuntaa, etenkin telinevoimistelua. Sairaalloinen ylipaino, verenpaine, B-tyypin diabetes, korkea kolesteroli, sepelvaltimo-ongelmat, selkävaivat, iskias: kiitti vaan renkaat, köydet, puolapuut, hevonen, eritasonojapuut, matot ja rekki! Telinevoimistelu kuuluu vain itäblokin maihin, menneisyyteen ja Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta tutun opettajan Pentti Rautajärven metodiikasta hullaantuneille. Tai toki heille harvoille kiinnostuneille: perustakaa perkele kouluihin vaikka jotain kerhoja tuolle ähräämiselle tai jotain.

Arto Virkkunen on nykyisin eläkkeellä, ja toiminut liikunnanopettajana lähes 40 vuotta.

Arvasin.

Huomenna Berto Virkkusen väikkärissä tullaan siihen tulokseen, että matematiikan opetuksessa pitäisi ottaa uudelleen käyttöön joukko-oppi, ja ylihuomenna Certo Virkkunen jättää tarkistettavaksi väitöskirjan, jossa peräänkuulutetaan musiikintunneille lisää nokkahuilun soittoa.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kaikkiruokaisuuden perusteet

Tänään Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston AOV-luokan tussitaululta pisti silmään seuraava luettelo:

1. Kesä Vetelissä
2. Käymälään
3. Häävalssi
4. Mette
5. Mitä yhdestä
6. MM-95
7. Rakkauden raippa
8. Sinut haluan vain

Mitä ilmeisimmin kyse on jonkin esiintyvän kokoonpanon settilistasta, mutta hämärän peittoon jäänevät iäksi a) minkä tyyppisestä yhtyeestä on kyse sekä b) minkälaiseen esiintymiseen yllämainittua settiä on treenailtu. Alle kolmekymppisen pariskunnan häihin viittaisi, jos saan arvata.

Ennen vanhaan riitti kun mentiin jakkaran kanssa paikan päälle ja riuhnuutettiin metsäkukkia ja akselijaelina. Kyllä nykyään muusikoilta tunnutaan vaadittavan melkomoinen tyylien kirjo, spektri, etten sanoisi!

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Dialogien toimivuudesta

Kun kahdenkeskisessä kommunikaatiossa jokin ihan pöljäkin temppu toistetaan tarpeeksi monta kertaa, syntyy väistämättä hauskaa.

Halikossa toimii vielä toistaiseksi mielisairaala. Tästä johtuen keskusta-alueella näkyy väkilukuun nähden suht sakealti ns. "osastojen miehiä" ja naisia. Tänään äidyin kebab-pizzeriassa sivukorvalla kuuntelemaan työn touhussa olevan (suomenkielentaitoisen) kebab-myyjän sekä hieman hämärillä lauseilla kommunikoivan (todennäköisesti) osastojen miehen välistä sanallista vuorovaikutusta.Ei jälkeenmainittu epäselvä ollut, ennemminkin hiljainen, hiukan piipittävä.

Se, että kebab-myyjä ei kertaakaan kuullut tai tajunnut osastojen miehen lauseita heti, vaan joutui sanomaan joka ainoana repliikkinään "Hä?", "Mitä?" tai "Tä?", oli lähtökohtaisesti ärsyttävää, mutta noin kymmenennen peräkkäisen toiston kohdalla alkoi meikäläisen pokka pettää ihan holtitta, robotoituneen "keskustelun" väkisinkin hauskistuttua. Iloisena huipennuksena osastojen mies maksoi kolikoilla: niitä siinä tiskillä sitten poistuessani setvivät. Poistuin hyväntuulisena, tosielämän davidlynchmäinen pulttibois -momentti oli saanut kasvoilleni pitkäkestoisen hymynkareen.

Ainakin tusinan verran perättäisiä lauseitaan se mies toisti myyjän sanottua että hä. Mahtoikohan hän sittenkin vain vedättää? Joka tapauksessa ennenkuulematon tapaus.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Itellmodernismia

Iankaikkinen taidekeskustelu velloo jälleen kerran. Aamenta ei näy, eikä tule. Iankaikkiset taidekeskustelut Suomessa ovat noudattaneet jo 23 vuoden ajan samaa kaavaa. Jonkin aikaa ehkä jaksetaan kuunnella taiteilijaosapuolta, mutta heti puheen kääntyessä rahaan joku käyttää jo kauan sitten hiirenkorville kuluneen Teemu Mäki -kortin, mikä tarkoittaa tietenkin automaattisesti sitä, että on voittanut tämän(kin) taide"väittelyn".

Taiteilija Teemu Mäki (1967-) tappoi vuonna 1988 kissan tylsällä kirveellä videomontaasiaan "Sex and Death" varten. Kuusi sekuntia kestävä tappo-otos löytyy tätä nykyä Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmista.

Tyhmyydestä sakotettiin, mutta kansankäräjät langettivat Mäelle lisäksi henkisen elinkautistuomion ja "kissantappajan" ikistatuksen. Mäestä tuli virallinen huonon taiteen messias ja penttilinkola. Kansalaiset velvoitettiin pitämään huolta siitä, että kissantappajuus ulettuisi ainakin kolmeen polveen: Mäen lapset olisivat kissantappajan lapsia, ja hänen lapsenlapsensa kissantappajan lapsenlapsia. Mediaa on ohjeistettu Mäkeä haastatellessa muistuttaa jutuissa kissantappajuudesta vähintään kerran. Teemu Mäelle on myös oma, poikkeuslailla säädetty veroilmoituskaavake 15b: "Selvitys kissantappajan tulonhankkimiskuluista". Mikäli tuntee Teemu Mäen, voi saada syytteen kissantappajan kanssa kaveeraamisesta, ja enimmillään 2 vuotta ehdollista. Mäellä on myös lähestymiskielto kaikkiin eläimiin: kissoille 50 metriä, muille 20 metriä, voimassa niin kauan kuin faunaa riittää. 2004 Kiteellä nähtiin kissanäyttelyssä Teemu Mäeksi luultu mies, joka välittömästi joukkopahoinpideltiin raajarikoksi, ja paikallinen nuori isäntä ejakuloi vielä hänen päälleen. 

Mäen saama rangaistus on ankarin maassamme koskaan langetettu sanktio. Eikä siitä vastaa Suomen oikeuslaitos, vaan omankäden virtaset.

Oheisen Teemu Mäki -kortin kuva on Kukkahattutäti.com -sivustolta. Se sisältää kuvia, joissa ihmiset ovat sonnustautuneet kukkahattuun. Kukkahatulla he haluavat ottaa kantaa mm. siihen, miten erään nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat tuppaavat niputtamaan eri mieltä olijat "kukkahattutädeiksi". Teemu Mäki haluaa kukkahattuilullaan uskoakseni ilmaista kantavansa huolta siitä, miten em. nimeltämainitsemattoman puolueen edustajat sekoittavat taidepoliittisella linjauksellaan termit "taide" ja "viihde".

Toisaalta näen Teemu Mäen myös panevan itsensä likoon taannuttamalla itsensä siihen perinteiseksi miellettyyn ihmisiksiolemisen diskurssiin, jolla nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat liikuskelevat. Marskia sotakirjallisuutta, iskelmää, iltatoria, riimirunoutta, kukka-asetelmia. Mäki on tässä kuvassa herkullisen irvokas, paradoksaalinen kukka-asetelma miehestä, joka ei saa sitä yhtä ainutta tyhmää tekoaan anteeksi kansalta, joka antaa tuhat tyhmää tekoa tehneille nykäsille ja tuksuille aina anteeksi. Postmoderniuden huippu, mestariteos, oli tahallista tai ei. Se on se kukkahatunpukija, päästä Barabbas!

Ehkä jonain päivänä koittaa utopia, jolloin Teemu Mäki on jätetty rauhaan. Hiljentävää, että joudun vielä vuonna 2011 kirjoittamaan tästä, näin. Dixi. Ja kun on dixi huudettu, sit' kommentoida ei.

PS 26.3.2011: "Jos taideteos tavoittaa vain pienen joukon ihmisiä, mutta koskettaa heitä voimakkaasti ja muuttaa pysyvästi, voi teoksen yhteiskunnallinen vaikutus olla suurempi kuin sellaisella teoksella, joka tavoittaa valtavan yleisömäärän, mutta koskettaa sitä vain lievästi ja hetkellisesti." (Teemu Mäki artikkelissaan Käytännöllisen utopian alkeet)

torstai 24. maaliskuuta 2011

Voittajakansaa

Tänään Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliehdokas Jani Hirvimäki heitti lehdessä tutun, viime aikoina hiukan huolestuttavastikin yleistyneen provokaattion:

"Jos suomalaiset olisivat hävinneet viime sodissa, puhuisimme kaikki venäjää, eikä mitään pakkoruotsia olisi olemassakaan."

Jo jonkin aikaa maassamme käytyyn sisällissanasotaan puutun tarkemmin lähempänä em. vaaleja. Tuohon konfliktiin liittyvää sodassa voittamisen käsitteen hämmentämistä olen aina seurannut vain ja ainoastaan huvittuneena. Kun joku päkki on päättänyt, että olemme voittaneet talvi- ja jatkosodan, niin eihän hälle saa edes lingvististä järkeä puhuttua enää millään. Itselleni ikimuistoisin esimerkki sijoittuu teinivuosille, kun Saddam Hussein suureen ääneen julisti Persianlahden kriisin loputtua notta me voitimme.Ai niin, ja voitimmehan me myös kans... korjaan, vapaussodan.

Minulle on loppupeleissä aivan sama, miten ihmiset sodat tulkitsevat. Sota on absurdi asia, joten olkoon myös siitä keskustelu absurdia. Onhan jollain perverssillä tavalla lohduttavaakin, että sodassa voi näemmä olla joskus myös pelkkiä voittajia. Sitä minä vaan hiukka pelkään, että jos tänään päätämme voittaneemme sodan, niin huomenna ollaan kädet ojossa ja ylihuomenna jo otetaan revanssia.

Nöyryyttä peliin, kiitos, sillä "maantieteelle emme voi mitään" (J.K.Paasikivi).

J.K.Paasikivi (1870-1956)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Varauksetonta hehkutusta IV: Ryppyjä

Espanjalaisen Paco Rocan viime vuonna suomennettu kertomus on upeaa sarjakuvakerronnan ja selkeän, eurooppalaisen viivan riemujuhlaa. Tarinan keskiössä on vanhainkotiin siirretty Emilio, jonka päässä jäytää Alzheimer. Vanhusvaraston sensoris-deprivatiivista arkea kuvataan järisyttävästi, kaiken taustalla on pohjaton suru ja tarkoituksettomuus. Onneksi Roca ymmärtää maustaa tarinansa uskottavilla huumorin-, hyvyyden- ja oikeanpilkahduksilla. Hoitokodin asukit tulevat lukijan iholle mitä tehokkaimmin, pakottaen ajattelemaan sitä, mikä tässä elämässä onkaan tärkeää. Liikuttava, syvältäkouraisevin hetkin etenevä tarina ei halua ulottua kuolemaan saakka ainakaan odotetulla tavalla, mikä on oikein hyvä ratkaisu.

Tyhjä aukeama on ollut näin vaikuttava viimeksi Raymond Briggsin mestariteoksessa "Minne tuuli kuljettaa" (1982). Mielestäni "Ryppyjä" ansaitsee kuulua kymmenen parhaan 2000-luvulla suomennetun sarjakuvan joukkoon, ellei viiden.

Mars hyvinvarustettuun kirjastoon tai kirjakauppaan siitä.

Vesi vanhin maustehista

STUKin pääjohtaja Jukka Laaksonen kertoo uutisissa, ettei meriveden käyttö Fukushiman viallisten reaktoreiden jäähdyttämiseen ole pitkäaikainen ratkaisu. Merivesi tuo uusia ongelmia reaktoreihin. Pahimmassa tapauksessa reaktoreihin kehittyy väkevä suolaliuos ja suola alkaa kiteytyä. Silloin reaktoria ei enää saada jäähdytettyä millään. Laaksosen mukaan ongelma vältetään vain makean veden saamisella reaktoreihin

Mutta eikös silloin reaktoreihin kehity väkevä sokeriliuos ja sokeri ala kiteytyä?!?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Countrytunnelmissa

Tänään päässäni on soinut koko päivän letkeä rekkakantriralli-aihio "Soinin tie, Kreikan tie". Kiitos, uutiset. Kiitos, Jutta Urpilainen.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Köyhäilyä I

Köyhäily on upea taiteen / kulttuurin muoto. Siihen luetaan mm. hamstraus, erikoistarjousten kärppämäinen vahtaaminen sekä pitkän juoksun ajattelu.

Rakastan viimeksimainittua niin paljon, että monet varmaan luulevat autistiksi. Neuroosiksikaan en pitkän juoksun ajatteluani suostu tunnustamaan. Mielestäni pitkän juoksun ajattelussa ei ole mitään ongelmallisuutta tai stressaavuutta. Tarvittaessa siihen tottuu, samalla tavalla kuin esim. kuntosalikäynteihin tai lenkkeihin. Kohdallani pitkän juoksun ajattelu on esim. sitä, että ostan joululahjoista suurimman osan alkuvuodesta ja syntymäpäivälahjat tasan silloin kun siltä tuntuu. Mutta silti sydämellä! Pienituloisuudestani huolimatta en alennu marketteihin tekemään viimehetken ostoksia ja kerjäämään kauppahyllyiltä, että voivoi kun olisi jotain ostettavaa pliis, ja sitten käteen jää vain kuppainen mariskooli. Ei!: em. hyllyt ja niiden mielenperäiset lahjaideat saavat luvan ihan itse pompata meikäläisen silmään, kotoa hakemaan. Parhaat ystäväsi ja heidän mieltymyksensä seuraavat sinua alitajunnassa kuitenkin ympäri vuoden. Alitajunnan pitäisi aina hoitaa kaikki lahjaostokset.

Tiedättekö mitä? Säästin tänään 300-400 euroa ostamalla talvitakin. Netistä, Varustelekasta. Tuo mainio pulju vaatettaa näemmä myös meidät sairaalloisen ylipainoiset, minkä johdosta sille tulisi myöntää jonkinasteinen ihmisoikeuspalkinto.

Siinä sivussa ostin myös pari pipoa. Tietenkin.

Olettehan varovaisia vesillä tänäkin juhannuksena. Rauhallista joulua kaikille, ja onnellista uutta vuotta 2012.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

J.Kuusisen blogimerkintä 16.3.2011

Tänään Viihdeuutisissa Lauri Tähkä & Elonkerjuu -orkesterin basisti Antero Naali tilitti, millainen shokki pitkään toimineen bändin hajoaminen oli.

Edes Fukushiman ydinvoimalan kaikkien reaktoreiden posahtaminen ei onnistuisi pyyhkimään pois virnettä, joka minulla on ollut naamalla koko päivän.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Hajoaminen

Lauri Tähkä & Elonkerjuu sijaitsi listoilla noin neljän samantyyppisen bändin kanssa samoilla sijalukemilla, joten tämänpäiväinen musiikinmullistus on loppujen lopuksi ollut odotettavissa jo pitkään. Siitä huolimatta, että hajoaminen tapahtui noin 9 magnitudin voimakkuudella, se tuli yllätyksenä. Avustusjärjestöjen on hankala päästä Lauri Tähkä & Elonkerjuun vahvimmille ihailijavyöhykkeille, koska niissä täydellä volyymillä pauhaava musiikki läpäisee jopa avustustyöntekijöiden kuulosuojaimet. Uhreja arvellaan olevan viisinumeroinen määrä, joukossa ei tiettävästi ole botswanalaisia. Viimeisimmän tiedon mukaan Kiteellä on räjähtänyt erään fanin autokaiuttimien vasen takareaktori. Kyseinen subbari erittää harmaata savua, jot' ei kannata hengittää (15.3.2011 13:24). Ihmisiä kehoitetaan pysyttelemään ja pidättäytymään.

Moni maa on asettanut lentokiellon Suomeen. Etenkin lapsiperheet saavat matkustaa Suomeen vain erityisistä syistä (esim. Tapani Kansa). Kielto on ollut voimassa 90-luvun puolestävälistä lähtien.

Onneksi faniyhteisöt ovat kaikessa valveutuneisuudessaan noudattaneet annettuja katastrofiohjeistuksia. Kriisinaikaisia soitto- ja soittoäänirinkejä on perustettu, ja mikäli palvelupuhelinlinjat, Lauri Tähkä & Elonkerjuun kotisivut sekä karaoket menevät tukkoon panikoivien fanien ryysiessä, ovat faniyhteisöt sopineet hätäkokoontumispaikkoja, joihin kerääntyä Lauri Tähkä & Elonkerjuun hajotessa. Näissä kokoontumispaikoissa tulee olla ainakin yksi CD-soitin + varaparistot, Lauri Tähkä & Elonkerjuun koko levykatalogi, mielellään myös Spotify-yhteys.

Joka puolelta Suomea on kuitenkin kantautunut raportteja, joiden mukaan Lauri Tähkä & Elonkerjuu -kokoontumispaikoista on päässyt ilmaan Lauri Tähkä & Elonkerjuun musiikkia ulkopuolisten korviin! Mikäli Lauri Tähkä & Elonkerjuun radioystävällistä tuotantoa säteilee korviin edes noin 2 becquerelin voimakkuudella, on se jo omiaan aiheuttamaan peruuttamatonta vahinkoa kuuloelimistölle. "Maailma on renki" -kappaleen puoliintumisajaksi on laskettu noin 5000 vuotta. HUOM!: Edelläolevalla ei ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien kanssa.

Tiettävästi Jyrki Katainen on jo leppyytellyt kansaa olemaan "pogoamatta keikoilla", mitä tulee suomalaiseen folkrockiin. Se on edelleen täysin harmitonta ja turvallista musiikkia, ja Lauri Tähkä & Elonkerjuun hajoaminen on vain äärimmäinen poikkeustapaus. Voimme siis nukkua yömme rauhassa vastakin.

Oi Suomi katso

Juuri saamani tiedon mukaan:

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Irvo=Sanomat 14.3.2011


Irvokas (adj.) viittaa usein asiaan, jossa sekä komedia että tragedia yhdistyvät muodostaen mustahumoristisen kokonaisuuden. Mutta olisiko ylläolevan otsikkoviidakon ilmiölle, jossa katastrofi- ja viihdeuutisoinnit vuorottelevat tahatonta komiikkaa muodostaen, olemassa oma adjektiivinsa? Jokin napakka termi, jossa keltaisen lehdistön kuvottava typeryys ilmenisi yhdellä sanalla, tiedättehän?

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Haikailuhyppelyä

Jyrki Katainen toivoo, ettei Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkimainingeissa "hypittäisi haudoilla" kotimaan energiapolitiikka-keskustelussa.

Hop!

Eikö ole hienoa, kun joka asiassa on olemassa ns. Tekijä X? Eihän sen tarvitse olla 8,9 richterin maanjäristys. Se voi olla mitä tahansa odottamatonta, esimerkiksi auton eteen pomppaava kavioeläin, jonka huomaat liian myöhään, tai kanssasi teleporttiin hiipinyt kärpänen (suosikkini). Tämänpäiväiset Tekijä X:ni kohtasin illalla puoli kahdeksan paikkeilla, kun ajoin 100 kilometrin tuntivauhtia kahteen suht syvään kuoppaan lyhyen ajan sisällä Helsinki-Turku -moottoritiellä. Eipä voinut ennakoida, ei ehtinyt väistää.

Hop! Hop! 

EINO KOMSI 333
"Ydinvoima! On turvallinen voima: puhutaan paljon, että ydinvoima olisi vaarallista: ei se mitään vaarallista ole, hyvin hoidettuna, ydinvoima on... on... on turvallisempaa kuin esimerkiksi... koira, joka saattaa olla hyvin vaarallinen, huonosti hoidettuna: se puree, ja repii hyvät vaatteet. Täytyykö siihen mennä lähelle asumaan? Lähellä jos se räjähtää, se on erittäin vaarallinen: siinä palaa, iho karisee ihmisestä... äijäijäi, kuollaan vähitellen. Hyi! Se on hirvittävää. Mutta älkää menkö sinne lähelle asumaan. Kannattaa asua kaukana ydinvoimasta."

Hop! Hop! Hop!

