Nyt JumaLauta Oikeesti.

 

Kouluaikoina muistaakseni ainakin biologian ja terveystiedon tunneilla toitotettiin useaan otteeseen, että seksi on Ihan Luonnollinen Asia.

Ilmastonpuutos

Tänään pitää kuulemma pitää jälkeläiset sisällä klo 11:n ja 15:n välisenä aikana, sillä UV-säteily on korkeimmillaan yli 15 vuoteen.

Perhana. Pitää pidättäytyä masturboinnista vielä 2 tunnin ja 9 minuutin ajan.

Jos syytä paniikkiin olisi, siitä ei tiedotettaisi mediassa. Paniikin välttämiseksi ilmoitetaan siis, ettei syytä paniikkiin ole. Paniikin välttämiseksi katsotaan myös parhaaksi arkipäiväistää ääri-ilmiöt. "No tämä nyt oli vain tämmöinen syöksyvirtaus." "Näissä osissa maata UV-säteily saattaa olla hieman normaalia korkeampi." "Tällaisia kelejä oli myös maaliskuun 28.:ntena päivänä 1922, joten ilmastonmuutoksesta ei ole kyse, höpsöt." "Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää."

Vapaalehdykkäsoitinta soittava muusikkoystäväni arvioi, että meillä on aikaa noin 20 vuotta. Itse petrasin 50:een. Toki oli hiukan omaa samulinia ojassa, on nähkääs sangen mukavaa tämä eläminen loppujen lopuksi. Ja pitäähän sitä optimisti olla.

Varauksetonta hehkutusta VI: George Carlin

Viime syksystä saakka olen tutustunut anglo-amerikkalaisten stand-up -koomikoiden tuotantoihin. Parhaaksi heistä on osoittautunut George Carlin. Pitkän ja koherentin uran tehnyt, tasaisen tappohauskaa kyseenalaistusta suoltanut äijä oli kartalla loppuun saakka: hänen joutsenvittuilunsa "It's Bad For Ya" keväältä 2008 on kerrassaan sydäntälämmittävää katsottavaa. Ja liikuttavaa: seitsenkymppisen idealistin näkeminen toi ainakin minulle toivon tipan silmäkulmaan. Mies seurasi aikaansa ja maailman hulluusvirtauksia terävänä loppuun asti, eikä nihilismistään huolimatta taantunut katkeraksi vanhaksi pieruksi saakka, kuten kirjallinen vastineensa Kurt Vonnegut loppuaikoinaan. Carlin oli viisas, alati ajatuksia herättävä vakava koomikko, stand-upin Obi-Wan Kenobi. No hei, katsokaa nyt:

George Denis Patrick Carlin (1937-2008)

En tiedä, pitäisikö olla pahoillansa, mutta sain kimmokkeen Carlinin blogitse hehkuttamiselle vasta tänään, kun luin Helsinki Pride -uutisointeja. Suhtautumiseni tuohon sinänsä hyvään pyrkivään tapahtumaan on aina ollut harmillisella tavalla Comme Ci, Comme Ça, mitä on hankalaa pukea sanoiksi. George Carlin onnistuu kuitenkin olemaan tässä jossain määrin verbaaliräätälini, vaikka keskittyykin kansallisuuksilla ja rotuihin kuulumisilla ylpeilyyn:

"I saw a slogan on a guys car that said 'Proud to be an American' and I thought 'What the fuck does that mean?' I'm fully Irish, and when I was a kid I would go to the St Patrick's Day parade and they sold a button that said 'Proud to be Irish', but I knew that on Columbus day they sold the same button only it said 'Proud to be Italian', then came Black Pride, and Puerto Rican Pride. And I could never understand national or ethnic pride, because to me Pride should be reserved for something you achieve on your own.

Being Irish isn't a skill, it's a fucking genetic accident.
You wouldn't be proud to be 5'11". You wouldn't be proud to have a pre-disposition for colon cancer."

Käykö ylpeys lankeemuksen edellä? Onko homous saavutus? Onko joku sateenkaari yhtään sen kummempi kuin Hitlerin aikoinaan käyttämä kolmio? No, joka tapauksessa "In Kenneth Liukkonen, Jani Toivola and Pekka Haavisto I trust".

Trio Mutual

Mutual Film Corporation vastaa mm. Charles Chaplinin mainioista varhaiskauden mykkäkomedioista. Tästä adoptoimme nimen mykkäelokuvia säestävälle triollemme 11 vuotta sitten.

