2021 / Q1

 Silmillä aavan ajastaian harmaa harso

Synapseissa frustraation filtteri

Sielulla yllä hento huntu

Korona kutoo kreppiä

Karanteenin karmeaa kretonkia

Mika

Divarinpitäjä Mika Kankare on olennainen osa Salon kulttuurihistoriaa. Osallistuin joulukuun puolessa välissä seuraavalla tekstillä Salon Seudun Sanomain "Sata sanaa seudulta"-kirjoituskilpailuun. Sen osallistujatekstejä on tipauteltu lehden sivuille pitkin sen 100-vuotisjuhlavuotta silloin tällöin.

Mika Kankareesta oli tänään SSS:ssä juttu. Toimitus pidättää oikeuden määritellä Salon historia sodan, Högforsin, Horsman konepajan ja Nokian kautta. Saivatpahan juttuvinkin. Pitäkööt junkkinsa.


MIKA

Aloitit divarointisi Hämeentiellä. Vihreän puutalon ja kellervöityneiden painatteiden hurmaava komukombo. Sarjakuvankauniita vastakulttuurin vihtoja. Elettiin irtokarkkilaareja edeltänyttä eldorado-aikaa.

Atari 2600, Mattel Intellivision, ColecoVision, Commodore 64: sukupolveni hengenravintoketju. 6-10 markalla annoit pelata puoli tuntia. Aina saavuit minuutillensa sanomaan "Peliaika päättyy", jolloin lisärahaa oli löydyttävä.

Kerran vanhempien filyyriteinien peliporukan alfa haetutti alaisellaan uusimman Penthousen. Kuikuilin olkansa yli vaatettamattoman Lynnen.

Murtokin tapahtui. Varmaan harmittaa, sanoin. Suakin harmittais, kuittasit. Tiskillähuinijien sietokykysi oli supersankarillisen korkea.

Sitten Hämeempitie, nyt Turuntie. Käy fyysisen tuotteen kuinka hyvänsä, on elämäntyösi unohtumaton psyykkinen tuote. Ainakin pari sukupolvea avarsit. Ilman mikakankareita minä ja moni muu emme olisi me. Ollos ylpeä. Kiitos.

Hikoilkaa! 8/2018

Tommy. @ Mustion Linnakrouvi la 7.4.2018 klo 19

Katson

Katson vasemmalle.
Ei näy raivopäisesti pamputtavia mellakkapoliiseja.

Katson oikealle.

En näe breivikejä, en paddockeja.

Katson ylös.

Eipä näy tunnuksettomia koneita.

Katson taakse.

Näkyy ihmisiä kumiveneessä.

He haluavat tänne.

Katselemaan.

Miksiköhän?

Eurojackpotit sileäksi

Se on se ikuisuuskysymys. "Jos voittaisit Lotossa, mitä tekisit rahoilla?" Paitsi ett'ei kukn' enää mitn'vitn' Lottoa pelaa. Jokainen alle kuusikymppinen osaa vaivatta tehdä ne järkevät johtopäätökset Loton säälittävistä, kusetuksen rajan ylittävistä alavoittoluokista. Isoa pottia pitää jahdata, kun kerran pelaamaan ruvetaan!

Tänään odottelin Salon Mariankadulla liikennevaloissa vihreää tämän näköisen vimpaimen takana:

En minä tiedä, kai tuo jokin mönkijä on. Tietenkin, jos sanon tätä "mönkijäksi", niin ei se kuitenkaan ole mönkijä, ja tekniikanmaailmaporukka alkaa valistaa minua asiasta. Enkä googleta. Mutta joka tapauksessa sen takaosassa olevassa koneistossa, jota vissiin vielä kutsutaan nimellä "moottori", luki "Polaris Pro Star". Hyvin ilmeisesti voitaneen sanoa tätä minimaasturia tai hardcore-golfrata-auto-futuro-hyrysysyä kompromissinomaisesti polarikseksi. Sovitaanko, että tämä on polaris? Polarikset ovat laskeutuneet asianmukaisesti jne jne.

Polarista kuskasi mustakypäräinen, lähinnä muurahaisen mieleentuopa tuntemattomaksi jäänyt pilotti, joka näytti ajoneuvon kokoon nähden koomillisen suurelta.

Siinä vaiheessa ymmärsin, mihin tulen tulevat Eurojackpot-voittorahani käyttämään. Tosin on vaara, että tarvitaan kaksikin Eurojackpotia, mutta todennäköisyydethän on tehty rikottaviksi, vähän niin kuin lait ja demokratian piiperrysperiaatteet, eikös!

Tuottaisin kaikkien aikojen messevimmän polarisprostarmönkijämadmaxelokuvan, jonka rinnalla taannoinen Fury Road olisi pelkkä teehetki. Enimmälti impro- ja dogmapohjalta, luonnollisesti. Estradille nelinumeroinen määrä eri värisiä ja mallisia polariksia, kuskeiksi (ja samalla kaikkiin rooleihin) maailman parhaat, asiansa satavarmasti ja millintarkasti osaavat stuntmanit ja cuntwomannit. Logistiikka kuntoon, kamerat kainaloon ja hiekkakuopalle kuvaamaan. Salaa, niin ei tarvitse ilmoitella kaikemmaailman viranomaisille, korkeintaan kuvauksissa kuolleiden omaisille. Siitä kun Helisnummen hautausmaan risteyksestä käännytään ja ajetaan jonkin matkaa, niin siinä vasemmalla on just sopiva paikka, en tosin tiedä, onko se kuoppa siellä enää, ainakin vielä 1991 oli.

Recci päälle, ja sitten rallattaisiin niin saatanan tavalla ristiin rastiin. Avainkohdat olisi sentään kuvakäsikirjoitettu hallitusti, storyboardit piirtäisi halvalla joku baltti mahdollisimman Hugo Pratt -henkisesti, jotta toteutus tapahtuisi lennokkaan fyysisesti! Kuvaustauoilla olisi tarjolla ainakin Morbier-juustua, kaalilaatikkoa, Lidlerinreichin sitä mainiota normandiasiideriä ja sökörinki.

"Polarispäristelijöiden Pieruparaati I":stä tulisi kompakti 70-minuuttinen, silkkana keskisormennäyttönä nykyisille kolmen tunnin tylsille suurtuotanto-supersankaroinneille: samalla tavalla kuin musiikkikappale ehtii aina sanoa sanottavansa kolmessa minuutissa, elokuvan maksimikestoksi riittää yli puolitoista tuntia, kun vain tekijät ovat asialla!

Historiamme jokaisen nostradamiaanis-johannesrevelatiivisen vision myriadinteen potenssiin aktualisoiva hiekanpölinä ja mukametallin (kuitenkin jotain muoviseosta ovat) kaikki mahdolliset nascarit kannattamattomiksi raiskaava kirahtelu jatkuisivat tasan nonstop, suvannoitta, vailla pienintäkään aristoteliaanista tai tsehovistista kliimaksiajattelua: elokuva olisi voimassa tasan niin kauan kuin polariksia riittää. Mistään ei kilpailtaisi, mitään ei tavoiteltaisi, mitään "joukkueita" ei olisi. Jokin panokohtaus voisi ehkä tulla kyseeseen, mutta sekin suoraan vhs-extroihin. Kaikki vastaan kaikki on aina riittänyt, riittää, ja tulee riittämään. Mitään ei tehtäisi 3D:llä CGI:llä, kaikki käsityönä. Ajettaisiin vain apinan raivolla silkan jokamiesnaisdavidbowieluokan primitiivikiimassa, piste! Viimeinen puolituntinen olisi jo melkoista pujottelua savuavien ja palavien polariksienraatojen keskellä, joskin romua kasattaisiin filmauksen edetessä erilaisiksi rampeiksi ja hyppyreiksi, jotka mahdollistavat kerrassaan henkeäsalpaavat voltit ja polarisschalkovit ryskeen ja runkseen keskellä.

Ennen pitkää se kaikki kauneus olisi ohi, ja areenalle jäisi se viimeinen polaris, jonka kuski murjoisi lekalla molekyylitason päreiksi. Viimeisessä kohtauksessa kamera loittonee, paljastaa koko hävityksen laajuuden, jättimäiset nosturit nostavat hiekan alle asetetun pressun ja paketoivat aivan kaiken –polariksenromut, ruumiit, kivet, hiekan, puut– kolossaaliseksi säkiksi, Albinonin Adagion soidessa taustalla.

Okei: kolme Eurojackpotia.

Yxi paras aikuisten tawara

Yllättävässä määrin ihan valveutuneet järkevikötkin nykyisin räpläävät ehtimiseen luuria, kun ollaan kokoonnuttu hiukankin isommin yhteen oikeasti olemassa olevien ihmisten kesken. Joka ristuksen pimahduksen jälkeen käsi viuhahtaa kännylle Lucky Lukeakin nopeammin, ja koko universumi jää taka-alalle, kun 4,7 tuuman Retina HD 3D:stä tulee prioriteetti 1.

Kuulumisia ei yksinkertaisesti voi kertoa näyttämättä omasta dildosta vartinmittainen diashow. Siinä sitä sitten tihrustellaan yhdessä poskikosketusta kaihtaen, kun kaveri lääppii ja kallistelee skriiniä. Yleensä kuvakavalkadista nähdään noin 20%, kun kattovalo tai aurinko osuu juuri pahasti. Joskus pysähdytään kuuntelemaan riisinjyvän kokoisen kajarin kautta modeemin ja Commodore 64 -kasettipelin kuuloista kihinää, jonka tunnistaa musiikiksi vaivoin.

Illanvietoissa minun puhelimeni pysyy eteisessä takin taskussa, mieluiten jää kotiin. Neljäsosatuttujen työviestit tai feissarin digitaaliset juhlapäivämassatoivottelut eivät saa mennä analogisten ystävien edelle. Ei tämä ajattelu minusta luddiittia tee. Ystävien tuhannet sanat sanovat enemmän kuin kusiset kuvat muutaman sentin skriiniltä.

Yhdysvaltain entistä presidenttiä Calvin Coolidgea mukaillen: I choose not to be available. Mieluummin läsnä tusinalle kuin tavoitettavissa tuhannelle.

Sanojemme parhaimmistoa 2016

IHAN ÄLYTTÖMÄN SIISTIEN SANOJEN

katsaus 2016

Aristokraattipäähänpinttymä (Thomas Bernhardin kirjan suomennoksesta)

Haluamattansa

Horsmikko

Iirishimmennin

Junioriorientoitunut (esim. kirjan juoni)

Kaviokuume

Keliakiapikatesti

Kettinkiinkin

Kuusiokolopallopääavain

Lauantaishokki

Liposomisilmäsuihke

Lisenssipussilakana

Moppaapa / moppaos

Muhjin (esim. muusinuija)

Munakasmassassa

Murustuvuus

Nyökkypäänukke

Pihapatiotamme

Polymeeripilari

Puupyykkipoika

Pöhköhkö

Pörssimyllerrys

Ruokkimo / muonittamo

Rölöttäjätär (naispuolinen nettimeuhkaaja)

Salakuljettajastuertti

Silikaattikalkki

Sulkukulmaglaukooma

Tunneliuteliaisuus (HS 16.11.2016, uutisointi Tampereen uuden tunnelin ruuhkasta)

Tuuttimonipakkaus

Voimalaselkkaus

Ökyhääbuumi

Kerro toki minulle omat suomisuosikkisi, vaikka niiden vuoksi tulenkin todennäköisesti menettämään yöuneni. Mutta niin se on, rakkaudella tapana, yöunet viedä, kah.

Peace in the Silicon Valley

 

Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Salon seurakunnan kanssa.

Luvassa mm. Amazing Grace, Run On, Where Could I Go but to the Lord,
Crying in the Chapel – ja tietenkin Peace in the Valley esittäjiensä näköisinä,
pieteetillä sovitettuina ja harjoiteltuina versioina, Kuningasta väkisin imitoimatta.
 

Konsertti kestää noin tunnin, ei väliaikaa.
Kappaleet kuullaan alkuperäiskielellä englanniksi.
Ohjelman lunastaneiden kesken arvotaan aitoa asiaa.

On avainvastaavan syytä tää

Olen aina pitänyt täsmällisyyttä tärkeänä hyveenä, toimivana ihmistestinäkin. "En ole koskaan myöhästynyt mistään tärkeästä" on narsistin repla. On kuitenkin yksi poikkeustilanne/-tilaisuus, jossa kannattaa valveutuneenkin harkita taktillista pelivaraa ja viimetippaisuutta. Nimittäin se, jossa on määrä nähdä paikassa X aikaan Y, ja Z tuntia ennen alkamisaikaa pitäisi saapua joku, jolla on X:ään avain.

Pitäisi.

Näitä ulkopuolisia avainhenkilöitä saa aina odottaa. Joskus muistaakseni Ikaalisissa 90-luvun alussa vai olikosenyt lopussa avainäijä tuli kuulemma ajallaan, taisi olla talkkari, mutta on joka tapauksessa kuollut jo. Avaimettomien aamunavaus on ankea. Porukalla käkitään kaukana kinkerikondiksesta. Kevennysyritykset kilpistyvät kusisiksi, krapulaisuuttakin kenties keskuudessa. Syksyn ekat sattananmoiset leijonaviimat ovat tietenkin alkaneet juuri sillä sekunnilla kun on tullut tieto ovenavaajan saavunnan viivästymisestä. On todennäköisesti sunnuntai. Kotona on pähkielty, pitäisikö ottaa jo sormikkaat, no, ehkei ihan vielä, ja siinä sitä sitten koetetaan jumalistonhylkäämällä takapihalla stimuloida kuolioisilla sormilla älymoulinexista esiin se avainraimon numero, jotta voisi kysyä että oleksää misäkohtaa. Kolmannella soittoyrittämällä nappaa. Ei hän ärsyyntynyt ole, vaan häiritsevän neutraali, pari mutkaa vielä. Hyvät huomenet ovat hänen pahoittelunsa paikalle viimein saapuessaan. Joku ehkä kysyy, saisiko sellaisen avaimen lainaan joltain, mutta se ei tietenkään ole mahdollista kun niissäonse koodi ja niitä on muutenkin vain kaksi, enkä tiijä kellä se toinen on.

Joku, jolla on X:ään avain on aina matkalla. Hän on juuri tulossa, kohta paikalla. Kilroy, joka tulee kohta olemaan täällä. Yorlik. Kroonista, kiinteätä, kerrassaan korutointa kesto-elämänfucktaa on edellämainittu, mutta myös takanamainittu: miitingin ollessa kiinni avainmestarista tahallinenkin myöhästyminen on perusteltu.

Olet keyboy, liukas keyboy, varma (berries of shit!) keyboy, elää ilman sua voin!

Siksi ovet ei aukene meille.

Trio Kiero @ Salon taidemuseo Veturitalli 2.11.2016 klo 19

Meillä ei ole hävettävää tangon suhteen. Mitä anteeksipyydettävää on siinä, että meillä soi harmonikka eikä bandoneon? Tai siinä, että luotamme enemmän molliin ja taukoihin, emmekä järjestä saippuaoopperaa hiusrasvan loppuessa? Virta ei Gardelin rinnalla kalpene! Me saamme monosinemme ja kärkinemme luvan olla yhtä eksoottisia niille kuin ne ovat meille!

Suomalaisen tangon juuristaan ylpeä, tunteikas tulkki TRIO KIERO on pitkän tauon jälkeen saapumassa taas Saloon, taidemuseo Veturitalliin, keskiviikkona 2.11.2016 klo 19.

Toteutamme suomitangomme terveesti sinivalkoisia henkseleitä paukutellen. Luvassa on kattaus hienoja tulkintoja ja innovatiivisia, mutta alkuteoksia nöyrästi kunnioittavia sovituksia jo hieman unohtuneista tai unohtumisvaarassa olevista kotimaisista tangokappaleista. Kuluneimpia satumaita ja tähtivöitä vältellään, ja vastaavasti argentiinalaisen tangon piazzollaanisia idiomeja kierretään, "kieroutetaan".

Trio Kieroon kuuluvat:
     Laura Miettinen (laulu)
     Meri-Tuuli Saarnio (harmonikka)
     Janne Kuusinen (piano)

Tervetuloa käymään kotisivullamme, josta löytyy myös pari mp3-esimerkkiä lähestymistavastamme tangoon:
http://www.jannekuusinen.net/Triokiero.html

Fado-vivahteikkaan värisyttävä tangotulkitsija Miettinen tekee parhaillaan väitöskirjaa Sibelius-Akatemiassa, Saarnio on eri maiden musiikkigenrejen välillä vaivatta folkkaava harmonikkataiteilija, laulaja ja säveltäjä. Salolaisväriä trioon tuo kulttuurin ja poikkitaiteen vapaaottelija Kuusinen, jonka maamme tangotakavuosiin enemmälti perehtyneet saattavat muistaa 2000-luvun vaihteessa toimineesta Trio Corazónista. Kaikki kolme ovat Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta valmistuneita musiikin maistereita, ja pätevyydeltään musiikin- ja soitonopettajia.

Espanjan "quiero" on yksikön ensimmäinen persoona verbistä "querer", joka tarkoittaa haluamista ja tahtomista – mutta ennen kaikkea rakastamista.

Fritz Väliliha kokkaa V

Hyvää päivää ja kesää, tyypit. Tällä kertaa Fritz Välilihan blogendalla on

peperoniraportti 2016.

Lähtöfaktahan on se, että peperonidiskurssissa eletään nykyisin silkkaa hyvinvointieldoradoa. Ensimmäinen kebab tuli kotikaupunkiini Saloon 1986, ja silloin kakarana sitä vaan suu ammollaan ihmetteli, että mikäs helvetin suikula tuossa lautasen reunalla on, onko se jokin myrkyllinen koriste. Isäkään ei tiennyt, vaikka oli ollut Oskarshamnissa saakka ydinvoimalaa rakentamassa. Ja kun hädin tuskin suolaan tottunut periferian skandinaavi viimein peperoninsa uskalti syödä, niiski hän verensekaista vesiräkää seuraavat pari viikkoa. 

Onneksi nykyään olemme valveutuneempia ja kosmopoliitimpia syömistemme suhteen. Peperoneja saa nykyisin joka paikasta. Kysyt vaikka paikalliselta heroiinidiileriltä, niin peperonejakin on, tiskin alla. Moni lie myös sortunut huijauksen uhriksi ja ostanut päällekäyvältä romanilta viidellä eurolla peperonin. Mutta ruokakauppavalikoimat ovat siis oivalliset, mikä on silkka taivas, jannah ja moksha etenkin meille painontarkkailijoille. Peperonisatagramma sisältää vain kusiset kolmisenkymmentä kaloria. Ja muutenkin: mikäli pitää tulisesta, on se laihduttaessa yli puoli voittoa. Tulisuus tukahduttaa sairaalloista ahmintaviettiä, mutta siitä sitten tarkemmin tuonnempana.

Huomautettakoon kuitenkin, että tässä tekstissä hehkutetut kaksi peperonia ovat mietoja. Eli taas kerran: te, jotka jatkuvasti marmatatte, että mä en pidä turkinpippureista, koettakaa nyt helvetissä näitä. Tartte aina olla niin ranni ruokarasisti.

Ja kyllä: se todella kirjoitetaan "peperoni", ei "pepperoni". Jälkimmäistä käyttävät vain stereotyyppiset, supermariomaiset, vähämieliset italomakkarakokit, jotka tekevät aina spagettia, minkä nyt sormenpäidensä pussailultaan ja ooppera-aarioiden kailottamiseltaan kerkeävät.

Se portugalilainen jalkapalloilija on Peppe.

Fritz Väliliha on seilaillut valintamyymälämaailman turuilla ja valikoinut suositeltaviksi kaksi erityisen mainiota peperoniprändiä, joita molempia myy ainakin Prisma. Ja nyt siis puhutaan tavallisten ihmisten ulottuvilla olevista peperoneista: kyllähän me tiedämme, että sieltä Stockan herkkupuodista, syyrialaisen Mehmet Votkinin kivijalkaliikkeestä Punavuoresta ja Töölönniemen kauppahallista saa ihan takuulla ne maailman parhaat peperonitkin, joiden suutuntuma on ihana ja joita kasvaa vain siellä yhdellä kyproslaisella lesbokommuunilla ja joita Jamie Oliverkin käyttää, hintakin vain 29,90€/purkki + esikoispoikasi sielu. 

