maanantai 7. huhtikuuta 2014

Sisältäni bortin löysin

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että abortti on jo keskusteltu puhki. Mutta häkellyttävän vähälle huomiolle on jäänyt debaatti bortista. Onko siihen moraalista oikeutta? Missä vaiheessa sikiö on jo sen verran vegetaristisessa tilassa, että se/hänet voidaan bortoida?

Bortti (bort) on alkuansa muimiesruotsia. Angloamerikkalaisissa maissa operaatiosta käytetään nimeä boost (suom. slang. buusti). Vielä takavuosina jopa virallinen lääketiedetermistömme tunsi Arvo Ylpön lanseeraaman epävirallisen nimityksen lihoitus, joka oli tarkoitettu hedelmöityksen kompensaatioksi ajalla, jolloin anemia oli jokapäiväistä leipää ja riisitautia syötiin aamiaiseksi. Nykyisin tämä kiistelty operaatio tehdään nykyisin aikaisintaan toisella raskauskuukaudella, koska sitä ei haluta suorittaa kevyin perustein.

Bortin idea on antaa sikiölle tarvittavaa lisäenergiaa penetroimalla raskaanaolepan naisen vaginaan kohtuullinen määrä (yleensä 2-3) pitkulaisia lihatuotteita (esim. nakki, makkara) borttipihdeillä tai lääkärimallisella makkaratikulla, emättimen anatomiasta riippuen, kohtuun asti. Äidin synnytyskoneiston peristaltiikka sanelee lihatuotteiden määrän, laadun ja asettamisfrekvenssin. Kestävä, jo monasti synnyttänyt äiti (esim. lestadiotar tahi eräs Vitikaisen Kaija Nurmeksesta) pystyy imaisemaan uumeniinsa periaatteessa jopa viisi täysimittaista Atrian Poprillia tai Juusto-Kabanossia, mutta laatu kuitenkin korvaa määrän: yhden lapsen lapsiveteen saattaa helposti liueta liikaa kamaraa ja lisäaineita, mikä saattaa aiheuttaa urean pakkautumisen ihmistaimen päähän meille kaikille tuttuine seurauksineen. Kaksosten ollessa kyseessä tilanne on tietysti eri, jolloin bortti kannattaa suorittaa myös rectumin kautta. Mitään erityisiä suosituksia tai fistisääntöjä proseduurille ei ole, kunhan nakkein tai makkarain päistä vain muistaa irroittaa mahdolliset metalliset sulkimet. 

Tyypillinen esimerkki onnistuneesta bortista. Tässä tapauksessa bortti on tehty varovasti pehmeän laskun kyrsävieriperiaatteella HK:n Kevytnakeilla. Merkillepankaa lapsivedessä lilluva varanakki. Lapsi on oikeanpuoleisessa kuvassa silminnähden friskaantunut, ja myös äidiltä perityt, aiemmin piilenneet musikaaliset geenit (blues, jazz) ovat puhjenneet kukkaan.
Useat Paavin sidosryhmät, esim. katolialaiset, uskovat ns. borttiteoriaan, eli siihen, että sikiölle annetut prinssinnakitkin saattavat johtaa vahvempiin makkariin, ja niiden myötä raiskauden loppuvaiheeßa peräti kohdunkammion sisäiseen lihavärinään (carne tremula) pidemmän päälle (jopa 50 v.) vakavine lieteilmiöineen, esim. johonkin lihansyöjäpuolueeheeseen liittymiseen (esim. perulaissuomalaiset). Jehovan todistajain borttikielto taas ei ole aivan näin ehdoton; kunhan borttilääkäri vain malttaa pidättäytyä verimakkaran käytöstä. 

Kasvissyöjävanhempien usein Intiassa epämääräisillä sikiönvahvettajilla teetetyt tofubortit, mooseksenuskoisten kishkabortit (pitää olla kosher!) sekä islamilaisten halalbortit ovat edelleen kuuma peruna, josta puuttuvat yhä käsinkosketeltavat faktat. Raamatun, Tooran ja Koraanin jakeita ja suuria tutkitaan edelleen kuumeisesti ympäri lääkismaailman. Myös TAYSin mustamakkarabortit sekä MAYSin maksamakkarabortit ovat omat lukunsa, joitten historiaa ei kannata kerrata tässä: tarvittavat rabortit löydätte tarvittaessa Webistä.

Oma kantani tähän mielibidét jakavaan ikuisuuskysymykseen on tiivistettävissä tähän omistamaani t-paitaan. Bortti ei ole murha.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Missä muruseni on

Tiedättehän tunteen, joka syntyy, kun alaikenien ja alahuulen väliin sukeltunut kova ja terävä muru esim. (hapan)korpusta tai näkkileivästä temmeltää vapaasti, pikkuhiljaa yhä syvemälle alemmas tunkeutuen ja pieniä haavoja ikeniin jyrsien? Tunteen, jota voitaneen kutsua yleispätevällä nimellä viiltävä tuska.

Ensin koetat houkutella murua esiin luonnollisella menetelmällä, irvistellen. Kielen ulottumattomiinhan muru on mennyt jo äsken, paitsi jos satut olemaan Gene Simmons. Pohdit ehkä, vaihtaisivatko mummot kadunpuolta, jos tuolla lailla naamaa vääntäen uhkaat vastaan tulla, tahi kauempaan pöytään, jos samaan kahvilaan sattuisitte. Ainakin pelkäämään oppineet lapset alkaisivat vähintään tuhertaa.

Ennen pitkää tulee sormivaihe. Yrität tonkia, mutta turhaan. Harmittelet, että missä se hammaslääkärin koukunmallinen imuri on aina silloin, kun sitä tarvitsisi. Kuolaa tippuu rinnuksille vähemmän kuin mitä olit odottanut, koska jo monen vuoden ajan ottamasi verenpaine- ja diabeteslääkkeet ovat kuivattaneet suusi. Mielessä käy suun kostutus pastillilla, mutta sekin ryökäle saattaa livahtaa samaan sylkirauhaslimboon kuin em. muru.

Niinpä päädyt sitten hakemaan työkalupakista sen kumisen kutistesukan, jonka panet varovasti kitalakeesi, ja jatkat kiertämään kielen alle. Muista kielituki, muuten sukka voi sätkähtää kurkkuun, Porissa yksikin kuoli heti, kuusi minuuttia kammottavasti kakoen. Hyvällä tuurilla muru lähtee yhdellä imaisulla. Vielä paremmalla tuurilla saat kaupan päälle hassuja ääniefektejä, jollaisia et elämässäsi kuule missään muussa kontekstissa. Jos olet naimisissa tai avoliidossa, voi puolisosi kenties hoitaa imutyön puolestasi. Murun imentä toisen kielen alta eli ns. ranskalainen salivasuktio on sitä todellista rakkautta, josta amerikkalainen suklaarasia- ja ruusuteollisuus vaikenee, kysykää keneltä tahansa hiukankin kauemmin naimisissa olleelta vanhemmalta parilta!

Ai niin, pillikin käy.

Ja minä itse, miksi näitä mietin? Vastaus ei lie yllätys: saadakseni Jenni Vartiainen -googlettajat eksymään. Ajatus Jenni Vartiais -faneista haahuilemassa lähes nelikymppisen, 140-kiloisen kroonisen masturbaattorihanuristin hämärässä blogissa on oudolla tavalla kiehtova. Muttei mitenkään seksuaalis-oudolla, korkeintaan varsinaissuomalaisvittuiluhumoristis-oudolla!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Euroopan Turkki julistaa sanafatwan

Lista asioista, jotka Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğan kieltää seuraavaksi

1) Internet, modeemit ja faksit
2) Megafonit ja PA-laitteet
3) Kuiskaaminen, ilmeet ja kulmakarvojen liikuttelu
4) Viestilappujen lähettäminen koulussa luokkakaverille tunnin aikana
5) Morsetukseksi tulkittava naputtaminen tai piipittäminen
 
