keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Sanojemme parhaimmistoa 2016

IHAN ÄLYTTÖMÄN SIISTIEN SANOJEN
katsaus 2016


Aristokraattipäähänpinttymä (Thomas Bernhardin kirjan suomennoksesta)
Haluamattansa
Horsmikko
Iirishimmennin
Junioriorientoitunut (esim. kirjan juoni)
Kaviokuume
Keliakiapikatesti
Kettinkiinkin
Kuusiokolopallopääavain
Lauantaishokki
Liposomisilmäsuihke
Lisenssipussilakana
Moppaapa / moppaos
Muhjin (esim. muusinuija)
Munakasmassassa
Murustuvuus
Nyökkypäänukke
Pihapatiotamme
Polymeeripilari
Puupyykkipoika
Pöhköhkö
Pörssimyllerrys
Ruokkimo / muonittamo
Rölöttäjätär (naispuolinen nettimeuhkaaja)
Salakuljettajastuertti
Silikaattikalkki
Sulkukulmaglaukooma
Tunneliuteliaisuus (HS 16.11.2016, uutisointi Tampereen uuden tunnelin ruuhkasta)
Tuuttimonipakkaus
Voimalaselkkaus
Ökyhääbuumi


Kerro toki minulle omat suomisuosikkisi, vaikka niiden vuoksi tulenkin todennäköisesti menettämään yöuneni. Mutta niin se on, rakkaudella tapana, yöunet viedä, kah.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Peace in the Silicon Valley


Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Salon seurakunnan kanssa.

Luvassa mm. Amazing Grace, Run On, Where Could I Go but to the Lord,
Crying in the Chapel
– ja tietenkin Peace in the Valley esittäjiensä näköisinä,
pieteetillä sovitettuina ja harjoiteltuina versioina, Kuningasta väkisin imitoimatta.
 
Konsertti kestää noin tunnin, ei väliaikaa.
Kappaleet kuullaan alkuperäiskielellä englanniksi.
Ohjelman lunastaneiden kesken arvotaan aitoa asiaa.

lauantai 22. lokakuuta 2016

On avainvastaavan syytä tää

Olen aina pitänyt täsmällisyyttä tärkeänä hyveenä, toimivana ihmistestinäkin. "En ole koskaan myöhästynyt mistään tärkeästä" on narsistin repla. On kuitenkin yksi poikkeustilanne/-tilaisuus, jossa kannattaa valveutuneenkin harkita taktillista pelivaraa ja viimetippaisuutta. Nimittäin se, jossa on määrä nähdä paikassa X aikaan Y, ja Z tuntia ennen alkamisaikaa pitäisi saapua joku, jolla on X:ään avain.

Pitäisi.

Näitä ulkopuolisia avainhenkilöitä saa aina odottaa. Joskus muistaakseni Ikaalisissa 90-luvun alussa vai olikosenyt lopussa avainäijä tuli kuulemma ajallaan, taisi olla talkkari, mutta on joka tapauksessa kuollut jo. Avaimettomien aamunavaus on ankea. Porukalla käkitään kaukana kinkerikondiksesta. Kevennysyritykset kilpistyvät kusisiksi, krapulaisuuttakin kenties keskuudessa. Syksyn ekat sattananmoiset leijonaviimat ovat tietenkin alkaneet juuri sillä sekunnilla kun on tullut tieto ovenavaajan saavunnan viivästymisestä. On todennäköisesti sunnuntai. Kotona on pähkielty, pitäisikö ottaa jo sormikkaat, no, ehkei ihan vielä, ja siinä sitä sitten koetetaan jumalistonhylkäämällä takapihalla stimuloida kuolioisilla sormilla älymoulinexista esiin se avainraimon numero, jotta voisi kysyä että oleksää misäkohtaa. Kolmannella soittoyrittämällä nappaa. Ei hän ärsyyntynyt ole, vaan häiritsevän neutraali, pari mutkaa vielä. Hyvät huomenet ovat hänen pahoittelunsa paikalle viimein saapuessaan. Joku ehkä kysyy, saisiko sellaisen avaimen lainaan joltain, mutta se ei tietenkään ole mahdollista kun niissäonse koodi ja niitä on muutenkin vain kaksi, enkä tiijä kellä se toinen on.

Joku, jolla on X:ään avain on aina matkalla. Hän on juuri tulossa, kohta paikalla. Kilroy, joka tulee kohta olemaan täällä. Yorlik. Kroonista, kiinteätä, kerrassaan korutointa kesto-elämänfucktaa on edellämainittu, mutta myös takanamainittu: miitingin ollessa kiinni avainmestarista tahallinenkin myöhästyminen on perusteltu.

Olet keyboy, liukas keyboy, varma (berries of shit!) keyboy, elää ilman sua voin!

Siksi ovet ei aukene meille.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Trio Kiero @ Salon taidemuseo Veturitalli 2.11.2016 klo 19


Meillä ei ole hävettävää tangon suhteen. Mitä anteeksipyydettävää on siinä, että meillä soi harmonikka eikä bandoneon? Tai siinä, että luotamme enemmän molliin ja taukoihin, emmekä järjestä saippuaoopperaa hiusrasvan loppuessa? Virta ei Gardelin rinnalla kalpene! Me saamme monosinemme ja kärkinemme luvan olla yhtä eksoottisia niille kuin ne ovat meille!

Suomalaisen tangon juuristaan ylpeä, tunteikas tulkki TRIO KIERO on pitkän tauon jälkeen saapumassa taas Saloon, taidemuseo Veturitalliin, keskiviikkona 2.11.2016 klo 19.

Toteutamme suomitangomme terveesti sinivalkoisia henkseleitä paukutellen. Luvassa on kattaus hienoja tulkintoja ja innovatiivisia, mutta alkuteoksia nöyrästi kunnioittavia sovituksia jo hieman unohtuneista tai unohtumisvaarassa olevista kotimaisista tangokappaleista. Kuluneimpia satumaita ja tähtivöitä vältellään, ja vastaavasti argentiinalaisen tangon piazzollaanisia idiomeja kierretään, "kieroutetaan".

Trio Kieroon kuuluvat:
     Laura Miettinen (laulu)
     Meri-Tuuli Saarnio (harmonikka)
     Janne Kuusinen (piano)


Tervetuloa käymään kotisivullamme, josta löytyy myös pari mp3-esimerkkiä lähestymistavastamme tangoon:
http://www.jannekuusinen.net/Triokiero.html

Fado-vivahteikkaan värisyttävä tangotulkitsija Miettinen tekee parhaillaan väitöskirjaa Sibelius-Akatemiassa, Saarnio on eri maiden musiikkigenrejen välillä vaivatta folkkaava harmonikkataiteilija, laulaja ja säveltäjä. Salolaisväriä trioon tuo kulttuurin ja poikkitaiteen vapaaottelija Kuusinen, jonka maamme tangotakavuosiin enemmälti perehtyneet saattavat muistaa 2000-luvun vaihteessa toimineesta Trio Corazónista. Kaikki kolme ovat Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta valmistuneita musiikin maistereita, ja pätevyydeltään musiikin- ja soitonopettajia.

Espanjan "quiero" on yksikön ensimmäinen persoona verbistä "querer", joka tarkoittaa haluamista ja tahtomista – mutta ennen kaikkea rakastamista.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Fritz Väliliha kokkaa V

Hyvää päivää ja kesää, tyypit. Tällä kertaa Fritz Välilihan blogendalla on

peperoniraportti 2016.

Lähtöfaktahan on se, että peperonidiskurssissa eletään nykyisin silkkaa hyvinvointieldoradoa. Ensimmäinen kebab tuli kotikaupunkiini Saloon 1986, ja silloin kakarana sitä vaan suu ammollaan ihmetteli, että mikäs helvetin suikula tuossa lautasen reunalla on, onko se jokin myrkyllinen koriste. Isäkään ei tiennyt, vaikka oli ollut Oskarshamnissa saakka ydinvoimalaa rakentamassa. Ja kun hädin tuskin suolaan tottunut periferian skandinaavi viimein peperoninsa uskalti syödä, niiski hän verensekaista vesiräkää seuraavat pari viikkoa. 

Onneksi nykyään olemme valveutuneempia ja kosmopoliitimpia syömistemme suhteen. Peperoneja saa nykyisin joka paikasta. Kysyt vaikka paikalliselta heroiinidiileriltä, niin peperonejakin on, tiskin alla. Moni lie myös sortunut huijauksen uhriksi ja ostanut päällekäyvältä romanilta viidellä eurolla peperonin. Mutta ruokakauppavalikoimat ovat siis oivalliset, mikä on silkka taivas, jannah ja moksha etenkin meille painontarkkailijoille. Peperonisatagramma sisältää vain kusiset kolmisenkymmentä kaloria. Ja muutenkin: mikäli pitää tulisesta, on se laihduttaessa yli puoli voittoa. Tulisuus tukahduttaa sairaalloista ahmintaviettiä, mutta siitä sitten tarkemmin tuonnempana.

Huomautettakoon kuitenkin, että tässä tekstissä hehkutetut kaksi peperonia ovat mietoja. Eli taas kerran: te, jotka jatkuvasti marmatatte, että mä en pidä turkinpippureista, koettakaa nyt helvetissä näitä. Tartte aina olla niin ranni ruokarasisti.

Ja kyllä: se todella kirjoitetaan "peperoni", ei "pepperoni". Jälkimmäistä käyttävät vain stereotyyppiset, supermariomaiset, vähämieliset italomakkarakokit, jotka tekevät aina spagettia, minkä nyt sormenpäidensä pussailultaan ja ooppera-aarioiden kailottamiseltaan kerkeävät.

Se portugalilainen jalkapalloilija on Peppe.

Fritz Väliliha on seilaillut valintamyymälämaailman turuilla ja valikoinut suositeltaviksi kaksi erityisen mainiota peperoniprändiä, joita molempia myy ainakin Prisma. Ja nyt siis puhutaan tavallisten ihmisten ulottuvilla olevista peperoneista: kyllähän me tiedämme, että sieltä Stockan herkkupuodista, syyrialaisen Mehmet Votkinin kivijalkaliikkeestä Punavuoresta ja Töölönniemen kauppahallista saa ihan takuulla ne maailman parhaat peperonitkin, joiden suutuntuma on ihana ja joita kasvaa vain siellä yhdellä kyproslaisella lesbokommuunilla ja joita Jamie Oliverkin käyttää, hintakin vain 29,90€/purkki + esikoispoikasi sielu. 


Ylläolepa kuva havainnollistaa peperonitarjonnan diversiteettiä. Kattavammankin testin voin tehdä, mutta ottakaa minut ensin Hesariin töihin ja maksakaa palkkaa. Takaoikealla löytyvä Rainbow'n tuote on hinta/laatu-suhteeltaan ok, jos/kun kukkaro/käsilaukku huutaa/veisaa hallelujaa/requiemia. Tuolla takana vasemmalla ovat LIDLin Freshona-peperonit, halvempaa sorttia nekin. Mutta kah!: niin paljon miellyttävää ja huokeaa elintarpeistoa kuin hitlerintiimari tarjoaakin, ei Freshonoihin kannata inehmon ruveta, sillä tunkkainen maatiaislajikkeen tastosiaatio on kovasti päällekäypä, ja voipi huonolla tuurilla se ns. origokin sanoa suden hetkenä omat, linoleumin kaiuttamat kriittiset kommenttinsa, kun Freshonat ovat mediumia potkivampaa sorttia nääs. 

Kuten huomaatte, olen hamstrannut trion verran VegOnTable-merkkistä peperonia. Nämä kaunokaiset ovat niitä, joita todennäköisesti saatte kebabinne oheen. Suoraan purkista jääkaappiviileinä syötyinä on kuitenkin erityismehukkuus taattu, eikä ole sitä vaaraa, että mahalaukkuun eksyy salmonellansukuinen anomalia em. lieveilmiöineen useamman vuorokauden bufee-altaassa maanneen yksilön myötä. Saman merkin alta löytyy myös "kultainen kreikkalainen"-lajiketta, joka on yhtä hyvä, vain erilainen, makeampi, paprikaisempi. Kuvasta sitä ei löydy, koska on olemassa vaara, että se tuo mieleen Kultainen Aamunkoitto -puolueen. Myös saksalaiset Pegida-peperonit jätin vertailustani poie.

Mutta sitten Baktat tiskiin! Testailuni sai nimittäin yllätysvoittajan, nimittäin isoissa purkeissa myytävät Lombardia-peperonit, jotka ovat keskipituudeltaan noin metrin. Muun merkkiset luikertajamalliset käärmepeperonit eivät koskaan olleet aiemmin tehneet vaikutusta, mutta nämä iskivät gabriel auervaaran lailla. Sopivan mietoja, sopivan rouskeanturskeita ; sellaisenaan, salaatteihin, kastikkeisiin, munakkaisiin säilömienne kurkkujen kruunuiksi, va fuckin' som helst! Hieno tuote, hyvä jätkä olet, Jumala, kun tällaisen kasvin luoneeksi tulit! Lisää tätä, Iehova the Man! Mies paikallaan, saatana!

Tuotteen muita tuntomerkkejä ovat mm. teksti "biber tursusu", joka on turkkia ja tarkoittaa, että Justin Bieber approves. Tiedetään Justin Bieberin älmivän näitä peperoneja pänikällisen ennen jokaista keikkaansa (raider-vaatimuksistaan löytyy myös mm. 6 kg talkkunaa). Lisäksi jos kiinnitätte kanteen huomiota, on siinä muovinen rengas, jossa lukee "Garanti banti – Sealed for security". Se on paitsi laihtumistakuu, myös takuu siltä varalta, että nälkäiset, ramadanin raivostuttamat kurditerroristit haluavat avata pakkauksen ja syödä kaikki peperonit viattomien turkkilaisparkojen silmien edessä. Näillä peperoneilla on tiettävästi itsensä Recep Tayyip Ercatanin siunaus. Pahinta tietysti on, että Turkki vetää nämä jumalaiset peperonit myynnistä, mikäli Eurooppa ei myönnä turkkilaisille lähiaikoina kebab-viisumivapautta. Kebab-viisumissa joka 10. Euroopan-matka on ilmainen (= 50€:n alennus).

Ei muuta kuin peperoniporttiteoriaportit auki ja peperonistiksi, sillä peperoni on parasta huumetta! 

Keittiön kruunukorkkaamaton kuningas Fritz Väliliha on keittiössä
kuin kala vedessä ja muna kanassa. Naisen paikka on hänen
mielestään siellä, missä hammas on särkenyt tai vaate revennyt.


torstai 18. helmikuuta 2016

Kekkosen paluu

Eräänä tiistaipäivänä se Kekkonen sitten tuli takaisin.

Vallan palautus kävi itsestäänselvän tuntuisesti, ongelmitta, kansanäänestyksellä ja poikkeuslailla. Kekkosen kuntoutus- ja täydennyskoulutusprosessi 2010-luvun asettamia vaatimuksia varten oli kuitenkin odotettua kivikkoisempi. Uutiskuvasto, jossa hidastempoistunut Kekkonen opettelee käyttämään nettiä kahdella sormella näppäimistöä haparoiden ja täräjävin käsin hiirtä liikutellen, sai nopeasti kaikki mahdolliset tiedonvälitys- ja valokuvapalkinnot. Myös älypuhelimeen puhuminen, sen näppäinlukon auki liu'uttaminen, kimchin syöminen korealaisessa trendiravintolassa sekä tajuissaan pysyminen Cheekin klubikeikalla tuottivat Kekkoselle yllättävän suuria vaikeuksia. Adjutantteja Kekkoselle palkattiin peräti kolme: vakiokapiaisen lisäksi vaipoista ja avanteista huolehtiva hoitaja sekä ns. tuulivahti, joka tarkkaili, etteivät tuulenpuuskat alkaneet flabautella liikaa Kekkosen kaulan vallanneita vanhushelttoja (ns. urkit). Myös Kekkosen osteoporoosi haittasi toista tulemista: netissä levisi nopeasti meemikuva, jossa vierekkäin olivat sivusta päin kuvattu Kekkonen ja numero 7. 

