maanantai 21. helmikuuta 2011

Poliisi on toiselle natsi

Tunnustan, olen kielipoliisi. Äidinkieli on tärkein kouluaine heti pizzanpaiston jälkeen. Suullinen ja kirjallinen ulosantimme näyttää lähimmäisellemme suurin piirtein 10 sekunnissa, millaisia olemme. Ei hätää: saa takellella, saa käyttää murretta, jopa anglismeja ja kaksoispassiiveja, kunhan osoittaa inehmo välittävänsä edes vähän. Kollien kannattaisi jättää parit mopoilut ja pilluralli-erikoiskokeet väliin ja käyttää sama aika muutaman yhdyssanan opetteluun: näin töitäkin löytyisi helpommin tulevaisuudessa.

Wanhan kielipoliisin ei kannata enää kaikesta jaksaa älähdellä. Eivät ihmiset osaa nykyisin sen vähempää kirjoittaa hyvää suomea kuin ennenkään. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että tänään laajakaista on jostain syystä vedetty kaikille Suomemme someroille, jolloin metsittyneet foliohatut ovat saaneet helpommin suvaitsevais-vainoharhatekstinsä kuuluviin.

Mutta tälläkin kielipoliisilla on akilleenkantapäänsä, jota kohtaan hän tuntee yhtälailla antipatiaa kuin mitä virtanen tuntee kielipuliiseja kohtaan. Nimittäin argumentaationatsit. Nepä vasta rasittavia ovat! Älkää siis minua kivittäkö, kivittäkää ne, ensin! 

Argumentaationatsille keskustelun pitää olla koko ajan just eikä melkein, tiptop, tsök-tsök-tsök. Joka helvetin sekunnin pitää olla "rakentava", ja jos debaattiin tulee kuollut, epäamerikkalainen kohta, niin on hävinnyt väittelyn. Samaten jos mainitsee hitlerin tai yleistää hiukankin, on heti "natsikortinpelaaja" tai "olkinukentekijä", ja häviää väittelyn. Mikäli viholliskeskustelija käyttää lähteinään jotain hiukankin väitöskirjoja lievempää, hän häviää väittelyn. Argumentaationatsin väittely on kuivaa, väritöntä, kompressoitua kolmen tähden varmanpäällepelaamista. Kukaan ei provosoi, koska voidaan syyllistyä argumentaatioliioitteluun, joka on virhe, jolloin hävitään väittely. Voimasanat, rinnastukset, sarkasmi, "juupas"- ja "eipäs"-sanat katoavat kielletyn, jopa syntisen argumentoinnin mustaan aukkoon: jäljelle jää vain paneelillinen jäyhiä ja pelottavan hyväryhtisesti istuvia aulisgerlandereita, joiden edessä kuka tahansa häviää aina. 

Argumentaationatsit ovat keskustelukulttuurin jazzmuusikoita, joita lähtökohtaisesti kavahdan, mutta joista toivottavasti kuitenkin on kollektiivista, sivistävää hyötyä huhtikuun jälkeisenä aikana, jolloin poliittisen puheen kentän tulee täyttämään erään Nimeltämainitsemattoman Puolueen rp. argumentaatiota muistuttava, toistoon perustuva nuiva humppa.