Divarinpitäjä Mika Kankare on olennainen osa Salon kulttuurihistoriaa. Osallistuin joulukuun puolessa välissä seuraavalla tekstillä Salon Seudun Sanomain "Sata sanaa seudulta"-kirjoituskilpailuun. Sen osallistujatekstejä on tipauteltu lehden sivuille pitkin sen 100-vuotisjuhlavuotta silloin tällöin.
Mika Kankareesta oli tänään SSS:ssä juttu. Toimitus pidättää oikeuden määritellä Salon historia sodan, Högforsin, Horsman konepajan ja Nokian kautta. Saivatpahan juttuvinkin. Pitäkööt junkkinsa.
MIKA
Aloitit divarointisi Hämeentiellä. Vihreän puutalon ja kellervöityneiden painatteiden hurmaava komukombo. Sarjakuvankauniita vastakulttuurin vihtoja. Elettiin irtokarkkilaareja edeltänyttä eldorado-aikaa.
Atari 2600, Mattel Intellivision, ColecoVision, Commodore 64: sukupolveni hengenravintoketju. 6-10 markalla annoit pelata puoli tuntia. Aina saavuit minuutillensa sanomaan "Peliaika päättyy", jolloin lisärahaa oli löydyttävä.
Kerran vanhempien filyyriteinien peliporukan alfa haetutti alaisellaan uusimman Penthousen. Kuikuilin olkansa yli vaatettamattoman Lynnen.
Murtokin tapahtui. Varmaan harmittaa, sanoin. Suakin harmittais, kuittasit. Tiskillähuinijien sietokykysi oli supersankarillisen korkea.
Sitten Hämeempitie, nyt Turuntie. Käy fyysisen tuotteen kuinka hyvänsä, on elämäntyösi unohtumaton psyykkinen tuote. Ainakin pari sukupolvea avarsit. Ilman mikakankareita minä ja moni muu emme olisi me. Ollos ylpeä. Kiitos.