Seuraavat kansanedustajat äänestivät lisäydinvoiman puolesta 1.7.2010:

Sirpa Asko-Seljavaara (KOK), Juha Hakola (KOK), Eero Heinäluoma (SD), Rakel Hiltunen (SD), Arja Karhuvaara (KOK), Mari Kiviniemi (KESK), Päivi Lipponen (SD), Sanna Perkiö (KOK), Pertti Salolainen (KOK), Sari Sarkomaa (KOK), Astrid Thors (R), Jan Vapaavuori (KOK), Ben Zyskowicz (KOK), Eero Akaan-Penttilä (KOK), Tuomas Blomqvist (R), Leena Harkimo (KOK), Hanna-Leena Hemming (KOK), Antti Kalliomäki (SD), Merja Kuusisto (SD), Sanna Lauslahti (KOK), Eero Lehti (KOK), Marjo Matikainen-Kallström (KOK), Jukka Mäkelä (KOK), Outi Mäkelä (KOK), Tapani Mäkinen (KOK), Matti Saarinen (SD), Kari Uotila (VAS), Raija Vahasalo (KOK), Matti Vanhanen (KESK), Pertti Hemmilä (KOK), Liisa Hyssälä (KESK), Ilkka Kanerva (KOK), Ilkka Kantola (SD), Esko Kiviranta (KESK), Jouko Laxell (KOK), Petteri Orpo (KOK), Katja Taimela (SD), Anne-Mari Virolainen (KOK), Stefan Wallin (R), Anne Holmlund (KOK), Hannu Hoskonen (KESK), Timo Kalli (KESK), Reijo Kallio (SD), Oiva Kaltiokumpu (KESK), Sampsa Kataja (KOK), Krista Kiuru (SD), Juha Korkeaoja (KESK), Antti Vuolanne (SD), Sirkka-Liisa Anttila (KESK), Timo Heinonen (KOK), Kalle Jokinen (KOK), Johannes Koskinen (SD), Tuija Nurmi (KOK), Juha Rehula (KESK), Päivi Räsänen (KD), Jouko Skinnari (SD), Ilkka Viljanen (KOK), Heikki A. Ollila (KOK), Mikko Alatalo (KESK), Marko Asell (SD), Jukka Gustafsson (SD), Harri Jaskari (KOK), Klaus Pentti (KESK), Tero Rönni (SD), Kimmo Sasi (KOK), Arto Satonen (KOK), Marja Tiura (KOK), Jyri Häkämies (KOK), Valto Koski (SD), Jari Larikka (KOK), Markku Laukkanen (KESK), Reijo Paajanen (KOK), Sirpa Paatero (SD), Markku Pakkanen (KESK), Sari Palm (KD), Jari Leppä (KESK), Olli Nepponen (KOK), Lenita Toivakka (KOK), Pauliina Viitamies (SD), Elsi Katainen (KESK), Jyrki Katainen (KOK), Seppo Kääriäinen (KESK), Kari Rajamäki (SD), Markku Rossi (KESK), Lauri Kähkönen (SD), Esa Lahtela (SD), Pekka Ravi (KOK), Eero Reijonen (KESK), Anu Vehviläinen (KESK), Esko Ahonen (KESK), Lasse Hautala (KESK), Anna-Maja Henriksson (R), Bjarne Kallis (KD), Miapetra Kumpula-Natri (SD), Mika Lintilä (KESK), Juha Mieto (KESK), Håkan Nordman (R), Mats Nylund (R), Petri Pihlajaniemi (KOK), Paula Risikko (KOK), Petri Salo (KOK), Paula Sihto (KESK), Jutta Urpilainen (SD), Matti Kangas (VAS), Toimi Kankaanniemi (KD), Reijo Laitinen (SD), Lauri Oinonen (KESK), Mauri Pekkarinen (KESK), Tuula Peltonen (SD), Henna Virkkunen (KOK), Matti Ahde (SD), Tuomo Hänninen (KESK), Kyösti Karjula (KESK), Inkeri Kerola (KESK), Paula Lehtomäki (KESK), Suvi Lindén (KOK), Raimo Piirainen (SD), Lyly Rajala (KOK), Antti Rantakangas (KESK), Tapani Tölli (KESK), Tuulikki Ukkola (KOK), Timo V. Korhonen (KESK), Mirja Vehkaperä (KESK), Pekka Vilkuna (KESK), Ulla Karvo (KOK), Hannes Manninen (KESK), Johanna Ojala-Niemelä (SD), Janne Seurujärvi (KESK), Paavo Väyrynen (KESK).

Hop! Hop! Hop! Hop! Potkinko vielä ristit kumoon.

PS: Teille sikainfluenssarokotusjonoissa taannoin riehuneille panikoijaveteraaneille, jotka olette tällä kertaa mm. tukkineet STUKin nettisivut ja hamstranneet apteekit tyhjiksi joditableteista, suosittelisin Varustelekan sivustolla tarjouksessa olevaa kinkyä tsekkiläistä PVC-ydinsuojaviittaa, joka löytyy täältä.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Japanista kirjoittamisen problematiikka

Suuresti ihailemani kirjailija Kurt Vonnegut (1922-2007) sortui myöhäistuotannossaan vanhan satiirikon kiroukseen. Tekstinsä eivät enää olleet kovin purevia, vaan enimmäkseen katkeria, pessimistisiä tilityksiä. Mikäli jostain syystä aloittaa vonnegutisminsa KV:n viimeisistä kirjoista, saa hänestä täysin väärän kuvan.

Minun tekisi tällä hetkellä mieli kirjoittaa Japanin seismisestä katastrofista vaikka mitä, olla monesta siihen liittyvästä asiasta jotain mieltä. Mutta enpäs niin teekään. En halua kuulostaa omalta myöhäistuotannoltani, kun esikoinenkin on vielä julkaisematta. Joten eiköhän unohdeta tämä harmillinen välikohtaus ja vetäydytä koteihimme jatkamaan Big Brotherin, Idolsin, missien ja viihdeuutisten vahtaamista.

3/11

Japani sijaitsee neljän mannerlaatan liitoskohdassa. Mannerlaatat eivät välttämättä tykkää hyvää siitä, että pumppaamme niiden voiteluaineen elikkäs öljyn ylös, jotta perusmaapallolaiset saisivat ajaa maastureillaan kymmeniä kilometrejä peltojen keskelle rakennettuihin kauppakeskuksiin.

8,9 richteriä panee näemmä ydinvoimalatkin nikottelemaan. Olisikohan paikallisia haikailijoita kannattanut aikoinaan kuunnella?

Tapaninpäivästä 2004 saakka olen ymmärtänyt luonnonuskontoja erittäin hyvin, vaikken luontoa minään entiteettinä itse pidäkään.

Japaninpäivä 2011 on tärkeä muistutus siitä, miten infrastruktuurimme ja sivilisaatiomme ovat loppupeleissä suht weetabixia kamaa.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Tiimarilais-seksuaalinen rinnakkaistodellisuus

Tiimarin pääsiäistarvike-mainoslehdykkää ei välttämättä kannata lukea kovin väsyneenä, jos ei tahdo hihitellä kannabista ja heliumia sekakäyttäneen mikkihiiren lailla.

Huovuttaminen on sanana nasta. Pääsiäisenä on tapana huovuttaa kaikenlaista huovasta. Em. mainoslehdykässä oli ohje, miten huovuttaa muna. Pähkinänkuoressa neuvottiin hankkimaan pääsiäisparittajapupulta huova eli påskituoitu, joka tyydyttää tiimaristiset tarpeesi. Mutta mikäli olet jo naimisissa esim. päiväkodin askartelutädin kanssa, niin ethän tee huovin.

Kokonaan uutta minulle olivat kutistesukkamunat.

Kutistesukkamuna. Voi ruoja, miten minä rakastan äidinkieltäni. En usko millään kielellä olemassa olevan miehuutta loukkaavampaa sanaa, mikä pirkkaniksinä parisuhde-elämää viettäville suomalaisnaisille täten vinkattakoon.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Voittajat ja häviäjät

Veikkauksen Keno on mielenkiintoinen peli. Tänäänkin tein rivejä neljän (4) lapun verran. Kohdallani meneillään on ns. Keno-raivo. Se tarkoittaa sitä, että pelin pelaamista jatketaan (perkele) niin kauan, kunnes kohdalle osuu vähintään nelinumeroinen voitto, vaikka pitäisi omaisuus myydä ja pikavipit ottaa. En suostu luokittelemaan Keno-raivoa addiktioiden kategoriaan.

Tänä iltana tv:ssä oli vammaisia, noin 3-4 -vuotiaita lapsia muskarissa. Pari minuuttia touhuilua katseltuani yksi mongertava poika hyppäsi täysin odottamatta isänsä sylistä, jäi seisomaan keskelle kuvaa, kallisti päänsä ja alkoi puhua kameralle selvällä, huolitellulla suomen kielellä: "Sinun on turha lotota ja kenota, Janne Kuusinen. Sinä olet jo päävoittosi saanut". Tämän jälkeen hän kiipesi takaisin isänsä syliin ja jatkoi kuolaamista + tamburiinin hakkaamista.

Minulle on aivan sama, mitkä pallot lopsahtelevat tuubeihin tänään klo 20.57 Neloskanavalla.

Hanuriparka





Tänään kävin Helsingissä harjoittelemassa postmodernistista tekotaidetta, mutta onneksi yhtyeemme konsepti perustuu kappaleiden väärinpäin soittamiselle, mikä tekee meistä taiteentekijöinä premodernistisia. Huh, läheltä piti!

Kollegani kertoi olleensa soittamassa taannoisella harmonikkaristeilyllä. Käytännössä se on laivamatka, jossa suomalaisen harmonikkakulttuurin senioristisen "old school"in edustajat kohtaavat toisiaan. Metsäkukat, satumaat ja jäykät säkkijärvenpolkat soivat laivan käytävillä koko risteilyn ajan. Kun kollegani kokoonpano aloitti, suuri osa yleisöstä kuulemma lakosi drinkkitauolle.

Vanhassa liitossa ja ikivihreissä ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Ymmärtääksemme harmonikan kulttuuria kannattaa sisäistää myös harmonikkakulttuurin historia, juuret, hanurin blues! Vesterinen, Laihanen, Manninen, Viljanen, Vainio, Pihlajamaa ja kumppanit ovat se pohja, josta tulee ponnistaa kehittyäkseen monipuoliseksi ja tyylitietoiseksi soittajaksi.

Mutta siinä vaiheessa on vikaa, kun risteilyltä palatessa, bussista astuessa joku iloinen, eläkeikäinen hanurimusiikin ystävä kailottaa suureen ääneen muille: "Muistattehan sitten äänestää Perussuomalaisia!"

Melko joviaali olen noin yleensä kaiken suhteen, mutta sovittaisiinko, ettei tästä upeasta ja monipuolisesta instrumentista tehtäisi mitään symbolistista lippulaivaa em. ratiriti-porukalle? Etenkään, kun se on vieläpä monikulttuurinen, toimivalla tavalla?

Olen vielä jonkin tovin puulla päähän lyödyssä tilassa, moisesta harmonikan politisoinnista. Ristus.

"Parasta harmonikassa on paljeliiman tuoksu." (Frank Zappa)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Populistin priorisointi

Puoluejohtaja Timo Soini vieraili lauantaina Salossa, kauppakeskus Plaza II:ssa. Puhui, vastaili kysymyksiin. Hän kertoi mm. olevansa valmis jopa kulttuuriministeriksi, "jos isänmaa vaatii".

Tony Halmetta äänesti aikoinaan noin 16 000 ihmistä. Nämä äänestäjät eivät välttämättä nuku huhtikuussa.

Paras kuulemani vaalianekdootti sijoittuu jonnekin päin maamme haulikkovyöhykettä. Isäntä oli kysynyt vaalivirkailijalta äänestyslipun saatuaan, että mikäs noista kolmesta on se Kokoomuksen koppi?

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kaupankäynnin 2000-lukulaisia erikoisuuksia

Vuoden 2011 Suomessa niinkin jokapäiväiseen activiteettiin kuin ostosten maksamiseen kaupassa on ujuttautunut häiritseviä vivahteita, joita emme saisi missään vaiheessa tunnustaa normaalin arjen osiksi. Mutteivät kansalaiset tätä oikein tahdo huomata, koska heidän fokuksensa on niin vahvasti mamuissa, natoissa ja timoissa.

Keskellä halikkolaista peltoa sijaitsee kauppakeskus nimeltänsä Retail Park. En oikein ole päässyt selvyyteen siitä, mihin tuo salaperäinen "retail" viittaa, mutta tänään termi ilmeisesti selvisi. Tämä "retail" lie jonkinlaista 2010-luvun superhyper-kaupantekoa, jossa normaaleihin ostamisen ja myymisen käyttäytymiskoodistoihin lisätään ylimääräisiä, orwelliaanisia perseilyvaiheita.

Ensiksikin kävin Retail Parkin JYSK-nimisessä kaupassa ostamassa viiden euron muovisen ikkunanpesimen. Ja kyllä vain!: tälläkin kertaa JYSK-nimisen kaupan työntekijä oli pakotettu myymään tiskillä ikään kuin siinä sivussa, puolihuolimattomasti samalla jotain muuta pikkukivaa, tällä kertaa pölyrättejä. Tällainen trendi tuoda Pohjolaan Marrakeshin tori -meininkiä epätoivoisella lisäkaupustelulla, työntekijäparan mielenterveyden kustannuksella, on silkkaa turhan ja väkinäisen ylikuluttamisen konkretiaa. Huomenna varmaan kun menen apteekkiin ostamaan buranaa, niin myyjä kysyy ennen maksamista, että pistetäänkö tästä visvasyylävoiteet samalla.

Toiseksikin poikkesin Gigantti-nimiseen kodintekniikkamyymälään. Sieltä ostin 8-gigaisen muistitikun. Tarkoitus oli ihan vaan maksaa ja mennä. Mutta kassallapa minulta kysyttiin jostain syystä nimeäni. Sanoin sen. Myyjätär kysyi, että onko osoitteeni edelleen sama, ja luki koneelta osoitteeni. Sanoin, että on. Myyjätär selitti jotain muistitikun kahden vuoden taku(u)sta, mutten ymmärtänyt, miten henkilötietojen antaminen ja tarkistus voi liittyä asiaan. Sitten myyjätär kysyi matkapuhelinnumeroani. Kasvoilleni tuli tiedostamattani varmaan vilpitön "nyt jumalauta!" -ilme, sillä hetikohta hän tyynnytteli: "... sitä ei ole kuitenkaan pakko antaa". Sanoin, että eiköhän nyt jätetä ensi kertaan puhelinnumeron anto.

Kun häsläävä valvontakapitalismi on selättänyt järkiarjen, saat lähikaupasta ostamasi ruokakassin vain valokuvaa, sormenjälkiä ja henkilötunnusta vastaan. Torikauppiaan kojusta ei myydä kirjolohta ulos ilman Kalastaja-Eemelin sirukorttia. Romanialaisilla kiikarikaupustelijoilla on läppärissään monen sadan ihmisen asiakasrekisteri. Jouluaattona Hakaniemessä Hursti antaa makkarasoppaa vain sillä ehdolla, että rectumiisi installoidaan GPS-paikannin. Kodinkoneliikkeen lumehalvalle mankelijalustalle pitää ostaa vakuutus, mielellään myös pidempi takuu. Silitysraudoille ja partakoneille on tarjolla lisämaksullinen tukipalvelu. Jos ei halua sitä, pitää pienellä painetun kauppasopimustekstin mukaan vilkuttaa katonrajaan turvakameralle tunnistamista varten ja tanssia Securitaksen kuulapään kanssa muutama tahti jenkkaa. Mitään ei ole tarpeen allekirjoittaa, koska olet niin tehnyt jo vuosia sitten Netissä, suostunut kaikkeen vain pikkuista tikkauslaatikkoa kerran klikkaamalla.

