perjantai 20. syyskuuta 2013

Historian pienmiehiä I

Cornwallilalainen aatelispuutarhuri Jonathan Nimby-Notts jäi historiaan nimbyilyn keksijänä, jonka kerrotaan tappaneen 30 zulua paljain jaloin. Muita hänen patentoituja innovaatioitaan olivat mm. sisustussuuntaus rugby, jossa mattoja suositellaan pidettäväksi takapihalla, sekä nottsyily-ajattelutapa, jossa neekerit pyritään pitämään oman näkökentän ulkopuolella tiistaisin, torstaisin ja sapattisin.

torstai 19. syyskuuta 2013

On kovien vähittäismyyntiarvojen aika.

Sparface (Halpanaama, 1932) on paikoin kovaotteinen, mutta pohjimmiltaan lämmin, yrittäjähenkinen kertomus siitä, miten tuntemamme päivittäistavarakauppaketju vältti Tiimarin kohtalon. *****

Versioinfo:
DVD suomen-, englannin-, udmurtin- ja wienankarjalankielisillä tekstityksillä löytyy tällä haavaa ainoastaan kauppojen alelaareista korkeintaan 5 €urolla. Luvassa on julkaisijan mukaan myös näköinvalideille tarkoitettu Blu-Raycharles -äänikirjaversio.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Helt grönt!

Hopsassaa hopsassaa! Silkaksi horrorikseni tuossa männäpäivänä merkillenussin nottei blogissani ole vielä ainuttakaan viherpiipertävää innohinttailu-inventaariopostausta - ennen kuin nyte, olkaatte hyvätte!:

Vallilan verhot: Anttilan Bipolaarisen Mielialahäiriöiset Hinnat -kampanjasta, n.20€ Bårdi: Jostain Salon Meriniityn mieskaupasta, ~3€ Benno-wtc: Huuto.netin jantterilta, á 10€ Vihrea spräymaali: TL-Tukku tms. tokwomanni, 2,95€/pänikkä Muovinen yhden aukon typykkäpää: Aarresaari-kirppis (Salo), 10€ Lelukypärä kokardilla: Aarresaari-kirppis (Antananarivo), 2€ Nyttja-kehys: Espoon IKEA, 1,99€ Tyyny + -liina (eivät kuvassa): Halikon JYSK, n. 9€ Juha Seppälä (kuvan kuvassa).

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kynsipostaus

Tätä lifeless-style -blogia pitäessäni minulla on aina ollut semmoinen hieman omituisenkalvava, tyhjä tunne: jotain puuttuu, mutta mitä? Vasta tänään, teinityttöjen blogeja stalkkaillessani, havahduin. Se oli niin ilmiselvää, ja koko ajan nenäni edessä: verkkopäiväkirjastani puuttui tyystin

Em. asiaintila korjaantukoon nyt, koska olen kynsieni mittainen mies:

1 Ihan semmoinen geneerinen peruskynsi, johon usein tulen verranneeksi noita muita, ja teidän muiden. On nykyisin ainoa kynteni, jota pureskelen silloin tällöin silloin.
2 Kitaransoittoa ja masturbointia huomattavasti haittaava monster-kynteni, jonka olen saanut hyvin todennäköisesti geeniteitse somerolaisjuuriselta isältäni.
3 Tässä sormessa pruukasin pitää sorminukkeja myöhäisteini-iässä, kun seurakuntanuorisokaveriporukkamme kierteli päiväkodeissa ympäri maata esittämässä viittomakielisiä, opettavaisia lastennäytelmiä. Vaan Lappohjan-keikalla sain nukkekynteeni melkolailla sitkaan, silloiselle nykylääketieteelle ylivoimaisen sieni-intervention, joka onneksi on kuitenkin kroonisuudestaan huolimatta jo paranemaan päin. Tällä sormella kaivan myös nenää (en omaani).
4 Kynsdapi.
5 My left thumb still has a nail. Sattui muuten aivan saatanasti, kts. myös pikkukuva.

6 Tulin erehdyksessä liftanneeksi yakuzan prospect-jäsenten kyytiin toissamännäsyksynä Kiotossa, ja näin kävi. Kuten huomaatte, kynsi on jatkanut kasvamistaan vielä sormen katkaisun jälkeen. Tilalle olen ommellut nakin, joka on peukaloproteesia huomattavasti halvempi ja huomaamattomammin diskreetti.
7 Tämän sormen kynsi varastettiin minulta Roomassa skootterilla ajavan pitkäkyntisen toimesta, mistä lähtien minulla on ollut 2 kpl ns. "kynnetöntä". Kutsun tätä kovan onnen sormea puukynsivitsi-sormeksi.
8 Tämä kynsi on puuta, minkä tehtävä on muistuttaa minua ympäri vuorokauden siitä, että vaparetilainen nasahtajamme Jeesus Kristus, joka lunasti kuolemallaan meidän kaikkien synnit, oli ammatiltansa puuseppä.
9 Tämän hopeoidun kynnen sain halvalla Intiasta Murari Mohan Adityan oikeasta keskisormesta pyllynpyyhkijäkastilaisten lakon aikaan. En muista tarkkaan, milloin, mutta 2000-luvun alkua elettiin jopakatauksessa. Kateamisen tai katkoamisen varalta minulla on varalla eBaysta ostettu Florence Griffith-Joynerin kynsi (vasemman pikkuvarpaan). Laitan siitä kuvia tänne heti, kun vähintään 100 000 ihmistä tykkää minusta Facebookissa.
10 Monikohan teistä arvasi tämän?