Tänään kävin Helsingissä harjoittelemassa postmodernistista tekotaidetta, mutta onneksi yhtyeemme konsepti perustuu kappaleiden väärinpäin soittamiselle, mikä tekee meistä taiteentekijöinä premodernistisia. Huh, läheltä piti!
Kollegani kertoi olleensa soittamassa taannoisella harmonikkaristeilyllä. Käytännössä se on laivamatka, jossa suomalaisen harmonikkakulttuurin senioristisen "old school"in edustajat kohtaavat toisiaan. Metsäkukat, satumaat ja jäykät säkkijärvenpolkat soivat laivan käytävillä koko risteilyn ajan. Kun kollegani kokoonpano aloitti, suuri osa yleisöstä kuulemma lakosi drinkkitauolle.
Vanhassa liitossa ja ikivihreissä ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Ymmärtääksemme harmonikan kulttuuria kannattaa sisäistää myös harmonikkakulttuurin historia, juuret, hanurin blues! Vesterinen, Laihanen, Manninen, Viljanen, Vainio, Pihlajamaa ja kumppanit ovat se pohja, josta tulee ponnistaa kehittyäkseen monipuoliseksi ja tyylitietoiseksi soittajaksi.
Mutta siinä vaiheessa on vikaa, kun risteilyltä palatessa, bussista astuessa joku iloinen, eläkeikäinen hanurimusiikin ystävä kailottaa suureen ääneen muille: "Muistattehan sitten äänestää Perussuomalaisia!"
Melko joviaali olen noin yleensä kaiken suhteen, mutta sovittaisiinko, ettei tästä upeasta ja monipuolisesta instrumentista tehtäisi mitään symbolistista lippulaivaa em. ratiriti-porukalle? Etenkään, kun se on vieläpä monikulttuurinen, toimivalla tavalla?
Olen vielä jonkin tovin puulla päähän lyödyssä tilassa, moisesta harmonikan politisoinnista. Ristus.
"Parasta harmonikassa on paljeliiman tuoksu." (Frank Zappa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti