Mel Smith 1952-2013

Varauksetonta hehkutusta IX: Tim Vine

Yksi elämän suurimmista ja kiistellyimmistä kysymyksistä on se, kannattaako mieluummin hioa yksi taito huippuunsa kuin opetella useampia taitoja ihan mukiinmenevästi. Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa todennäköisemmin stabiilia, jatkuvaa duunia, jälkimmäisessä taas ajautuu helposti vagabond-osaston tilkkutäkkityöllisyyteen. 1967 syntynyt brittikoomikko Tim Vine on totaalinen kuningasesimerkki yhden tietyn taidon täydellisesti haltuunottaneista virtuooseista.

Puolentoista vuoden aikana prosessoimani laajahkon otannan perusteella stand-up -artisteilla on taipumusta nihilismiin, pessimismiin ja härskiyteen. Vine ei kuitenkaan sorru mihinkään näistä, osin varmaan myös kristillisen vakaumuksensa vuoksi. Mutta herrajumala (no pun intended) sentään, miten mies tykittää sanaleikkiä! Ja mitattuhan se onkin: Vine oli aikoinaan Guinnessin ennätystenkirjassa saakka onnistuttuaan heittämään tunnin aikana 499 vitsiä, joille maksanut yleisö nauroi. Voitaneen väitellä loputtomiin siitä, miten puhdasta stand-upia Vinen spektaakkelit ovat: itse ehkä käyttäisin hieman yleispätevämpää termiä "lavakoomikko". Oli miten oli, Vine on todella raikas tuulahdus tuhansien kyynikoiden maasta.

Jotkut suomalaiset saattavat muistaa Vinen noin kymmenen vuoden takaisesta sketsisarjasta "Se sketsishow" (The Sketch Show), jonka saa dvd:nä jostain syystä vain Australiasta. Vinen tähdittämää sitcomia "Not Going Out" taas on ilmeisesti esitetty vain MTV3:n maksukanavalla.

Vinen kohdalla kyse ei ole ainoastaan nopeudesta. Kyse on myös siitä luontevuudesta, miten Vine antaa sympaattiset kasvot termille "koko perheen viihde"! Vine on paras lapsillekin sopiva lavaesiintyjä, jota olen kuunaan todistanut. Sanoinkuvaamattoman holtiton tyhmäily, toinen toistaan pölömmät rekvisiitat sekä hellyttävän yksinkertaiset musiikkiesitykset luovat hengästyttäviä spektaakkeleita, joissa Pikku Kakkonen kohtaa Monty Pythonin. Suomalaisvanhempien on syytä olla äärimmäisen kateellisia briteille, joiden ipanapa-tarjonta tavoittaa oikeasti kaikki. Dvd:illä nähtävät otokset yleisöstä, jonka joukossa sekä lapset että aikuiset nauravat yhdessä yhtä vilpittä ja spontaanisti, ovat parhaalla mahdollisella tavalla lämminhenkisiä.

Timothy Mark Vine on kvantitatiivisen komedian mestari, äärimmäisen sympaattinen sillyismin lippulaivan piraattikapteeni, jonka molemmat jalat ovat umpipuuta. Ja joka takuulla valittaisiin Monty Pythonin kokoonpanoon, mikäli he juuri nyt tarvitsisivat uutta jäsentä.

Vinen kohkaamisen voisi kuvitella sopivan erityisen hyvin myös treffikatseltavaksi. Stand-upin ei tarvitse olla synkkää toimiakseen. Vinen dvd:itä [(mm. Punslinger, So I Said To This Bloke, Joke-Amotive), joita saa erittäin kohtuuhintaan esim. eräästä Playman-saarilla sijaitsevasta nettikaupasta,] suosittelen niin lämpimästi, että hikikarpalot alkavat virrata, vaikkei suomenkielisiä tekstityksiä valitettavasti löydykään. Viimeksi mainitusta ne sentään löytyvät edes englanniksi. 

Esim. "Pen Behind The Ear"- ja "Flag Hippo" -rutiinit kuuluvat taatusti pöljimpiin koskaan tehtyihin lavakomiikkanumeroihin, mutta niissä on jotain ainutlaatuista aseistariisuvuutta, jonka edessä tällainen absurdien lapsellisuuksien ystävä yksinkertaisesti mykistyy. Tim Vine loihtii hassuudesta nerokasta taidetta.

Swinging London 2011 - katso sarjat ja leffa!

Pitäisi varmaan tuosta Brittein saarten luokkataistelusta olla jotain napakkaa mieltä, muttei jaksa. Tällä kertaa fiktio on kuitenkin totuutta faktampi! Suosittelen erittäin lämpymästi (uusinta)katseluun seuraavaa kuvamateriaalia, joka on saanut viimeikaisten tapahtumien myötä aivan uuden, kylmäävän mielenkiintoisen lisätason:

* Sohvanvaltaajat (The Royle Family) Tässä sarjassa vähän on paljon, ja suklaapatukan syömisen jaksaminen on maraton. 1. ja 2. kaudet mainioita, kolmaskin ok.
* The Thick Of It. Britti-tv:n aatelia tämäkin. Parasta ja hysteerisintä poliittista kuvainraastoa koskaan, kolme kautta kahdella dvd:llä. Tällaista viiltävän älykästä ja nopeatempoista hauskuutta ei Suomessa tulla tekemään vielä ainakaan sataan vuoteen. Armando Ianuccin kirjoittamassa mestarillisessa yhteiskuntasatiirissa piruilun taide on hiottu täydelliseen huippuunsa. Kun politiikankin kentällä meininki on tätä (olkoonkin, että liioiteltua), niin ei ihme, että autot palavat ja näyteikkunat heläjävät.
* James Watkinsin 2008 ohjaama trilleri Eden Lake. Kusipääkauhua, jossa Straw Dogsin ja Deliverancen tehot päivittyvät hyytävän toimivasti 2010-luvulle. Tämä elokuva jos mikä näyttää, mistä vuoden 2011 mellakoissa on kyse. Samalla se toimii myös pirkkaniksinä: jos kohtaat huligaaniporukan, yritä niitata sen johtaja. Pätee muuten myös koulussa, jos kiusaajien kanssa tulee ongelmia, vink vink!