maanantai 10. tammikuuta 2011

Ban IBAN

"I'm not a number: I'm a free man!"

Juu, niin varmaan, tervetuloa 2010-luvulle. Pankeille ei riitä enää pelkkä pakkoavioliitto kansalaisten kanssa ja kuukausittaiset korkomyötäjäiset, vaan nyt pitää vielä olla IBAN. IBAN on moderni INRI, jonka alle ristiinnauliutuvat sinä, minä, me kaikki paitsi nallet. Pitää olla IBAN, kun se on nääs kansainvälinen standardi. Lähes kaksi kertaa enemmän muistettavia numeroita. Melkein puolet nollia. Eivätkö ne nollat olleet turhia? Että eihän niitä oikeasti tarvitse, mutta voisivathan ne olla IBANissa mukana ihan vittuukseltaan, muistamisen estämiseksi, eikö vain?

Pankeilla on takuulla myös salainen illuminati-sopimus laskuttajien kanssa. IBANia ei vahingossakaan voi ilmoittaa laskuissa selkeästi, esim. neljän numeron/kirjaimen ryppäissä, vaan IBAN-litanian täytyy poikkeuksetta olla näkyvissä pötkönä, saatananmoisena rimpsuna, jonka hiukankin suurempi-ikäluokkaiset laskunmaksajaparat joutuvat kosmoskynillään pilkkomaan pystyviivoin luettaviin osiin. Viiden vuoden sisällä pankit varmaan sopivat sakkokäytännöstä, jota sovelletaan, kun ihminen erehtyy näpyttelemään IBANinsa väärin. Ilmeisesti EU:n IBAN-keskustietokone räjähtää, mikäli ihmiset käyttävät maksusuorituksissaan liikaa välilyöntejä. Ei ole muuta selitystä. "Space - the Final Frontier!"

Sama juttu pätee viitenumeroihin. Sodomalla on oltava Gomorransa, Matilla Tepponsa. Ei yhtä ilman kahdetta.

Vuoteen 2025 mennessä luottokorttimme ovat vähintään 24-numeroisia, tunnuslukumme 12-numeroisia ja henkilötunnuksemme 37-numeroisia. Ihan vaan tietoturvasyistä. Ja tuohan moinen numeraalinen lutraus rahvaallekin pientä lohtua: pitäähän senkin päästä isoihin lukuihin käsiksi edes jotenkin. Sääliksi käy myös tulevaisuuden vesi- ja öljysotien sotavankeja, jotka eivät kidutettaessakaan pystyisi kertomaan kuin nimensä, koska numero on niin jumalattoman pitkä, inhimillisen muistikyvyn tuolla puolen.

Armeijassa oli sentään hiven järkeä tässä. Meidän täytyi toki opetella rynnäkkökiväärimme numero ulkoa (en muista enää), mutta luutnantti painotti, että monasti on tapana antaa aseelle naisen nimi.

Pankit, tämä hyväksihavaittuus käyttöön ottakaa, vink vink! Salon Seudun Osuuspankki, järjestäkää niin, että meikäläisen tilitunnus on vast'edes tuon perkeleestäsiinneen IBAN-numerosarjan asemesta Sasha Grey!

"The numbers are bad!"

2 kommenttia:

  1. Mitä tuosta nyt vouhkaamaan? Onhan kautta aikain ollut tilinumerot, so big deal? jos siihen 'vanhaan' 'tuttuun' tulee 4 merkkiä lisää. Who cares - kun nää digitaalikellon kehittyneemmät versiot ne muistaa ja tallettaa kuiteskin. - Nauraa hykersin pitkästä aikaa paljon, kun tuli radiosta tuo LKL jakso. Sehän on aivan saatanan hauska, pitänee lainata&lukea uudestaan.

    VastaaPoista
  2. PS. Sasha G. on vähän liian laiha.

    VastaaPoista