Hajaannuksen haikeus

Murrosikä on ylihehkutettu juttu. Jos nyt pari tissiä ja amisviikset kasvaa, niin big deal, so what, ja asianmukaisesti laskeutuneet small potatoes. Käytännössä murrosikä on siinä 20:n ja 30:n ikävuoden välillä tapahtuva havahtuminen siihen, että maailmassahan onkin kyse hologrammien ja porttikonkien raivopäisestä jahtaamisesta, jotta pystyttäisiin edes jotenkuten luotsaamaan tässä harmaasävyjen meressä. Tänä aikana ihminen oppii kantapäitse kaikki ne tärkeät asiat, jotka DDR:läinen koulujärjestelmämme on jättänyt opettamatta tai joista se on valehdellut.

Kivuliaista kasvui'istä puhuttaessa älkäämme kuitenkaan väheksykö hajaannusikää, tuota elämänhallinnallista murrosiän sukulaista, normaaliutumisen ja ihmisiksielämään rupeamisen kääntöpuolta. Hajaannusikä on noin kymmenen vuotta kestävä prosessi, jossa rakastamasi ihmisyhteisö(t) sirpaloituu ympäri maita ja mantuja, muuttuen kalentereita tuijottavaksi laumaksi kypsiä aikuisia. Heistä joillakin on yhä ajoittaisia idealismin rippeitä, mutta vain sillä ehdolla, ettei se satu omaan nilkkaan. Häissä, synttäreillä, juhannuksena ja vuosi etukäteen sovituissa tapaamisissa nähdään, mutta tuolloinkin joidenkin pitää olla huomenna kahdeksalta aamulla kotona, mikä luo levottomuuden ilmapiirin, jota kukaan ei osaa kuvailla. Tai halua myöntää. Se ilmapiiri nimittäin sanoo kaikille, että kulta-aika on takana, tervemenoa saman tien pronssikauteen.

Tietenkin hajaannusikä on luonnollinen. Hemmetti, jos meikäläinen hengaisi edelleen pelkästään muinaisten seurakuntanuori-ystävieni, inttikavereideni, tai vaikka opiskelukavereideni kanssa, olisi se oikeastaan lähinnä pelottavaa. Hajaannusiän on tapahduttava kaikille, se on otettava vastaan, vaikkei haluaisikaan.

Usein puhun "yhteisöllisyydestä" ivalliseen sävyyn, koska se on yliviljelty, kaikkialla kailotettu mantranmakuinen termi. Mutta ihminen tarvitsee yhteisöjä, oli se sitten "kaveriporukka", "ystäväpiiri", "tutut", "bändikaverit", "kollegat", vem som helst. Ongelma on vain se, ettei hän kolkytrisaisena enää pääse kovin luonteviin ja kiinteisiin yhteisöihin. Työyhteisö? Älkää naurattako, oksymoroni koko termi. Perheyhteisö? Tuttavaperheyhteisö? Harrastusyhteisö? Ehkä, mutta siinä sivussa pitää "pärjätä" eli saada rahaa jostain.

Kolmevitosuus on haastavaa aikaa. Joutuu kellimään hajaannusiän ja keski-iän ei-kenenkään-maalla, kaikki-mulle-Maassa.

"Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi" (V.A.Koskenniemi)