Monetaariprovo

Taloustaiteen ylistyslaulu

Talousjätkät ovat tosikkomaisuudessaan, narsismissaan ja aspergeriydessään koomiseksi kääntyvä vekkuliporukka, joka jaksaa viihdyttää minua kerta toisensa jälkeen. Talousjätkät ovat prosenttijengi pahimmasta päästä, heitä, jotka oikeasti välittävät niistä ruutujen alareunoissa ja rakennusten yläreunoissa rullaavista prosenttien murto-osista, koska ilmeisesti jos niistä ei välitä, tämä kaikki romahtaa. Talousjätkä pukeutuu usein pukuun, mutta useimmiten pelkkä bleiseri + farkut -tyyli riittää. Lienee turha edes mainita, että talousjätkällä on aina puhelimessaan vähintään viisi palkkia, ja että hänelle lomat ovat "akkujen lataamista" varten.

Joskus takavuosina idealisti-iässä olisin jaksanut vielä olla äärimmäisen vihainen, mutta nyttemmin en enää jaksa kuin nauraa talousjätkien omnipotentille koskemattomuudelle. Yhteiskunnassamme aina oikeassa ovat vain lääkärit, kapiaiset ja talousjätkät. Talousjätkä on aina ja iankaikkisesti yläpuolellamme, amen. Ns. tavallisella ihmisellä ei ole koskaan varaa puhua mitään taloudesta, koska hän ei tiedä. Ihminen joko ei tiedä taloudesta mitään tai sitten kaiken. Kun joku-muu-kuin-talousjätkä luulee näkevänsä taloudessa jotain filunkia ja sadattelee tuota ääneen, saa hän talousjätkältä sen vakiolausahduksen: "Se ei mene noin". Niin arrogantisti ja vittuilevasti kuin ihminen vain voi neljä sanaa sanoa. Talous ei mene koskaan noin. Apunaan talousjätkällä on vino pino taloustermejä, joita kukaan ei ole kuullut koskaan. Niiden voimin talousjätkät kiistävät kaiken väärän ja väärässäolon korkeimpaan oikeuteen asti. Tiukan paikan tullen talousjätkä joutuu turvautumaan suomeen ja pelottelemaan kivikaudelle palaamisella. Talousjätkälle voi sanoa vastaan vain, jos on takana vähintään taloustieteiden tohtorintutkinto.

Aloin huvittua talousjätkistä tasan 11.9.2001, jolloin oli WTC. Hyvin pian WTC:n jälkeen tv:hen änkesi talousjätkä, joka sanoi että joojoo onhan tämä traagista että ihmisiä on kuollut, mutta meidän on nyt mietittävä, mitä tämä tekee maailman taloudelle. Hyvin pian WTC:n jälkeen amerikkalaiset talousjätkät tulivat siihen tulokseen, että yhdysvaltalaisten tulisi ostaa ja kuluttaa mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä talousjätkät tähtäävät siihen, että jokainen kiinalainen saa katumaasturin ja jääkaapin. 

Talousjätkät on instituutio, joiden kohdalla olen lakannut välittämästä. Hyväkös tässä on ollessa, kun ei talousjätkien valtakausi nääs kuitenkaan enää kauaa kestä. Infrastruktuurien romahtaessa ja sähköjen katketessa loppuu talousjätkien kylmänviileä hirmuvalta, ja meillä muilla aukeaa n. 700-800 miljoonan vuoden mittainen pallomeri.

Taloustietämyksen suhteen itselleni riittää tässä elämässä kaiken kiteyttävä viisaus: "Jos kaikille antaisi tänään yhtä paljon rahaa, jo huomenna toisilla olisi enemmän kuin toisilla."

Kerjäysyhteiskunta

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Virallisimpina mm. palvelumaksut, tipit, postitusmaksut, toimitusmaksut, pakkauskulut, lainan maksuerän ilmoituskulut. Muutama euro kansanterveydelle lähikaupan nurkassa. Kortti vie ja kortti vie. Siinä sivussa heltiää almuja myös veikkauksenterveydelle, sillä juuri sinä voit olla se seuraava nivalalainen tai forssalainen pikamiljonääri. Jos et veikkaisi, voittaisit. Kahvipaketin ylihinnasta menee sitä keinotekoisesti korkealla pitäville pörssimeklarinperkeleille sentti jos toinenkin.

Kauppakassit kädessä olet sitten vapaata riistaa jos jonkin sortimentin hihastanykijälle. On importtautunutta, köyhempää EU-kansalaisuuden jostain käsittämättömästä syystä saanutta tossunsakuluttanutta, seassa kotimaiset sääliöt ja linnankuluttajat, joista jälkimmäiset aloittavat vuorovaikutustilanteen aina sanoilla "hei kaveri". Monenkirjavaa katusoittajaa ja syrjäytynyttä, elämässä korkeintaan kuvakorttihain saanutta sakilaista, jotka viimeisenä oljenkortenaan koettavat kerjätä bussimatkasta alennusta, ja kun eivät sitä saa, maksavat antamalla kuskille köniin. Kesäkuumalla koetat toki käydä lähimmässä olutravintolassa ottamassa sen yhden, mutta matka tyssää jo ovella narikkamaksuun, joka on pakollinen, vaikkei asiakkaalla olisi edes viikunanlehteä genitaalien peittona. Heität viimeisen eurosi humalikolle, jonka pitäisi päästä Vantaalle, kiitokseksi tämä pyytää kahta euroa lisää. Kymmenen metrin päässä oleva rastapäinen kaksikymppinen ui liiveille ja saarnaa että jos olisit antanut euron hänelle + vielä neljä euroa (kuussa, tietenkin), niin olisit saanut intialaiseen koleran, tuberkkelin, nälän ja janon vaivaamaan pikkukylään rakennettua kymmenen kaivoa ja yhden sairaalan. Kotimatkalla bussissa yrität kuunnella kuulokkeitse lempimusiikkiasi, mutta hetikohta olkapäähäsi naputtaa Teoston setä, joka ilmoittaa kuulokkeista vuotavan musiikin olevan julkista esittämistä, joka maksaa 2,90€ per teos. Plus laskutuskulut. Tarkkaile postiasi.

Jos luulet olevasi turvassa kotona sisätiloissa, olet nai(i)vi. Iltapäivällä yrität soittaa johonkin firmaan tai virastoon, jonka nolla-fuckin-nollanolla-jotain -alkuiseen numeroon soittamisen hinta on kiljoona euroa + pvm. Ennen yrityksillä ja byrokratorioillakin oli ihan vain puhelinnumerot, nykyään ne ovat "palvelunumeroita". Jonotat 22 min, jonotus on tietysti maksullinen. Tv:ssä bleiseriin ja farkkuihin pukeutunut insinöörisilmälasinen kailottaja selittää katsojia aliarvioivasti yliartikuloiden, että palvelun pitää maksaa, adamsmith päläpälä. Toisella kanavalla saa toivoa yölintua, jarisillanpäätä tai ihanaaleijonatihanaa:ta soitettavaksi tv:n kautta kuunneltavassa radioasemassa (5 €), kolmannella kanavalla saa samaan hintaan äänestää idiootteja ulos talosta, wannabe'itä jatkoon tai huonoa musiikkia viisuihin. Jossain vaiheessa ruudulla vilahtaa Mikko Kuustosen pää, lyhyt tilinumero ja sana "CHILE" tai "HAITI" kissankokoisella, mahdollisimman tärähtäneellä ja vaurioituneennäköisellä kirjasintyypillä. Viis euroa, tackska du ha, fuck ska du ha. Kato sehän on vaan vitonen, mitä sä sillä saat? Et mitään! Eikä sun kannata enää mitään kutosella kertoa ja ajatella vanhoja markkoja, koska inflaatio ja adamsmith ja päläpälä. Uutisten aikaan soi vielä ovikello, avattuasi kynnykselle tunkee puolalainen taulukauppias, joka lykkää väkisin syliisi kerjäysmonologinsa kirjoitettuna, lapulla. Kännykkääsi noin viisi kertaa päivässä tuleviin tuntemattomista numeroista soitettuihin puheluihin et ole edes uskaltanut vastata muutamaan vuoteen.

Kukapa olisi uskonut, että länsimaisessa 2010-luvun yhteiskunnassa kaikki ovat käsi ojossa johonkin suuntaan?

Ehkäpä kaikki paitsi minä. Kenties näin onkin ollut aina. Rahan keksimisestä saakka goatset ovat pummineet toisiltaan kilvan. Nykyisin homma on vain näkyvämpää, kiitos ipadien, ipodien, mediumien sunmuiden spediumien. Sekä romanoidien vapaamman liikkuvuuden.

Rahasta tullaan käymään vielä sotia!

Spankkipalvelua

Eilen aamupäivällä vein ison täynnäolevan hippo-säästölipaksen Osuuspankkiin. Itsepalvelutiskillä piti ährätä kolikot numeroituun turvapussyyn ja hulauttaa se luukusta ales.

Lapsena kun tuotiin kotipankkiin säästöpossy, pääsi kiltin pankkitädin kanssa takahuoneeseen katsomaan kun kone laski kolikot. Se oli maailman siistein kone, puuttui vain, että se olisi puhunut. Summan sai pankkitilille tietenkin saman tien.

Tarkistin äsken tilitiedot. Ei näkynyt hippotalletuksein' vielä tilillä.

Tämän pohjalta päättelisin, että Osuuspankki on jossain välissä siirtynyt laskemaan käsin? Johtaako em. kolikkoluukku johonkin salaiseen holviin, jossa filippiiniläiset lapsityöläiset laskevat verestynein sormin senttejämme?

Tämän asian kohdalla julkeaisin kuulostaa vanhalta ja todeta, että ennen oli paremmin.

Tai sitten mukaan ujuttamani hakaristinappi on tukkinut koneen.

Kaupankäynnin 2000-lukulaisia erikoisuuksia

Vuoden 2011 Suomessa niinkin jokapäiväiseen activiteettiin kuin ostosten maksamiseen kaupassa on ujuttautunut häiritseviä vivahteita, joita emme saisi missään vaiheessa tunnustaa normaalin arjen osiksi. Mutteivät kansalaiset tätä oikein tahdo huomata, koska heidän fokuksensa on niin vahvasti mamuissa, natoissa ja timoissa.

Keskellä halikkolaista peltoa sijaitsee kauppakeskus nimeltänsä Retail Park. En oikein ole päässyt selvyyteen siitä, mihin tuo salaperäinen "retail" viittaa, mutta tänään termi ilmeisesti selvisi. Tämä "retail" lie jonkinlaista 2010-luvun superhyper-kaupantekoa, jossa normaaleihin ostamisen ja myymisen käyttäytymiskoodistoihin lisätään ylimääräisiä, orwelliaanisia perseilyvaiheita.

Ensiksikin kävin Retail Parkin JYSK-nimisessä kaupassa ostamassa viiden euron muovisen ikkunanpesimen. Ja kyllä vain!: tälläkin kertaa JYSK-nimisen kaupan työntekijä oli pakotettu myymään tiskillä ikään kuin siinä sivussa, puolihuolimattomasti samalla jotain muuta pikkukivaa, tällä kertaa pölyrättejä. Tällainen trendi tuoda Pohjolaan Marrakeshin tori -meininkiä epätoivoisella lisäkaupustelulla, työntekijäparan mielenterveyden kustannuksella, on silkkaa turhan ja väkinäisen ylikuluttamisen konkretiaa. Huomenna varmaan kun menen apteekkiin ostamaan buranaa, niin myyjä kysyy ennen maksamista, että pistetäänkö tästä visvasyylävoiteet samalla.

Toiseksikin poikkesin Gigantti-nimiseen kodintekniikkamyymälään. Sieltä ostin 8-gigaisen muistitikun. Tarkoitus oli ihan vaan maksaa ja mennä. Mutta kassallapa minulta kysyttiin jostain syystä nimeäni. Sanoin sen. Myyjätär kysyi, että onko osoitteeni edelleen sama, ja luki koneelta osoitteeni. Sanoin, että on. Myyjätär selitti jotain muistitikun kahden vuoden taku(u)sta, mutten ymmärtänyt, miten henkilötietojen antaminen ja tarkistus voi liittyä asiaan. Sitten myyjätär kysyi matkapuhelinnumeroani. Kasvoilleni tuli tiedostamattani varmaan vilpitön "nyt jumalauta!" -ilme, sillä hetikohta hän tyynnytteli: "... sitä ei ole kuitenkaan pakko antaa". Sanoin, että eiköhän nyt jätetä ensi kertaan puhelinnumeron anto.

Kun häsläävä valvontakapitalismi on selättänyt järkiarjen, saat lähikaupasta ostamasi ruokakassin vain valokuvaa, sormenjälkiä ja henkilötunnusta vastaan. Torikauppiaan kojusta ei myydä kirjolohta ulos ilman Kalastaja-Eemelin sirukorttia. Romanialaisilla kiikarikaupustelijoilla on läppärissään monen sadan ihmisen asiakasrekisteri. Jouluaattona Hakaniemessä Hursti antaa makkarasoppaa vain sillä ehdolla, että rectumiisi installoidaan GPS-paikannin. Kodinkoneliikkeen lumehalvalle mankelijalustalle pitää ostaa vakuutus, mielellään myös pidempi takuu. Silitysraudoille ja partakoneille on tarjolla lisämaksullinen tukipalvelu. Jos ei halua sitä, pitää pienellä painetun kauppasopimustekstin mukaan vilkuttaa katonrajaan turvakameralle tunnistamista varten ja tanssia Securitaksen kuulapään kanssa muutama tahti jenkkaa. Mitään ei ole tarpeen allekirjoittaa, koska olet niin tehnyt jo vuosia sitten Netissä, suostunut kaikkeen vain pikkuista tikkauslaatikkoa kerran klikkaamalla.

Silloin tällöin luulet pääseväsi adhd-kaupankäynnistä eroon bordelliksi valjastetussa kalliolaiskaksiossa ja palaavasi wanhaan hyvään aikaan perinteisen, konstailemattoman käteisostotapahtuman myötä. Sekä hinta että tuote ovat yksiselitteiset ja tarkkaan sovitut. Henkilötietojasi ei kysytä, ja seksityöläiselle olet vieläpä valehdellut nimesi. Tippiäkin annat, pelkästä nostalgian ilosta. Vaan tuntia myöhemmin panoluolasta rappukäytävään poistuessasi on prostituutioadjutantti jo uploadaamassa koneelleen siemennesteestäsi ottamaansa DNA:ta huoramarkkinointitarkoituksiin.

Viihteen viihtymättömyys

Ei 90-luku aivan rectumista ollut. Ko. vuosikymmen antoi meille sentään Seinfeldin ja Internetin. Uskon jälkimmäisen olevan ihmiskunnan viimeinen suuri keksintö, toivottavasti olen väärässä.

Merkillepanin, että Jamiroquailta on tullut uusi levy. Ei kun hintavertailu alulle ja shoppaamaan. Reaalimaailman Suomi-nimisessä kennostossa uutuus-CD maksaa parisenkymmentä euroa. Ei houkuta maksaa löysää rahaa bleiseriasuisille middlemaneille, joten jälleen kerran Netti vei voiton. Sen syövereissä sijaitsee musiikin, elokuvain ja pelien ystävän virtuaalieldorado, jonkinlainen hinnoittelupolitiikan musta aukko, Play.com. Sen hinnat ovat järjettömän kilpailukykyisiä, ja sisältävät vielä postikulut. Lähes jokaisen tilaamani tuotteen olen saanut perille noin parissa viikossa. Olen syytänyt tuohon puljuun varmasti viisinumeroisen summan euroja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun Play.com tarjosi em. Jamiroquain uutuutta yhdeksällä eurolla (sis.pk.), jonka vaihtoehtona oli esim. epäluotettavamman Cdon.comin 19 euroa + postikulut 3 euroa, niin eiköhän ostopäätösvaa'an kallistumissuunta lie itsestäänselviö.

Miksi tämän tekstin otsikko ei sitten ole "Varauksetonta hehkutusta IV: Play.com"? Playn pääkallopaikka sijaitsee Englannille kuuluvilla Jerseyn veroparatiisisaarilla, missä tiliketkuilukaan ei näytä riittävän: jokunen vuosi sitten kävi ilmi, että saaristossa sijaitsevalla, lastenkotina toimineella valtaisalla kartanokompleksilla oli harjoitettu häikäilemättömän avointa lapsikauppaa. Asia oli pitkään julkinen hyshys-salaisuus: veneillään rantaan saapuneet pulleat rahamiehet saivat tusinavuotiaita seuralaisia vedenpäällisiin orgioihinsa varmasti playmaisen reiluun hintaan. Toinen vähintäänkin mielenkiintoinen juttu liittyy näiden megalomaanisten nettifirmojen työolosuhteisiin. Niiden epämääräisyys paljastettiin taannoin Amazon.com -nettikaupan kohdalla, ja eiköhän Playnkin vuoro vielä tule. Play saa järjettömiä määriä tilauksia lähes joka puolelta maailmaa, mikä vaatii järjettömän logistiikan, järjettömän kokoisen varastohallin, lukuisia työntekijöitä... ei siinä mitään pekkaspäiviä pidetä tai liittoon kuuluta. Amazonilla ainakin lähetyksiä pakkailtiin suht 24/7 -pohjaisesti, ja pienestäkin virheestä sai kenkää.

Halvalla hinnalla on aina hintansa. "Saattaa sisältää pieniä määriä ihmisoikeusrikkomuksia", kuiskaavat tuotteet meille. Mutta turhaan: yli kympin ovh:ta halvempien uutuuslevyjen boikotointirima on hyvinvointipaskiaisella suht sergeibubka-osastoa. Vaan entäpä, jos tilaisin Amazonilta tai Playlta aasialaisvalmisteiset adidaslenkkarit, niin kumoaisivatko akti ja artikkeli toisensa, tulisiko kahdesta miinuksesta plussa, syntyisikö sekä Reilun Kaupan Tuote että Reilun Kaupan Tilaus?


"Viihdettä voi tehdä vain viihtymättömyyteen." (Erno Paasilinna)

Pörssi

Ei kahvi oikeasti kallistu. Kyse on vain siitä, että Pörssikeinottelijat pitävät kahvin hinnan keinotekoisesti korkealla mahdollisimman paljon vastikkeetonta rahaa saadakseen. Vähän väliä Kansalainen joutuu käyttämään lähikaupassa koko kirosanarepertuaarinsa huomattuaan presidentin maksavan taas 30 snt enämpi. Kerran parissa viikossa on hypermarketissa costaricapaketti tarjouksessa kahdella eurolla (1 / eläkeläinen). Ko. alennusmyyntien yhteydessä syntyvissä kahvikaaoksissa loukkaantuu keskimäärin 3-5 senioria, lähemmäs kymmenen, jos on liukas keli. Iltapäivälehdet käyttävät täysin surutta termiä "kahvikatastrofi".

Eräänä kauniina päivänä Kansalainen sitten kohtaa kotibileissä kaverinkaverinsa Pörssikeinottelijan. Pörssikeinottelija kertoo Kansalaiselle olevansa Pörssikeinottelija. Kansalainen tietää, mitä se tarkoittaa, mutta tästä huolimatta hänen kasvoillensa sulaa maireanluonnoton, tahaton perseennuolentahymy. Sen sijaan, että Kansalainen ja hänen KanssaKansalaisensa veisivät Pörssikeinottelijan nurkan taa ja kurmoottaisivat tästä perkeleet pellolle, tyytyy sivistynyt Kansalainen vain gandheilemaan ja sovittelemaan älävaansuutu-äänensävyllä: "Meidän lähtökohtamme on vaan hiukan erilaiset", "Sulla on sun mielipiteet, ja mä kunnioitan niitä", "Mitä siitä tuliskaan jos kaikki oltais samaa mieltä" tai "Kyllä meitä kaikkia tarvitaan täs maailmas".

Näin se menee, mittakaavan koosta riippumatta. Kansalaisen yleisin kuolinsyy on kiltteys. Algerialaiset, tunisialaiset ja egyptiläiset Kansalaiset: kyllä minä teitä hiukan kadehdin.

All work and no play makes Jack a dull boy

Jo hyvän tovin on pääkopassani kaikunut työn ja rahan noidankehän nimeen vannovien periaatteenmiesten viljelemä termi "vastikkeeton raha".

Vastikkeeton raha on menestyksellisesti onnistuttu epänormalisoimaan. Vastikkettomasta rahasta on tehty hypoteettis-imaginäärinen talouden joutilas ikiliikkuja, joka murentaa kapitalistisen yhteiskunnan perustukset, seurauksena paha kapinalistinen pilvenpolttajain eldorado. Ja josta ei missään tapauksessa voi alkaa keskustella, kun ovat nuo nato- ja mamukeskustelutkin vielä kesken.

Vaan käypä kaupassa, käypä veikkaustoimistossa. Kahvilassa, huoltamolla, kioskilla. Katso ympärillesi, ecce hetero. Kyllä: he kaikki haluavat sisimmässään vastikkeetonta rahaa. Ei tuo fredrikssonlakkipäinen reijo tuolla nurkassa huviksensa jassoa naputtele. Eikä tuo pokeria pelaava pentti tahallansa häviä, hyvää hyvyyttään kansanterveyttä tue. RAY-jumalan alttareilla suuret ikäluokat manifestoivat kolikoin ja tuplauksin alitajuisen, kroonisen himonsa vastikkeettomaan rahaan. Kyseistä himoa ei saa kuitenkaan julkituoda ääneen. Jos piipertäjä mainitsee perustulon, kaivetaan Remington välittömästi kaapista ja heitetään Stahanov-jeesusteluvaihde päälle. Tässä mitään kansalaispalkkoja, kun ei minullakaan sellaista koskaan ole ollut ja tämmöinenhän olisi loukkaus meitä eläkettä saavia jälleenrakentajia kohtaan, Koskela, Rokka, Saarijärven Paavo, perkala!

Vihreitten kotkotuksille päätään puistellen martti täyttää lomakkeen, jossa hän diskreetisti rastein ilmaisee haluavansa vastikkeetonta rahaa. Kassalla lomake vaihdetaan maksulliseen, viralliseen tositteeseen asiasta. Anomuksissa voi lukea esimerkiksi "Toto", "Lotto", "Keno" tai "Veikkaus". Monella on nykyään käytössä vastikkeettoman rahan haluamis -kortti, jonka avulla mahdollinen vastikkeettomasti saatu raha voidaan ohjata omalle pankkitilille. On mahdollista myös osallistua vertaisporukoihin, jotka koostuvat yleensä viidestä tai kymmenestä vastikkeetonta rahaa haluavasta ihmisestä.

Omaa kynää marteilla ei tietenkään ole koskaan mukana lomakkeiden täyttämistä varten. Senhän voi aina varastaa mukaan siitä pöydältä. Vastikkeeton kynä. Lauantaina konit ravaavat aivan miten sattuu, ja täysin väärät oranssit pallot mulahtelevat putkiin yksi kerrallaan. Rutinoituneesti pettynyt jorma hörppäisee olkkarissa sohvapöydän äärellä loput Leijona-lasillisestaan ja toteaa, että kaippa sitä sitten maanantaina vaan taas tarttee töihin mennä.

Rahiksen kohderyhmä

Kuten me kaikki, myös minä haluan mahdollisimman paljon ja usein vastikkeetonta rahaa. Niinpä päädyin pelaamaan kauppareissullain' RAY:n pokeriautomaattia. Hävisin. Tuli kalliit munat ja wc-paperit. Tarkat summat ovat liikesalaisuus, ette saa koskaan niitä tietää.

RAY:n peleistä kertyvää pottia jaellaan ilmeisen avokätisesti "kansanterveydelle". Mitä se on?

Päätin, että minusta tulee isona mahdollisimman sairas ja vammainen veteraani. Nämä on varmasti mahdollista toteuttaa esim. tulevan Korea-kahinan kautta. Tietenkin ilmoittaudun Pohjois-Korean riveihin, koska siellä on tiettävästi hanuridivisioona, ja Samsung-telkkarillani on taipumusta kadottaa jo viritetyt tv-kanavat prkl. Vanhahan minusta tulee joka tapauksessa. Ja mikäli tautinen, inva sodankäynyt vanhus ei riitä, täytyy varmaan vielä käväistä jossain nykytaidemuseossa heittämässä pari kärrynpyörää.

Ja jo alkaa ropista vastikkeetonta rahaa, takuulla! Ja jos ei, minä teen tästä valituksen. Enkä pelaa jassoa enää koskaan.

Rahamies

Kuten terveen, bennyhill-henkisen kolmevitosen miehen kuuluu, olen tietysti käynyt stalkkaamassa ja peeppaamassa teinityttöjen blogeja. Herutuskuvat ja angstiset itsensäviiltelyrunot ovat niissä tietenkin jo vakiokamaa, mutta uutena asiana minulle tuli trendi, jossa otetaan omaan blogiin kuvia seteleistä. Ilmeisesti näillä otoksilla on tarkoitus viestittää ulkomaailmalle, paljonko on saatu joululahja-, konfirmaatio- tms. -rahaa.

Omakaan blogini ei siis ole täydellinen ja 2010-luvun asettamat asianmukaisuusvaatimukset täyttävä ennen kuin panen linjoille oman kontribuutioni aiheesta:

Metallista pätäkkää! Vasemmainen esine ei ole kolikko, vaan vihreän paitani irronnut nappi, joka pitäisi varmaan uudelleenkiinniommella joskus lähivuosina. Erityisen ylpeä olen oikeanpuoleisesta viisicenttisestä, jonka löysin Halikon K-Market Pirkkatorin pihalta joskus syksyllä 2010.

Yksi suurimmista unelmistani on löytää joskus hakaristinappi. Eikä siis mistään kaupasta tai kirpparilta, vaan nimenomaan löytää. Kadulta, lattialta, tieltä, ajeltumasta. Jos tällainen ihme tapahtuisi, sitä varmaan vain katsoisi melankolisen tyytyväisnä elämäänsä taaksepäin ja puistelisi päätään, että eiköhän tämä ollut aika pitkälti tässä.

Sumpin oletusasetukset

Kahvilakahvin default-kuppikoko näyttäisi olevan aina A eli pieni.

Vilhonkadulla kävellessä meinaa koko ajan kompastella ständeihin, joissa mainostetaan notta "Kahvi ja pulla 2,80€" tjsp. Vähänpä on kahvitarjous-neitsyen monttu ammollasa kun tiskillä luetaankin tuomio tyyliin "3,20€" tahi "3,60€". Että eipä koskenutkaan tarjous isoa kahvia.

Kuppivalikoimaa katsellessa sitä vaan alistuen, puolikatkerana panee merkille, miten se "iso kuppi" on käytännössä normaalikuppi, ja tarjoukseen kuuluva "pieni kuppi" muistuttaa lähinnä sormustinta tai pessaaria jossa on korva.

Muutamalla tilkalla saisitte JanneSedän onnelliseksi. Ette laskisi niitä tippoja, arvon kahvilanomistajat. Teidän mikkihiirikahvitarjouksenne ovat modernia laihialaisuutta, kulttuuria, jonka pitäisi kuolta suurten ikäluokkain mukana.

Kulta-aikoinani Hellsingissä asuessani sain kerättyä Sanomatalon Wayne's Coffeen leimakorttiin täydet kymmenen leimaa, minkä palkkiona sain ilmaisen kahvin. Vaan tiskillä käärme-s-vikainen trendimuija ilmoitti, että isoa kahvia ei saa ilmaiseksi. Niinpä päätin, ettei tämä kaupunki ole minua varten, ja muutin pois.

Kun on näin tarkkaa, niin vaikuttaapa siltä, että kahvista tullaan vielä käymään sotia.

Vai onko sittenkin niin, että kahviloissa tarjottavat kahvit ovat lakisääteisesti sitä maailman kalleinta sorttia, joka perustuu kenialaisnäätien kakkaamiin kahvinjyviin, pannullisen arvo katukaupassa 300 euroa?

Nähdäpä joskus katustandi, jossa lukee "Iso kahvi + pulla 2,80€", tai edes rehellisesti "Pieni kahvi + pulla 2,80€", niin se olisi kuluttajansuojan Nobel hetj'! "Varoitus! Koskee vain pientä kahvia!"