torstai 3. maaliskuuta 2011

Kun mikään ei riitä

Lapsilisää nostettiin maassamme 40 snt, ja vanhemmat kehtaavat silti valittaa! Yhden-kahden lapsen standardiin tottuneet länsimaiset perheperseilijät eivät näe metsää puilta. Niin kiihdyksissänsä ja tolaltaan he ovat, etteivät suostu ymmärtämään tätä "liian pientä" korotusta, kun kaikki pitää aina saada heti meille kertakäyttövaippoja ja kristallisia tuttipulloja varten nyt.

Lestadiolais- sun muilla vanhoilliskondomistisilla ruokakunnilla on sentään yritystä. Jos on esimerkiksi 10 kpl lasta, mikä on herättäjäperheissä tuiki tavallista, tekee se jo 4 euroa kuussa! Monasti vielä adoptoidaan extra-muksuja ulkomailta, jolloin lapsilisä korottuu entisestään. Eli jos esimerkiksi vastaanottaa albanialaisen lapsen, korottuu lapsilisä noin 56 lekillä (käytetty kurssi: 139,68).

Kuta niukempi lapsilisäkorotus, sen enämpi se kannustaa lastentekoon, eikö vain? Eilen nähkääs löysin Riemurasia-hupipalvelimelta jonkun skannaaman väitöskirjan, jonka mukaan Suomessa asuva somalialainen turvavaipanhakija oli saanut yhteiskunnalta 40 euroa lapsilisäkorotusta, koska hänellä oli sata lasta. Myöhemmin ko. dokumentti oli vielä linkitetty Perussuomalaisten kotisivuille.

Käsinkosketeltavin ennakkotapaus löytyy Afganistanista, missä myös otettiin taannoin käyttöön 40 sentin lapsilisäkorotus. Kabulilainen nainen synnytti "Afghanistan Weekly" -lehden tietojen mukaan tuhat lasta, mikä teki niinkin paljon kuin 400 euroa(!) pelkkää lapsilisän korotusta, vajaat kaksi ja puoli tuhatta Vanhaa Markkaa! Jossain 600.:nnen lapsen paikkeilla hän saattoi huokaista, että "onneksi tässä vaiheessa ne kasvattavat jo toisensa". Tarinalla on kuitenkin valitettavasti surullinen loppu. Naisparka kivitettiin kuoliaaksi, koska hänen emättimestään oli löydetty talibanien koulutusleiri. Se oli paljastunut, kun hänen klitoriinsa oli pitänyt vuoristotuulten vihmeessä lainapeitteenomaista, liian luonnotonta leiskuntaa.