tiistai 13. maaliskuuta 2012

Apuvälineenä falsettikompensaatio

Tuossa yksi miespuoleinen musikanttikaveri taas tuskaili, että pitäisi parin viikon päästä hautajaisissa laulaa se Kari Rydmanin "Niin kaunis on maa". Ja me muusikothan tiedämme, miten tiukka paikka tuo on. Ei voi johtua pelkästään alkuperäisversion lapsikuorosta se, että ko. kappaletta kuunnellessa, saatikka sitten laulaessa, alkaa jöröimmänkin jässikän alahuuli väpättää.

Mutta onneksi meillä miehillä on falsetti, eli se Princestä tuttu korkeanohut äänirekisteri. Ja mehän tiedämme, että kun joku muu kuin Prince vinkuu falsetilla mitä tahansa piisiä, alkaa häntä viimeistään kolmen säkeen jälkeen hysteerisesti naurattaa. Tämän faktan käyttöönvaljastus toimii erinomaisena selviytymisniksinä tilanteissa, joissa mies joutuu laulamaan Rydmanin "Niin kaunis on maa" -kappaletta. 

Eli aina kun alkaa muodostua pala kurkkuun, vaihdetaan falsettiin. Ja sen aiheuttaman naurunpuuskan uhatessa palataan takaisin normaaliääneen. Näin eri laulurekistereiden väliä luovimalla selviää kunnialla loppuun saakka. Minulla oli taannoin Mikseri.netissä em. sekatekniikalla äänittämäni hanurisäesteinen demo "Niin kaunis on maa":sta, mutta jouduin ottamaan sen pois, kun olisin saanut muuten raiskaussyytteen.

Luentosarjamme seuraavassa osassa käsittelemme diagrammein keinoin sitä, mitkä ihmisryhmät käyvät milläkin todennäköisyydellä kimppuusi laulaessasi "Suojelusenkeli":ä niin, että korvaat sanat "enkeli" sanalla "neekeri".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti