maanantai 28. helmikuuta 2011

Menovinkkejä I

nirep niruN esittää:
Aprilliä, äillirpa!

Helsingissä, Kanneltalossa 1.4.2011 klo 19.00
Liput 10/8 €
varaukset puh. (09) 310 12000 (ark 12-18/pvm) / lipunmyynti.kanneltalo@hel.fi sekä Lippupalvelu  
Kesto: n.60 min, ei väliaikaa

Aprillipäivänä Nirep nirun kääntää laulut nurin perin, lopusta alkuun, sanoineen, melodioineen kaikkineen. Jopa konsertti kulkee encoresta viritykseen!

Höykytyksen kohteeksi joutuvat iskelmän, popin ja rockin tutut ikivihreät. Onko niihin kätketty salaisia, demonisia viestejä? Miten supisuomalainen kansanlaulu onkin takaperin balkanilainen? Ja mitä seuraa, kun Idols-kilpailu kääntyy nurinpäin tai Sakari Kansa esiintyy?

http://laululahde.fi/nirepnirun.html
http://www.mikseri.net/nirepnirun/

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Katkos

RAY:n Jokeripokeri se oli tänäänkin iltapäiväni ilo lähikaupassa. Vaan myrsky ja mylväys: kun olin saanut kuusi euroa voittoa plakkariin, tuli sähkökatkos! Hetken jo ilostuin, että olisiko mahdollisesti kyseessä se arvomme järkeistävä elektromagneettinen MessiasPulssi! Mutta pihalla liikkui edelleen autoja, eli ei. Odotin hetkisen, muttei palannut sähkö. Ja vaikka näin olisikin käynyt, pokerivoittoni tuskin olisivat näkyneet enää raha-automaatin ruu'ulla. Kiire opettamaankin oli. Poistuin.

Opetin muutaman tunnin, samassa rakennuksessa. Sähkökatko ylsi näemmä myös työpaikalleni saakka, ja kesti noin kymmenen minuuttia. Siinä duunin tiimellyksessä päätin, että ei hemmetti, kyllä minun nyt pitää ainakin yrittää saada K-kauppiaalta menettämäni eurot. Juttelin hänen kanssaan, ennakkotapaushan tämä oli. Mutta hän ei ymmärrettävästi voinut alkaa korvata menettämiäni euroja, koska Raha-automaattiyhdistyksen kuviot ovat erillään kaupan toiminnasta samaan tapaan kuin esim. Veikkauksen pelieurot ja nurkan videovuokrausautomaatin kolikot.

Onneksi sain kauppiaalta RAY:n (turkulaisen) automaattihoitajan numeron. Päivystys oli kumma kyllä 24h/vrk, myös sunnuntaisin. Hän kertoi vain noudattavansa käskyjä ja että periaatteessa nuo sähkökatkojen aiheuttamat voittojenmenetykset kuuluvat ylemmille tahoille. Hetken kinuttuani hän suostui antamaan pääjohtajan yhteystiedot.

Tavoitin kuin ihmeen kaupalla RAY:n toimitusjohtajan hiihtolomanvietosta Vehmaalta. Hänen asenteensa ei ollut sinänsä töykeä, mutta silti sangen juridis-lähtöinen. Minulla kun ei ollut näyttöä siitä, että olin menettänyt mainitsemanani aikana mainitsemani summan. Olisi pitänyt olla valokuva peliautomaatin ruudusta, todistajia tms. Ei mikään kovin järjellinen vaatimus: pitäisikö minun pelata Rahiksen Pokeria aina kamera kädessä sähkökatkon varalta? Tai kavereiden kanssa? Äijä sai kuulostamaan tapaukseni suurin piirtein yhtä isolta kuin Palmen murha. No, RAY:n budjetoinnit ovat kuulemma tiukkoja, eikä erillistä sähkökatkos- ja forcemajeure-erityisrahastoa ole. Ehdotukselleni siitä, voisiko RAY korvata menetykseni siten, että saapuisin sormeilemaan toimitusjohtajan vaimon genitalistista, "pilluksi" nimettyä käytävää noin kuuden euron edestä (~5 min), ei toimitusjohtaja lämmennyt. Hetken mietittyään hän kehoitti soittamaan sähköyhtiölle: ehkäpä he olisivat enämpi vastuussa tapahtuneesta.

Sain Fortumin toimitusjohtajan numeron kummemmin kerjäämättä: se oli RAY:n toimitusjohtajan kännykän muistissa, ja samaan looshiinkin kuuluivat. Fortumin toimitusjohtaja kuulosti raukean uniselta: hän oli jo painunut yöpuulle, ja luonnollisesti jättänyt nokiansa auki, ja vielä luonnollisemmin tietysti vastannut siihen. Mutta väsyneisyydestään huolimatta, kunnon opportunistin tavoin hän ei antanut korvauspyynnöilleni tuumaakaan periksi. Lisäksi hän oli leski. Hän tuli vastaan sen verran, että ehkäpä hänen sihteerinsä voisi suoda Keilaniemen pääkonttorin wc:ssä käsihoitoa noin kuuden euron edestä (~48 kpl = 24 kpl ees-taas), jos joskus Espoohoon päin satun, mutta matkat saisin maksaa itse. Sen jälkeen toimitusjohtaja huomasi koneensa sähköverkko-GPS -sovelluksesta, että lähikauppani kiinteistön sähköstähän vastaa Vattenfall.

