Poppe-kissan ikuinen varjo

Tämä on yksi presidenttiehdokas Paavo Arhinmäen vaali-
julisteista. Sen on suunnitellut taiteilija Teemu Mäki.
Koska sen on suunnitellut taiteilija Teemu Mäki, on
juliste automaattisesti ala-arvoinen, kuvottava ja paheksuttava,
ja vastaavasti Arhinmäkeä tulee pidättäytyä äänestämästä
ikuisiksi ajoiksi. Ainakin mitä netin "keskustelupalstoilla" riehuvaan
anonyymiin oikeassaolioiden massaan on uskominen.

Kansa saa sellaiset hallitsijat kuin se ansaitsee.

Sarjakuvantekijä Pertti Jarlan erinomaiset kolumnit aiheesta löytyvät täältä ja täältä.
Oma silmitöntä Mäki-raivoa koskeva blogipuheenvuoroni löytyy täältä.

 

Itellmodernismia

Iankaikkinen taidekeskustelu velloo jälleen kerran. Aamenta ei näy, eikä tule. Iankaikkiset taidekeskustelut Suomessa ovat noudattaneet jo 23 vuoden ajan samaa kaavaa. Jonkin aikaa ehkä jaksetaan kuunnella taiteilijaosapuolta, mutta heti puheen kääntyessä rahaan joku käyttää jo kauan sitten hiirenkorville kuluneen Teemu Mäki -kortin, mikä tarkoittaa tietenkin automaattisesti sitä, että on voittanut tämän(kin) taide"väittelyn".

Taiteilija Teemu Mäki (1967-) tappoi vuonna 1988 kissan tylsällä kirveellä videomontaasiaan "Sex and Death" varten. Kuusi sekuntia kestävä tappo-otos löytyy tätä nykyä Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmista.

Tyhmyydestä sakotettiin, mutta kansankäräjät langettivat Mäelle lisäksi henkisen elinkautistuomion ja "kissantappajan" ikistatuksen. Mäestä tuli virallinen huonon taiteen messias ja penttilinkola. Kansalaiset velvoitettiin pitämään huolta siitä, että kissantappajuus ulettuisi ainakin kolmeen polveen: Mäen lapset olisivat kissantappajan lapsia, ja hänen lapsenlapsensa kissantappajan lapsenlapsia. Mediaa on ohjeistettu Mäkeä haastatellessa muistuttaa jutuissa kissantappajuudesta vähintään kerran. Teemu Mäelle on myös oma, poikkeuslailla säädetty veroilmoituskaavake 15b: "Selvitys kissantappajan tulonhankkimiskuluista". Mikäli tuntee Teemu Mäen, voi saada syytteen kissantappajan kanssa kaveeraamisesta, ja enimmillään 2 vuotta ehdollista. Mäellä on myös lähestymiskielto kaikkiin eläimiin: kissoille 50 metriä, muille 20 metriä, voimassa niin kauan kuin faunaa riittää. 2004 Kiteellä nähtiin kissanäyttelyssä Teemu Mäeksi luultu mies, joka välittömästi joukkopahoinpideltiin raajarikoksi, ja paikallinen nuori isäntä ejakuloi vielä hänen päälleen. 

Mäen saama rangaistus on ankarin maassamme koskaan langetettu sanktio. Eikä siitä vastaa Suomen oikeuslaitos, vaan omankäden virtaset.

Oheisen Teemu Mäki -kortin kuva on Kukkahattutäti.com -sivustolta. Se sisältää kuvia, joissa ihmiset ovat sonnustautuneet kukkahattuun. Kukkahatulla he haluavat ottaa kantaa mm. siihen, miten erään nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat tuppaavat niputtamaan eri mieltä olijat "kukkahattutädeiksi". Teemu Mäki haluaa kukkahattuilullaan uskoakseni ilmaista kantavansa huolta siitä, miten em. nimeltämainitsemattoman puolueen edustajat sekoittavat taidepoliittisella linjauksellaan termit "taide" ja "viihde".