Ylläolepa kuva havainnollistaa peperonitarjonnan diversiteettiä. Kattavammankin testin voin tehdä, mutta ottakaa minut ensin Hesariin töihin ja maksakaa palkkaa. Takaoikealla löytyvä Rainbow'n tuote on hinta/laatu-suhteeltaan ok, jos/kun kukkaro/käsilaukku huutaa/veisaa hallelujaa/requiemia. Tuolla takana vasemmalla ovat LIDLin Freshona-peperonit, halvempaa sorttia nekin. Mutta kah!: niin paljon miellyttävää ja huokeaa elintarpeistoa kuin hitlerintiimari tarjoaakin, ei Freshonoihin kannata inehmon ruveta, sillä tunkkainen maatiaislajikkeen tastosiaatio on kovasti päällekäypä, ja voipi huonolla tuurilla se ns. origokin sanoa suden hetkenä omat, linoleumin kaiuttamat kriittiset kommenttinsa, kun Freshonat ovat mediumia potkivampaa sorttia nääs. 

Kuten huomaatte, olen hamstrannut trion verran VegOnTable-merkkistä peperonia. Nämä kaunokaiset ovat niitä, joita todennäköisesti saatte kebabinne oheen. Suoraan purkista jääkaappiviileinä syötyinä on kuitenkin erityismehukkuus taattu, eikä ole sitä vaaraa, että mahalaukkuun eksyy salmonellansukuinen anomalia em. lieveilmiöineen useamman vuorokauden bufee-altaassa maanneen yksilön myötä. Saman merkin alta löytyy myös "kultainen kreikkalainen"-lajiketta, joka on yhtä hyvä, vain erilainen, makeampi, paprikaisempi. Kuvasta sitä ei löydy, koska on olemassa vaara, että se tuo mieleen Kultainen Aamunkoitto -puolueen. Myös saksalaiset Pegida-peperonit jätin vertailustani poie.

Mutta sitten Baktat tiskiin! Testailuni sai nimittäin yllätysvoittajan, nimittäin isoissa purkeissa myytävät Lombardia-peperonit, jotka ovat keskipituudeltaan noin metrin. Muun merkkiset luikertajamalliset käärmepeperonit eivät koskaan olleet aiemmin tehneet vaikutusta, mutta nämä iskivät gabriel auervaaran lailla. Sopivan mietoja, sopivan rouskeanturskeita ; sellaisenaan, salaatteihin, kastikkeisiin, munakkaisiin säilömienne kurkkujen kruunuiksi, va fuckin' som helst! Hieno tuote, hyvä jätkä olet, Jumala, kun tällaisen kasvin luoneeksi tulit! Lisää tätä, Iehova the Man! Mies paikallaan, saatana!

Tuotteen muita tuntomerkkejä ovat mm. teksti "biber tursusu", joka on turkkia ja tarkoittaa, että Justin Bieber approves. Tiedetään Justin Bieberin älmivän näitä peperoneja pänikällisen ennen jokaista keikkaansa (raider-vaatimuksistaan löytyy myös mm. 6 kg talkkunaa). Lisäksi jos kiinnitätte kanteen huomiota, on siinä muovinen rengas, jossa lukee "Garanti banti – Sealed for security". Se on paitsi laihtumistakuu, myös takuu siltä varalta, että nälkäiset, ramadanin raivostuttamat kurditerroristit haluavat avata pakkauksen ja syödä kaikki peperonit viattomien turkkilaisparkojen silmien edessä. Näillä peperoneilla on tiettävästi itsensä Recep Tayyip Ercatanin siunaus. Pahinta tietysti on, että Turkki vetää nämä jumalaiset peperonit myynnistä, mikäli Eurooppa ei myönnä turkkilaisille lähiaikoina kebab-viisumivapautta. Kebab-viisumissa joka 10. Euroopan-matka on ilmainen (= 50€:n alennus).

Ei muuta kuin peperoniporttiteoriaportit auki ja peperonistiksi, sillä peperoni on parasta huumetta! 

Keittiön kruunukorkkaamaton kuningas Fritz Väliliha on keittiössä
kuin kala vedessä ja muna kanassa. Naisen paikka on hänen
mielestään siellä, missä hammas on särkenyt tai vaate revennyt.

Kekkosen paluu

Eräänä tiistaipäivänä se Kekkonen sitten tuli takaisin.

Vallan palautus kävi itsestäänselvän tuntuisesti, ongelmitta, kansanäänestyksellä ja poikkeuslailla. Kekkosen kuntoutus- ja täydennyskoulutusprosessi 2010-luvun asettamia vaatimuksia varten oli kuitenkin odotettua kivikkoisempi. Uutiskuvasto, jossa hidastempoistunut Kekkonen opettelee käyttämään nettiä kahdella sormella näppäimistöä haparoiden ja täräjävin käsin hiirtä liikutellen, sai nopeasti kaikki mahdolliset tiedonvälitys- ja valokuvapalkinnot. Myös älypuhelimeen puhuminen, sen näppäinlukon auki liu'uttaminen, kimchin syöminen korealaisessa trendiravintolassa sekä tajuissaan pysyminen Cheekin klubikeikalla tuottivat Kekkoselle yllättävän suuria vaikeuksia. Adjutantteja Kekkoselle palkattiin peräti kolme: vakiokapiaisen lisäksi vaipoista ja avanteista huolehtiva hoitaja sekä ns. tuulivahti, joka tarkkaili, etteivät tuulenpuuskat alkaneet flabautella liikaa Kekkosen kaulan vallanneita vanhushelttoja (ns. urkit). Myös Kekkosen osteoporoosi haittasi toista tulemista: netissä levisi nopeasti meemikuva, jossa vierekkäin olivat sivusta päin kuvattu Kekkonen ja numero 7. 

