Kynsipostaus

Tätä lifeless-style -blogia pitäessäni minulla on aina ollut semmoinen hieman omituisenkalvava, tyhjä tunne: jotain puuttuu, mutta mitä? Vasta tänään, teinityttöjen blogeja stalkkaillessani, havahduin. Se oli niin ilmiselvää, ja koko ajan nenäni edessä: verkkopäiväkirjastani puuttui tyystin

Em. asiaintila korjaantukoon nyt, koska olen kynsieni mittainen mies:

1 Ihan semmoinen geneerinen peruskynsi, johon usein tulen verranneeksi noita muita, ja teidän muiden. On nykyisin ainoa kynteni, jota pureskelen silloin tällöin silloin.

2 Kitaransoittoa ja masturbointia huomattavasti haittaava monster-kynteni, jonka olen saanut hyvin todennäköisesti geeniteitse somerolaisjuuriselta isältäni.

3 Tässä sormessa pruukasin pitää sorminukkeja myöhäisteini-iässä, kun seurakuntanuorisokaveriporukkamme kierteli päiväkodeissa ympäri maata esittämässä viittomakielisiä, opettavaisia lastennäytelmiä. Vaan Lappohjan-keikalla sain nukkekynteeni melkolailla sitkaan, silloiselle nykylääketieteelle ylivoimaisen sieni-intervention, joka onneksi on kuitenkin kroonisuudestaan huolimatta jo paranemaan päin. Tällä sormella kaivan myös nenää (en omaani).

4 Kynsdapi.

5 My left thumb still has a nail. Sattui muuten aivan saatanasti, kts. myös pikkukuva.

6 Tulin erehdyksessä liftanneeksi yakuzan prospect-jäsenten kyytiin toissamännäsyksynä Kiotossa, ja näin kävi. Kuten huomaatte, kynsi on jatkanut kasvamistaan vielä sormen katkaisun jälkeen. Tilalle olen ommellut nakin, joka on peukaloproteesia huomattavasti halvempi ja huomaamattomammin diskreetti.

7 Tämän sormen kynsi varastettiin minulta Roomassa skootterilla ajavan pitkäkyntisen toimesta, mistä lähtien minulla on ollut 2 kpl ns. "kynnetöntä". Kutsun tätä kovan onnen sormea puukynsivitsi-sormeksi.

8 Tämä kynsi on puuta, minkä tehtävä on muistuttaa minua ympäri vuorokauden siitä, että vaparetilainen nasahtajamme Jeesus Kristus, joka lunasti kuolemallaan meidän kaikkien synnit, oli ammatiltansa puuseppä.

9 Tämän hopeoidun kynnen sain halvalla Intiasta Murari Mohan Adityan oikeasta keskisormesta pyllynpyyhkijäkastilaisten lakon aikaan. En muista tarkkaan, milloin, mutta 2000-luvun alkua elettiin jopakatauksessa. Kateamisen tai katkoamisen varalta minulla on varalla eBaysta ostettu Florence Griffith-Joynerin kynsi (vasemman pikkuvarpaan). Laitan siitä kuvia tänne heti, kun vähintään 100 000 ihmistä tykkää minusta Facebookissa.

10 Monikohan teistä arvasi tämän?

Mel Smith 1952-2013

Häitäpä häitäpä

Huh. Eipä ole tarvinnut tehdä hääkeikkoja enää pitkään aikaan. Onneksi. Hääjuhlakoodistot ovat muuttuneet sen verran, ettei kusihumppabändillemme ole enää kysyntää, kaikkien mahdollisten Luojien kiitos. Viime hääkeikkakin taisi olla 50-60 -vuotiaan pariskunnan juridisista syistä pitämä puoligeriatrinen parisuhteenvirallistus, joskus hiusharjakeraamisella kaudella.

Mutta ennen kaikkea, olen onnistunut välttymään Janne Raappanan kappaleelta "Kaksi onnellista". Koen näin ollen olevani erittäin etuoikeutettu, yksi onnellinen. En ole edes "Kaksi onnellista":n auditiiviseksi uhriksi joutunut, kumma kyllä, vaikka Iskelmäradio Harju & Pöntistäkin olen lusinut tänäkin mittumaarina niin, että aivoissa on alkanut kuulua nonstop riisimuromainen rouske, mikä johtuu synapsien ennenaikaisesta poikkinapsahtelusta. Kesäisin muusikoidennetit täyttyvät ko. kappaleen nuottilappukyselyistä, Janne Raappanan "Kaksi onnellista" on kuin sienirihmasto, joka leviää joka keessä ympäri Suomen nuottitelineisiin. Ja minkä tahansa parasiittiön lailla Janne Raappanan "Kaksi onnellista":lla on aikaa odottaa. Se vaanii nurkan takana, soittolistavuoroaan rauhassa odottaen, ja tulee iskemään korvaytimeeni silloin, kun sitä vähiten odotan, tilanteessa, jossa pakoon en pääse ja hifi-korvatulpat ovat kaukana tavoittamattumissa, lähimmät peltorit lukitussa traktorin hytissä. Tuolla hömppämuzak-aalloilla se jossain piileksii, Janne Raappanan "Kaksi onnellista", alati valmiina puhkaisemaan "Kaksi onnellista"-neitsyyteni. Kun se sitten jonain kauniina päivänä tärykålvoilleni väkisinpenetroituu, tulen kadottamaan etuoikeutettuuteni myötä myös jonkin essentiaalin segmentin lapsuuttani, viattomuuttani, peräti minuuttani. Siihen asti tahdon kirmata villinä ja vapaana, puhtaana, vailla tietoisuutta Janne Raappanan hääiskelmästä "Kaksi onnellista".

Toisaalta, tämä tapaus on auttanut minua, onnellisen susiparin lasta, päättämään, mikä tulee tulevan avoliittojuhlapiisi-singleni B-puoleksi. A-puolellehan tulee se tanssimuusikkoanekdootista tuttu "Kusta ja paskaa" (vrt. "Kultaa ja hopeaa"). B-puolelle sävellän kappaleen nimeltä "Kaksi puupäätä". Aion tehdä tuon sinkun taiteilijanimellä Janne Mulkki.

EPILOGI klo 18.33

Tänään klo 15.31 kaverini H sitten soitti minulle kitaralla Janne Raappanan "Kaksi onnellista"-piisin alkua. Janne Raappanan "Kaksi onnellista" -nakki oli napsahtanut H:lle ja veljellensä ensi lauantain hääkeikalle. H oli lukenut ylläolevan vuodatukseni, mistä inspiroituneena hän katsoi parhaaksi minua musiikillisesti valistaa. Toisin sanoen: jos olisin pitänyt tekstimölyt mahassani, en tälläkään hetkellä olisi kuullut tahtiakaan Janne Raappanan "Kaksi onnellista":a. Sitä sain mitä tavallaan tilasin! Kerjäsin sitä!

Mutta hei: vain muutama tahti A-osaa! Eihän sitä lasketa! Eihän? Eihän? Eihän?

Shit-city Salo XI: Säästöjä

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?  
 

Nuo neljä ajatonta ja arvokasta riviä on kirjoittanut runoilija, jonka nimi tulee katoamaan pitkäkestoisesta muististamme muuallakin kuin Salossa, mikäli heittäydymme pelkkien älydildojen sekä sähköriippuvaisen e-klownerian varaan.

Ilmeisesti seudun kaikkien kirjastoiden sulkeminen aikana, jolloin ihmisillä olisi eniten aikaa lukea, on osa jotain korkeampaa taloustiedettä, jota tällainen hanuristihumanisti ei voi tajuta. Odotan, että talvella panevat myös jäähallin kiinni kuukaudeksi.