6) Puska- ja metsäradiot

 7) Kyyhkyset
8) Kiinalaiset onnenkeksit
9) Pullot
10) Salmiakkiaakkoset, ABC-keitto ja Alfapet
11) Graffitit, tagit ja kerrostalojen rappukäytävien nimitaulut
12) Maratoonarit, joille ei ole tehty ruumiinaukkojen tarkastusta

tiistai 25. helmikuuta 2014

Fritz Väliliha kokkaa I

Monea saletisti korpeavat nuo kaupan lähieinehet muutenkin, mutta eritoten jauhelihaperunasoselaatikko, jota tulisi kutsua jauhelimaperunasoselaatikoksi tai jänneperunasoselaatikoksi. Jauhelihaperunasoselaatikko oli X-sukupolven kakaroille kuumaa hottia silloin 80-luvulla, kun se lanseerattiin, tai ainakin epätasaisesti kuumennutta hottia, koska mikrot. Mutta nyttemmin sivistyttyämme ja opittuamme mm. sähköpostin ja MySpacen avituksella, on aika ajanut aika-ajot jauhelihaperunasoselaatikonkin ohi, mistä osakiitos myös turkkilaisille ja italialaisille kebab- ja pizzamiehille, jotka veivät meidän wieninleikkeet ja oopperavoileivät!
  Jauhelihapernasoselaatikosta on kuitenkin verraten vaivaton valmistaa paremmaksi pimpattu, aavistuksen klimppisempi versio esim. seuraavan ab lib -mentaliteetilla ja rubato-tempolla syntyneen reseptin kautta.


Tämä on
kolmen Michelin-renkaan
resepti.
MANNERMAINEN JAUHELIHAPERUNALAATIKKO
eli
PREMIUM-MÖSSÖ

Tarvikkeemme ovat:
4 isoa perunaa tai 5-10 pienempää perunaa, maun mukaan. Voi olla myös 1 ihan saatanan iso peruna, jollainen on kummankin iltapäivälehden juhannusliitteessä joka vuosi. Eikä tarvitse olla mitään yhtä kiinteää lajiketta kuin mitä esim. Pamela Anderson kulta-aikoinaan oli, itse käytin Prisman 5 kiloa €urolla -tarjousperunaa. Siiklikin on ok siksikin, koska sana "siiklikin" on ihan uskomattoman hypnoottinen!

0-1 sipulaa,
0 jos esim. uskonto kieltää.

Paprika Keltainen tai punainen, tämä on joviaali ja flexiibeli resepti! Joskus muuten tulee vastaan oransseja paprikoita, oletteko nähneet? Kyllä vain, ne syntyvät, kun punainen ja keltainen paprika panevat siellä maan alla!

1 chilipalko + chilijauhetta tulevien syöjien ja menevien syöjättärien (ehkä jopa raivotarten) anusten immuniteetista riippuen. Voit toki jättää chilin pois, mutta hei, sota on ohi, ja sen myötä muonitus-ajattelu: ruokaa on nykyään mahdollista sekä sallittua myös maustaa!

Öljyjä + voita Tässä käytin saksalaisen elintarvikeketjun chipotle-öljyä, mutta normiöljykin tai oliiviöljy käynee. Voiklintti voisi olla suurin piirtein saman kokoinen kuin se kivi, jolla Niemisen Petteri heitti minua Mököistenmäessä lapsena. Ja kun harrastat ruuanlaittoa naisen nähden, niin onhan se ihan helvetin pro käyttää sanaa "voiöljyseos"!

Kasvisliemikuutio, lihaliemikuutiokin käy, tai kasvisliemipallo / -dodekaedri.

Vettä. Käyttäkää nyt HerraJumala sitä vettä, ennen kuin siitä aletaan käydä sotia! (Sama pätee em. öljyihin, muuten)

1/2 purnukkaa ruokakermaa, mahdollisimman Benny Hill -tyyppistä, eli paksua ja rasvaista.

250 g jauhellihaa, juuri sitä sikanautaa, jonka huomaat olevan tarjouksessa euron paketti, ja sitten menet innosta hihkuen ostamaan ne kaksi pakettiasi per talous, ja paikan päällä vasta huomaat, että nämä ovatkin lapsille ja kääpiöille suunnattuja 250 gramman rasioita, eivätkä niitä nelisatagrammaisia asiallisia rasiallisia.

Ropaus Vogel-suolaa, siitäkin huolimatta, että oberstürmbannbormann Konrad Vogel tappoi ii maailmansodassa Bösendorferin keksitysleirissä nelinumeroisen määrän mooseksenuskoisia, kun digestiivit eivät olleet kosher.

Teelusikallinen valkosipulimursketta tai pari-kolme kynttä. Ne on kuitenkin Kiinasta saakka tänne roudattu, olisi sääli jättää käyttämättä. Mutta etenkin masturbaattoriruokakunnissa suotakoon töhkänkin käyttö, koska yksikin valkosipuli kaapissa tuntuu olevan liikaa, kun se ehtii kuitenkin kuivua. Ja valkosipuli kanssa!

Aavistus kuskusia, tavallista tai kokojyvää (= paspas).


Valmistus:
1) Koska kokin duunit, esim. kuoriminen, repiminen, raateleminen ja perkaaminen, kuuluvat keittiön puolelle, kuori ja paloittele perunat. Pane öljyt ja voit 26-senttiselle paistinpannulle, ja lisää perunapalat, kun rasva alkaa tiristä. Voit myös halutessasi kuumentaa rasvat jo perunoita kuoriessasi, mikäli haluat leikkiä tehokasta.

1b) Paloittele sipuli(t) ja paprika ja lisää niitä perunain joukkoon, kunnes huomaat 26-senttisen paistinpannun olevan liian pieni tähän. Siirrä koko tähänastinen helahoito kattilaan. Pese pannu ja sano vittu.
VINKKI! Varothan sitä hellan ja pöydän välissä olevaa parin sentin rakoa, sillä siellä sijaitsee jopa Stephen Hawkingin käsityskyvyn ulottumattomissa oleva sattuma-vortexiksi nimetty tyhjiö, joka imee sisäänsä joka toisen leikkaamasi ruokapalasen metrin säteeltä.

2) Lisää lorpahdus vettä, ropaus Vogel-suolaa, lihaliemikuuttio, valkosipuli ja pilkkomasi chili sekaan ja kiehuta, kunnes perunien kovuus alkaa antaa periksi ja täten muistuttaa Arnold Schwarzeneggerin elokuvauran ysärivaihetta. Siinä vaiheessa on jauhelihan lisäämisen aika. Saa sen toki aiemminkin lisätä. Sekoittele, ettei pala. Lisää ruokakerma.

n. 6) Tässä vaiheessa seos on vetinen. Laastoita se kuskusilla, jonka funktio on imeä ylimääräiset nesteet itseensä niin, että n. viiden minuutin päästä muodostuu ns. tankea tahdas. Anna tasaantua.

7) Pitäiskö viiä ettei jähy!
VINKKI! Premium-mössöä jää kuitenkin yli. Pannulla uudelleenlämmittäessä (tai kattilassa, jos pannu on edelleenkin liian pieni) seosta kannattaa jatkaa esim. maustekurkkupaloilla, porkkanalla tai parsakaalilla.


Tämän näköinen on lopputulos. Jos ei ole, ja olet jo ehtinyt syödä, soita kiireesti hätänumeroon (112) ja pyydä lisäohjeita. Sulje luuri vasta siihen luvan saatuasi.

Fritz Väliliha on persoonallisilla (lääke)resepteillään itsensä tuntemattomaksi tehnyt itseoppimaton kotikokki, jota vituttaa kaikenlainen ruuanlaittoon loistunut ensimaailman hinttailu, etenkin lautasten lämmittäminen mikrossa ja veden tarjoilulämpötilasta nillittäminen. Fritz Välilihan punk-henkisessä kulinaarifilosofiassa jokainen voi olla oman itsensä saarioinen.

torstai 20. helmikuuta 2014

Pian on aika pianon

Ravintola Vilho sijaitsee Salossa, osoitteessa Vilhonkatu 1.
Teidän kaikkien pitää käydä siellä, koska se on ihana ravintola, mistä ei keskustella.
Ja nyt kun siellä on vielä pianokin, se ei ole mikä-tahansa-ravintola!
Pöytävaraukset numerosta O2 - 7355 118 tai eemelitse vilho@ravintola-vilho.fi .