Silloin tällöin luulet pääseväsi adhd-kaupankäynnistä eroon bordelliksi valjastetussa kalliolaiskaksiossa ja palaavasi wanhaan hyvään aikaan perinteisen, konstailemattoman käteisostotapahtuman myötä. Sekä hinta että tuote ovat yksiselitteiset ja tarkkaan sovitut. Henkilötietojasi ei kysytä, ja seksityöläiselle olet vieläpä valehdellut nimesi. Tippiäkin annat, pelkästä nostalgian ilosta. Vaan tuntia myöhemmin panoluolasta rappukäytävään poistuessasi on prostituutioadjutantti jo uploadaamassa koneelleen siemennesteestäsi ottamaansa DNA:ta huoramarkkinointitarkoituksiin.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kun mikään ei riitä

Lapsilisää nostettiin maassamme 40 snt, ja vanhemmat kehtaavat silti valittaa! Yhden-kahden lapsen standardiin tottuneet länsimaiset perheperseilijät eivät näe metsää puilta. Niin kiihdyksissänsä ja tolaltaan he ovat, etteivät suostu ymmärtämään tätä "liian pientä" korotusta, kun kaikki pitää aina saada heti meille kertakäyttövaippoja ja kristallisia tuttipulloja varten nyt.

Lestadiolais- sun muilla vanhoilliskondomistisilla ruokakunnilla on sentään yritystä. Jos on esimerkiksi 10 kpl lasta, mikä on herättäjäperheissä tuiki tavallista, tekee se jo 4 euroa kuussa! Monasti vielä adoptoidaan extra-muksuja ulkomailta, jolloin lapsilisä korottuu entisestään. Eli jos esimerkiksi vastaanottaa albanialaisen lapsen, korottuu lapsilisä noin 56 lekillä (käytetty kurssi: 139,68).

Kuta niukempi lapsilisäkorotus, sen enämpi se kannustaa lastentekoon, eikö vain? Eilen nähkääs löysin Riemurasia-hupipalvelimelta jonkun skannaaman väitöskirjan, jonka mukaan Suomessa asuva somalialainen turvavaipanhakija oli saanut yhteiskunnalta 40 euroa lapsilisäkorotusta, koska hänellä oli sata lasta. Myöhemmin ko. dokumentti oli vielä linkitetty Perussuomalaisten kotisivuille.

Käsinkosketeltavin ennakkotapaus löytyy Afganistanista, missä myös otettiin taannoin käyttöön 40 sentin lapsilisäkorotus. Kabulilainen nainen synnytti "Afghanistan Weekly" -lehden tietojen mukaan tuhat lasta, mikä teki niinkin paljon kuin 400 euroa(!) pelkkää lapsilisän korotusta, vajaat kaksi ja puoli tuhatta Vanhaa Markkaa! Jossain 600.:nnen lapsen paikkeilla hän saattoi huokaista, että "onneksi tässä vaiheessa ne kasvattavat jo toisensa". Tarinalla on kuitenkin valitettavasti surullinen loppu. Naisparka kivitettiin kuoliaaksi, koska hänen emättimestään oli löydetty talibanien koulutusleiri. Se oli paljastunut, kun hänen klitoriinsa oli pitänyt vuoristotuulten vihmeessä lainapeitteenomaista, liian luonnotonta leiskuntaa.

Pieni on isoa

Halikon R-kioskissa suuret kansankerrokset törmäilevät, mutteivät kohtaa. Sinne astutaan sisään keskeltä, suoraan vastapäätä palvelutiskiä. Keskikäytävään muodostuu näin ollen jono. Molemmin puolin keskikäytävää on kaksi samansuuntaista sivukäytävää. Käytävien rajoina toimivat hyllyt, kylmätilat ja pakastin. Tietenkin tämäkin R-kioski toimii myös postina (Itella).

Tänään se taas tapahtui. Olin jonon toisena, edessäni blondimui'a otti pakettinsa ja kävi. Hän kääntyi 180 astetta ja lähti härkäpäisesti tungeksimaan takaisin täynnä jonottajia olevaan keskikäytävään. Jostain syystä hirveän moni ihminen haluaa palata takaisin samaa tietä kuin tuli, onkohan se jotenkin geeneissä? Tekevätkö naiset sitä enemmän kuin miehet? Korottaako noin 1-2 metriä pidemmäksi muodostuva kävelymatka sivukäytävän käytön kynnystä liian drastisesti?

En minä vaadi sitä, että Thomas Moren Utopia-Halikossa pitäisi saada asua. On vain surullista, että kun maailmassa edes halikonrkioskillista ihmisiä ei saada käyttäytymään ja liikehtimään säntillisesti, järkevästi, niin miten ihmeessä viitsimmekin haikailla, että me kaikki seitsemän miljardia pystyisimme tulemaan toimeen tönimäti? Maailman halikonrkioskeissa kuolee viattomia ihmisiä joka sekunti.


Ihmispaholaiset (Invasion of the Body Snatchers) on klassinen kauhutarina, joka on filmattu ainakin kolmasti. Itse pidän eniten Philip Kaufmanin 1978 ohjaamasta versiosta, jonka huipentava otos korisevasta Donald Sutherlandista kuuluu ikimuistoisen jäätävään kauhuelokuvakuvastoon. Mutta ennen kaikkea: hyvin monta kertaa Halikon R-kioskilla käydessäni tulen ajatelleeksi, että em. elokuvan loppu onkin oikeastaan onnellinen.

"Voisitkos nyt helvetti poistua noista sivukäytävistä ja olla ryysimäti!"