Stand-upin problematiikasta

Täysi pubillinen eri ikäisiä, joulukrapulaisia ihmisiä pakottaa kompressointiin. Keskittymistä ja yleissivistystä vaativan setin heittäminen heterogeeniselle, hankalimmalle mahdolliselle yleisölle on hullun hommaa, ja mikäs siinä. Hälinän keskeltä erottuakseen on ylimääräistä energiaa käytettävä paitsi extra-artikulointiin, myös rutiinien tilanteenmukaiseen ex tempore -stilisointiin. Nyansseilla, rytmityksellä ja tauoilla pelaaminen käy mahdottomaksi. Kun vielä yleisön äänekkäimmistö on huhtivaalitulosta reflektoivaa ja manifestoivaa kansansegmenttiä, on aiheellista esittää, sopisiko stand-up -koomikon tilalle sittenkin perinteisempi vitsinkertoja tai petomaani.

Pään toistuva lyöminen enimmälti tuntemattomien ihmisten muuriin on silti hieno, puolihengellinen kokemus, jossa sana tulee kortisonipiikiksi lihaan. Puhuja ajautuu verraten nopeasti transsimaiseen välitilaan, harmaaseen ei-mihinkään, jossa kaikki paitsi seuraava lause menettää merkityksensä. On kuin olisi loukussa penkkaan ajamassaan, katolleen jääneessä autossa. Turvavyöleikkurissa on Speden kuva, ja housuihinsa paskominen toisi tilanteeseen edes jonkinlaista, periksiantavaa helpotusta. Vaimeat yksittäisaplodit siellä täällä ja yksinkertainen hämmentyneisyys ovat itsestäänselvä oletusarvo: naurussa kun on pohjimmiltaan kyse lammasmaisesta lumipalloilmiöstä. Kvaliteetti, ei kvantiteetti. Andy Kaufmanin haamu kuiskii korvaan, että ei hätää, kyllä ne ainakin huomaavat, että olet nähnyt vaivaa ja treenannut. Pääsee puolimasturbatiivisesti kellumaan siinä outoudessaan, josta on jo kouluajoista saakka saanut kuulla.

Mitähittookukahitto-levottomuus, joidenkin selkeä sijaishäpeä, rajoittuneisuutensa ilmi välihuutelevat humalaiset naiset, se yksi jätkä, joka vain tuijottaa psykopaatin lailla, selkeästi bändin vuoron odottajat, paheksunnaksi tulkittavat mielenosoituksellisen vakavat ilmeet + kädet puuhkissa, missatut jutut, jotka ehkä aukenisivat seuraavalla kerralla, havahtuminen siihen, että on edelleen nelikymppisenä suht vitummoinen friikki. Kaikki edellämainitut palkintoja. 150-200 ihmistä on väkisinkin maailma pienoiskoossa, ja kun narri ei välttämättä hymyilekään, syntyvä tavallisten ihmisten hämmennys suo uniikkeja kicksejä, puhumattakaan niistä eturivin tukipilareiksi luettavista seisojista, jotka kuuntelevat uskollisina alusta loppuun, vaikka missaavatkin detaljivuosta huomattavan osan.

Tai ystävistä, joihin tietää uppoavan.

Kun sitten tunnin monologinsa jälkeen huomaa, ettei paineesta huolimatta ole sortunut halpahintaiseen ilmehtimiseen ja juttujensa lapselliseen alleviivailuun, jää jälkikäteen jäljelle voittajan tunne, punk-hengen ja valveutuneen individualismin orgasmi. Jos olisi elänyt 30-luvun Saksassa, olisi ehkä sittenkin uskaltanut sanoa niille natseille, että haistakaa paska. Ehkä.

En minä Sinua kadehdi, Ismo.

"Karjalauman ei tarvitse nauraa." (Daniil Harms)

Terv. Janne Kuusinen
Arrogantti stand-up -elitisti

¿Oletko valmis Tapaninmyrskyyn?

