Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Aittokoski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Aittokoski. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. helmikuuta 2016

Kekkosen paluu

Eräänä tiistaipäivänä se Kekkonen sitten tuli takaisin.

Vallan palautus kävi itsestäänselvän tuntuisesti, ongelmitta, kansanäänestyksellä ja poikkeuslailla. Kekkosen kuntoutus- ja täydennyskoulutusprosessi 2010-luvun asettamia vaatimuksia varten oli kuitenkin odotettua kivikkoisempi. Uutiskuvasto, jossa hidastempoistunut Kekkonen opettelee käyttämään nettiä kahdella sormella näppäimistöä haparoiden ja täräjävin käsin hiirtä liikutellen, sai nopeasti kaikki mahdolliset tiedonvälitys- ja valokuvapalkinnot. Myös älypuhelimeen puhuminen, sen näppäinlukon auki liu'uttaminen, kimchin syöminen korealaisessa trendiravintolassa sekä tajuissaan pysyminen Cheekin klubikeikalla tuottivat Kekkoselle yllättävän suuria vaikeuksia. Adjutantteja Kekkoselle palkattiin peräti kolme: vakiokapiaisen lisäksi vaipoista ja avanteista huolehtiva hoitaja sekä ns. tuulivahti, joka tarkkaili, etteivät tuulenpuuskat alkaneet flabautella liikaa Kekkosen kaulan vallanneita vanhushelttoja (ns. urkit). Myös Kekkosen osteoporoosi haittasi toista tulemista: netissä levisi nopeasti meemikuva, jossa vierekkäin olivat sivusta päin kuvattu Kekkonen ja numero 7. 

Ei aikaakaan, kun Kekkonen alistettiin luokattomalle adhd-ajankohtaisviihteelle. Enbusket ja ettbusket yrittivät sekä armotta että tahditta onkia detaljit Kekkosen mystisestä seksielämästä. Jossain kaupallisen kanavan estradishow'ssa Kekkonen tokaisi, ettei oikein ymmärrä teitä nykysuomalaisia, kun joka toinen sananne on englantia. Happamoitunut Kekkonen olisi poistunut studiosta kesken suoran lähetyksen, mikäli lonkka olisi sallinut. 

Image-lehteen otettiin valokuvasarja, jossa Kekkosella oli valkosankaiset silmälasit ja glitteröity, Donald Trump -henkinen peruukki. Kehutuista otoksista koostettiin sittemmin Kiasmaan postmoderni retrohipster-ironinen näyttely. Yhdessä kuvassa Kekkosen maksaläiskä oli photoshopattu Suomen muotoiseksi.

Väistämätön kohtaaminen Paavo Väyrysen kanssa oli koruton. 

Linnan juhlissa Kekkonen kieltäytyi tanssista Sofi Oksasen kanssa, koska Venäjän kanssa on otettava varman päälle.

Persut, todellisuudentajunsa menettäneet rakittajat sun muut siviilikurkkusalaattikuosiviiripäät vaahtosivat vahvan presidentin messiaanisesta paluusta hetken, mutta vaipuivat puolessa vuodessa häpeälliseen hiljaisuuteen. Missään tapauksessa heidän blogeissaan ja kolumneissaan ei koskaan lukenut, eikä tule lukemaan "olimme väärässä". 

31.8. Kekkonen katosi. Sattumalla ei uskottu olleen osuutta asiaan. Ko. päivämäärästä tehtiin kansanlailla ja poikkeusäänestyksellä maamme ensimmäinen liputuspäivä, jossa tankojen puoliväliin hilataan kaksi Suomen lippua.

Katoamispäivästä n. kahdentoista vuoden kuluttua Kekkonen löytyi kaukaisesta kazakstanilaisesta kapusiinimunkkien kommuunista katatonisena, kakektisenakin, katso kuvat. Viimeiseksi jääneessä, Heikki Aittokosken tekemässä Kekkos-haastattelussa Kekkonen kiteytti, että alkoi vaan vituttaa se, kun joka paikassa hänelle tultiin höpöttämään "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..."

maanantai 18. marraskuuta 2013

Varauksetonta hehkutusta XII: Narrien laiva

HS:n ulkomaantoimittaja ja tietokirjailija Heikki Aittokosken tuoreimmainen teos Narrien laiva - matka pieleen menneessä maailmassa on omiaan ratkaisemaan hereilläolevaisimpien kansansegmenttien joululahjapulmia. Aittokoski tarjoaa fakkiviihteen ja fiktiodekkarit satanolla päihittävän, hengästyttävän upean pohdiskelumatkan maailmanpalapelimme hankalimpiin taivaspaloihin, usein siis käytännössä palaviin helvetteihin. Kohteina ovat mm. Afganistan, Bangladesh, Somalia ja Nicaragua, mutta myös lontoolainen Sotheby'sin huutokauppakamari. Pieleen mennyttä maailmaa peilataan Sebastian Brantin 1494 ilmestyneen "Das Narren Schyff"-kirjaan ja sen myötä seitsemään kuolemansyntiin. Ihmiset eivät näytä juurikaan muuttuneen viidessäsadassa vuodessa.


Heikki Aittokoski (s.1970)
Aittokosken reality-indianajonesiaanisessa vaelluksessa maailman eri rectumeihin on henkeäsalpaavaa perkelettä, joka huipentuu hänen ponnistuksiinsa diagnosoida vallan syöpäpesäke nimeltä Päiväntasaajan Guinea. Kun tämä vimma yhdistetään esimerkilliseen lähdekritiikkiin, pisteliäisyyteen, aforistis-filosofisuuteen sekä erittäin taitaviin kaunokirjallisin mausteisiin, on tuloksena jotain sellaista, jota sen liian usein pöydän reunalle unohtuvan Le Monde -lehden pitäisi olla. Viimeinen, liikuttava kotiinpaluuluku epätodennäköisestä Suomesta pitäisi luetuttaa kaikilla Suomen koululaisilla. Se panee toivottavasti monet myös pohtimaan uudelleen trendikriittistä suhtautumistaan ruotsin kielen opetukseen.

"Demokratiassa oppositio tähtää hallitukseen. Diktatuurissa hallitus tähtää oppositioon. Kansanvallassa uurnat ovat äänille. Harvainvallassa uurnat ovat oppositiolle."

Heikki Aittokosken wiseventures-matkailua tulee vastaisuudessa seurattua silmä kovana. Jonkinlaista jatkoa näillekin roikkumaan jäämään tuppaaville tarinoille kaipaisi, mutta kun nimenomaan tarinoista ei ole kyse: valitettavasti todellisuus ei ole mikään aristoteliaanisesti kerrottu kertomus kliimaksinjälkeisine loppusuudelma-häntineen. Kylmää kyytiä tarjoava, mutta kyynisyyteen vaipumisen torjuva "Narrien laiva" saattaa hyvinkin olla viisain ja avartavin kirja, joka maassamme on ainakin 2000-luvun puolella kirjoitettu.

Kun en ulkomaille itse uskalla, niin luinpa ainakin sitten tämän kirjan, ja olen kannustavassa hengessä mukana, mikä tietenkin tekee minusta muiden kaltaisen lampaan. Allekirjoittanut apaatikko on mittaamattoman kateellinen Heikki Aittokosken kaltaisille rohkelikoille. Hänen observointejaan lukiessani heräsi syömmessä lämmin, tarvittaessa jouluinen toivon kipinä: maailma saattaa yllättävänkin usein parantua paremmin toteamalla kuin parantamalla. Edes hieman.