We are at War!

Tiettävästi Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on jo
julistanut hurrikaanien vastaisen sodan ja ilmoittanut, että
"Jos ette ole puolellamme, olette luonnon puolella."

Kostonjuhlan luoma hämmennys

Viimeinkin, toukokuussa 2011, saatiin sitä kauan kaivattua "yhteisöllisyyttä" tänne länsimaihinkin. Se vaati vain "pahiksen" tappamisen. Tappamisen, jonka oikeutamme me kaikki, Nobelin rauhanpalkinnon voittajaa sekä YK.n pääsihteeriä myöten. Olemme saavuttaneet kuvottavan, hollywoodiaanisen sankaritarina-ultimatumin uutisissa, joista kaikkien meistä tulee olla samaa mieltä, piste. Juhlikaa, tai olette meitä vastaan.

Ylläolevat kuvat ovat eri paikoista, eri kulttuureista, eri ajankohdilta. On aivan sama, onko yllämme kaftaani vai puku, yläpuolellamme Allah vai Jumala. Shakaaleja tässä ollaan kaikki.

En iloinnut 11.9.2001. En suostu iloitsemaan nytkään.

Varauksetonta hehkutusta III: Bill Hicks

William Melvin "Bill" Hicks (1961-1994) oli yhdysvaltalainen, 32-vuotiaana haimasyöpään kuollut stand-up -koomikko, jonka viimeiseen keikkaan nimeltä "Revelations" minulla oli kunnia tutustua eilen dvd:itse. 

Meitä on moneen junaan, mutta voi jumantsuigula, Hicks näytti olleen ihan oma resiinansa. Mies on karisemattoman idealismin extremiteetin ihailtava exemppeli, joka huutaa lavalla ääneen realiteetteja, joita me pseudoindividualistit emme uskaltaisi edes kuiskata. Pikkuaiheet Hicks jättää suosiolla seinfeldeille ja vetää settinsä tiukalla ota tai jätä -mentaliteetilla. Valtavirran näkökulmasta vähintäänkin vinot näkemykset mm. huumeista, aseista, uskonnosta ja ylikansoituksesta ovat suoraa jatkumoa Lenny Brucelle, tosin sillä erotuksella, että 80- ja 90-lukujen taitteissa aika oli jo sallivampi kuin Brucen kultakautena, 60-luvun alussa. David Lettermanin tv-ohjelmaankin Hicks pääsi yksitoista kertaa. Kahdestoista kerta päätyi leikkaamon lattialle, mitä Letterman myöhemmin katui syvästi. Persianlahden "sodasta" Hicks ehti veistellä upeaa, tinkimätöntä show'ta: on jumalattoman suuri sääli, ettei hän ehtinyt ottaa kantaa vuoden 2001 jälkeiseen maailmaan...

Hicks vääntää surutta naamaansa imitoidessaan typeryksiä, liikkuu estoitta ympäri lavaa, toistaa mauttomimmat Goatboy-maneerinsa tietoisesti tarpeettoman monta kertaa. Tiedostava katsoja nauraa, mutta hänellä on silti kumman levoton olo. Eihän ahdistavuus voi olla näin hauskaa? Ovatko nauruni sittenkin pelkkiä defenssinauruja, joilla korvaan haluni itkeä tai huutaa Hicksille takaisin, että helvetti, sinä olet täysin oikeassa! 

Bill Hicks on jälleen yksi optimismiin kannustava todiste siitä, että kyllä siellä läntisessä suurvallassa -ja vieläpä sen eteläisemmissä osissa!- joku sentään ajatteleekin, ja päästetään ääneen. Ja vieläpä millaiseen ääneen! Hicksin demotessa mikrofonillaan fellaatiota Saatanan kanssa, ei voi muuta kuin päätään puistellen myöntää, että kyllä: tämä mies oli melkolailla jäljillä siitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Hicksin tarina on surullinen, mutta täkäläisittäin lähes yhtä surullista on se, ettei tämäntyyppistä stand-up -suoraanpuhujaa pysty kuvittelemaankaan Suomen kaltaiseen piiritpienetpyörivät-maahan vielä moneen kymmeneen vuoteen, jos koskaan. 

"I smoke. If this bothers anyone, I suggest you look around at
the world in which we live and shut your fuckin' mouth."