Palkkaluokkataistelua

Nimimerkki "Just joo" kirjoittaa keltalehden yleisöpalstalla kesätöistä: "Puhelinmyyntiä en omien kokemusten perusteella suosita: aika vaikea työ ja korvaus minimalistinen."

Puhelinmyyntityön palkkaus perustuu pitkälti säveltäjä Steve Reichin ideaaliin. Joka kuukausi palkka on aivan sama, mutta noin kahtena kuukautena vuodessa palkka on herättävällä tavalla eri. Suurempi, pienempi, numerot eri fontilla tai koolla, eri rahayksikkönä ilmoitettu... va som hellst! Puhelinmyynnin minimalistisen palkkajärjestelmän hienous on juuri siinä, että palkansaaja saa jännittää, olisiko jo seuraavalla tilillä hiukan erilainen summa. Minimalistinen palkka ei useinkaan tarkoita suoranaisesti pientä palkkaa, vaan nimenomaan lähtökohtaisesti muuttumatonta, lähes hypnoottisen staattista palkkaa. Takavuosina minimalistista palkkausta yritettiin soveltaa muillekin aloille kuin puhelinmyyntiin, tavoitteena inflaation ja laman hillitseminen, mutta kokeilu ei oikein toiminut, koska porvarit kokivat sen liiaksi sosialistisena realismina.

Suurin osa suomalaisista työntekijöistä nauttii funktionalistista, korkeintaan ekspressionistista palkkaa. Palkkaa ei kannata sekoittaa apurahoihin, avustuksiin ja lomaltapaluurahoihin, jotka ovat yläkäsitteen "Impressionistinen palkka" alla. Sosiaaliturva ja toimeentulotuet käsitellään yhteiskunnallisena realismina. Kansalaispalkka/perustulo on pohjimmiltaan naturalistis-futuristista Salary nouveau'ta. Pätkä- ja tilkkutäkkityöläisten Payhaus on yleensä pointillistista: "Ne palkkaa nykyään pelkillä pisteillä!" Nykyään saadaan välillä lukea myös suru-uutisia abstrakteista, surrealistisistakin palkkausmetodeista, jotka jättävät esim. thaimaalaiset marjanpoimijat tyhjän päälle, ja munapäät arihallikaiset häviävät jäljettömiin.

"Eläkööttä kutsuka kielipuliisia, sikäliettä se on turhaa!" Itse tietenkin olisin käyttänyt juuri sanaa "minimalistinen" - täysin tahallani.