Laakson Kosti ja Kuusisen Väinö kuuluivat miehistöön. Mannerheim-ristejä eivät tietääkseni saaneet. Kumpaakaan en koskaan saanut tavata.
Laakson Kosti oli juuri semmoinen veijari, jonka kaltaisista jermukirjat on kirjoitettu. Haitariakin soitti. Hän ymmärsi sen totuuden, että kun sluibaa, piilottelee ja pysyttelee taka-alalla, pysyy hengissä. Lääkintämies hän periaatteessa oli. Kosti järjesti kavereidensa kanssa lukuisia tempauksia, joissa varastettiin armeijalta omalla luvalla niin paljon tarvikkeita ja ruokaa kuin vain mahdollista. Osa myytiin, osa päätyi kotiväille. Kerran eräs tuttu emäntä antoi miehelleen vietäväksi ruokapaketin lomilta palaavan Kostin mukana. Paketti ei koskaan päätynyt palvelustoverille saakka. Kosti söi ja myi itse kaiken, kaverille ei jätetty.
Kosti oli kuulemma myös viinaanmenevä ja rähinöintiin taipuvainen mies, oli sitten aseissa tai siviilissä. Hänen sodastaan huomattava osa kului sairastuvalla, koska hän oli pudonnut kännissä päistikkaa kuorma-auton lavalta.
Sodan loputtua Kosti piti teloittaa tekemiensä varkauksien vuoksi, mutta tuomiota ei pantu täytäntöön, koska Kostilla oli sen verran monta lasta.
Kuusisen Väinöstä tiedetään vähemmän. Hänkin oli lääkintämies. Käytännössä hän pinosi ja kuskasi ruumiita. Ei hän kuulemma koskaan puhunut sodasta tuon detaljoidummin. Vuonna 1961 Väinö söi tahallaan Pladan-juurikasmyrkkyä, mihin kuoli. Jälkeläiset, joukossa kymmenkesäinen isäni, kävivät välillä päät kallellaan sängyn vieressä katselemassa korisevaa, sinisen väristä Väinöä, kunnes tämä hiljeni.
* * *
Suhtaudun varauksella mm. termeihin "sodan voittaminen", "veteraani" ja "sankaruus". Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Soittakaa, jos jollain on Linnan Juhlissa PVC-asu.
