perjantai 29. heinäkuuta 2011

Perseveraation kirous

Elton Johnin "Goodbye Yellow Brick Road" on lähtökohtaisesti upea kappale, jonka sointukartta pitäisi lähettää raketilla avaruuteen alieneiden ihailtavaksi. Mutta kun ko. piisi soi päässä jo neljättä päivää, olisi ehkä hyvä tehdä asialle jotain. En tiedä, mitä. Tuntuu, että nämä piisien-päässä-soimiset, jotka ovat luettavissa aivojen pakkoliikkeisiin eli perseveraatioihin, pahenevat ja sitkastuvat vuosi vuodelta.

Silloin EnnenVanhaan oli laittomia sikiönlähdettäjiä, jotka tekivät salaisia kotiabortteja. Olisikohan nykyään vastaavanlaisia, harmaan talouden aivoeksperttejä? Haluaisin juuri nyt sellaisen käymään ja tekemään minulle lobotomian. Aivoabortin.

Vai tulisikohan newjerseyläinen italo-pikkukonna halvemmaksi? Suostuisikohan joku Joe Pescin näköinen äiä matkakuluilla + nimellisellä korvauksella kylään? Otettaisiin ensin kahvit ja Rainbow-valkosuklaakarpalokeksit, minkä jälkeen gangsta takoisi minua baseball-mailalla kalloon niin kauan kunnes Goodbye Yellow Brick Road lakkaisi soimasta!

Ne ulinaosat palaavat kerta toisensa jälkeen. Helvetti. Olen valmis vaikka Totolla tai Rushilla laastarointiin, kunhan vain auttaa. Mikään hinta ei ole liian korkea nyt!

Hmm. Mites' Ritalin? Diapam? Prozac?

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

JK testaa

Mihin kiihtyvyyttä tarvitsee muuhun kuin kuulentoihin? Liikennevalojonossa edessäsi olevassa autossa on joka tapauksessa aina joku, joka on nukahtanut nähdessään punaista valoa. Kyseinen syndrooma on satavarmasti sukua sille, että kun härälle näyttää punaista, se näkee punaista.

Ei paljoa nappaa tietää, montako sekuntia kuluu, kun jokin auto kiihtyy nollasta sataan. "Kiihtyvyys nollasta sataan". Fuck kiihtyvyys nollasta sataan! Auton ärhäkkyys pitäisi ilmoittaa "Aika nollasta sataan m"! Että kauanko kestää auton mennä satasen sileä, kun nollakohdassa pannaan lähtöviivalla dalla pohjaan! Siinä olisi ihan tarpeeksi insinörismiä ihmiskunnalle.

Ja tarvittaessa erinomaisen viihdyttävää sellaista. 8 rataa, joka radalle eri auto. Mieluummin noita kusipääautoja: Volvoja, BMW:itä, Audeja. Jokamiesluokan säännöt, jolloin eipä olisi enää "satasen sileä". Voittajalle (= eniten romuttunut auto) TM:ltä viisi tähteä. Lipun ostaisin, 4x100:n viestin lipusta maksaisin kolminumeroisen hinnan. Jäisi Kalevan Kisat kakkoseksi.

Kiihtyvyys. Perkeleen miehet, priorisoikaa juttunne järkevämmin!

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii

Olenko ainoa ihminen maailmassa, josta tuntuu ihan jumalattoman kummalliselta pyyhkiä ns. origo sydänkuvioituun wc-paperiin? Millainen ihminen keksii sydänkuvioidun vessapaperin?

Onneksi sydänkuvioidun wc-paperin allegoria-arvot ovat omiaan tuottamaan tällaiselle nuorelle kyynikolle hauskan arjen hetken jos toisenkin. Suosittelen. Itse aion käyttää sydänkuvioitua toilettipaperia loppuikäni. No niin poika mennääs potalle niin isä kertoo sulle hiukan tosiasioita rakkaudesta.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Prince @ Hartwall 21.7.2011

Princen historiallisesta SuomenKeikasta lie jo kirjoitettu kaikki suht olennainen, mutta tässäpä omia irtohuomioitani, joita ette voi kommentoida, väärässä kun kuitenkin olette.

* Princen aikavyöhyke on eri kuin tavallisilla ihmisillä. Kun vähennät tämänhetkisestä ajasta 52 minuuttia, saat tulokseksi sen, mitä kello on Princen Aikaa (P.A.). Eli jos kello on vaikkapa 20.52, on se tasan kahdeksan P.A.

* Princen esiintymissopimukseen oli kirjattu myös semmoinen pykälä, että hän saapuu lavalle vasta, kun Hartwall-areenasta on imetty happi pois.

* Areenan käytävillä myynnissä olleet 30 euron "20Ten" -T-paidat olivat niin so last season. Mieleen kieltämättä tuli myös, että kun Deep Purple tulee samaan paikkaan keikalle 7.12. (liput 59€), tarjolla tuskin tulee olemaan "Come Taste The Band" -T-paitoja...

* Ylimeikattu, kulta-aikansa kuoren alla n. 25 vuotta vanheta ehtinyt ex-kasarinainen on henkeäsalpaavan säälittävä Ilmestyskirjan puuma, kuin hiusalan yrittäjä helvetistä.

* "Purple Rain":in lopussa ilmoille singottiin purppuranväristä konfettia, mutta joukossa oli myös kullanväristä konfettia. Tarkoittaako tämä sitä, että Princellä on myös piisi nimeltä "Golden Shower", jonka potpurimaisen läsnäolon onnistuin missaamaan? Toisaalta voi olla, että artisti niputti näin kaksi levyään, eli Purple Rainin sekä Gold Experiencen (1995)

* Prince on maailman paras kitaristi, eikä asiasta edes neuvotella. Lopettakaa se Hendrixin tilutuksen sokea palvominen ja keskittykää kuuntelemaan Princen taloudellisempaa ja luovempaa kepitystä, niin saataisiin pikkuhiliaa maailmasta parempi paikka, jonka joka kolkassa ei hermostunut sähkökitaravalli-scheisse raiskaisi ihmisparkojen korvia sekä aivoja.

* Minulla on semmoinen kutina, että vuoden 1995 kulttihittiä "Pussy Control" ei tulla Princen keikoilla kuulemaan vielä ainakaan vähään aikaan.

* Princen keikka perustui nytkin encoreiden lypsämiseen: yleisö pohjimmiltaan pakotettiin taputtamaan tarpeeksi, jotta Prince suvaitsisi palata lavalle ja jatkaa, noin vartin verran kerrallaan. Nyt suomalaiset jaksoivat taputtaa neljän tällaisen encoren edestä. Mikäli teknologia sen mahdollistaisi, Princen seuraavan levyn mukana tulisi punainen tangentti, jota tulisi kunkin kappaleen loputtua naputella vähintään 2000 kertaa kolmen minuutin sisällä: muuten ei seuraava raita lähtisi soimaan.

* Hyvä keikka, muttei niin hyvä kuin viime heinäkuussa Arrasissa, Ranskassa. Siellä sai rahojensa vastineeksi nääs pelkkää Princeä ilman (toki erinomaisesti laulaneita) sideshow-artistittaria.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

20110720

* Haluaisin tehdä tai nähdä sellaisen sketsin, jossa noin kaksivuotias poika kykkii hiekkalaatikolla hiekkakakkuja tehden. Paikalle tulee toinen samanikäinen poika, joka kysyy: "Onks sul rakennuslupa?" Kieltävän vastauksen saatuaan hän potkii sanaakaan sanomatta hiekkakakut maan tasalle.

* Jos Kreikan velat voisi kuitata feta-juustolla, niin kuinkakohan iso pallo fetaa siitä tulisi? Varmaan ainakin planeetan kokoinen. Onkohan David Brabenin "Elite" klassikkopelin jossain galaksissa planeetta nimeltä "Feta"? Kun Feta-planeetalla pohditaan jonkin maan velkajärjestelyjä, maalaileeko joku fantasiaa rahasta tehdystä planeetasta?

Jos ei, voisimme lähettää muutaman meikäläisen sinne kapitalisti-vaihtoon. Rahaplaneetasta unelmoivia on täällä nimittäin ihan vitsaukseksi asti.


* No huh. Millaista on lestadiolaisporno? Onko joku nähnyt? Se on varmaan ihan hirvittävän turskeaa, itsensäpaljastuskirjamaista hårdcorea! "Manaaja":n krusifiksikohtaus on varmaan ihan hanhiemon iloinen lipas verrattuna lestadiolaispornoon! Ilmankos suviseurat ovat niin hämäräperäistä hyssyttelyä, josta ei medialle juuri pukahdeta. Eikä lie ihme, että taannoisten lestadiolais-oikeudenkäyntien pöytäkirjat on salattu muutamaksi vuodeksi... Lesta, lestar, löst, lustit!

* Keskiviikko 20.7.2011 tullaan muistamaan päivänä, jolloin Helsingistä löytyi sekä epäilyttäviä pehmoleluja että epäilyttäviä nakkeja. Sherlock Holmesillekin menisi kyllä sormi suuhun, jos yhä eläisi. "Sherlock Holmes ja nakkien ja nukkien arvoitus".

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Jani Toivola Gets Bad!


Taitaapi olla vuoden lehtikuva 2011 tänään Helsingin Sanomissa, kuvaajana Antti Aimo-Koivisto. Elokuvastillimäisessä otoksessa on enemmän tarantinoa ja melvilleä kuin tuhannessa Markus Selin -perseilyssä. Pelkästään tämän kuvan inspiroimana voisi käsikirjoittaa kaikkien aikojen suomalaisen rikosleffan. Jonka asianmukaista korvausta vastaan tietenkin teille kirjoittaisin. Pankkihan siinä ryöstettäisiin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Itämaisen kompensaation perusteet

Elikkä esimerkiks kun toisella puolella maailmaa kärpänen aivastaa, niin toisella puolella sinivalas pierasee samaan aikaan. Harmoniaa, kaiken tasapainoa, eetterii, nirvanaa tiättekste. Eikä yhtään huuhaata, katsokaa vaikka päivän Salkkarii ja henkistykää:

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Symbioottista monikulttuurisuutta

Rakas blogi. Tänään opetin kahdelle strasburgilaiselle harmonikansoittajalle Perniön murteen termin "Makjaperse".

Makjaperse <-- Makeaperse, makean perään oleva herkkusuu, esim. enoni.

Täytyy sanoa, että selittämistarkoituksessa käyttämäni englanninnoskin "sweet-ass" kuulosti erittäin hyvältä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Johan nyt oli tangomarkkinat

Olen tällä viikolla ajanut 969,1 kilometriä esiintyäkseni noin 20 ihmiselle matkakulupalkalla.

Älkää soimatko, mikäli en vastaa puheluihinne, sillä jannesetä on nyt vähän väsynyt.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Lähiruokaa

Eno kävi tänään kylässä ja lahjoitti taas vanhemmilleni laatikollisen hylättyjä tomaatteja. Niissä ei ole mitään vikaa, maultaan ne ovat oikeinkin hyviä, eivätkä ollenkaan härskejä. Kaupan alan tomaattistandardi vain on tiukka. Ilmeisesti tällaisella hyvinvointivaltiolla on moiseen kranttuiluun varaa.
  Katsokaa nyt, millaisia kaunokaisia!





  




Tiedustelin enolta tarkempaa selitystä, miksi näin hyvä tavara ei voi päätyä vähittäiskauppojen hyllyille saakka. Hän vastasi, että kauppiaat eivät yksinkertaisesti enää jaksa käydä oikeudenkäyntejä uskonnollisia ryhmiä vastaan.

Taloustaiteen ylistyslaulu

Talousjätkät ovat tosikkomaisuudessaan, narsismissaan ja aspergeriydessään koomiseksi kääntyvä vekkuliporukka, joka jaksaa viihdyttää minua kerta toisensa jälkeen. Talousjätkät ovat prosenttijengi pahimmasta päästä, heitä, jotka oikeasti välittävät niistä ruutujen alareunoissa ja rakennusten yläreunoissa rullaavista prosenttien murto-osista, koska ilmeisesti jos niistä ei välitä, tämä kaikki romahtaa. Talousjätkä pukeutuu usein pukuun, mutta useimmiten pelkkä bleiseri + farkut -tyyli riittää. Lienee turha edes mainita, että talousjätkällä on aina puhelimessaan vähintään viisi palkkia, ja että hänelle lomat ovat "akkujen lataamista" varten.

Joskus takavuosina idealisti-iässä olisin jaksanut vielä olla äärimmäisen vihainen, mutta nyttemmin en enää jaksa kuin nauraa talousjätkien omnipotentille koskemattomuudelle. Yhteiskunnassamme aina oikeassa ovat vain lääkärit, kapiaiset ja talousjätkät. Talousjätkä on aina ja iankaikkisesti yläpuolellamme, amen. Ns. tavallisella ihmisellä ei ole koskaan varaa puhua mitään taloudesta, koska hän ei tiedä. Ihminen joko ei tiedä taloudesta mitään tai sitten kaiken. Kun joku-muu-kuin-talousjätkä luulee näkevänsä taloudessa jotain filunkia ja sadattelee tuota ääneen, saa hän talousjätkältä sen vakiolausahduksen: "Se ei mene noin". Niin arrogantisti ja vittuilevasti kuin ihminen vain voi neljä sanaa sanoa. Talous ei mene koskaan noin. Apunaan talousjätkällä on vino pino taloustermejä, joita kukaan ei ole kuullut koskaan. Niiden voimin talousjätkät kiistävät kaiken väärän ja väärässäolon korkeimpaan oikeuteen asti. Tiukan paikan tullen talousjätkä joutuu turvautumaan suomeen ja pelottelemaan kivikaudelle palaamisella. Talousjätkälle voi sanoa vastaan vain, jos on takana vähintään taloustieteiden tohtorintutkinto.

Aloin huvittua talousjätkistä tasan 11.9.2001, jolloin oli WTC. Hyvin pian WTC:n jälkeen tv:hen änkesi talousjätkä, joka sanoi että joojoo onhan tämä traagista että ihmisiä on kuollut, mutta meidän on nyt mietittävä, mitä tämä tekee maailman taloudelle. Hyvin pian WTC:n jälkeen amerikkalaiset talousjätkät tulivat siihen tulokseen, että yhdysvaltalaisten tulisi ostaa ja kuluttaa mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä talousjätkät tähtäävät siihen, että jokainen kiinalainen saa katumaasturin ja jääkaapin. 

Talousjätkät on instituutio, joiden kohdalla olen lakannut välittämästä. Hyväkös tässä on ollessa, kun ei talousjätkien valtakausi nääs kuitenkaan enää kauaa kestä. Infrastruktuurien romahtaessa ja sähköjen katketessa loppuu talousjätkien kylmänviileä hirmuvalta, ja meillä muilla aukeaa n. 700-800 miljoonan vuoden mittainen pallomeri.

Taloustietämyksen suhteen itselleni riittää tässä elämässä kaiken kiteyttävä viisaus: "Jos kaikille antaisi tänään yhtä paljon rahaa, jo huomenna toisilla olisi enemmän kuin toisilla."