Vaikka olenkin hyvin pettynyt siihen, ettei huhtikuun 2015 eduskuntavaaleihin mennessä ehditty perustamaan eläkeläisten etuja ajavaa "Sitruuna rp"-puoluetta, koen silti muusikkona ja absoluuttisen hörökorvan omistavana ihmisenä velvollisuudekseni kertoa teille päättävien elinten auditiivisuusideaalin imperatiivin näkemykseni. Tai paremminkin kuulumukseni. Kestääkö kanttinne kuulla, kuolevaisemmat?
Eilen oli kahvilannurkassa televisio auki, täysistunto tuli suorana lähetyksenä. En missään tapauksessa alennut katsomaan moista fasadia. Tyydyin kuuntelemaan, mutten todellakaan sitä, mitä kansanedustajilla oli sanottavaa (hear), vaan sananmukaisesti kuuntelemaan, kuulostelemaan (listen)! Ja pakkohan se on alistuneena lopputulla, että auditiivisesti eduskunta on sangen horriibelia settiä notta.
Panin silmäni kiinni. En täten voinut nähdä, minkä puolueen jäsen oli kulloinkin puheenvuorossa. Tässä riittäköön, että tiedämme toisten puolueiden riveissä mylvimisen ja kaahkoamisen olevan yleisempi käytäntö kuin toisten. Onneksi "puheen"vuorojen kestoja on nyttemmin rajoitettu. Hymyn huulille toi heti ensimmäisen äijän luolamiesmäinen rauhkina, jonka seasta oli hankala erottaa mitään kovin selkeää, etenkin, jos virkkeistä löytyi sivulauserakenteita. Veikkasin, että tämän alfan nimi oli Seppo, Ari tai Markku. Välillä kuului vaimea töms: ilmeisesti tämä Elämän Kovan Kansakoulun approbatur löi nyrkillä pöytään sanomansa tehostamiseksi. Toinen äiä taas ilmeisesti piti henkilökohtaisena supervoimanaan 120 desibelin syvyistä ääntä, jolla pamputtaa kaikenmoisten piipertäjäin kuuloluut. Diagnoosini hänelle oli "ylästatukseensa masturboiva bestwisser, jota kukaan järjellinen kansalainen ei jaksaisi sekunnin vertaa omana esimiehenään". Kolmannen, ilmeisen "periaatteen miehen" sattumaiset sylkipisarat seuloutuivat korviin vaivatta mongertavien, ihmisyydelle vieraiden äänteiden vanavedestä: hänen akilleenkantapäänsä nivusiin saakka taas oli yleiskieli, joka on kotiseudulleen kantautunut hyvin todennäköisesti vasta Internetin myötä.
Eivätkä naisedustajat tämän vähemmällä pääse, ja miksi pääsisivätkään? Ei kuulunut lehtereillä Tuula Amberlaa, ei Aino Vennaa, ei, vaikka femme fatale -tyyli(ttömyys)lajia tuuttasikin! Kaiken ytimeen separoitui vain migreeniä aiheuttava nalke, valkoiseksi x-kromosomien kohinaksi äityvä, alati jossain Justiina Puupään ja Ellen Salpakarin arjenharmaassa välimaastossa. Saattoi pirttihirmumyrskyn joukossa olla joitakin asianpoikasiakin, mutta ne katosivat kylmäävään, kelantätimäiseen kakofoniaan. Olin satavarma, että atonaliaa viljeltiin kaulin toisessa kädessä, ja seuraava lause saattoi milloin tahansa olla "Mikset säkään koskaan siivoa!" tai "Tänään me mennään sinne pitsinäyttelyyn".
Toinen naiskansanedustajaäänityyppi oli toki rauhallinen, mutta pelottavan kalmainen. Oli kuin jokin lapsuuden kummitus- tai vampyyrileikki olisi jäänyt poikatytöllä päälle ja sittemmin integroitunut äänenmurrokseen. Tämä vielä yhdistettynä alttofakkiin ja Kainuun Ankeuttajat ry:n iäisjäsenyyteen, niin se oli kuulkaa ihmiset niin, etten siinä vaiheessa olisi edes uskaltanut avata silmiäni, kun airasamuliniaaniset "eduskunnan täysistuntosali 237"-hohtokonnotaatiot olivat jo täyttäneet ali- ja piilotajuntani, ja unihalvausriskin ottaminen olisi ollut sulaa järjettömyyttä.
Kuunnelkaa. Kuunnelkaa päättäjäinne karmeaa ansatsia ja kavahtukaa. Ennen kuin teette äänestyspäätöksen, kuunnelkaa paitsi sydämenne, myös suosikkiehdokkaanne ääntä. Älkää luottako televisioon, radio riittää. Siistit vaatteet ovat hypnoosia ja fuulaa, pois ne näkökentästä! Silmänne valehtelevat, aivan yhtä paljon kuin nuo kamalan kuuloiset päättäjämmekin.
Hyvä eduskunta on semmoinen, joka saundaa hyvältä! Johtaja on saundinsa näköinen. Kansa saa sen kuuloiset päättäjät kuin se ansaitsee. No nyt tietysti luulette, että tässä nillittää taas joku akuankanäänestäjä. No ei todellakaan!: haluaisimmeko muka salillisen Clarence C. Nashin kuuloisia raakkujia, ja huonolla tuurilla viellä perussuomalaisia sellaisia? Tokkopa, sanoisin jopa: tokkopa, sillä jo nykyisellään täysistuntojen ääniraijat kuulostavat Avaralta luonnolta, enkä puhu nyt sen mangustijaksoista. "Kirkkovenettäkään" en kerta kaikkiaan pysty äänestämään, koska siitä ajoittain kuuluvat moiskahtelevat turskaukset eivät liiemmin luottamusta herätä.
Myös "äänestys"-sanan etymologinen historia on puolellani tässä. No niin, nytkö vasta tajusitte? Ei, ei alkuperä sentään musiikissa ole, vaikka voisi luulla (voicing). Äänestyksen konsepti on peräisin muinaisemmasta Bulgariasta ja Unkarista, missä ehdokkaita ei nähty, vaan he olivat vaalipäivisin piilossa sermien takana. Keskiajalla he vielä kulkivat kampanjoimassa kansan keskuudessa säkki päässä, mutta tietenkin tämä vaikutti äänestystulokseen. Myöhemmin Bulgarian tsaari ja duuma antoivat kansalaisille liekaa alkamalla järjestää joka toinen vuosi kansannäestyksen, jolla valittiin parlamenttiin ja pingmanmenttiin (nyk. pigmentti) kaksitoista komeaa ja kaunista, joskin päätäntävallatonta malliedustajaa. Naisia heistä oli kymmenen, miehiä kaksi. Sukupuolikiintiöt keksittiin vasta 1800-luvulla Kiinassa.
No, näin äärimmäisiin ja vanhenneisiinkin menetelmiin emme tietenkään voi läntisissä 2010-luvun sivistystietokonevitsayhteiskunnissa sortua: niinpä ehdotankin ratkaisumalliksi tähän yhteiskuntarauhan kannalta äärimmäisen tärkeään asiaan äänioikeuden epäämistä kuulovammaisilta. He elävät visuaalisessa valheessa. Vanhuksille, vammaisille ja veteraaneille säästyisi miljoonia, kun ei tarvittaisi enää sitä ärsyttävästi viuhtovaa eukkoa siellä ruudun alakulmassa.