Lauantaina 3.9. säestämme Carl Th. Dreyerin mainion, 1920 valmistuneen Papinlesken (Prästänkan) Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla. Noilla leppoisilla ja sopivan pienimuotoisilla festivaaleilla kannattaa ilman muuta käväistä, jos vain hiukankin mahdollista.

Mykkäelokuvien katsominen on kiehtovalla tavalla elämän ja kuoleman rajan ylittävää. Siinä, että jo kauan "kuolleina" olleet ihmiset esiintyvät meille yhä vuonna 2011, usein viihdyttäen, mutta herättäen myös ajatuksia elämän ja ihmisyyden ajattomista kysymyksistä, on jotain sanoinkuvaamattoman ylimaallista.

Skolfrestelse ja kovat arvot

Kiusaaminen. Kaikilla kouluasteilla sitä oli. Ala-asteella olin itse sen kohde, yläasteella vastaanpantuani se siirtyi muihin. Koulukiusaamisen määrä tuntui olevan häkellyttävä, universaali vakio. Lukiossa kiusaaminen tietenkin muuttui verbaalimpaan suuntaan, koska eihän sitä nyt valkolakin saaja nyrkein saa kiusata, pitää olla luovempi. Lopullinen jytky tuli intin aikana Haminassa, kun huomasin sen pahimman kiusaajan olevan RUK:issa. Luojani, ei koskaan sotaa.

Olen rauhanomaisia ratkaisuja kannattava mies, mutta asenne-akilleenkantapääni, jonka nyt julkisesti omalla nimelläni jaan, on koulukiusaaminen, johon suhtaudun Charles Bronson -mentaliteetilla, oikeasti. Uskon, että kiusaaja on aina kiusaaja. Jotkut heistä ehkä verhoutuvat työelämässä narsistin viittaan. Olennaista on kuitenkin, ettei sana tehoa. Toiset onnistuvat piilottamaan kiusaamisviettinsä alitajuntaansa, mutta kriisi- tai poikkeustilanteen tullen kiusaaja nousee uudelleen esiin, ennen pitkää, aina.

Olen tarvittaessa pahoillani, mutta minä toivoisin noiden koulukiusaamiskampanjoiden suuntautuvan vastaisuudessa kiusattuihin. Että miten soveltaa sitä krav magaa ja antaa takaisin mahdollisimman kivuliaasti, kunnes koston kierteen pitkävetokohde-merkki jää pysyväisristiksi. Ei se kiusaaminen muuten lopu. Ei, ei kosto suloinen ole, mutta valitettavasti joskus tarpeellinen.

Kiusaamista, sen torjumista ja kostamisen problematiikkaa käsittelee erinomaisesti USA:n nerokkaimpiin sarjakuvapiirtäjiin ja satiirikoihin kuuluva Ted Rall teoksessaan "My War With Brian" (1998), vinkvink!

En ole antanut anteeksi. Enkä anna.

Mihinkähän jengiin sinä kuuluit kouluaikoinasi, HS.fi:n nettikommenttien moderaattori?

Fan, Stefan!

Politiikkaa seuraavat ja sitä ymmärtää yrittävät ihmiset vouhkaavat jatkuvasti "takinkääntämisen" absoluuttisesta pahuudesta. Politiikkahan on nähkääs semmoista, että kun kerran on omaksuttu jokin mielipide, se ei saa siitä enää koskaan muuttua, vaikka tapahtuisi mitä. Vuori on Muhammedin takin sisäpuolella iankaikkisesti aamen.

Ennemmin olen huolissani takinvaihtamisesta. RKP:n puheenjohtaja, mielestäni erittäin mallikkaasti kulttuuri- ja urheiluministerin pestin ed. hallituksessa klaarannut Stefan Wallin vastaanottaa seuraavassa likaisessa tiussa puolustusministerin viran. Kestänee jonkin tovin, kunnes käsityskykyni pystyy prosessoimaan tämän asiainlaidan. Mitä siitäkin tulisi, jos minäkin hanurikeikalle mennessäni ottaisin soitinlaatikosta perseen asemesta Uzi-konepistoolin ja alkaisin räiskiä sillä silmittömästi kohti yleisöä?

Fagotit kranaatinheittimiksi! Ette tule näkemään minua vähään aikaan, sillä menen nyt jälki-RUKkiin, moimoi.

Tangokesä 2011

Lippuja rajoitetusti, n. 70 kpl.
Konsertin kesto noin tunti, kahvitus konsertin jälkeen