Vattenfallin toimitusjohtajan numero löytyi onneksi luettelosta. Anarkistiliiton puhelinluettelosta, josta löytyy maamme härskeimpien lahtarikapitalistien salaisia puhelinnumeroita häiriköintiä varten. Toimitusjohtaja vastasi, vaikka oli jo huomattavan myöhä. Suureksi yllätyksekseni hän pahoitteli tapahtunutta ja ehdotti sovinnon elkeenä, että tulisin kylään tuseeraamaan hänen eturauhastaan peräsuolitse (~6h). Pullakahvitkin saisi (jälkeen). Lupasin harkita ja palailla, kiittimoi.

Puhelun loputtua tuli väkisinkin mieleen, että Jenkeissä kaikki neljä em. tahoa olisi sumeilematta haastettu oikeuteen, ja saisin varmaan ainakin kuusinumeroisen jackpotin.

Ensi kerralla ihan jassoa vaan.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Pyyteettömät ja pyytäjät

Joskus 90-luvun lopulla, kun Helsingin linjuriasema oli vielä pummien kansoittama aukio (nykyisinhän se on feissaajien ja kaupustelijoiden kansoittama aukio), tuli kerran siinä laiturilla linja-autoa odotellessani eräs anorakkiraasu pyytämään viittätoista markkaa, kun täytyi kuulemma päästä mummon luo Espooseen syömään. Kyllä minulla kolme viitosen kolikkoa oli. 15mk oli kuitenkin kipurajan yläpuolella. Annoin kolikoista kaksi ja sanoin, että ota tosta kymppi, niin pääset alkuun. Kundi kiitti sanomalla, että "sul oli kädessä kolme vitosta, mikset sä antanu sitä viittätoista markkaa!"

Ole hyvä!

26.2.2011 noin klo 19.25 kaarsin autolla kotipihani parkkipaikalle. Rappukäytävästä tuli naapurin eukko, joka oli asunut viereisessä kämpässä muutaman kuukauden. Kuusissakymmenissä, punerva, vaaleahiuksinen silmälasipäinen mötyskä. Puolipuliämmä, mutta mitäpä tuosta. Oli ottanut nytkin varmasti jo hieman. Päätin, että nyt muuten tehdään tuttavuutta, kun siihen oven eteen kerran jäi seisomaan. Ennen kuin ehdin tervehtiä, kysyi hän jo, olisiko minulla muutamaa tupakkaa heittää, kun hän ei jaksa lähteä kauppaan. Vastasin reippaasti, että on, odota tässä! Hain asunnostani askin vierastupakkaa ja annoin sen, 0€. Olin kuulemma mukava.

Kertoi kohta akka panneensa merkille, että liikun pihalla autolla silloin tällöin. Jatkokysyi, että voisinko joskus kuskata häntä tuonne Prismaan, niin hän pääsee kauppaan, kun pyörällä on niin hankala mennä?

Ole hyvä!

Eikä kun semmoinen tunne minulla vaan on, ettei tämä jää tähän. Jos jonain päivänä en annakaan kyytiä, tai peräti puhun asiat halki selittämällä, että eiköhän vedetä raja nyt vaan niihin röökeihin, niin voipi olla, että ehkä jonain aamuna ompi Mersun kylessä naarmu tai johtotähti paskana.

Onko ihan kauhea synti, jos joskus tuntee vitutuksensekaista ymmärtämyksenkaltaista värinää kovien arvojen kannattajia kohtaan? No, toivottavasti menee nytkin ohi. Mutta pelkäänpä, että ystävällisyyteni tulee jossain välissä "kostautumaan". Annoin väärän positiivisen signaalin. Tai sitten positiivisen signaalin väärälle ihmiselle.

Kun ovikello soi, en avaa. Jos olette tulossa kylään, ilmoittakaa etukäteen. I feel blue nyt, pun intended, ja olo on hyvin epämiellyttävä. Vaikka ystävällinen olin. Ttumämuutan Linkolan naapuriksi. Janne Kuusinen saa sellaiset naapurit kuin se ansaitsee.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Shit-city Salo IV

ABC-kirja

"Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan." 

"Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle." 

Rakas blogi. Kävin tänään Helsingissä treenaamassa tekotaidetta. Paluumatkalla poikkesin Lohjan ABC-huoltamolle, syödäkseni. Luotuani yleissilmäyksen paikallaolijoihin tajusin, että näistä kaikista "normaalin" kirjoissa kulkevista ihmisistä noin joka viides tulee huhtikuussa äänestämään täysin päin persuttä. Ajatus vei ruokahalun. Ostin Kirjatorilta Kafkan "Muodonmuutoksen" ja poistuin.

Tähän on tultu. Mutten silti suostu lakkaamaan välittämästä.

Mikäli jollain on tiedossa täysipäisiä, pilvettömiä kommuuni-ideoita jossain sivistysvaltiossa (esim. Saksa tai Ranska), ilmoitelkaapa. Luulenpa, että olen messissä. Kotikapsia viikonloppua kaikille.

torstai 24. helmikuuta 2011

Shit-city Salo III: Meriniitty

Meriniitty on Salon länsilaidalla sijaitseva laaja entinen peltopläntti ja nykyinen hallihelvetti, josta voitaneen käyttää nimitystä "teollisuusalue". Itse suosin termiä "äijävyöhyke". Autokauppoja ja -korjaamoja vieri vieressä, jos nyt näin voidaan sanoa: kaikki on nimittäin suurta ja välimatkat pääkaupunkiseutulaishakuisia. Sinne tullaan, siellä liikutaan ja sieltä poistutaan autolla, piste. Meriniityn läntisin bulevardi on noin 3,2 kilometriä pitkä. Meriniityllä on määrittelemätön, testosteroniaaninen karma ja tehokkuuden placebo-vaikutus. Meriniityn kaakkoisosaan ollaan parhaillaan suunnittelemassa radikaalia kaavamuutosta, koska vaikutusvaltainen kiinteistömoguli ja firmanomistaja niin haluaa. Ja jos se ei toteudu, niin voidaanhan me firma muuallekin viedä.

Äskettäin Meriniittyyn perustettiin lihakauppa, mikä tietysti on kannatettavaa, mutta mites' kannattavuus? Salolaiset muistanevat menneisyydestä Kallion lihakaupan, joka sijaitsi torin varrella, ihmisten ulottuvissa. Pitääkö kaikilla laatulihan ystävillä olla citymaasturi? Seuraavaksi Meriniittyyn perustettaneen pari karkkikauppaa, joihin isotveljet ja -siskot roudaavat pikkusisaruksiaan mopoautoillaan. Oppivatpahan. Vuosien varrella meritoitunut konttoritarvikeliike ilmoitti pari viikkoa sitten siirtävänsä toimintansa painopisteen Meriniittyyn. Paas poika Mersun Webasto lämpiimään, mää meen ostamaan paperiliittimen!

Veikkaisin, että 10 vuoden sisällä myös mammojen kotipullakahvilat muuttavat Meriniittyyn. Runsaasti parkkitilaa, ilmaiset santsikupit. R-kioskit, Kuiron leipomo ja Irja Vikströmin lähikauppa ovat jo ilmoittaneet meriniittyistys-aikeistaan: kun vuokratkin ovat ydinkeskusta-alueella niin sietämättömän korkeat ja kun on tämä taantumakin, huom, ei siis lama. Torikauppiaat, iltatorimyyjät, juopot katuhaitaristit ja romanialaiset ruusu- ja kiikarimyyjät aikovat ammattiliitoilta saamieni tietojen mukaan muuttaa Meriniittyyn ensi tilassa, niiden perässä grillikioskit ja pubit. Lumipallo vierii nopeammin päivä päivältä. Kylillä pohditaan edelleen myös suurta mysteeriä, johon ei ole saatu vastausta: miksi Eino Heinon vaateliike lopetettiin, kun sen olisi yhtä hyvin voinut siirtää Meriniittyyn?

Meriniityn pohjoisosassa sijaitseva autio, myrkynvihreä, Jorma J. Niemisen omistama ja arkkipiispan siunaama aaltopeltihalli valjastetaan kuulemma kulttuurisaliksi vuoteen 2018 mennessä, niin loppuu se baskeripäiden vuosikymmeniä kestänyt märinä. Samaan paikkaan pakkomuutetaan myös nykyisellään kalliiksi käyvä kirjasto. Ihana-halliksi jo nyt ristityn rakennuksen akustiikkaa ovat jotkut kyldyyri-ihmiset ehtineet kritisoida, mutta jos haluaa kuunnella akustiikkaa, niin sitähän voi mennä kuuntelemaan esim. Turkuun tai Helsinkiin, eiks' je?

Parasta on se, että kun Salon uusi, Tehtaankadulle rakenteilla oleva kaupungintalo saadaan valmiiksi, se aiotaan nostaa helikoptereilla ilmaan ja siirtää Meriniittyyn. Ensin ajateltiin, että talo sopisi Örninkadulle, mutta sitten tajuttiin sen olevan liikaa kävelymatkan päässä. Niinpä päädyttiin Meriniityn länsipäätyyn, lähelle Björn Wahlroosin territorioita. Em. siirtämistoimenpide maksaa kuulemma noin 32 000 euroa.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Parkkimattimeikäläiset

Eikö olisikin ihan mahdottoman upeaa, jos jalankulkijoista, pyöräilijöistä ja julkisenliikenteenkäyttäjistä leijonanosalle annettaisiin puolipolisiaaniset valtuudet jakaa parkkisakkoja? Miksi heittää löysää rahaa kaivoon kaikenmaailman yksitysten parkkivalvontafirmojen kapitalisteille, kun tämän voisi hoitaa myös humaanisti, kunnon DDR-ilmiantajameiningillä? Pitkäaikaistyöttömät, syrjäytyneet ja katkerat persaukiset, lisätuloa halajavat eläkelläiset sekä muu joutoväki tekisi kadunkulmilla ja nurkkien takana duunia, jolla on tarkoitus, kannattavalla provikkapalkalla sekuntikellot käessä. Köyhät onnellistuisivat ja tilastot kaunistuisivat. Terve vahingonilo olisi se työvoimapoliittinen excalibur, jolla onnistuisimme pienentämään luokkaeroja.

Ja tässä vaiheessa pesen itse kädet. Insinöörit ja periaatteenmiehet keksikööt, kuka valvoo valvojia. Minä tyytyisin vain maleksimaan kahvilassa juomassa kitkerää pirkkamokkaa ja vahtaamaan ikkunan läpi joukoturkinta mahdollista tosi-tv:tä, jossa bleiserijätkät mylvivät naama punaisena kansalaispalkkarastajätkille ja laitapuolenkulkijoille, kun BMW:n lasinpyyhkimeen on ilmaantunut kovin kallis minigrip-pussy.

