Niin lystikkäitä on

Talvi 2016 tuli. Myönnän: on kylmä. Tottumattomuus ja tuuli lisäävät pakkasen purevuutta. Mutta yhdestä asiasta riemuitsen: horteisten kärpästen aikakausi on ohi. Jo monena vuonna noita on puskenut ties mistä raoista huoneistoihimme: sekopäisiä, vuodenajasta tietämättömiä hyönteisraiskoja vailla päämäärää, vailla tarkoitusta. Katonrajassa, ulottumattomissasi, ne sitten kiehnäävät ja pörräelevät lamppuja vasten, kunnes ropsahtelevat nenäsi eteen - ruokalautaselle, kahvikuppiin – tietenkin! Tai korvaan ja suuhun, nukkuessa! Marraskuussa yksi lensi Perniössä ullakolla suoraan sieraimeen, valveilla! Eikä noita myöhäissyksyn perpetuum mobileja lätkin jahdata kannata. Raid ja Baygon ovat ideana jalo, mutta pidemmän päälle syöpäisä. Jotkut ryökäleet vielä kuoltuaankin, viime imukuppi-suctiollaan tarttuvat kattoihin ja seiniin niin, ettei huomaa, ja sitten vihdoin kuukausien kuluttua kun sipaisee raadon pois, se mureuu semmoiseksi vastenmieliseksi mustaksi kitiinijauhoksi, jota ehkä syömme kaikki joka aterian yhteydessä tulevaisuudessa, mutta jos sopii, niin ehkei ihan vielä, kiitos! Horror, the horror!

Inhoan horteisten kärpästen konseptia, peräti vihannen! Jumala, Allah, Ylläh, Krishna, krishnar, kröshn, kryshnit, miksi oi miksi noiden mustien mikroperkeleitten on olemassa oltava?
 

Tähän loppuun vielä pari meemiä selventämään asiaa, ja ilahduttamaan Teitä muutenkin: