torstai 3. maaliskuuta 2011

Pieni on isoa

Halikon R-kioskissa suuret kansankerrokset törmäilevät, mutteivät kohtaa. Sinne astutaan sisään keskeltä, suoraan vastapäätä palvelutiskiä. Keskikäytävään muodostuu näin ollen jono. Molemmin puolin keskikäytävää on kaksi samansuuntaista sivukäytävää. Käytävien rajoina toimivat hyllyt, kylmätilat ja pakastin. Tietenkin tämäkin R-kioski toimii myös postina (Itella).

Tänään se taas tapahtui. Olin jonon toisena, edessäni blondimui'a otti pakettinsa ja kävi. Hän kääntyi 180 astetta ja lähti härkäpäisesti tungeksimaan takaisin täynnä jonottajia olevaan keskikäytävään. Jostain syystä hirveän moni ihminen haluaa palata takaisin samaa tietä kuin tuli, onkohan se jotenkin geeneissä? Tekevätkö naiset sitä enemmän kuin miehet? Korottaako noin 1-2 metriä pidemmäksi muodostuva kävelymatka sivukäytävän käytön kynnystä liian drastisesti?

En minä vaadi sitä, että Thomas Moren Utopia-Halikossa pitäisi saada asua. On vain surullista, että kun maailmassa edes halikonrkioskillista ihmisiä ei saada käyttäytymään ja liikehtimään säntillisesti, järkevästi, niin miten ihmeessä viitsimmekin haikailla, että me kaikki seitsemän miljardia pystyisimme tulemaan toimeen tönimäti? Maailman halikonrkioskeissa kuolee viattomia ihmisiä joka sekunti.


Ihmispaholaiset (Invasion of the Body Snatchers) on klassinen kauhutarina, joka on filmattu ainakin kolmasti. Itse pidän eniten Philip Kaufmanin 1978 ohjaamasta versiosta, jonka huipentava otos korisevasta Donald Sutherlandista kuuluu ikimuistoisen jäätävään kauhuelokuvakuvastoon. Mutta ennen kaikkea: hyvin monta kertaa Halikon R-kioskilla käydessäni tulen ajatelleeksi, että em. elokuvan loppu onkin oikeastaan onnellinen.

"Voisitkos nyt helvetti poistua noista sivukäytävistä ja olla ryysimäti!"
 

6 kommenttia:

  1. Donald S. on yksi parhaista 70-80-luvun näyttelijöistä, jotka jäänevät pienen fanipiirin suosikeiksi, samoin kuin vaikka Laura Dernin iskä - ööhm, herra Dern (nimimuisti pätkii, just eilen en muistanut Judi Denchiä!) Too old to rock'n'rollaattor) - mutta asiaan! Salolaisen asujamiston ominaispiirre tuntuu olevan jonkinlainen touho-serkkuus, hessuhopous tai hansuhanhius, käyttääkseni disneyaanista termistöä. Missä kaksi salolaista kohtaa, he kävelevät päin toisiaan vaikka torilla. Urbaanissa ympäristössä kuten vaikkapa kauppakeskus Plazan liukuportaissa he kaatuilevat tai ovat joka tapauksessa niin kauhuissaan, että seisovat portaissa jäykkänä kykenemättä liikkumaan. Autoilussa ja muussa liikenteessä po. ilmiö taas näkyy erityisen hupaisana koheltamisena, jolle on ilmeisesti haettava selitystä vuosisataisesta, geeneihin periytyneestä yksinolon harhasta. Maaseudulla on totuttu näkemään muita ihmisiä vain pakon edessä, ja monien vieraiden ihmisten keskellä olo on yksinomaan ahdistavaa salolaisille. Kaupunkimiljöössä salolainen lähtökohtaisesti ajattelee: 'Mitä v****a noi toiset täällä tekee !?' Tällainen asenne on omiaan aiheuttamaan ainoastaan kiukkua ja pahaa mieltä yhteisissä kaupunkitiloissa, missä ns. sivistysvaltioiden asukkaat viihtyvät mainiosti.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se on ihan universaali kategorinen elokuvaimperatiivi, että kun Sutherland-nimisestä näyttelijästä puhutaan, oletusarvona on nimenomaan Donald, sillä poikansa Kiefer "jackbauer" Sutherland on silkka karismatoin pullamössöversio isästään, joka on viekas pahiskasvo vailla vertaistansa!

    Kirpputorit ahtaine käytävineen ovat ehdoton suosikkini, mitä tulee paikkoihin, joissa pitää tungeksia heti kun läsnä on yli 1 ihmistä. Metrin leveissä käytävissä liikkuvat mervinykäsennäköiset eläkelläisfrouvat - tietenkin ostoskärryjen kanssa, keskellä väylää! Kärryjen pohjalla on sitten se yksi munakuppi, sukkapari tai Mariskooli-klooni, jota ei tietenkään voi jaksaa kantaa korissa tai sylyssä.

    Kerran Suurkirppisillä eräs edessäni kulkenut ilmeisen ollikkalalainen ayrshire-eukko alkoi yhtäkkiä ottaa askeleita taaksepäin. Tahattoman hauskaa, verkkaista horjuntaa sivusilmäillessä teki mieli alkaa äännellä notta "PIIP PIIP PIIP PIIP"!

    VastaaPoista
  3. Käyn silloin tällöin Toriterassilla. Sieltä näkee kivasti, kun koulutyt---KRÖHM---ihmiset kulkevat torin poikki. Silloinkin kun tori on ns. kiinni, eli tori itse asiassa on auki, avointa tilaa siis, ihmiset kulkevat kuuliaisesti päällysteeseen maalattua, täysin imaginääristä väylää pitkin - vaikka se olisi lumen tai jään peitossa. Elikkäs kaartavat torin läpi, ikään kuin siinä olisi ne kesäiset koju/teltta/härpäke-rivistöt. Sen sijaan, että kävelisivät tai pyöräilisivät SUORAAN lyhintä reittiä Torikadun päästä kävelysillalle ... en ymmärrä.

    VastaaPoista
  4. Mitäköhän tapahtuisi, jos kuuluttaisi yhtäkkiä, että "ILMAISIA SATEENVARJOJAAAAAAA!" Kävisiköhän kuten Plaza II -ostoskeskuksen avajaisissa?

    Itse pruukaan käy'ä Vilhonkadun Wilhelmiina-kahvilassa perjantaisin noin neljältä, jolloin tuhmat koulutytöt pääsevät jälkkäristä.

    VastaaPoista
  5. Sateenvarjo kai keksittiin Kiinassa (KESKUSTAN valtakunnassa) jokunen tuhat vuotta sitten, notta kyseisen artikkelin uutuusarvoa hieman epäillen ehdottaisin huudettavan - sanotaanko vaikka 01.04. - Tuksu Tukiaisen häpykarvoja omistuskirjoituksella!! Plazan 2.kerroksessa!!

    VastaaPoista
  6. Jos noin huudettais, niin tuskin olis tungosta...

    VastaaPoista