Toisaalta näen Teemu Mäen myös panevan itsensä likoon taannuttamalla itsensä siihen perinteiseksi miellettyyn ihmisiksiolemisen diskurssiin, jolla nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat liikuskelevat. Marskia sotakirjallisuutta, iskelmää, iltatoria, riimirunoutta, kukka-asetelmia. Mäki on tässä kuvassa herkullisen irvokas, paradoksaalinen kukka-asetelma miehestä, joka ei saa sitä yhtä ainutta tyhmää tekoaan anteeksi kansalta, joka antaa tuhat tyhmää tekoa tehneille nykäsille ja tuksuille aina anteeksi. Postmoderniuden huippu, mestariteos, oli tahallista tai ei. Se on se kukkahatunpukija, päästä Barabbas!

Ehkä jonain päivänä koittaa utopia, jolloin Teemu Mäki on jätetty rauhaan. Hiljentävää, että joudun vielä vuonna 2011 kirjoittamaan tästä, näin. Dixi. Ja kun on dixi huudettu, sit' kommentoida ei.

PS 26.3.2011: "Jos taideteos tavoittaa vain pienen joukon ihmisiä, mutta koskettaa heitä voimakkaasti ja muuttaa pysyvästi, voi teoksen yhteiskunnallinen vaikutus olla suurempi kuin sellaisella teoksella, joka tavoittaa valtavan yleisömäärän, mutta koskettaa sitä vain lievästi ja hetkellisesti." (Teemu Mäki artikkelissaan Käytännöllisen utopian alkeet)

Piiperrystä I

Tekstiviestiistai

Taidehankinta-kannanottoja Salon Seudun Sanomien tekstaripalstalta 31.1.-1.2.2011:

1) En ole koskaan käynyt Salon enkä entisen kotikuntani kunnanvirastossa, joten 32 000 euron taide jää näkemättä. Tekninen lautakunta, pitäkää päänne. Ostakaa kotiinne

2) Väärä asetelma. Miksi uuteen kaupungintaloon pitäisi mielestäsi hankkia uutta taidetta, kun esim. Halikon sairaalassa on Viljo Hurmeen tauluja suljetun osaston seinillä? Miksi 

3) Käykääpäs valtuuston väki kierroksella vanhoissa kunnantaloissa, niissä on läjäpäin arvotaidetta nyt tyhjän panttina. Vihreä kaupunki, kierrätys kunniaan

4) Taidehankinnoista. Jos olen pienissä varoissa, en osta kaunista taulua, vaikka taiteen ystävä olenkin. Säästän rahaa, ja kun on tarpeeksi ylimääräistä, hankin sen. Eikö olekin yksinkertaista

5) Ja kaupungintaloonhan ei tilata 32 000 eurolla lisää taidetta. Äänestän persuja. Ainoat, joilla on aivot. Ei lisää

Viime aikoina immuniteettini anonyymiä typeryyttä, sivistymättömyyttä ja pahoinvoinnin epäreilua kanavointia kohtaan on selkeästi heikennyt. Tämä tiistai meni pitkälti maatessa. Onneksi päivät ovat pitenemässä. Tulispa kevät ja tappais kaikki muut paitsi mut.

Shit-city Salo II

Vääntö Salon tulevaan kaupungintaloon mahdollisesti hankittavasta tai hankkimatta jätettävästä prosenttitaiteesta jatkuu yhä tulisena, joskin vain sillä ehdolla, etteivät nimettömät meuhkaajat joudu kohtaamaan taiteilijoita ja kulttuuri-ihmisiä silmätysten.

Tänään Salon Seudun Lintukotosanomien mielipidepalstalla "veronmaksajaksi" itsensä tituleerannut, terveiden elämäntapojen ja maalaisjärjen puolesta ennenkin kirjoitellut Pentti Kataja oli nytkin liikkeellä kunnioitettavasti omalla nimellään. Tekstin otsikko oli "Olemassa oleva taide kelvatkoon". Hän ehdotti, että tulevan kaupungintalon seinille ripustettaisiin vanhoja taideaarteita. Viljo Hurmetta, Uuno Eskolaa, Eemeli Niinistöä. Näin säästettäisiin viisinumeroinen summa, ja "löysäksi rahaksi" näin muuttunut prosenttitaidepotti saataisiin uudelleenohjattua vammaisille, vanhuksille, veteraaneille, lapsille ja pandakarhuille.

En niin hirveämmin jaksa enää meuhkata prosenteistä tai harrastelijametreistä. Seuraan vain sivusta ja puistelen päätäni. Päkit ihmiset viihdyttävät minua perverssillä tavalla, saavat minut päivä päivältä tulemaan varmemmaksi siitä, että elokuvaohjaaja Todd Solondzin elokuvien ihmisnäkemys on täydellisin koskaan.

