tiistai 18. tammikuuta 2011

Pamiston edustajat

Apteekissa kävin. Yksi reseptilääke-tiskeista oli suljettu, mutta siinä touhusi silti farmaseuttitäti. Hän valmisteli jonkinlaista lauantaipussia, johon kuului noin tusina erilaista lääkettä. Niiden joukosta erotin pakkauksen, jonka kylessä luki se pamahaineinen "Diapam".

Eli ei muuta kuin heti vilkuilemaan ympärilleen, kelle paikallaolijoista em. Farmasian Parhaat -pussi päätyy! Tietenkin! Tuo mummo? Ei: kuulin hänen puhuvan sydänlääkkeistä. Entäpä tuo huppariteini? En usko: pärski, niiskutteli, eivät ne kaikki ole syyllisiä tai narqqareita. Bleiserijätkä? Ääh: meni suoraan kassalle maksamaan perus-Buranansa. Vieressäni seissyt toimitusjohtaja? Odottikin vaimoansa, joka oli myös täysin normaali, jakkupukumui'a.

Luulenpa, rakas Watson, että pussi päätyi kulmassa odotelleelle herrasmiehelle. Vihreät molskihousut, Marimekon terranväriset saappaat, hyppykeppi. Pinkki stetson, jonka lieristä roikkui aussi-korkkihattuisaan tapaan kuolleita rotan sikiöitä. Armeijan pomppa -54, kapteenin natsat hihoissa, alla Austin Powers -henkinen röyhelöpaita, rinnuksessa syaanimagenta-pilkullinen plastron. Otsassa ulosteella töhritty hakaristi, kylätetiijätte. Silmillä stereokkeli, nenun alla Edding-tushilla markkeeratut magnum-viikset. Luetteli siinä pomppiessaan vinkuvalla mikkihiiriäänellä vanhoja jääkiekkotuloksia, väliin randomaalisia kirjaimia ja imaginaariäänteitä, aikansa kuluksi, luulisin. Aika ajoin hän tööttäsi paineilmatorveaan tai ralisteli räikkäänsä. Sepaluksesta kurkisti tuskaansa sinertävä jortikka, joka oli kiveksiä myöten kuristettu nailonlangasta tehtyyn hirttosolmuun. Lanka taas oli sidottu oikeaan ranteeseen, mikä teki peniksestä eräänlaisen marionetin. Pulisongitkin oli.

Jaa-a. Jostain ne stereotypiat syntyvät. Otin dentaaligeelini, katosin horisonttiin, enkä koskaan saanut tietää varmaksi, kenelle pamipussi meni.