Kuvat 70-luvun Erkki Junkkarisesta (1929-2008) saavat minut aina hyvälle tuulelle.
Junkkarisen suurin hitti oli "Ruusuja hopeamaljassa" vuodelta 1975, kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen platinalevy. Musiikillisessa mielessä 70-luku ei kuitenkaan ollut Junkkarisen kulta-aikaa. Monessa kappaleessa tarkkakorvainen kuuntelija saattaa erottaa lähes puolen sävelaskeleen epäpuhtautta yksittäisissä sävelissä.
Mutta asialla ei ole merkitystä, sillä 70-luvun Erkki Junkkarinen on tyylikkäin mahdollinen Erkki Junkkarinen. Tarvittaessa myös retro, vintage tms., kutsu miksi haluat. 70-luvulla otetut Erkki Junkkarisen kuvat ovat tärkeitä todistuskappaleita siitä, ettei 70-luvun tekijämies (joskus "70-luvun panomies") välttämättä tarvitse viiksiä tahi partaa, edes tupangia sormien/huulten väliin!
Velmu, keski-ikäistä miesenergiaa uhkuva 70-luvun Erkki Junkkarinen on liikuttava reliikki siitä kaurismäkeläisestä kekkosmaailmasta, jota ei enää ole eikä tule. Jokaviikonloppuiset tanssit, satoja ihmisiä, leveät lahkeet, joutsensiipikaulukset, pinttynyt Tabacin ja Mennenin katku. Pukujen värikoodi kattaa myrkynvihreän ja ruskean kaikki mahdolliset murretut sävyt. Sekatyömiehet, paperitehdaslaiset ja painajat tonkivat kilvan seinäruusutarhaa, Wartburgien ja Ladojen takakonteista löytyy vain ja ainoastaan Koskenkorvaa. Humpat ovat nopeita ja geneerisiä. Seuraavia valsseja ei odotella, sillä nämä äijät osaavat kaikki tanssiaskeleet, rokinkin. 70-luvun tekijämiehet nostavat maskuliinisesti toisen koipensa tuolille, rykäisevät, ojentavat kätensä ja ulkolausuvat apulehdistä lukemansa sutkautukset, joiden aatelia ovat mm. "Saanko luvan vai tanssitaanko ensin?" ja "Mennäänkös meille vai teille?" Jossain välissä kysytään, mitä neiti pitää orkesterista, ja hetikohta poltetaan yhdessä tupakkaa. 70-luvun tekijämies ei oikeasti katso silmiin, vaan vähän yläpuolelle, Ratosta opittu niksi. Ilta huipentuu, paidanliepeet karkaavat housuista. Moni röhnöttää seuraavan yön putkassa tai pusikossa, mutta epeleimmät 70-luvun tekijämiehet ovat vasta alussa. Grillikioskilta ostetaan Pirjo- tai Ritva-nimiselle heilalle porilainen, joka maksetaan tuhkanharmaalla satalappusella. Tarkkasilmäisimmät erottavat lompakon shekkihudlaarista pilkistävän Sultan-skordarin kulman. Aamulla 70-luvun tekijämies löytää oikean etusormensa kynnen alle kiinnittyneen 12 cm pitkän häpykarvan. Hetekan vieressä lattialla makaavan kalsariparin kashmir-kuvioisuuden todennäköisyys on noin 89%.
Suuri osa 70-luvulla otetuista Erkki Junkkarisen kuvista tulisi museoida.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nostalgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nostalgia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. huhtikuuta 2011
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
80-luvun vitsien loppuhuipennuksia
Funkloristiikkaa opiskeleva ystäväni tekee väitöskirjansa 1980-luvun huumorin diskurssianalyysistä. Tavoitteenaan hällä on päästä ykkösellä läpi ja käyttää surutta tohtori-korttia saadakseen mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman helposti mahdollisimman äkkiä. Vanhoista Apu-lehden Nitrodiskoistakaan ei kuulemma löydy täydennystä seuraaville 80-luvun vitsien loppuhuipennus-fragmenteille, jotka em. ystäväni löysi orimattilalaisen mummon kuolinpesän huutokaupan sideshow'sta. Koska Internetistä on mahdotonta löytää mitään viisi vuotta vanhempaa kulttuuria, joutuu hän nyt turvautumaan ihmisiin, yhteisöllisyyteen, talkoohenkeen ja vuorovaikutukseen. Tiedätkö Sinä, miten seuraavien vitsien alut/juoni menevät? Jos, ilmoittele!
1) "Käykö, että maksan 50 markkaa?" ehdotti Kalso Ylipullille: "Bulaua ja Kogleria viedään ambulanssilla sairaalaan, ja sinne on kolme kilometriä!"
2) Hetken laitetta katsottuaan Harri Hursti tokaisi mummolle: "Tämä on mikroaaltouuni ja tuo toisessa huoneessa on mankeli."
3) Puolen tunnin päästä Turkka ja Parviainen tulivat saunasta helakanpunaisina nolon Törhösen luo. "Mitäs sää nyssilleen?" hörisi Turkka vahingoniloisena. "No kun löylyhuoneen kello edisti!" vinkui Törhönen.
4) Kävi kuitenkin niin, että Saarela selätti Kinnusen alle minuutissa. Saarela oli kahareisin Kinnusen päällä naama irvessä ja tokaisi: "Olisipa sinunkin kannattanut vaan juoda se appelsiinimehu."
5) Laittautumisessa meni pitkälti toista tuntia. Kun Kirka viimein saapui paikan päälle, lavalla oli soittamassa Herrey's.
6) K-kaupan Väiski teki puliukolle herkullisen katkarapukeiton, palasi, ja sanoi: "Tässä sinulle katkaisuhoitoa."
7) "Miten voi gulassi maksaa 20 markkaa?" ihmetteli Kalle pöyristyneenä tarjoilijalle. Hän vastasi tyynenä: "Koska se on Erno Rubikin suunnittelema."
8) "Onko keihästettävää?" vastasi tuohtunut Lillak tullimiehelle.
9) Stig lupasi tuurata Bennyä, mutta vain sillä ehdolla, että keikka tehtäisiin nimellä SAAB.
10) Kalle joi litran Rymd-mehua. Kaverit antoivat hänelle kymmenen markkaa.
11) Jo hieman tuohtunut Kalle otti tarjoiltavakseen kolmannen wieninleikkeen. "Katsopa nurkkapöytään", vinkkasi kokki, ja vasta sitten Kallelle selvisi. Pöydän varannut asiakas oli Sam Inkinen, ja laatikko oli kannettava puhelin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)