Huoruusmuistoja

Prostituutio kuuluu niihin aiheisiin, joista tullaan sokeina suut vaahdossa vääntämään peistä maailman tappiin saakka. Ja juuri lukemattomien harmaasävyjen vuoksi on yksinkertaisesti hömelöä, mikäli prostituutiosta lukee kerrallaan vain yhden teoksen, yhden näkemyksen. No, ei kaksikaan paljoa ole, mutta onpahan lähempänä em. lukemattomuutta kuin yksi. 

Aloitin Elina Tiilikan (s. 1986) esikoisromaanilla Punainen mekko (2010), jota Puskaradio FM:n erinomaiset BJ:t (book jockeyt) minulle olivat suositelleet. Omakohtaisiin tapahtumiin pohjaava lakoninen kirja voittaa lukijan puolelleen hyvin nopeasti rehellisyytensä voimin. Nuoren, levottomuuteensa jatkuvasti kompastelevan Nooran tarina paitsi riisuu prostituutiosta kaikki mahdolliset glamoröösit playboy-escort -mielikuvat, myös vastaavasti hillitsee ennakkoluuloja työn automaattisesta hengenvaarallisuudesta. Toteava, väistämättömiä kuvotuksenkin hetkiä aiheuttamaan onnistuva maalailematon kirjoitustyyli alleviivaa ansiokkaasti prostituution värittömyyttä ja tyhjyyttä, ja koska tarinointi on niin pääosassa, eipä mieleeni tällä kertaa tullutkaan se suosikkitiivistäjäni Juha Seppälä, vaan ihan peräti John Steinbeck, viimeistään katharsiksenomaisen kissakohtauksen myötä. Ei ihan vähän se. Kissoja ja ihmisiä, tai jotain.

Mielestäni Tiilikka ei maalaa vain yhtä prostituoidun hahmoa, vaan kokonaisen naistyypin. Kirjan kohdalla käytetty luonnehdinta "psykologinen romaani" ei näin ollen ole tosiaankaan tuulesta temmattu. Olin hyvin vaikuttunut Nooran luonnekuvauksen mustista siveltimenvedoista: hänen kaltaisiaan epävakaita -ja ennen kaikkea pelottavia- naisia on tullut 40:n vuoden aikana vastaani kylmäävässä määrin. Kyllä: minä tunnustan kammoavani rikkinäisiä tyttöjä (ja nuoria naisia), juuri noita hulluja muijia ja nuoria ämmiä, joita kohtaa silloin tällöin esim. julkisissa liikennevälineissä horisemassa toisilleen, lääkityksellä tai ilman. Vittu-sanojen viidakosta erottuu silloin tällöin puheeksi ja suomeksikin tunnistettavaa aineistoa, jota tytsyt ymmärtävät vaivatta, mutta joka ei vain kerta kaikkiaan rekisteröidy miksikään loogiseksi kudelmaksi sivustakuulijan aivoihin. Ei pelkkää pissismiä, pimeämpää. Nuo viiltelijädivisioonalaiset liikkuvat omassa karmeassa totaliteetissaan, ihmismielen todellisissa pohjamujuissa, joita miespuoliselle ongelmatapaukselle ehtii muodostua verraten harvoin, koska tämä sentään julkituo ajatuksensa ääneen yleensä ajoissa. Vaan tyttöjen ja naisten moderni saimaharmajakerho potenssiin sata se pitää sadistinsa sisällään, muhiuttaen sielussaan julman, angstisen, joksikin aivan ultimaattiseksi ja miesjärjen käsittämättömäksi jalostuvan sielunkuonan, jota kukaan, kukaan, ei halua omaan tuulettimeensa osuvan kikkareen vertaa.
  Tällaisesta peruslevottomasta lähiomaisongelmaisesta naistyypistä, joka on pahimmillaan, no, paha, tulee Elina Tiilikka rivienväleillään kertoneeksi. Noora itsessään on hyvin lievä tapaus, mutta tunnistin hänessä sen, oireilun, siemenen. Rikkinäisyyden siemenen. La donna e fuckin' fucked-up mobile!

Chester Brown (s. 1960).
Hullu se ehkä on, muttei ilkeä.

Chester Brown ei ole sinut
kirjalleen annetun nimen kanssa,
koska se sisältää kielellisen
kaksoismerkityksen. Mies on
mielestään "saanut maksaa"
vain yhdessä mielessä.

Punaisen mekon jälkimainingeissa oli itsestäänselvyys uusintalukea paras mahdollinen ostajaosapuolen näkemys, kanadalaisen Chester Brownin 2011 julkaistu sarjakuvaromaani Paying for It. Totaalikipeä klassikko-sicko -teoksensa Ed, iloinen klovni (1989) kuuluu omiin suosikkisarjakuviini, ja nyttemmin seestyneen sarjakuvataiteilijan yhä teräviä edesottamuksia seuraan innolla. Tällä kertaa Brown jakaa lukijalleen täysin avoimesti ja viileän analyyttisesti pohdiskellen paitsi ne lukuisat kokemuksensa prostituoitujen kanssa, myös rehdit tuntemuksensa, joihin pohjaten hän päätti alkaa käydä maksullisten naisten luona. Eikä päätös syntynyt aivan kevytkenkäisin perustein, koska asiassa oli niin sanotusti monta monessa.
  Puhuvat päät ja naivat kropat tempaavat mukaansa. Jyystöiseltä toisteisuudelta ei tietenkään vältytä, mutta Brownin n. kymmenen vuoden mittaisesta elämänviipaleesta jää käteen hämmentävän lämmin sympaattisuus, koska kertojana on kiltti, huomaavainen mies, ainoana "syntinään" introvertti tunteiden näyttämisen säästäminen. Brown korostaa asiaa nerokkaasti piirtämällä suunsa tiukaksi viivaksi alusta loppuun - vaikka hän puhuisi! Brownin prostituutioelämänvaiheen tavallaan päättävää käännettä tuskin arvaa etukäteen, ja lukijan päätettäväksi jää, loppuuko Brownin romaani onnellisesti. Minun mielestäni loppuu.

Brown kuvaa kaikki kohtaamansa prostituoidut
valkoihoisina tummaveriköinä naisten
henkilöllisyyksiä varjellakseen.

Kirja on erinomainen paitsi sarjakuva- myös tietoteoksena. Brown on tutkinut prostituutio-aihetta maanisenmakuisella pieteetillä, tuloksena sivutolkulla lainauksia, pohdintoja ja argumenttien pyörittelyä kirjan lopuksi liitteiden muodossa. Hän myös erikseen täsmentää lukijalle ruudun tarkkuudella kertomiensa asioiden todenmukaisuutta: mitä kohtia on muutettu tai stilisoitu, ja miksi? Aivan viimeiselle sivulle Brown on laittanut valokuvansa (yllä), mistä syntyy oma vaikuttavuutensa. Että tämän näköisen miehen toilailuja maksullisen seksin parissa olette lukeneet. Eikä kuvan merkitys mielestäni ole vähäpätöinen: miehen silmistä näkee, ettei hän vahingoittaisi kärpästäkään. Chester Brown antaa maksullisen seksin vaaleammille harmaasävyille kasvot.

Suosittelen sekä Tiilikan että Brownin kirjaa heille, jotka haluavat lukea kiihkotonta, totuutta halailevaa tekstiä prostituutiosta. Samalla kuitenkin tunnustan kummankin teoksen osatotuudellisuuden, seipäiden roolin suuressa aidassa. Kirjat sijoittuvat maailmankolkkiin, joissa prostituutio on verraten helppo toteuttaa luonnikkaan pullantuoksuisesti, jolloin kokonaiskuva on koko kokonaiskuvasta kaukana. Parittajatkin loistavat poissaolollaan. Ne kaikki vastaamme tulleet dokumentit Itä-Euroopan tyttökauppiaista ja naisten murtamiskeskuksista sekä sattumukset tallinnoissa ja pattayoilla bonobo-apinoiksi muuttuvista perheenisistä tuskin ovat ihan tuulesta temmattuja, joten Brownin näkemys prostituutiosta tuntuu aavistuksen liian naiivilta, toispuoliselta, kuplassa elävän miehen korttitalolta.

No, peitsi vääntyy maailman tappiin saakka. Onneksi tuo peitsi ei kuitenkaan ole täysin murheesta, pelosta ja pahuudesta taottu. Samalla tavalla nuo noorat ja chesterit täällä koettavat kellua, pärjäillä, tienata ja parittelun makuun päästä, kuten kukapa tahansa meistä.