Mietitäänpä innovatiivista lähifuturo-Saloa vuonna 201x. Nokian uusi tuleminen, suojelusenkeleinä Ollila ja Wahlroos, Plazoja neljä, viides tulee keskelle Kiikalaa. Kiinteistömoguli Jorma J.Nieminen on tyytyväinen läpirunttaamiinsa kaavamuutoksiin, ja kiitokseksi kustantaa työntekijöilleen jetpakit. Kävelykadut ja työväentalot on saatu heivattua naisgenitaaliin. Kaupungintalon seinillä loistelee silkkaa ajattomuutta ja ajanmukaisuutta hohkaavaa viljoa, uunoa ja eemeliä...

Kaikki kunnia näille oldschool-vanh'mestareille, mutta jotenkin tulee mieleen, että seuraava askel olisi musiikin tukemisen karsinta siihen pisteeseen, että Saloon jää enää seniorien talkoohaitariklubi, jäseninään pentit, vilhot ja kyöstit.  Tanssipuolella uljasta uutta kaupunkiamme edustaisi ennen pitkää pelkkä raijojen, ritvojen ja railien tanhuryhmä.

Minä olen eri mieltä Pentti Katajan, veronmaksaja, kanssa.

Shit-city Salo I

Otsikko ei ole tuulesta temmattu. Se juontaa juurensa 80-luvulle. Salon ainoa (ja takuulla myös pitkäaikaisin) "graffiti" oli Helsingintien ja Kirkkokadun risteyksessä sijainneen vakuutusyhtiön kivijalassa, ja ko. spraymaali-kannanoton teksti käsitti ym. otsakkeen kaksi ensimmäistä sanaa. Kukaan ei edelleenkään tiedä, kenen aikaansaannos tämä legendaarinen taideteos oli. Järjestysluvun olen katsonut tarpeelliseksi lisätä perään, koska blogitekstejä tulee tästä aiheesta vastaisuudessa hyvin todennäköisesti lisää.

Kotikaupunkini -talouksiin on postitettu "Kulttuurisalo" -niminen lehti. Julkaisu on osa Salo 2011 -kampanjaa. Silmiinpistävän tyylikkäästi taitettu lehti sisältää erittäin asiallisia artikkeleita, jotka eivät tosiaankaan kerro pelkästään taidenäyttelyistä tai oopperoista. Lehden teossa on hienosti sisäistetty se jalo tosiasia, että loppupeleissä kaikki on kulttuuria, sen eri osa-alueita.

Mikä on tietenkin saanut trollit liikkeelle. Kaksikin näppäräsormista kujeilijaa tuomitsi tänään Salon Seudun Sanomain tekstiviestipalstalla kulttuurin tämänkaltaisen, kalliin näkyvyyden 160 merkillään. Mikäli joku pokkana ehdottaa, että tämänkin lehden painokustannukset olisi voinut ennemmin käyttää urheilupuiston jääkiekkokentän jäädyttämisen, niin eiköhän tämä "joku" ole jonninmoinen fantasiaolento. Painettu kulttuuri on urheilulta pois: juupa juu ja liiba laaba, hyvä yritys, lukion pojat! Ei kukaan tosissaan enää noin tyhmiä latele. Kotikaupungistamme on nimittäin vuosikymmenten myötä kehittynyt kouluesimerkkimäinen Culture-City Salo. Syvällä sisimmässämme me salolaiset rakastamme kulttuuria ja taiteita, iloiten siitä, että se edes joskus tulee ihmisten koteihin ja verkkokalvoihin. Emme me ole olleet pelkkää Nokiaa enää pitkään aikaan! Olemme myös suunnattoman ylpeitä siitä, että näinä vaikeina aikoina pystytään pitämään yllä prosenttitaide-periaate. Salon kulttuurin näkyvyys luo uskoa ihmiseen, humaaniuteen, ihmisyyteen ja homouteen. Poissa ovat vilppi, kateus ja numeraalinen palikka-ajattelu!

Salo on Varsinais-Suomen kulttuurihelmi, mitä nuo koululaiset välillä nyt vähän pilailevat tekstareitse. Muuttakaa tänne! Kaikki!