Ihan silkkaa pahuuttani, autottomuuttani ja kateuttani tämänkin vision ilmoille heitin. Kun asia ei itseä koske, sen suuremmalla syylä! Aina!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Poliisi on toiselle natsi

Tunnustan, olen kielipoliisi. Äidinkieli on tärkein kouluaine heti pizzanpaiston jälkeen. Suullinen ja kirjallinen ulosantimme näyttää lähimmäisellemme suurin piirtein 10 sekunnissa, millaisia olemme. Ei hätää: saa takellella, saa käyttää murretta, jopa anglismeja ja kaksoispassiiveja, kunhan osoittaa inehmo välittävänsä edes vähän. Kollien kannattaisi jättää parit mopoilut ja pilluralli-erikoiskokeet väliin ja käyttää sama aika muutaman yhdyssanan opetteluun: näin töitäkin löytyisi helpommin tulevaisuudessa.

Wanhan kielipoliisin ei kannata enää kaikesta jaksaa älähdellä. Eivät ihmiset osaa nykyisin sen vähempää kirjoittaa hyvää suomea kuin ennenkään. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että tänään laajakaista on jostain syystä vedetty kaikille Suomemme someroille, jolloin metsittyneet foliohatut ovat saaneet helpommin suvaitsevais-vainoharhatekstinsä kuuluviin.

Mutta tälläkin kielipoliisilla on akilleenkantapäänsä, jota kohtaan hän tuntee yhtälailla antipatiaa kuin mitä virtanen tuntee kielipuliiseja kohtaan. Nimittäin argumentaationatsit. Nepä vasta rasittavia ovat! Älkää siis minua kivittäkö, kivittäkää ne, ensin! 

Argumentaationatsille keskustelun pitää olla koko ajan just eikä melkein, tiptop, tsök-tsök-tsök. Joka helvetin sekunnin pitää olla "rakentava", ja jos debaattiin tulee kuollut, epäamerikkalainen kohta, niin on hävinnyt väittelyn. Samaten jos mainitsee hitlerin tai yleistää hiukankin, on heti "natsikortinpelaaja" tai "olkinukentekijä", ja häviää väittelyn. Mikäli viholliskeskustelija käyttää lähteinään jotain hiukankin väitöskirjoja lievempää, hän häviää väittelyn. Argumentaationatsin väittely on kuivaa, väritöntä, kompressoitua kolmen tähden varmanpäällepelaamista. Kukaan ei provosoi, koska voidaan syyllistyä argumentaatioliioitteluun, joka on virhe, jolloin hävitään väittely. Voimasanat, rinnastukset, sarkasmi, "juupas"- ja "eipäs"-sanat katoavat kielletyn, jopa syntisen argumentoinnin mustaan aukkoon: jäljelle jää vain paneelillinen jäyhiä ja pelottavan hyväryhtisesti istuvia aulisgerlandereita, joiden edessä kuka tahansa häviää aina. 

Argumentaationatsit ovat keskustelukulttuurin jazzmuusikoita, joita lähtökohtaisesti kavahdan, mutta joista toivottavasti kuitenkin on kollektiivista, sivistävää hyötyä huhtikuun jälkeisenä aikana, jolloin poliittisen puheen kentän tulee täyttämään erään Nimeltämainitsemattoman Puolueen rp. argumentaatiota muistuttava, toistoon perustuva nuiva humppa.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pääaineeni

Opiskelin pk-seudulla 1998-2006. Tuota aikaa muistellessa mieleen pulpahtavat ensimmäisinä päänahat ja julkiset liikennevälineet.

Kerran bussissa näin noin seitsenkymppisen, perussiististi pukeutuneen miehen, jonka harmaassa hiuksistossa oli havaittavissa jotain hyvin perustavaalaatua olevaa kroonillista. Päänahka oli alkanut rakoilla, lohkeilla, kanjonoitua, etten sanoisi; muodostaa sentin paksuisaa kuollutta solukkoa. Mannerlaattojen kokoiset hilsekimpaleet ropahtelivat olkapäille niin, että kuului ääni! Oli pitänyt käydä lounaalla, mutta tyy'yin sämpylään, eivätkä parmesan-lastut maistuneet piiitkään aikaan.

Toisen kerran istuin raitiovaunussa, joka oli juuri kääntynyt Romanirheimintieltä Oopperan kulmalta kohti epätöölömpiä alueita. Eteeni tuli istumaan ns. laitapuolen kulkija, joka oli päältä, keskeltä munkkituck-kaljuuntunut. Ja keskellä em. kaljua oli hellvetinmoinen, kraaterinomainen, rupeutunut haava! Joku oli varmasti joko a) kolkannut miespoloa raskaimman kautta tai b) kairannut hänen päähänsä reiän propellia varten. Ruven murretut punaisen, harmaanvihreän ja keltaisen sävyt yhdistettynä laitapuolen kulkijan mannermaiseen odööriin -kylätetiijätte- saivat minut siltä istumalta päättämään, että NYT teen sen gradun mitä pikimmin, valmistun ja muutan poie, ennen kuin törmään metrossa kundiin, jonka pääkoppa on sahattu auki niin että aivot näkyvät. Hänestä oli varoitettu Uutislehti 100:ssa, mutta voi olla, että hän oli vain urbaaniankka.

Jälkikäteen mietin monasti: olivatkohan nämä kaksi kohtaamani herraa Raimo Sailaksen agentteja.

Mitä sinulle tulee mieleen ensimmäisenä, kun alat muistella opiskeluaikojasi? Ei sunkaan sentään kasvatustiede?

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Puuhastan

SA-INT Info 8800247A-29/2008

Palveluksesta Afganistanissa saa silkan verovapaan huviretken peräaukkoon, kun vain käyttää maalaisjärkeä ja tietää mitä tekee.

Afganistan jaetaan kahteen osaan: Kabulin turvalliseen, täysmilitarisoituun pk-seutuun sekä turvattomaan vuoristolandeen. Turvaluokituksesta vastaavat pitkälti muiden, korruptoituneempien maiden YK-sotilaat, joten suomalaisen YK-sotilaan ei ole syytä huolestua. On totta, että maaseudulla liikkuminen etenkin iltasella on aavistuksen risqaabelia, mutta tämä johtuu enimmäkseen valaistusolosuhteista: mikäli suomalainen YK-sotilas valaisee itsensä esim. Mag-Litellä tai suunnistajalampulla, hänet tunnistetaan, ja joukkoraiskaavat kannibaalipaimentolaiset jättävät hänet rauhaan. Monessa YK-tarvikekuljetuksessa ja avustuskaravaanissa on mukana vähintään yksi suomalainen YK-sotilas, mikä takaa 100-prosenttisesti turvallisen perillepääsyn.

Afganistanin kansakin jaetaan kahteen osaan: Talibaneihin ja ei-Talibaneihin. Heistä Talibanit ovat pahoja ja ei-Talibanit hyviä. Kaikilla on joka tapauksessa parta. Talibanius vaihtelee ihmisillä sen mukaan, kuka on kulloinkin vallassa, mutta tämä ei onneksi muodosta uhkaa suomalaiselle YK-sotilaalle, koska tämä edustaa neutraalia, puolueetonta valtiota.

Joskus suomalaista YK-sotilasta vastaan voi tulla väljiin vaatteihin pukeutuneita afganistanilaisia, joiden kasvot ovat täynnä mustelmia sekä nenä tai/ja korvat on viilletty irti. Heitä kutsutaan nimellä "naiset".

Afganistanilaisten kanssa kommunikoidessa kannattaa paitsi antaa lapsille purukumia ja suklaapatukoita, myös pitää huolta siitä, että oma sininen baretti on näkyvästi esillä, esimerkiksi päässä. Sininen baretti on YK:n tunnus, jonka tuntevat ja jota kunnioittavat kaikki afganistanilaiset, asuivat he sitten urbaaneissa tai agraareissa olosuhteissa. YK:n näkyvyydellä on tutkitusti rauhoittava ja pasifistaava vaikutus, mistä huomattava kiitos kuuluu järjestön pääsihteeri Taliban Ki-Moonille.

Konfliktitilanteen sattuessa riittää aina, että vilauttaa uniformun hihassa sijaitsevaa Suomen lippua: näin saadaan tehokkaasti sinkomiehet luovuttamaan aseensa, asioidenhoitajat tinkimään jatkuvista lahjuksistaan ja Talibanit liittymään ei-Talibaneihin. Vankiloissa haastatellut Talibanilaiset sala-ampujat ovat kertoneet mm., että Suomen lipun kiikaritähtäimessä nähdessään he ovat välittömästi ottaneet kohteekseen viereisen YK-sotilaan. Suomalaisia ei ammuta. He ovat YK-sotilaiden hierarkian ylintä kastia. Raivotautisen pittbull-koiralauman tiedetään syöneen suomalaisen YK-sotilaan kädestä.

Ikuiseksi, lähes yliluonnolliseksi mysteeriksi jäänee, miksi suomalaisten YK-sotilaksien on mahdotonta kuolla Afganistanissa. Asiaintila saattaa juontaa juurensa paikallisiin, vuosituhansia vanhoihin, tutkimattomiin muinaisuskontoihin. Tai sitten vain pohjoinen, vankka ruumiinrakenteemme saa aikaan sen. Kiplingiaaninen, valkoisen miehen kyseenalaistamaton taakka, jolla on tarkoitus.

torstai 10. helmikuuta 2011

SE

Ihan Helsingin Sanomissa saakka on viime aikoina päivitelty, miten essee on tällä hetkellä in, pop, muodissa ja trendikästä. On rivien välissä hiukan ihmeteltykin, että miten moinen on mahdollista.

En jaksa tarkistaa, mikä on esseen virallinen määritelmä. Joka tapauksessa kyse on vapaamuotoisesta, vapaamittaisesta ja vapaa-aiheisesta tekstistä. Periaatteessa jo tämä luonnehdinta antaa vastauksen em. kysymykseen tänä individuellisuuden nimiin vannovana aikana.

Ei kukaan jaksa enää romaaneja lukea, kun niissä voi olla yli 300 sivua. Entäpä novellit? Yäk: niitähän pakotettiin lukemaan koulussa --> shaibaa. Lisäksi niissä pitää aina olla se kolmiosainen esittely-kehittely-kliimaksi -muoto --> epäindividualististista ja vielä ryssää, kiitti vaan, Tsehov. <sarkasmihymiö, varmuuden vuoksi> Maassamme on ainakin yksi sukupolvi, joka alkaa välittömästi tuntea sieraimissaan homeisen koulurakennuksen flashback-hajua kuullessaan nimen Antti Hyry.

Mites kolumnit ja pakinat sitten? No, kolumnistiksihan pääsee kuka tahansa. Kolumnisti on kirjoittaja-armeijan alikersantti, joka suoltaa palstat täyttävää tekstieinestä mahdollisimman triviaaleista aiheista. Pakinoitsija on sentään kunnostautuneempi, parhaimmat sananikkarit ovat siellä jossain peräti ylikersantin paikkeilla.

Mutta essee on vapautta, essee on punk, esseessä voi tapahtua seuraavaksi aivan mitä tahansa. Essee on tiivis paketti, joka ei yritäkään olla enempää kuin mitä sisältö sallii. Moni romaani, esimerkiksi Korhosen Lääkäriromaani tai Juha Hurmeen Puupää, toimisi paremmin esseekokoelmana. Parhaimmillaan essee on Shakespearen pohtimaa raskasta keveyttä.

En ihmettele, että esseistä on tullut suosittuja. Sitä ihmettelen, miksei niistä ole tullut suosittuja jo aikaisemmin. Esim. Turo Kuningas, Antti Nylén sekä Matti Mäkelä tuottavat oivallisia esseitä. Enkä usko romaanin seuraavan tulemisen koittavan ihan vähään aikaan, sillä tämänhektisen esseehehkutuksen jälkeen saattaapi vielä olla pamflettien vuoro...

tiistai 8. helmikuuta 2011

gary more

Gary Moore oli kitaristi. Monien mielestä kuitenkin Gary Connery oli se oikea kitaristi. Kun Gary Moore soittaa, tulee ihan automainokset mieleen. Gary Moore kirjoitti myös utopian. Gary Mooren suurin hitti oli oovöörtö hils änd faaröövei. Muitakin hittejä oli, muttei niitä oikein tahdo muistaa. Kun Amerikan alkuperäisasukas soittaa kitaralla Gary Moorea, häntä sanotaan vinkuintiaaniksi ilman että on rasisti. Loppu.

8-

maanantai 7. helmikuuta 2011

A _ _ _ _ _ _ _

Kyläkauppias Keskinen on kuulemma taannoin sekoillut kännissä jossain tv-ohjelmassa. Ilman muutahan asia kuuluu laajaan "Tähän kantaa ottaminen ei ole kansalaisvelvollisuus" -kategoriaan, mutta anekdoottiin sisältyy myös semmoista hieman ihmistäsuurempaa, jota mietiskelen usein ja pitkään.

Katsokaas kun. Ensin Keskinen on humalassa tv:ssä. Jotkut jaksavat paheksua, mihin Keskinen tyytyy vähättelemään, että kyllä kieltämättä hieman tuli otettua. Myöhemmin Keskinen pohtii viihdeuutisessa, miten hänelle maistuvat olut ja viini, etenkin kesällä.

Eikä sitten sen kummempia.

Missään vaiheessa Vesa Keskinen ei ole pahoitellut. Kahdeksan kirjainta, alkaa A:lla. Sanan mainitsemiseen olisi maamme lukuisilla mattimeikäläiskeskisillä useinkin syytä, muttei kukaan tästä enää uskalla valistaa, koska heidät leimataan homahtaviksi kukkahattutädeiksi ja päiviräsäsiksi. Keskisestä reflektoituu aikamme nokiaihmisen kuva. Anteeksi ei yksinkertaisesti kannata pyydellä. Tuon kurkkuuntakertuvan sanan lausuja alentaa tilannestatuksensa välittömästi muiden alle. Anteeksipyytäjä laskee automaattisesti suojakenttänsä, murtaa henkisen palomuurinsa, deaktivoi vittuiluvirustorjuntansa. Hän on vapaata, heikkoa riistaa miehille, äijille, periaateihmisille, moukille, narsisteille, you name it. Niinpä hän on pakotettu tyytymään vain jossain sivulauseen sivulauseessa mitäänmerkitsemättömään, yhdentekevään paskahousumuotoon "Sori", "Sorppa", "Zorge" tai "Zorgendahl".

Eikä tämä ole kielinatsismia, vaan yksinkertaisesti Kantin kategorisen imperatiivin light-version välttelemistä hyväänpyrkivän ihmisyyden nimissä.

Elämme soriasispotilaitten maailmankolkassa, missä anteeksi pyytämään erehtyvän on pakko näyttää samalla keskisormea. Ihan varmuuden vuoksi.

Viihteen viihtymättömyys

Ei 90-luku aivan rectumista ollut. Ko. vuosikymmen antoi meille sentään Seinfeldin ja Internetin. Uskon jälkimmäisen olevan ihmiskunnan viimeinen suuri keksintö, toivottavasti olen väärässä.

Merkillepanin, että Jamiroquailta on tullut uusi levy. Ei kun hintavertailu alulle ja shoppaamaan. Reaalimaailman Suomi-nimisessä kennostossa uutuus-CD maksaa parisenkymmentä euroa. Ei houkuta maksaa löysää rahaa bleiseriasuisille middlemaneille, joten jälleen kerran Netti vei voiton. Sen syövereissä sijaitsee musiikin, elokuvain ja pelien ystävän virtuaalieldorado, jonkinlainen hinnoittelupolitiikan musta aukko, Play.com. Sen hinnat ovat järjettömän kilpailukykyisiä, ja sisältävät vielä postikulut. Lähes jokaisen tilaamani tuotteen olen saanut perille noin parissa viikossa. Olen syytänyt tuohon puljuun varmasti viisinumeroisen summan euroja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun Play.com tarjosi em. Jamiroquain uutuutta yhdeksällä eurolla (sis.pk.), jonka vaihtoehtona oli esim. epäluotettavamman Cdon.comin 19 euroa + postikulut 3 euroa, niin eiköhän ostopäätösvaa'an kallistumissuunta lie itsestäänselviö.

Miksi tämän tekstin otsikko ei sitten ole "Varauksetonta hehkutusta IV: Play.com"? Playn pääkallopaikka sijaitsee Englannille kuuluvilla Jerseyn veroparatiisisaarilla, missä tiliketkuilukaan ei näytä riittävän: jokunen vuosi sitten kävi ilmi, että saaristossa sijaitsevalla, lastenkotina toimineella valtaisalla kartanokompleksilla oli harjoitettu häikäilemättömän avointa lapsikauppaa. Asia oli pitkään julkinen hyshys-salaisuus: veneillään rantaan saapuneet pulleat rahamiehet saivat tusinavuotiaita seuralaisia vedenpäällisiin orgioihinsa varmasti playmaisen reiluun hintaan. Toinen vähintäänkin mielenkiintoinen juttu liittyy näiden megalomaanisten nettifirmojen työolosuhteisiin. Niiden epämääräisyys paljastettiin taannoin Amazon.com -nettikaupan kohdalla, ja eiköhän Playnkin vuoro vielä tule. Play saa järjettömiä määriä tilauksia lähes joka puolelta maailmaa, mikä vaatii järjettömän logistiikan, järjettömän kokoisen varastohallin, lukuisia työntekijöitä... ei siinä mitään pekkaspäiviä pidetä tai liittoon kuuluta. Amazonilla ainakin lähetyksiä pakkailtiin suht 24/7 -pohjaisesti, ja pienestäkin virheestä sai kenkää.

Halvalla hinnalla on aina hintansa. "Saattaa sisältää pieniä määriä ihmisoikeusrikkomuksia", kuiskaavat tuotteet meille. Mutta turhaan: yli kympin ovh:ta halvempien uutuuslevyjen boikotointirima on hyvinvointipaskiaisella suht sergeibubka-osastoa. Vaan entäpä, jos tilaisin Amazonilta tai Playlta aasialaisvalmisteiset adidaslenkkarit, niin kumoaisivatko akti ja artikkeli toisensa, tulisiko kahdesta miinuksesta plussa, syntyisikö sekä Reilun Kaupan Tuote että Reilun Kaupan Tilaus?


"Viihdettä voi tehdä vain viihtymättömyyteen." (Erno Paasilinna)

lauantai 5. helmikuuta 2011

Demaarit

Asioilla on tapana järjestyä, paitsi demaripuolueemme nimen oikeinkirjoitus-standardin. Mikäli koehuoneessa on yksi demari ja 99 muuta, kirjoittaa tämä yksi demari "Sosialidemokraattinen puolue", 82 muuta "Sosiaalidemokraattinen puolue" ja loput 17 "sosiaali demokratiinen Puolue".Vastakkainasettelun aika tulee kestämään ikuisesti.

Kun muuriensa sisällä turhautuneille kapiaisille annetaan mahdollisuus osallistua politiikkaan, syntyy puolue nimeltä "Sotilalidemokraattinen puolue" tai "Suomen Militaaristipuolue". Kirjoitusasusta tullaan olemaan erittäin tarkkoja, sillä aina on vaara lipsahtaa sotilalismin puolelle, jolloin kaikille pitäisi antaa yhtä paljon.

No, tämä nyt on tämmöistä polittista sosialipornoa. Itsehän olen varaukseton marxisti, joka uskoo freedonialaiseen yhteiskuntamalliin a la "Duck Soup". Katsokaa se, ja pitäkää siitä, tai muuten en ole teidän kaveri.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Varauksetonta hehkutusta III: Bill Hicks

William Melvin "Bill" Hicks (1961-1994) oli yhdysvaltalainen, 32-vuotiaana haimasyöpään kuollut stand-up -koomikko, jonka viimeiseen keikkaan nimeltä "Revelations" minulla oli kunnia tutustua eilen dvd:itse. 

Meitä on moneen junaan, mutta voi jumantsuigula, Hicks näytti olleen ihan oma resiinansa. Mies on karisemattoman idealismin extremiteetin ihailtava exemppeli, joka huutaa lavalla ääneen realiteetteja, joita me pseudoindividualistit emme uskaltaisi edes kuiskata. Pikkuaiheet Hicks jättää suosiolla seinfeldeille ja vetää settinsä tiukalla ota tai jätä -mentaliteetilla. Valtavirran näkökulmasta vähintäänkin vinot näkemykset mm. huumeista, aseista, uskonnosta ja ylikansoituksesta ovat suoraa jatkumoa Lenny Brucelle, tosin sillä erotuksella, että 80- ja 90-lukujen taitteissa aika oli jo sallivampi kuin Brucen kultakautena, 60-luvun alussa. David Lettermanin tv-ohjelmaankin Hicks pääsi yksitoista kertaa. Kahdestoista kerta päätyi leikkaamon lattialle, mitä Letterman myöhemmin katui syvästi. Persianlahden "sodasta" Hicks ehti veistellä upeaa, tinkimätöntä show'ta: on jumalattoman suuri sääli, ettei hän ehtinyt ottaa kantaa vuoden 2001 jälkeiseen maailmaan...

Hicks vääntää surutta naamaansa imitoidessaan typeryksiä, liikkuu estoitta ympäri lavaa, toistaa mauttomimmat Goatboy-maneerinsa tietoisesti tarpeettoman monta kertaa. Tiedostava katsoja nauraa, mutta hänellä on silti kumman levoton olo. Eihän ahdistavuus voi olla näin hauskaa? Ovatko nauruni sittenkin pelkkiä defenssinauruja, joilla korvaan haluni itkeä tai huutaa Hicksille takaisin, että helvetti, sinä olet täysin oikeassa! 

Bill Hicks on jälleen yksi optimismiin kannustava todiste siitä, että kyllä siellä läntisessä suurvallassa -ja vieläpä sen eteläisemmissä osissa!- joku sentään ajatteleekin, ja päästetään ääneen. Ja vieläpä millaiseen ääneen! Hicksin demotessa mikrofonillaan fellaatiota Saatanan kanssa, ei voi muuta kuin päätään puistellen myöntää, että kyllä: tämä mies oli melkolailla jäljillä siitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Hicksin tarina on surullinen, mutta täkäläisittäin lähes yhtä surullista on se, ettei tämäntyyppistä stand-up -suoraanpuhujaa pysty kuvittelemaankaan Suomen kaltaiseen piiritpienetpyörivät-maahan vielä moneen kymmeneen vuoteen, jos koskaan. 

"I smoke. If this bothers anyone, I suggest you look around at
the world in which we live and shut your fuckin' mouth."

torstai 3. helmikuuta 2011

Priorisoivaa journalismia

Salossa Kirkkokadulla on eilen palanut takavuosina hyvinkin arvostettu, sittemmin omistajan- ja nimenvaihdospulhailuun ajautunut kebab-ravintola. Sen naapurissa sijaitsee veteraanien paja.

Salon Seudun Sanomat otsikoi seuraavasti:
Veteraanipajassa täystuuletus ravintolapalon jälkeen
Hanuritrion esitys pajassa jouduttiin perumaan torstailta savuvahinkojen vuoksi

"Never underestimate the Accordion"!

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

020211

Jaa-a!: kun on nyt sitten 2. helmikuuta 2011, eli ikäänkuin 2.2.11, niin onkohan moni mennyt naimisiin tänään klo 11.22 ihan vaan saadakseen sitten tutuille päteä notta meillä on palindrominaimisiinmenoaika, eikös me ollakin hauskoja. Ja monikohan menee naimisiin illalla, klo 22.11? Suurikohan osakohan heistä pyrkii siihen, että yhteinen lapsi syntyisi 11.11.11. klo 11.11.?

Jeesuksella, meidän Vapahtajallamme, oli varmaan helppoa byrokraattien kanssa, kun tarvitsi kirjoittaa kaikkiin kaavakkeisiin syntymäajaksi vain 0.0.0. Siihen aikaan ei onneksi tarvinnut vielä lutrata henkilötunnuksen loppuosan kanssa. Sehän keksittiin vasta Neuvostoliitossa yli 1900 vuotta myöhemmin. Hiukan siinä iltaseitsemän jälkeen.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Tekstiviestiistai

Taidehankinta-kannanottoja Salon Seudun Sanomien tekstaripalstalta 31.1.-1.2.2011:

1) En ole koskaan käynyt Salon enkä entisen kotikuntani kunnanvirastossa, joten 32 000 euron taide jää näkemättä. Tekninen lautakunta, pitäkää päänne. Ostakaa kotiinne

2) Väärä asetelma. Miksi uuteen kaupungintaloon pitäisi mielestäsi hankkia uutta taidetta, kun esim. Halikon sairaalassa on Viljo Hurmeen tauluja suljetun osaston seinillä? Miksi 

3) Käykääpäs valtuuston väki kierroksella vanhoissa kunnantaloissa, niissä on läjäpäin arvotaidetta nyt tyhjän panttina. Vihreä kaupunki, kierrätys kunniaan

4) Taidehankinnoista. Jos olen pienissä varoissa, en osta kaunista taulua, vaikka taiteen ystävä olenkin. Säästän rahaa, ja kun on tarpeeksi ylimääräistä, hankin sen. Eikö olekin yksinkertaista

5) Ja kaupungintaloonhan ei tilata 32 000 eurolla lisää taidetta. Äänestän persuja. Ainoat, joilla on aivot. Ei lisää

Viime aikoina immuniteettini anonyymiä typeryyttä, sivistymättömyyttä ja pahoinvoinnin epäreilua kanavointia kohtaan on selkeästi heikennyt. Tämä tiistai meni pitkälti maatessa. Onneksi päivät ovat pitenemässä. Tulispa kevät ja tappais kaikki muut paitsi mut.

Evakuointikone

Egyptiin on kuulemma lennätetty evakuointikone.

Beam Us to Finland, Scotty! Suomi on selvästi muita maita edellä soneraporttiteknologiassakin (ent. teleportti-). Eilen Helsinki-Vantaan lentoasemalla käydessäni ihmettelinkin, että mikä hemmetin suihkukoppi siellä yhdessä nurkassa oli, ympärillä sankka posse lehdistöä ja juntistoa. Kyseessähän oli evakuointikoneen vastaanotinpiste, josta alle sekunnissa Kairosta porttautuneet suomalaiset voivatkin sitten jatkaa turvallisesti koteihinsa taksilla, bussilla tahi omalla autolla.

Mikäli lähiaikoina näet katukuvassa horriibeleja, deformoituneita, mongertavia mutantteja, he ovat joko evakuoituja Egyptin-turisteja, joiden kanssa evakuointikoneeseen on ujahtanut salamatkustajaksi kärpänen, tai sitten olet parhaillaan Somerolla.

Mutta hetkinen! Minkä takia evakuointikoneen saamiseksi Egyptiin ei käytetty toista evakuointikonetta? Helpompaa, ja ympäristöystävällisempääkin olisi ollut.

Hellmikuu

Helmikuu näyttää alkaneen sangen Mihail Bulgakov -henkisin uutisotsikoin.