Ei aikaakaan, kun Kekkonen alistettiin luokattomalle adhd-ajankohtaisviihteelle. Enbusket ja ettbusket yrittivät sekä armotta että tahditta onkia detaljit Kekkosen mystisestä seksielämästä. Jossain kaupallisen kanavan estradishow'ssa Kekkonen tokaisi, ettei oikein ymmärrä teitä nykysuomalaisia, kun joka toinen sananne on englantia. Happamoitunut Kekkonen olisi poistunut studiosta kesken suoran lähetyksen, mikäli lonkka olisi sallinut. 

Image-lehteen otettiin valokuvasarja, jossa Kekkosella oli valkosankaiset silmälasit ja glitteröity, Donald Trump -henkinen peruukki. Kehutuista otoksista koostettiin sittemmin Kiasmaan postmoderni retrohipster-ironinen näyttely. Yhdessä kuvassa Kekkosen maksaläiskä oli photoshopattu Suomen muotoiseksi.

Väistämätön kohtaaminen Paavo Väyrysen kanssa oli koruton. 

Linnan juhlissa Kekkonen kieltäytyi tanssista Sofi Oksasen kanssa, koska Venäjän kanssa on otettava varman päälle.

Persut, todellisuudentajunsa menettäneet rakittajat sun muut siviilikurkkusalaattikuosiviiripäät vaahtosivat vahvan presidentin messiaanisesta paluusta hetken, mutta vaipuivat puolessa vuodessa häpeälliseen hiljaisuuteen. Missään tapauksessa heidän blogeissaan ja kolumneissaan ei koskaan lukenut, eikä tule lukemaan "olimme väärässä". 

31.8. Kekkonen katosi. Sattumalla ei uskottu olleen osuutta asiaan. Ko. päivämäärästä tehtiin kansanlailla ja poikkeusäänestyksellä maamme ensimmäinen liputuspäivä, jossa tankojen puoliväliin hilataan kaksi Suomen lippua.

Katoamispäivästä n. kahdentoista vuoden kuluttua Kekkonen löytyi kaukaisesta kazakstanilaisesta kapusiinimunkkien kommuunista katatonisena, kakektisenakin, katso kuvat. Viimeiseksi jääneessä, Heikki Aittokosken tekemässä Kekkos-haastattelussa Kekkonen kiteytti, että alkoi vaan vituttaa se, kun joka paikassa hänelle tultiin höpöttämään "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..."

maanantai 4. tammikuuta 2016

Niin lystikkäitä on

Talvi 2016 tuli. Myönnän: on kylmä. Tottumattomuus ja tuuli lisäävät pakkasen purevuutta. Mutta yhdestä asiasta riemuitsen: horteisten kärpästen aikakausi on ohi. Jo monena vuonna noita on puskenut ties mistä raoista huoneistoihimme: sekopäisiä, vuodenajasta tietämättömiä hyönteisraiskoja vailla päämäärää, vailla tarkoitusta. Katonrajassa, ulottumattomissasi, ne sitten kiehnäävät ja pörräelevät lamppuja vasten, kunnes ropsahtelevat nenäsi eteen - ruokalautaselle, kahvikuppiin – tietenkin! Tai korvaan ja suuhun, nukkuessa! Marraskuussa yksi lensi Perniössä ullakolla suoraan sieraimeen, valveilla! Eikä noita myöhäissyksyn perpetuum mobileja lätkin jahdata kannata. Raid ja Baygon ovat ideana jalo, mutta pidemmän päälle syöpäisä. Jotkut ryökäleet vielä kuoltuaankin, viime imukuppi-suctiollaan tarttuvat kattoihin ja seiniin niin, ettei huomaa, ja sitten vihdoin kuukausien kuluttua kun sipaisee raadon pois, se mureuu semmoiseksi vastenmieliseksi mustaksi kitiinijauhoksi, jota ehkä syömme kaikki joka aterian yhteydessä tulevaisuudessa, mutta jos sopii, niin ehkei ihan vielä, kiitos! Horror, the horror!

Inhoan horteisten kärpästen konseptia, peräti vihannen! Jumala, Allah, Ylläh, Krishna, krishnar, kröshn, kryshnit, miksi oi miksi noiden mustien mikroperkeleitten on olemassa oltava?
 
Tähän loppuun vielä pari meemiä selventämään asiaa, ja ilahduttamaan Teitä muutenkin: