Kun kahdenkeskisessä kommunikaatiossa jokin ihan pöljäkin temppu toistetaan tarpeeksi monta kertaa, syntyy väistämättä hauskaa.
Halikossa toimii vielä toistaiseksi mielisairaala. Tästä johtuen keskusta-alueella näkyy väkilukuun nähden suht sakealti ns. "osastojen miehiä" ja naisia. Tänään äidyin kebab-pizzeriassa sivukorvalla kuuntelemaan työn touhussa olevan (suomenkielentaitoisen) kebab-myyjän sekä hieman hämärillä lauseilla kommunikoivan (todennäköisesti) osastojen miehen välistä sanallista vuorovaikutusta.Ei jälkeenmainittu epäselvä ollut, ennemminkin hiljainen, hiukan piipittävä.
Se, että kebab-myyjä ei kertaakaan kuullut tai tajunnut osastojen miehen lauseita heti, vaan joutui sanomaan joka ainoana repliikkinään "Hä?", "Mitä?" tai "Tä?", oli lähtökohtaisesti ärsyttävää, mutta noin kymmenennen peräkkäisen toiston kohdalla alkoi meikäläisen pokka pettää ihan holtitta, robotoituneen "keskustelun" väkisinkin hauskistuttua. Iloisena huipennuksena osastojen mies maksoi kolikoilla: niitä siinä tiskillä sitten poistuessani setvivät. Poistuin hyväntuulisena, tosielämän davidlynchmäinen pulttibois -momentti oli saanut kasvoilleni pitkäkestoisen hymynkareen.
Ainakin tusinan verran perättäisiä lauseitaan se mies toisti myyjän sanottua että hä. Mahtoikohan hän sittenkin vain vedättää? Joka tapauksessa ennenkuulematon tapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti