Pieni on isoa

Halikon R-kioskissa suuret kansankerrokset törmäilevät, mutteivät kohtaa. Sinne astutaan sisään keskeltä, suoraan vastapäätä palvelutiskiä. Keskikäytävään muodostuu näin ollen jono. Molemmin puolin keskikäytävää on kaksi samansuuntaista sivukäytävää. Käytävien rajoina toimivat hyllyt, kylmätilat ja pakastin. Tietenkin tämäkin R-kioski toimii myös postina (Itella).

Tänään se taas tapahtui. Olin jonon toisena, edessäni blondimui'a otti pakettinsa ja kävi. Hän kääntyi 180 astetta ja lähti härkäpäisesti tungeksimaan takaisin täynnä jonottajia olevaan keskikäytävään. Jostain syystä hirveän moni ihminen haluaa palata takaisin samaa tietä kuin tuli, onkohan se jotenkin geeneissä? Tekevätkö naiset sitä enemmän kuin miehet? Korottaako noin 1-2 metriä pidemmäksi muodostuva kävelymatka sivukäytävän käytön kynnystä liian drastisesti?

En minä vaadi sitä, että Thomas Moren Utopia-Halikossa pitäisi saada asua. On vain surullista, että kun maailmassa edes halikonrkioskillista ihmisiä ei saada käyttäytymään ja liikehtimään säntillisesti, järkevästi, niin miten ihmeessä viitsimmekin haikailla, että me kaikki seitsemän miljardia pystyisimme tulemaan toimeen tönimäti? Maailman halikonrkioskeissa kuolee viattomia ihmisiä joka sekunti.

Ihmispaholaiset (Invasion of the Body Snatchers) on klassinen kauhutarina, joka on filmattu ainakin kolmasti. Itse pidän eniten Philip Kaufmanin 1978 ohjaamasta versiosta, jonka huipentava otos korisevasta Donald Sutherlandista kuuluu ikimuistoisen jäätävään kauhuelokuvakuvastoon. Mutta ennen kaikkea: hyvin monta kertaa Halikon R-kioskilla käydessäni tulen ajatelleeksi, että em. elokuvan loppu onkin oikeastaan onnellinen.

"Voisitkos nyt helvetti poistua noista sivukäytävistä ja olla ryysimäti!"