Muutama sana Ukrainan kriisistä failanneen tietoyhteiskunnan, pasifismin, y-kromosomivihan ja tietämättömyytemme tunnustamisen näkökulmista. Seuraava teksti ei sisällä mukanäppärää kriminaali-hohhoijaasanaleikkiä.
Tämänhektistä informatointiyhteiskunnan ryssänpelkoa on ollut mielenkiintoista seurata. Hysteeriset, lööppien turruttamat natobestwißerit ovat toistaiseksi pysyneet suht anonyymeinä ja netin puolella. Uutiskommentit ja niiden samaamieltä-myötäilyklikkaukset maamme päälehti.fi:ssä ovat silti karmaisevaa luettavaa. Toivottavasti suurin osa on trolleja. Porukka on siis ihan tosissaan kalistelemassa sapeleita ja valmistautumassa johonkin ihme revanssiin, toki vasta liityttyämme NATOon, josta pitää keskustella. Naisia tuon uhoamisruletin krupieereina taitaa olla melko minimaalinen vähemmistö. Meneillään ei nähdäkseni ole lumipalloilmiö, vaan tasaisella maalla paikallaan olevan lumipallon vierittämällä + lumitykein kasvattaminen capslock-kaheliston yhteisvoimin.
Lähden ihan minkä tahansa haukkumatittelin saamisen uhalla siitä, ettemme edelleenkään tiedä mitään Ukraina-sirkuksesta, ja ettei sotilasspedeilylinja rauhan asiaa aja. Rauha on vissiin kuitenkin ihan kiva lähtökohta ja perustavoite, eiksje. Eikä periksi antamisen luulisi yleensä olevan liian suuri hinta rauhalle. Mutta ilmeisesti se on, koska äijät ne vaan eskaloi. Ihan hiekkalaatikkopössis vallitsee korkeilla leveleillä nyt, mitä ei voi kuin ihmetellä.
Toivottavasti rauha oikeasti on enemmän kuin uroiden pakkolomamaista kyynärpääkapitalisminahistelua oletusarvoisten sotatilojen väleissä. Oli mitä oli, naisilla on sen aktualisoitumisessa suuri osuus. Aina ollut, on, on oleva.
NATO on sotilasliitto. Suostun keskustelemaan siitä, kun kyseinen asiaintila muuttuu.
Suurin huolemme ei ole se, ettemmekö oppisi. Suurin huolemme on se, että unohdamme oppimamme sillä samalla sekunnilla, kun klikkaamme iltapäivälehti piste comin tämätässätäällä-capslocktsikkoa, jossa on Bloodymir Putainin judokakuva.
Tilanne on kokoomuslaisittain ilmaistuna sangen haasteellinen, eivätkä sen nyanssit välttämättä mahdu 140:een merkkiin, vaikka kunnianarvoisa pääministerimme miten kovasti yrittäisi.
Tämä perjantai 15.8.2014 on ilmeisesti Ukrainan kriisin jonkinlainen verenjakajapäivä. Jotain rautaa siellä nyt taas kerrotaan romutettavan. Eikö olekin hienoa, kun vuonna 2014 uutisoinneissa kerrotaan tapahtuneen asioita? Liekö sitten tankkeja, miehistönkuljetusvaunuja vai se avustussaattue, joista osa on ehkä ylittänyt rajan, osa kuulemma taas ehkei, lähteestä riippuen, jotain pitäisi kuulemma rajallakin olla, ei käytössä, ilmeisesti koristeina, tai päin vastoin. Sotilassaattue avustussaattue sotilasavustussaattue avustussotilassaattue. Voi olla, että kyse oli myös kiertävästä sirkuksesta tai metallibändin keikkabusseista ainakin jommankumman osapuolen (Punaisessa nurkassa Ukrainan nyrkkeilijähallitus, sinisessä Kremlin naamioidut pseudokommandot) mukaan. Vai onko vika kenties uutisten kyrillisten aakkosten virheellisissä translitteroinneissa?
Minun välittämiseni ja jotain-mieltä-oloni on totuudessa friteerattu. Olen pahoillani, mutta AVS ja sorovnoo, kunnes edes jonkinlainen totuus löytyy. Ajattelevana ihmisenä en voi enkä saa luottaa harmaana lilluvaan mediamössöön, josta suurin osa on valhetta. Toki viattomat siviiliuhrit surettavat ja ahdistavat niin että näkö sumenee (, koska he ovat todennäköisesti totta), mutta enempi osallistuminen olisi typerää, sijaishävettävää asiantuntijuusimitaatiota.
Tietämättömyyden ja misinformaation viljely näyttää aseena puhjenneen täyteen nerokkuuteensa tässä sodassa. Vai onko se yhä "kriisi"? Luetaanko taloussota sodaksi? Vai pitäisikö puhua totuussodasta? Mikäli nyt on tosiaan luisuttu sodan puolelle, herää mielestäni kysymys siitä, missäköhän ne taannoiset kriminkasakat ja Putinin helvetinbandidoskaverit luuraavat nyt? Vai oliko ko. Village People -vaihe vain pakollinen välinäytös, diplomatian ja sodan kiirastuli? Tuotapa ei edes Sun Tzu tainnut ottaa aikoinaan huomioon!
Toki olen varautunut myös siihen, että me länsimaat olemmekin oikeassa, ja koko krimferno on Venäjän jääkiekkojoukkueen ja Euroviisu-edustajaduon vika.
Sota on saanut uuden, mediakritiikittömien mattimeikäläisten todellisuuden ja väistämättä myös moraalin yhdentekevöittävän muodon. Lapsuudessani ikätovereideni tavoin paskat housuissa ydinhyökkäystä pelänneenä X-sukupolvelaisena tunnustan olevani hieman pettynyt. Kukapa olisi uskonut, että sen sienipilven sijaan saatiinkin sinne horisonttiin helvetinmoinen kysymysmerkki?
Tarvittaessa vaikka rukoilen lähitulevaisuudessa mahdollisimman minimaalista syyttömien kuolonuhrien määrää. Kun ei sitä nollatakaan enää voi. Tarkkaa määrää emme tietenkään saa koskaan tietää. Tieto on nimittäin valtaa, ja nykyaikaisessa, sokraattisessa sodassa tietämättömyys on valta.