N. puolen tunnin kestoinen stand-up -setti on osa Tapaninmyrsky – puhetta ja musiikkia -tapahtumaa.
Sinne kannattaa tulla.
Sen sinetöi Salon seudun mainioin tanssi- ja bilebändi Lauri & Pehmeät vävyt.
Kuvan on ottanut erinomainen valokuvaaja Tero Teränen.

Varauksetonta hehkutusta IX: Tim Vine

Yksi elämän suurimmista ja kiistellyimmistä kysymyksistä on se, kannattaako mieluummin hioa yksi taito huippuunsa kuin opetella useampia taitoja ihan mukiinmenevästi. Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa todennäköisemmin stabiilia, jatkuvaa duunia, jälkimmäisessä taas ajautuu helposti vagabond-osaston tilkkutäkkityöllisyyteen. 1967 syntynyt brittikoomikko Tim Vine on totaalinen kuningasesimerkki yhden tietyn taidon täydellisesti haltuunottaneista virtuooseista.

Puolentoista vuoden aikana prosessoimani laajahkon otannan perusteella stand-up -artisteilla on taipumusta nihilismiin, pessimismiin ja härskiyteen. Vine ei kuitenkaan sorru mihinkään näistä, osin varmaan myös kristillisen vakaumuksensa vuoksi. Mutta herrajumala (no pun intended) sentään, miten mies tykittää sanaleikkiä! Ja mitattuhan se onkin: Vine oli aikoinaan Guinnessin ennätystenkirjassa saakka onnistuttuaan heittämään tunnin aikana 499 vitsiä, joille maksanut yleisö nauroi. Voitaneen väitellä loputtomiin siitä, miten puhdasta stand-upia Vinen spektaakkelit ovat: itse ehkä käyttäisin hieman yleispätevämpää termiä "lavakoomikko". Oli miten oli, Vine on todella raikas tuulahdus tuhansien kyynikoiden maasta.

Jotkut suomalaiset saattavat muistaa Vinen noin kymmenen vuoden takaisesta sketsisarjasta "Se sketsishow" (The Sketch Show), jonka saa dvd:nä jostain syystä vain Australiasta. Vinen tähdittämää sitcomia "Not Going Out" taas on ilmeisesti esitetty vain MTV3:n maksukanavalla.

Vinen kohdalla kyse ei ole ainoastaan nopeudesta. Kyse on myös siitä luontevuudesta, miten Vine antaa sympaattiset kasvot termille "koko perheen viihde"! Vine on paras lapsillekin sopiva lavaesiintyjä, jota olen kuunaan todistanut. Sanoinkuvaamattoman holtiton tyhmäily, toinen toistaan pölömmät rekvisiitat sekä hellyttävän yksinkertaiset musiikkiesitykset luovat hengästyttäviä spektaakkeleita, joissa Pikku Kakkonen kohtaa Monty Pythonin. Suomalaisvanhempien on syytä olla äärimmäisen kateellisia briteille, joiden ipanapa-tarjonta tavoittaa oikeasti kaikki. Dvd:illä nähtävät otokset yleisöstä, jonka joukossa sekä lapset että aikuiset nauravat yhdessä yhtä vilpittä ja spontaanisti, ovat parhaalla mahdollisella tavalla lämminhenkisiä.

Timothy Mark Vine on kvantitatiivisen komedian mestari, äärimmäisen sympaattinen sillyismin lippulaivan piraattikapteeni, jonka molemmat jalat ovat umpipuuta. Ja joka takuulla valittaisiin Monty Pythonin kokoonpanoon, mikäli he juuri nyt tarvitsisivat uutta jäsentä.

Vinen kohkaamisen voisi kuvitella sopivan erityisen hyvin myös treffikatseltavaksi. Stand-upin ei tarvitse olla synkkää toimiakseen. Vinen dvd:itä [(mm. Punslinger, So I Said To This Bloke, Joke-Amotive), joita saa erittäin kohtuuhintaan esim. eräästä Playman-saarilla sijaitsevasta nettikaupasta,] suosittelen niin lämpimästi, että hikikarpalot alkavat virrata, vaikkei suomenkielisiä tekstityksiä valitettavasti löydykään. Viimeksi mainitusta ne sentään löytyvät edes englanniksi. 

Esim. "Pen Behind The Ear"- ja "Flag Hippo" -rutiinit kuuluvat taatusti pöljimpiin koskaan tehtyihin lavakomiikkanumeroihin, mutta niissä on jotain ainutlaatuista aseistariisuvuutta, jonka edessä tällainen absurdien lapsellisuuksien ystävä yksinkertaisesti mykistyy. Tim Vine loihtii hassuudesta nerokasta taidetta.

Varauksetonta hehkutusta VI: George Carlin

Viime syksystä saakka olen tutustunut anglo-amerikkalaisten stand-up -koomikoiden tuotantoihin. Parhaaksi heistä on osoittautunut George Carlin. Pitkän ja koherentin uran tehnyt, tasaisen tappohauskaa kyseenalaistusta suoltanut äijä oli kartalla loppuun saakka: hänen joutsenvittuilunsa "It's Bad For Ya" keväältä 2008 on kerrassaan sydäntälämmittävää katsottavaa. Ja liikuttavaa: seitsenkymppisen idealistin näkeminen toi ainakin minulle toivon tipan silmäkulmaan. Mies seurasi aikaansa ja maailman hulluusvirtauksia terävänä loppuun asti, eikä nihilismistään huolimatta taantunut katkeraksi vanhaksi pieruksi saakka, kuten kirjallinen vastineensa Kurt Vonnegut loppuaikoinaan. Carlin oli viisas, alati ajatuksia herättävä vakava koomikko, stand-upin Obi-Wan Kenobi. No hei, katsokaa nyt:

George Denis Patrick Carlin (1937-2008)

En tiedä, pitäisikö olla pahoillansa, mutta sain kimmokkeen Carlinin blogitse hehkuttamiselle vasta tänään, kun luin Helsinki Pride -uutisointeja. Suhtautumiseni tuohon sinänsä hyvään pyrkivään tapahtumaan on aina ollut harmillisella tavalla Comme Ci, Comme Ça, mitä on hankalaa pukea sanoiksi. George Carlin onnistuu kuitenkin olemaan tässä jossain määrin verbaaliräätälini, vaikka keskittyykin kansallisuuksilla ja rotuihin kuulumisilla ylpeilyyn:

"I saw a slogan on a guys car that said 'Proud to be an American' and I thought 'What the fuck does that mean?' I'm fully Irish, and when I was a kid I would go to the St Patrick's Day parade and they sold a button that said 'Proud to be Irish', but I knew that on Columbus day they sold the same button only it said 'Proud to be Italian', then came Black Pride, and Puerto Rican Pride. And I could never understand national or ethnic pride, because to me Pride should be reserved for something you achieve on your own.

Being Irish isn't a skill, it's a fucking genetic accident.
You wouldn't be proud to be 5'11". You wouldn't be proud to have a pre-disposition for colon cancer."

Käykö ylpeys lankeemuksen edellä? Onko homous saavutus? Onko joku sateenkaari yhtään sen kummempi kuin Hitlerin aikoinaan käyttämä kolmio? No, joka tapauksessa "In Kenneth Liukkonen, Jani Toivola and Pekka Haavisto I trust".

Bill Hicks @ Areena

Matt Harlockin ja Paul Thomasin tunnin mittainen pintaraapaisu yhdestä kaikkien aikojen hienoimmista amerikkalaisista, stand-up -saarnaaja Bill Hicksistä, tuli eilen Teemalta, ja on katsottavissa Areenalla vielä kuukauden ajan.

Katso video!

Tietenkin olisi antoisinta lähestyä miestä hänen kokonaisten settiensä kautta. Itse asiassa tämän dokkarin ensimmäiset 20 minuuttia onnistuvat luomaan Hicksistä jopa luotaantyöntävän kuvan, kun miehen alkoholiongelmaa ja sienien käyttöä painotetaan liialti. Myös 3d-kuvakikkailuun kestää silmien tottua jonkin aikaa. Mutta ennen pitkää dokumentti lähtee lentoon, pääsee itse asiaan, ja näyttää monia Hicksin hienoimmista hetkistä, ennennäkemättömiä herkkuklippejä unohtamatta.

Mielestäni Teeman olisi kuitenkin kannattanut esittää jokin Hicksin keikka dokumentin jatkeeksi, sillä tällaisenaan kuva hänestä jää harmillisen vajaaksi. Mutta tokkopa sitä kaikkea voi vaatia, kulttuuriteko YLEltä tämäkin.

Minä ihailen Bill Hicksiä hysteerisen pikkutytön lailla.

- Why do you hate us Americans, Janne?
- Who says so? I cun't possibly hate a nation that gave us Bill Hicks and Spike Jones!

Varauksetonta hehkutusta III: Bill Hicks

William Melvin "Bill" Hicks (1961-1994) oli yhdysvaltalainen, 32-vuotiaana haimasyöpään kuollut stand-up -koomikko, jonka viimeiseen keikkaan nimeltä "Revelations" minulla oli kunnia tutustua eilen dvd:itse. 

Meitä on moneen junaan, mutta voi jumantsuigula, Hicks näytti olleen ihan oma resiinansa. Mies on karisemattoman idealismin extremiteetin ihailtava exemppeli, joka huutaa lavalla ääneen realiteetteja, joita me pseudoindividualistit emme uskaltaisi edes kuiskata. Pikkuaiheet Hicks jättää suosiolla seinfeldeille ja vetää settinsä tiukalla ota tai jätä -mentaliteetilla. Valtavirran näkökulmasta vähintäänkin vinot näkemykset mm. huumeista, aseista, uskonnosta ja ylikansoituksesta ovat suoraa jatkumoa Lenny Brucelle, tosin sillä erotuksella, että 80- ja 90-lukujen taitteissa aika oli jo sallivampi kuin Brucen kultakautena, 60-luvun alussa. David Lettermanin tv-ohjelmaankin Hicks pääsi yksitoista kertaa. Kahdestoista kerta päätyi leikkaamon lattialle, mitä Letterman myöhemmin katui syvästi. Persianlahden "sodasta" Hicks ehti veistellä upeaa, tinkimätöntä show'ta: on jumalattoman suuri sääli, ettei hän ehtinyt ottaa kantaa vuoden 2001 jälkeiseen maailmaan...

Hicks vääntää surutta naamaansa imitoidessaan typeryksiä, liikkuu estoitta ympäri lavaa, toistaa mauttomimmat Goatboy-maneerinsa tietoisesti tarpeettoman monta kertaa. Tiedostava katsoja nauraa, mutta hänellä on silti kumman levoton olo. Eihän ahdistavuus voi olla näin hauskaa? Ovatko nauruni sittenkin pelkkiä defenssinauruja, joilla korvaan haluni itkeä tai huutaa Hicksille takaisin, että helvetti, sinä olet täysin oikeassa! 

Bill Hicks on jälleen yksi optimismiin kannustava todiste siitä, että kyllä siellä läntisessä suurvallassa -ja vieläpä sen eteläisemmissä osissa!- joku sentään ajatteleekin, ja päästetään ääneen. Ja vieläpä millaiseen ääneen! Hicksin demotessa mikrofonillaan fellaatiota Saatanan kanssa, ei voi muuta kuin päätään puistellen myöntää, että kyllä: tämä mies oli melkolailla jäljillä siitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Hicksin tarina on surullinen, mutta täkäläisittäin lähes yhtä surullista on se, ettei tämäntyyppistä stand-up -suoraanpuhujaa pysty kuvittelemaankaan Suomen kaltaiseen piiritpienetpyörivät-maahan vielä moneen kymmeneen vuoteen, jos koskaan. 

"I smoke. If this bothers anyone, I suggest you look around at
the world in which we live and shut your fuckin' mouth."