Puoluejohtaja Timo Soini vieraili lauantaina Salossa, kauppakeskus Plaza II:ssa. Puhui, vastaili kysymyksiin. Hän kertoi mm. olevansa valmis jopa kulttuuriministeriksi, "jos isänmaa vaatii".
Tony Halmetta äänesti aikoinaan noin 16 000 ihmistä. Nämä äänestäjät eivät välttämättä nuku huhtikuussa.
Paras kuulemani vaalianekdootti sijoittuu jonnekin päin maamme haulikkovyöhykettä. Isäntä oli kysynyt vaalivirkailijalta äänestyslipun saatuaan, että mikäs noista kolmesta on se Kokoomuksen koppi?
maanantai 7. maaliskuuta 2011
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Kaupankäynnin 2000-lukulaisia erikoisuuksia
Vuoden 2011 Suomessa niinkin jokapäiväiseen activiteettiin kuin ostosten maksamiseen kaupassa on ujuttautunut häiritseviä vivahteita, joita emme saisi missään vaiheessa tunnustaa normaalin arjen osiksi. Mutteivät kansalaiset tätä oikein tahdo huomata, koska heidän fokuksensa on niin vahvasti mamuissa, natoissa ja timoissa.
Keskellä halikkolaista peltoa sijaitsee kauppakeskus nimeltänsä Retail Park. En oikein ole päässyt selvyyteen siitä, mihin tuo salaperäinen "retail" viittaa, mutta tänään termi ilmeisesti selvisi. Tämä "retail" lie jonkinlaista 2010-luvun superhyper-kaupantekoa, jossa normaaleihin ostamisen ja myymisen käyttäytymiskoodistoihin lisätään ylimääräisiä, orwelliaanisia perseilyvaiheita.
Ensiksikin kävin Retail Parkin JYSK-nimisessä kaupassa ostamassa viiden euron muovisen ikkunanpesimen. Ja kyllä vain!: tälläkin kertaa JYSK-nimisen kaupan työntekijä oli pakotettu myymään tiskillä ikään kuin siinä sivussa, puolihuolimattomasti samalla jotain muuta pikkukivaa, tällä kertaa pölyrättejä. Tällainen trendi tuoda Pohjolaan Marrakeshin tori -meininkiä epätoivoisella lisäkaupustelulla, työntekijäparan mielenterveyden kustannuksella, on silkkaa turhan ja väkinäisen ylikuluttamisen konkretiaa. Huomenna varmaan kun menen apteekkiin ostamaan buranaa, niin myyjä kysyy ennen maksamista, että pistetäänkö tästä visvasyylävoiteet samalla.
Toiseksikin poikkesin Gigantti-nimiseen kodintekniikkamyymälään. Sieltä ostin 8-gigaisen muistitikun. Tarkoitus oli ihan vaan maksaa ja mennä. Mutta kassallapa minulta kysyttiin jostain syystä nimeäni. Sanoin sen. Myyjätär kysyi, että onko osoitteeni edelleen sama, ja luki koneelta osoitteeni. Sanoin, että on. Myyjätär selitti jotain muistitikun kahden vuoden taku(u)sta, mutten ymmärtänyt, miten henkilötietojen antaminen ja tarkistus voi liittyä asiaan. Sitten myyjätär kysyi matkapuhelinnumeroani. Kasvoilleni tuli tiedostamattani varmaan vilpitön "nyt jumalauta!" -ilme, sillä hetikohta hän tyynnytteli: "... sitä ei ole kuitenkaan pakko antaa". Sanoin, että eiköhän nyt jätetä ensi kertaan puhelinnumeron anto.
Kun häsläävä valvontakapitalismi on selättänyt järkiarjen, saat lähikaupasta ostamasi ruokakassin vain valokuvaa, sormenjälkiä ja henkilötunnusta vastaan. Torikauppiaan kojusta ei myydä kirjolohta ulos ilman Kalastaja-Eemelin sirukorttia. Romanialaisilla kiikarikaupustelijoilla on läppärissään monen sadan ihmisen asiakasrekisteri. Jouluaattona Hakaniemessä Hursti antaa makkarasoppaa vain sillä ehdolla, että rectumiisi installoidaan GPS-paikannin. Kodinkoneliikkeen lumehalvalle mankelijalustalle pitää ostaa vakuutus, mielellään myös pidempi takuu. Silitysraudoille ja partakoneille on tarjolla lisämaksullinen tukipalvelu. Jos ei halua sitä, pitää pienellä painetun kauppasopimustekstin mukaan vilkuttaa katonrajaan turvakameralle tunnistamista varten ja tanssia Securitaksen kuulapään kanssa muutama tahti jenkkaa. Mitään ei ole tarpeen allekirjoittaa, koska olet niin tehnyt jo vuosia sitten Netissä, suostunut kaikkeen vain pikkuista tikkauslaatikkoa kerran klikkaamalla.
Silloin tällöin luulet pääseväsi adhd-kaupankäynnistä eroon bordelliksi valjastetussa kalliolaiskaksiossa ja palaavasi wanhaan hyvään aikaan perinteisen, konstailemattoman käteisostotapahtuman myötä. Sekä hinta että tuote ovat yksiselitteiset ja tarkkaan sovitut. Henkilötietojasi ei kysytä, ja seksityöläiselle olet vieläpä valehdellut nimesi. Tippiäkin annat, pelkästä nostalgian ilosta. Vaan tuntia myöhemmin panoluolasta rappukäytävään poistuessasi on prostituutioadjutantti jo uploadaamassa koneelleen siemennesteestäsi ottamaansa DNA:ta huoramarkkinointitarkoituksiin.
Keskellä halikkolaista peltoa sijaitsee kauppakeskus nimeltänsä Retail Park. En oikein ole päässyt selvyyteen siitä, mihin tuo salaperäinen "retail" viittaa, mutta tänään termi ilmeisesti selvisi. Tämä "retail" lie jonkinlaista 2010-luvun superhyper-kaupantekoa, jossa normaaleihin ostamisen ja myymisen käyttäytymiskoodistoihin lisätään ylimääräisiä, orwelliaanisia perseilyvaiheita.
Ensiksikin kävin Retail Parkin JYSK-nimisessä kaupassa ostamassa viiden euron muovisen ikkunanpesimen. Ja kyllä vain!: tälläkin kertaa JYSK-nimisen kaupan työntekijä oli pakotettu myymään tiskillä ikään kuin siinä sivussa, puolihuolimattomasti samalla jotain muuta pikkukivaa, tällä kertaa pölyrättejä. Tällainen trendi tuoda Pohjolaan Marrakeshin tori -meininkiä epätoivoisella lisäkaupustelulla, työntekijäparan mielenterveyden kustannuksella, on silkkaa turhan ja väkinäisen ylikuluttamisen konkretiaa. Huomenna varmaan kun menen apteekkiin ostamaan buranaa, niin myyjä kysyy ennen maksamista, että pistetäänkö tästä visvasyylävoiteet samalla.
Toiseksikin poikkesin Gigantti-nimiseen kodintekniikkamyymälään. Sieltä ostin 8-gigaisen muistitikun. Tarkoitus oli ihan vaan maksaa ja mennä. Mutta kassallapa minulta kysyttiin jostain syystä nimeäni. Sanoin sen. Myyjätär kysyi, että onko osoitteeni edelleen sama, ja luki koneelta osoitteeni. Sanoin, että on. Myyjätär selitti jotain muistitikun kahden vuoden taku(u)sta, mutten ymmärtänyt, miten henkilötietojen antaminen ja tarkistus voi liittyä asiaan. Sitten myyjätär kysyi matkapuhelinnumeroani. Kasvoilleni tuli tiedostamattani varmaan vilpitön "nyt jumalauta!" -ilme, sillä hetikohta hän tyynnytteli: "... sitä ei ole kuitenkaan pakko antaa". Sanoin, että eiköhän nyt jätetä ensi kertaan puhelinnumeron anto.
Kun häsläävä valvontakapitalismi on selättänyt järkiarjen, saat lähikaupasta ostamasi ruokakassin vain valokuvaa, sormenjälkiä ja henkilötunnusta vastaan. Torikauppiaan kojusta ei myydä kirjolohta ulos ilman Kalastaja-Eemelin sirukorttia. Romanialaisilla kiikarikaupustelijoilla on läppärissään monen sadan ihmisen asiakasrekisteri. Jouluaattona Hakaniemessä Hursti antaa makkarasoppaa vain sillä ehdolla, että rectumiisi installoidaan GPS-paikannin. Kodinkoneliikkeen lumehalvalle mankelijalustalle pitää ostaa vakuutus, mielellään myös pidempi takuu. Silitysraudoille ja partakoneille on tarjolla lisämaksullinen tukipalvelu. Jos ei halua sitä, pitää pienellä painetun kauppasopimustekstin mukaan vilkuttaa katonrajaan turvakameralle tunnistamista varten ja tanssia Securitaksen kuulapään kanssa muutama tahti jenkkaa. Mitään ei ole tarpeen allekirjoittaa, koska olet niin tehnyt jo vuosia sitten Netissä, suostunut kaikkeen vain pikkuista tikkauslaatikkoa kerran klikkaamalla.
Silloin tällöin luulet pääseväsi adhd-kaupankäynnistä eroon bordelliksi valjastetussa kalliolaiskaksiossa ja palaavasi wanhaan hyvään aikaan perinteisen, konstailemattoman käteisostotapahtuman myötä. Sekä hinta että tuote ovat yksiselitteiset ja tarkkaan sovitut. Henkilötietojasi ei kysytä, ja seksityöläiselle olet vieläpä valehdellut nimesi. Tippiäkin annat, pelkästä nostalgian ilosta. Vaan tuntia myöhemmin panoluolasta rappukäytävään poistuessasi on prostituutioadjutantti jo uploadaamassa koneelleen siemennesteestäsi ottamaansa DNA:ta huoramarkkinointitarkoituksiin.
torstai 3. maaliskuuta 2011
Kun mikään ei riitä
Lapsilisää nostettiin maassamme 40 snt, ja vanhemmat kehtaavat silti valittaa! Yhden-kahden lapsen standardiin tottuneet länsimaiset perheperseilijät eivät näe metsää puilta. Niin kiihdyksissänsä ja tolaltaan he ovat, etteivät suostu ymmärtämään tätä "liian pientä" korotusta, kun kaikki pitää aina saada heti meille kertakäyttövaippoja ja kristallisia tuttipulloja varten nyt.
Lestadiolais- sun muilla vanhoilliskondomistisilla ruokakunnilla on sentään yritystä. Jos on esimerkiksi 10 kpl lasta, mikä on herättäjäperheissä tuiki tavallista, tekee se jo 4 euroa kuussa! Monasti vielä adoptoidaan extra-muksuja ulkomailta, jolloin lapsilisä korottuu entisestään. Eli jos esimerkiksi vastaanottaa albanialaisen lapsen, korottuu lapsilisä noin 56 lekillä (käytetty kurssi: 139,68).
Kuta niukempi lapsilisäkorotus, sen enämpi se kannustaa lastentekoon, eikö vain? Eilen nähkääs löysin Riemurasia-hupipalvelimelta jonkun skannaaman väitöskirjan, jonka mukaan Suomessa asuva somalialainen turvavaipanhakija oli saanut yhteiskunnalta 40 euroa lapsilisäkorotusta, koska hänellä oli sata lasta. Myöhemmin ko. dokumentti oli vielä linkitetty Perussuomalaisten kotisivuille.
Käsinkosketeltavin ennakkotapaus löytyy Afganistanista, missä myös otettiin taannoin käyttöön 40 sentin lapsilisäkorotus. Kabulilainen nainen synnytti "Afghanistan Weekly" -lehden tietojen mukaan tuhat lasta, mikä teki niinkin paljon kuin 400 euroa(!) pelkkää lapsilisän korotusta, vajaat kaksi ja puoli tuhatta Vanhaa Markkaa! Jossain 600.:nnen lapsen paikkeilla hän saattoi huokaista, että "onneksi tässä vaiheessa ne kasvattavat jo toisensa". Tarinalla on kuitenkin valitettavasti surullinen loppu. Naisparka kivitettiin kuoliaaksi, koska hänen emättimestään oli löydetty talibanien koulutusleiri. Se oli paljastunut, kun hänen klitoriinsa oli pitänyt vuoristotuulten vihmeessä lainapeitteenomaista, liian luonnotonta leiskuntaa.
Lestadiolais- sun muilla vanhoilliskondomistisilla ruokakunnilla on sentään yritystä. Jos on esimerkiksi 10 kpl lasta, mikä on herättäjäperheissä tuiki tavallista, tekee se jo 4 euroa kuussa! Monasti vielä adoptoidaan extra-muksuja ulkomailta, jolloin lapsilisä korottuu entisestään. Eli jos esimerkiksi vastaanottaa albanialaisen lapsen, korottuu lapsilisä noin 56 lekillä (käytetty kurssi: 139,68).
Kuta niukempi lapsilisäkorotus, sen enämpi se kannustaa lastentekoon, eikö vain? Eilen nähkääs löysin Riemurasia-hupipalvelimelta jonkun skannaaman väitöskirjan, jonka mukaan Suomessa asuva somalialainen turvavaipanhakija oli saanut yhteiskunnalta 40 euroa lapsilisäkorotusta, koska hänellä oli sata lasta. Myöhemmin ko. dokumentti oli vielä linkitetty Perussuomalaisten kotisivuille.
Käsinkosketeltavin ennakkotapaus löytyy Afganistanista, missä myös otettiin taannoin käyttöön 40 sentin lapsilisäkorotus. Kabulilainen nainen synnytti "Afghanistan Weekly" -lehden tietojen mukaan tuhat lasta, mikä teki niinkin paljon kuin 400 euroa(!) pelkkää lapsilisän korotusta, vajaat kaksi ja puoli tuhatta Vanhaa Markkaa! Jossain 600.:nnen lapsen paikkeilla hän saattoi huokaista, että "onneksi tässä vaiheessa ne kasvattavat jo toisensa". Tarinalla on kuitenkin valitettavasti surullinen loppu. Naisparka kivitettiin kuoliaaksi, koska hänen emättimestään oli löydetty talibanien koulutusleiri. Se oli paljastunut, kun hänen klitoriinsa oli pitänyt vuoristotuulten vihmeessä lainapeitteenomaista, liian luonnotonta leiskuntaa.
Pieni on isoa
Halikon R-kioskissa suuret kansankerrokset törmäilevät, mutteivät kohtaa. Sinne astutaan sisään keskeltä, suoraan vastapäätä palvelutiskiä. Keskikäytävään muodostuu näin ollen jono. Molemmin puolin keskikäytävää on kaksi samansuuntaista sivukäytävää. Käytävien rajoina toimivat hyllyt, kylmätilat ja pakastin. Tietenkin tämäkin R-kioski toimii myös postina (Itella).
Tänään se taas tapahtui. Olin jonon toisena, edessäni blondimui'a otti pakettinsa ja kävi. Hän kääntyi 180 astetta ja lähti härkäpäisesti tungeksimaan takaisin täynnä jonottajia olevaan keskikäytävään. Jostain syystä hirveän moni ihminen haluaa palata takaisin samaa tietä kuin tuli, onkohan se jotenkin geeneissä? Tekevätkö naiset sitä enemmän kuin miehet? Korottaako noin 1-2 metriä pidemmäksi muodostuva kävelymatka sivukäytävän käytön kynnystä liian drastisesti?
En minä vaadi sitä, että Thomas Moren Utopia-Halikossa pitäisi saada asua. On vain surullista, että kun maailmassa edes halikonrkioskillista ihmisiä ei saada käyttäytymään ja liikehtimään säntillisesti, järkevästi, niin miten ihmeessä viitsimmekin haikailla, että me kaikki seitsemän miljardia pystyisimme tulemaan toimeen tönimäti? Maailman halikonrkioskeissa kuolee viattomia ihmisiä joka sekunti.
Ihmispaholaiset (Invasion of the Body Snatchers) on klassinen kauhutarina, joka on filmattu ainakin kolmasti. Itse pidän eniten Philip Kaufmanin 1978 ohjaamasta versiosta, jonka huipentava otos korisevasta Donald Sutherlandista kuuluu ikimuistoisen jäätävään kauhuelokuvakuvastoon. Mutta ennen kaikkea: hyvin monta kertaa Halikon R-kioskilla käydessäni tulen ajatelleeksi, että em. elokuvan loppu onkin oikeastaan onnellinen.
Tänään se taas tapahtui. Olin jonon toisena, edessäni blondimui'a otti pakettinsa ja kävi. Hän kääntyi 180 astetta ja lähti härkäpäisesti tungeksimaan takaisin täynnä jonottajia olevaan keskikäytävään. Jostain syystä hirveän moni ihminen haluaa palata takaisin samaa tietä kuin tuli, onkohan se jotenkin geeneissä? Tekevätkö naiset sitä enemmän kuin miehet? Korottaako noin 1-2 metriä pidemmäksi muodostuva kävelymatka sivukäytävän käytön kynnystä liian drastisesti?
En minä vaadi sitä, että Thomas Moren Utopia-Halikossa pitäisi saada asua. On vain surullista, että kun maailmassa edes halikonrkioskillista ihmisiä ei saada käyttäytymään ja liikehtimään säntillisesti, järkevästi, niin miten ihmeessä viitsimmekin haikailla, että me kaikki seitsemän miljardia pystyisimme tulemaan toimeen tönimäti? Maailman halikonrkioskeissa kuolee viattomia ihmisiä joka sekunti.
Ihmispaholaiset (Invasion of the Body Snatchers) on klassinen kauhutarina, joka on filmattu ainakin kolmasti. Itse pidän eniten Philip Kaufmanin 1978 ohjaamasta versiosta, jonka huipentava otos korisevasta Donald Sutherlandista kuuluu ikimuistoisen jäätävään kauhuelokuvakuvastoon. Mutta ennen kaikkea: hyvin monta kertaa Halikon R-kioskilla käydessäni tulen ajatelleeksi, että em. elokuvan loppu onkin oikeastaan onnellinen.
 |
| "Voisitkos nyt helvetti poistua noista sivukäytävistä ja olla ryysimäti!" |
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)