Näytetään tekstit, joissa on tunniste sota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sota. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. joulukuuta 2011

Papat

Laakson Kosti ja Kuusisen Väinö kuuluivat miehistöön. Mannerheim-ristejä eivät tietääkseni saaneet. Kumpaakaan en koskaan saanut tavata.

Laakson Kosti oli juuri semmoinen veijari, jonka kaltaisista jermukirjat on kirjoitettu. Haitariakin soitti. Hän ymmärsi sen totuuden, että kun sluibaa, piilottelee ja pysyttelee taka-alalla, pysyy hengissä. Lääkintämies hän periaatteessa oli. Kosti järjesti kavereidensa kanssa lukuisia tempauksia, joissa varastettiin armeijalta omalla luvalla niin paljon tarvikkeita ja ruokaa kuin vain mahdollista. Osa myytiin, osa päätyi kotiväille. Kerran eräs tuttu emäntä antoi miehelleen vietäväksi ruokapaketin lomilta palaavan Kostin mukana. Paketti ei koskaan päätynyt palvelustoverille saakka. Kosti söi ja myi itse kaiken, kaverille ei jätetty.

Kosti oli kuulemma myös viinaanmenevä ja rähinöintiin taipuvainen mies, oli sitten aseissa tai siviilissä. Hänen sodastaan huomattava osa kului sairastuvalla, koska hän oli pudonnut kännissä päistikkaa kuorma-auton lavalta.

Sodan loputtua Kosti piti teloittaa tekemiensä varkauksien vuoksi, mutta tuomiota ei pantu täytäntöön, koska Kostilla oli sen verran monta lasta.

Kuusisen Väinöstä tiedetään vähemmän. Hänkin oli lääkintämies. Käytännössä hän pinosi ja kuskasi ruumiita. Ei hän kuulemma koskaan puhunut sodasta tuon detaljoidummin. Vuonna 1961 Väinö söi tahallaan Pladan-juurikasmyrkkyä, mihin kuoli. Jälkeläiset, joukossa kymmenkesäinen isäni, kävivät välillä päät kallellaan sängyn vieressä katselemassa korisevaa, sinisen väristä Väinöä, kunnes tämä hiljeni.

* * *

Suhtaudun varauksella mm. termeihin "sodan voittaminen", "veteraani" ja "sankaruus". Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Soittakaa, jos jollain on Linnan Juhlissa PVC-asu.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Voittajakansaa

Tänään Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliehdokas Jani Hirvimäki heitti lehdessä tutun, viime aikoina hiukan huolestuttavastikin yleistyneen provokaattion:

"Jos suomalaiset olisivat hävinneet viime sodissa, puhuisimme kaikki venäjää, eikä mitään pakkoruotsia olisi olemassakaan."

Jo jonkin aikaa maassamme käytyyn sisällissanasotaan puutun tarkemmin lähempänä em. vaaleja. Tuohon konfliktiin liittyvää sodassa voittamisen käsitteen hämmentämistä olen aina seurannut vain ja ainoastaan huvittuneena. Kun joku päkki on päättänyt, että olemme voittaneet talvi- ja jatkosodan, niin eihän hälle saa edes lingvististä järkeä puhuttua enää millään. Itselleni ikimuistoisin esimerkki sijoittuu teinivuosille, kun Saddam Hussein suureen ääneen julisti Persianlahden kriisin loputtua notta me voitimme.Ai niin, ja voitimmehan me myös kans... korjaan, vapaussodan.

Minulle on loppupeleissä aivan sama, miten ihmiset sodat tulkitsevat. Sota on absurdi asia, joten olkoon myös siitä keskustelu absurdia. Onhan jollain perverssillä tavalla lohduttavaakin, että sodassa voi näemmä olla joskus myös pelkkiä voittajia. Sitä minä vaan hiukka pelkään, että jos tänään päätämme voittaneemme sodan, niin huomenna ollaan kädet ojossa ja ylihuomenna jo otetaan revanssia.

Nöyryyttä peliin, kiitos, sillä "maantieteelle emme voi mitään" (J.K.Paasikivi).

J.K.Paasikivi (1870-1956)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Puuhastan

SA-INT Info 8800247A-29/2008

Palveluksesta Afganistanissa saa silkan verovapaan huviretken peräaukkoon, kun vain käyttää maalaisjärkeä ja tietää mitä tekee.

Afganistan jaetaan kahteen osaan: Kabulin turvalliseen, täysmilitarisoituun pk-seutuun sekä turvattomaan vuoristolandeen. Turvaluokituksesta vastaavat pitkälti muiden, korruptoituneempien maiden YK-sotilaat, joten suomalaisen YK-sotilaan ei ole syytä huolestua. On totta, että maaseudulla liikkuminen etenkin iltasella on aavistuksen risqaabelia, mutta tämä johtuu enimmäkseen valaistusolosuhteista: mikäli suomalainen YK-sotilas valaisee itsensä esim. Mag-Litellä tai suunnistajalampulla, hänet tunnistetaan, ja joukkoraiskaavat kannibaalipaimentolaiset jättävät hänet rauhaan. Monessa YK-tarvikekuljetuksessa ja avustuskaravaanissa on mukana vähintään yksi suomalainen YK-sotilas, mikä takaa 100-prosenttisesti turvallisen perillepääsyn.

Afganistanin kansakin jaetaan kahteen osaan: Talibaneihin ja ei-Talibaneihin. Heistä Talibanit ovat pahoja ja ei-Talibanit hyviä. Kaikilla on joka tapauksessa parta. Talibanius vaihtelee ihmisillä sen mukaan, kuka on kulloinkin vallassa, mutta tämä ei onneksi muodosta uhkaa suomalaiselle YK-sotilaalle, koska tämä edustaa neutraalia, puolueetonta valtiota.

Joskus suomalaista YK-sotilasta vastaan voi tulla väljiin vaatteihin pukeutuneita afganistanilaisia, joiden kasvot ovat täynnä mustelmia sekä nenä tai/ja korvat on viilletty irti. Heitä kutsutaan nimellä "naiset".

Afganistanilaisten kanssa kommunikoidessa kannattaa paitsi antaa lapsille purukumia ja suklaapatukoita, myös pitää huolta siitä, että oma sininen baretti on näkyvästi esillä, esimerkiksi päässä. Sininen baretti on YK:n tunnus, jonka tuntevat ja jota kunnioittavat kaikki afganistanilaiset, asuivat he sitten urbaaneissa tai agraareissa olosuhteissa. YK:n näkyvyydellä on tutkitusti rauhoittava ja pasifistaava vaikutus, mistä huomattava kiitos kuuluu järjestön pääsihteeri Taliban Ki-Moonille.

Konfliktitilanteen sattuessa riittää aina, että vilauttaa uniformun hihassa sijaitsevaa Suomen lippua: näin saadaan tehokkaasti sinkomiehet luovuttamaan aseensa, asioidenhoitajat tinkimään jatkuvista lahjuksistaan ja Talibanit liittymään ei-Talibaneihin. Vankiloissa haastatellut Talibanilaiset sala-ampujat ovat kertoneet mm., että Suomen lipun kiikaritähtäimessä nähdessään he ovat välittömästi ottaneet kohteekseen viereisen YK-sotilaan. Suomalaisia ei ammuta. He ovat YK-sotilaiden hierarkian ylintä kastia. Raivotautisen pittbull-koiralauman tiedetään syöneen suomalaisen YK-sotilaan kädestä.

Ikuiseksi, lähes yliluonnolliseksi mysteeriksi jäänee, miksi suomalaisten YK-sotilaksien on mahdotonta kuolla Afganistanissa. Asiaintila saattaa juontaa juurensa paikallisiin, vuosituhansia vanhoihin, tutkimattomiin muinaisuskontoihin. Tai sitten vain pohjoinen, vankka ruumiinrakenteemme saa aikaan sen. Kiplingiaaninen, valkoisen miehen kyseenalaistamaton taakka, jolla on tarkoitus.