Ei aikaakaan, kun Kekkonen alistettiin luokattomalle adhd-ajankohtaisviihteelle. Enbusket ja ettbusket yrittivät sekä armotta että tahditta onkia detaljit Kekkosen mystisestä seksielämästä. Jossain kaupallisen kanavan estradishow'ssa Kekkonen tokaisi, ettei oikein ymmärrä teitä nykysuomalaisia, kun joka toinen sananne on englantia. Happamoitunut Kekkonen olisi poistunut studiosta kesken suoran lähetyksen, mikäli lonkka olisi sallinut. 

Image-lehteen otettiin valokuvasarja, jossa Kekkosella oli valkosankaiset silmälasit ja glitteröity, Donald Trump -henkinen peruukki. Kehutuista otoksista koostettiin sittemmin Kiasmaan postmoderni retrohipster-ironinen näyttely. Yhdessä kuvassa Kekkosen maksaläiskä oli photoshopattu Suomen muotoiseksi.

Väistämätön kohtaaminen Paavo Väyrysen kanssa oli koruton. 

Linnan juhlissa Kekkonen kieltäytyi tanssista Sofi Oksasen kanssa, koska Venäjän kanssa on otettava varman päälle.

Persut, todellisuudentajunsa menettäneet rakittajat sun muut siviilikurkkusalaattikuosiviiripäät vaahtosivat vahvan presidentin messiaanisesta paluusta hetken, mutta vaipuivat puolessa vuodessa häpeälliseen hiljaisuuteen. Missään tapauksessa heidän blogeissaan ja kolumneissaan ei koskaan lukenut, eikä tule lukemaan "olimme väärässä". 

31.8. Kekkonen katosi. Sattumalla ei uskottu olleen osuutta asiaan. Ko. päivämäärästä tehtiin kansanlailla ja poikkeusäänestyksellä maamme ensimmäinen liputuspäivä, jossa tankojen puoliväliin hilataan kaksi Suomen lippua.

Katoamispäivästä n. kahdentoista vuoden kuluttua Kekkonen löytyi kaukaisesta kazakstanilaisesta kapusiinimunkkien kommuunista katatonisena, kakektisenakin, katso kuvat. Viimeiseksi jääneessä, Heikki Aittokosken tekemässä Kekkos-haastattelussa Kekkonen kiteytti, että alkoi vaan vituttaa se, kun joka paikassa hänelle tultiin höpöttämään "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..."

Helmikuun uutispommi

Viisis

Niin lystikkäitä on

Talvi 2016 tuli. Myönnän: on kylmä. Tottumattomuus ja tuuli lisäävät pakkasen purevuutta. Mutta yhdestä asiasta riemuitsen: horteisten kärpästen aikakausi on ohi. Jo monena vuonna noita on puskenut ties mistä raoista huoneistoihimme: sekopäisiä, vuodenajasta tietämättömiä hyönteisraiskoja vailla päämäärää, vailla tarkoitusta. Katonrajassa, ulottumattomissasi, ne sitten kiehnäävät ja pörräelevät lamppuja vasten, kunnes ropsahtelevat nenäsi eteen - ruokalautaselle, kahvikuppiin – tietenkin! Tai korvaan ja suuhun, nukkuessa! Marraskuussa yksi lensi Perniössä ullakolla suoraan sieraimeen, valveilla! Eikä noita myöhäissyksyn perpetuum mobileja lätkin jahdata kannata. Raid ja Baygon ovat ideana jalo, mutta pidemmän päälle syöpäisä. Jotkut ryökäleet vielä kuoltuaankin, viime imukuppi-suctiollaan tarttuvat kattoihin ja seiniin niin, ettei huomaa, ja sitten vihdoin kuukausien kuluttua kun sipaisee raadon pois, se mureuu semmoiseksi vastenmieliseksi mustaksi kitiinijauhoksi, jota ehkä syömme kaikki joka aterian yhteydessä tulevaisuudessa, mutta jos sopii, niin ehkei ihan vielä, kiitos! Horror, the horror!

Inhoan horteisten kärpästen konseptia, peräti vihannen! Jumala, Allah, Ylläh, Krishna, krishnar, kröshn, kryshnit, miksi oi miksi noiden mustien mikroperkeleitten on olemassa oltava?
 

Tähän loppuun vielä pari meemiä selventämään asiaa, ja ilahduttamaan Teitä muutenkin:

 

 

Stand-upin problematiikasta

Täysi pubillinen eri ikäisiä, joulukrapulaisia ihmisiä pakottaa kompressointiin. Keskittymistä ja yleissivistystä vaativan setin heittäminen heterogeeniselle, hankalimmalle mahdolliselle yleisölle on hullun hommaa, ja mikäs siinä. Hälinän keskeltä erottuakseen on ylimääräistä energiaa käytettävä paitsi extra-artikulointiin, myös rutiinien tilanteenmukaiseen ex tempore -stilisointiin. Nyansseilla, rytmityksellä ja tauoilla pelaaminen käy mahdottomaksi. Kun vielä yleisön äänekkäimmistö on huhtivaalitulosta reflektoivaa ja manifestoivaa kansansegmenttiä, on aiheellista esittää, sopisiko stand-up -koomikon tilalle sittenkin perinteisempi vitsinkertoja tai petomaani.

Pään toistuva lyöminen enimmälti tuntemattomien ihmisten muuriin on silti hieno, puolihengellinen kokemus, jossa sana tulee kortisonipiikiksi lihaan. Puhuja ajautuu verraten nopeasti transsimaiseen välitilaan, harmaaseen ei-mihinkään, jossa kaikki paitsi seuraava lause menettää merkityksensä. On kuin olisi loukussa penkkaan ajamassaan, katolleen jääneessä autossa. Turvavyöleikkurissa on Speden kuva, ja housuihinsa paskominen toisi tilanteeseen edes jonkinlaista, periksiantavaa helpotusta. Vaimeat yksittäisaplodit siellä täällä ja yksinkertainen hämmentyneisyys ovat itsestäänselvä oletusarvo: naurussa kun on pohjimmiltaan kyse lammasmaisesta lumipalloilmiöstä. Kvaliteetti, ei kvantiteetti. Andy Kaufmanin haamu kuiskii korvaan, että ei hätää, kyllä ne ainakin huomaavat, että olet nähnyt vaivaa ja treenannut. Pääsee puolimasturbatiivisesti kellumaan siinä outoudessaan, josta on jo kouluajoista saakka saanut kuulla.

Mitähittookukahitto-levottomuus, joidenkin selkeä sijaishäpeä, rajoittuneisuutensa ilmi välihuutelevat humalaiset naiset, se yksi jätkä, joka vain tuijottaa psykopaatin lailla, selkeästi bändin vuoron odottajat, paheksunnaksi tulkittavat mielenosoituksellisen vakavat ilmeet + kädet puuhkissa, missatut jutut, jotka ehkä aukenisivat seuraavalla kerralla, havahtuminen siihen, että on edelleen nelikymppisenä suht vitummoinen friikki. Kaikki edellämainitut palkintoja. 150-200 ihmistä on väkisinkin maailma pienoiskoossa, ja kun narri ei välttämättä hymyilekään, syntyvä tavallisten ihmisten hämmennys suo uniikkeja kicksejä, puhumattakaan niistä eturivin tukipilareiksi luettavista seisojista, jotka kuuntelevat uskollisina alusta loppuun, vaikka missaavatkin detaljivuosta huomattavan osan.

Tai ystävistä, joihin tietää uppoavan.

Kun sitten tunnin monologinsa jälkeen huomaa, ettei paineesta huolimatta ole sortunut halpahintaiseen ilmehtimiseen ja juttujensa lapselliseen alleviivailuun, jää jälkikäteen jäljelle voittajan tunne, punk-hengen ja valveutuneen individualismin orgasmi. Jos olisi elänyt 30-luvun Saksassa, olisi ehkä sittenkin uskaltanut sanoa niille natseille, että haistakaa paska. Ehkä.

En minä Sinua kadehdi, Ismo.

"Karjalauman ei tarvitse nauraa." (Daniil Harms)

Terv. Janne Kuusinen
Arrogantti stand-up -elitisti

¿Oletko valmis Tapaninmyrskyyn?

N. puolen tunnin kestoinen stand-up -setti on osa Tapaninmyrsky – puhetta ja musiikkia -tapahtumaa.
Sinne kannattaa tulla.
Sen sinetöi Salon seudun mainioin tanssi- ja bilebändi Lauri & Pehmeät vävyt.
Kuvan on ottanut erinomainen valokuvaaja Tero Teränen.

Katsaus Irakin ja Syyrian tilanteeseen

Teknologia- ja kasvuyritystapahtuma

Flush 2015 oli kerennyt täyteen ruljanssiinsa. Paikalle oli saatu maailmankolkan parhaat fuckup-erehdykset ja erehtyjät. Sisääntuloporteilla Falckin kuulapäiset poliisikoulureputtajat varmistivat kaikkien näytteilleasettajien käyntikorttien englanninkielisyyden. Elettiin sitä aikaa, jolloin puolet kansasta koodasi, puolet kuntoutui.

Kiinalaiset sijoittajat oli sijoitettu ilmastoituun vitriiniin, jonka kolikkopesään asetetuilla kaksieuroisilla sai ostaa noilta moderneilta terraariosotureilta kansainvälistä hymypalvelua muutamaksi sekunniksi. Toinen toistaan spedempien outovaatioiden joukossa oli mm. talojen rakentamista, ojankaivuuta ja leivän leipomista alihankintateitse Internetin kautta, virtsakäyttöinen faksi sekä eCloudWrist-pilvikello, jonka patterinvaihdot ja päivänumeron lonksauttaminen 30:stä suoraan 1:een hoituvat kätevästi kuukausimaksullisesti dropboxdrivessä. Ko. ajannäyttäjän bluetooth-yhteyspisteen avulla saatiin tarkistettua jälkeenpäin "flushtaakkelia" kuluneen 5 h 28 min, kun ikimuistoinen tapahtumasarja sai alkunsa. Luxemburgilaisen pääomasijoitusyhtiön holding- ja gaymansaarivastaava oli juuri aloittanut puheensa (mikrofoni tietenkin kiersi jatkuvasti), kun auloista alkoi kantautua huomiotaherättävä mekaste ja kolhaus. Pippurisumutteen tuoksun ja tasereiden käristämän ihmislihan bukee alkoi hivuttautua yhä syvemmälle messukeskukseen sisääntuloväyläin pimetessä tummanpuhuvista hahmoista, joita spawnautui minuutti minuutilta lisää nopeasti revenneen stevarimuurin aukoista.

Vaiteliaalla, verkkaisella varmuudella messukäytävät alkoivat täyttyä vailla päämäärää haahuavista iraknoideista, afganistoista ja somalieneista. Kuin yhteisestä sopimuksesta mumina oli maksiminsa: ainuttakaan sanaa ei puhuttu, eikä yhteistä kieltä olisi ollutkaan. Oli vain hetki hetkeltä hätääntyvämmän pulinan, nasaalien stadi-puhetaajuuksien ja enenevien voimasanain crescendo, älypuhelinten ykkösten ja kakkosten paniikinomainen hiple sekä periksiantanein, tyhjin mustin silmin ei-minnekään pälyilevien tupaantulijain likaisten kirpparikummelitakkien taukoamaton kahina. Jotkut yrittivät hätistää kuokkijoita pois viskovin käsiliikkein, väkivallatta, vaikutuksetta. Jokaisesta konkista ryöppysi pysäyttämätön, horisontinlaajuinen muhamettilaislauma, jonka kokonaiskuvaa ei ensiluokkaisinkaan turvakamera pystynyt tallentamaan. Nahina kasvoi verraten lyhyessä ajassa tungokseksi, joka puolestaan kerrostumiseksi. Vertikaalin oli annettava periksi horisontaalille, minkä tuloksena koko messukeskushallin lattiataso lainehti alta aikayksikön (vartti) harmahtavana ihmismerenä pätkiä alkaneiden loisteputkivalojen levottomuutta herättävässä strobossa. Sen ripsahtelu loi lopunaikojen tunnelmaa. Valkoiset kauluspaidat vilahtelivat vielä hetken epäpyhän ihmistippaleivän alkaessa matoutua kunnolla. Insinöörit, markkinointijohtajat ja paneeleiden kiintiötytöt jäivät armotta alimmiksi alien alle, altavastaaj(attar)iksi ahmedein! Fläppi- ja valkotaulut, monitorit, laserosoittimet ja powerpointillismi antoivat periksi, hautautuen väistämättä komuntuoksuisten taakkamessuilletulijoiden sekä kauhustakalvenneiden kantaväestöläisten säilykesikanautamaisen tiiviiseen ihmissuovaan, josta kaikenlainen symbioosi oli sangen kaukana. Toimittajat koettivat dokumentoida poikkeustilaa viimeiseen saakka, vain hautautuakseen kameroineen, padeineen, podeineen ja phoneineen eksoottisten torsojen ja raajojen välimereen. Kiinalaiset löivät ja potkivat raivopäisinä vitriiniinsä tunkeutuvia sen minkä pystyivät, edellämainittua aavistuksen verisemmin lopputuloksin. Keltaiset, mustat, ruskeat, possunväriset, miehet, naiset, lapset, vanhisolaiset yms., kutka? limittäytyivät ja overlappautuivat suureksi, tutajavaksi möykyksi, jonka alarakenteista saattoi erottaa toimitusjohtajien, markkinointipäälliköiden ja digipaperiliitinten keksijöiden vaimean rääkynän. Toisissaan uiva ja kyljitsensä solahteleva ensi- ja kolmosmaailmalaisten massa formuuntui väkisinkin omaksi, toiseksi ulottuvuudekseen, jossa totutut raamatut, koraanit, kantit ja nietzschet saivat tehdä tilaa ähinälle, hielle, nivelten toinen toistaan luonnottomammille asennoille sekä kreikkalais-roomalais -sävytteiselle taistelulle jo moneen kertaan uloshengitetystä ja -pierrystä ilmasta.

Poliisi ei päässyt paikalle aivan niin nopsaan kuin mitä olisi voinut luulla, koska tällaiselle aivan uudenkaltaiselle hälytystehtävälle täytyi ensin luoda oma koodi. Koko messuareena oli jo lähes kattoonsa saakka täynnä röykkiöitynyttä homolihaa virkavallan saavuttua, eikä tulijatulvaa pystytty natoamaan senhetkisillä resursseilla edes vapaaehtoisjoukkoitse. Sisätiloihin uskaltautuneen keski-ikäisemmän konstaapelin mukaan jo narikka-alueen löyhkä sijoittui jonnekin metsästetyn hirven suolia syöneen ajokoiran pierun ja sähkölätkään kuolleen kärpäsen välimaastoon. Pihalla velloi myös vihmeähköä poliisienvälistä debaattia siitä, missä määrin tapahtumapaikassa oli ainesta onnettomuus- ja/tai rikospaikaksi. Myöhemmin sentään /ussuomalainen puhallustyö- ja keinoelinministeri otti asiaan kantaa: "Olin oikeassa."

Mahdollisten kuolonuhrien määrä on yhä hysteeri, koska tilanteesta on tullut status quo. Siellä se yhä hytisee perverssisti lilluen: paitsi jellymäinen muisto kaikkein aikain teknologia- ja kasvuyritystapahtumasta, myös nähtävyydeksi valjastettu monumentintapainen muistutus jostain (TBA). Pääsylippuja siihen myy Helsinki Nextnokia Marketing Oy Lippupiste.fi:n kautta. HNM:n nimettömänä pysyttelevän tuotepäällikön mukaan Startup Conference Peoplehuddle(R) on erinomaisesti myyvä tuote.