"Information Wants To Be Free" oli ainakin takavuosina piraattihenkisten tietokonenörttien yksi iskulause. Nyttemmin nämä samat kaverit ovat järjestäytyneet puolueeksi ja tavoittelevat maahamme samanlaista tekijänoikeustilannetta kuin mitä Kiinassa on ihmisoikeustilanne. Artistien etuja ajava tekijänoikeusjärjestö Teosto on latistettu "mafiaksi" perussuomalaisenkaltaisella retoriikalla.
Kevään 2011 aikana olen pannut merkille, että hitto: eihän tämä musiikki mitään elätä. Se näyttää olevan suurissa kansankerroksissa lähtökohtaisesti harrastus tai kutsumus. Tekijöiden syvät, nöyrät rivit poltetaan loppuun taulukkopalkoin ja kohdeavustusalmuin. Kun joku erehtyy tienaamaan musiikilla, kirkuvat seiskojen ja iltisten lööpit notta karitapio tienasi taas miljoonan, katso kuvat.
Itsekin ilmeisesti teen oletusasetuksellisesti talkootyötä. "Oikea työ"hän on se, mistä maksetaan. Valehtelematta yli puolessa saamistani työtarjouksista, tulevat ne sitten puhelimitse tai e-mailitse, sanotaan aina erikseen sivulauseessa tyyliin "saat toki korvauksen" tai "tästä myös maksetaan". Vautsi vau, että oikein palkkaa, rahalla maksavat! Alkoivatkin jo kyllästyttää nämä kuukausittaiset pankkikeikat (joka kuun viimeinen päivä kuusi settiä jazzia OP:ssa), taloyhtiökeikat (joka kuun neljäs päivä viisi tuntia iskelmää isännöitsijän ja huoltomiehen korvaan) sekä lähikauppakeikat (Ipaneman tyttöä ja muuta bossaa lihaosaston nurkassa niin kauan kunnes ruokakassi on maksettu, noin 3 tuntia). Kännykkä- ja laajakaistaliittymälaskut saan sentään katettua myymällä hanuria Turuntien ja Länsirannan kulmassa.
Seuraavalla kerralla pyytäessäin' putkimiestä kämppääni hommiin muistan takuulla mainita, että kyllähän sä tästä palkkaakin saisit. Tai pestatessani työläis-sekstetin rakentamaan pakettitaloni taidanpa siinä sivussa tokaista, että ei hätää, ei teiän tätä ilmatteeks tartte tehä.
Keskiajan suomalainen leikarikulttuuri elää yhä. Leikari oli pellen, narrin ja bardin sekoitus, jota sai surutta töniä, kampitella, pahoinpidellä ja kieritellä paskassa ja höyhenissä. Sitä vaan edelleenkin ihmettelen, että kuka ihme tuota leikarin hommaa halusi silloin aikoinaan tehdä? Ilmeisesti leikarit harjoittivat halveksittua ammattiaan jonkinlaisesta pakosta.
Villevalolla jättitulot, katso video.
torstai 31. maaliskuuta 2011
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Politikointia
"Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku." J.K.Paasikivi (1870-1956)
Itse ajattelin antaa ääneni joko Taisto Sinisalolle (keskirivi, vasemmalla), Harri Holkerille (alhaalla keskellä) tai Jari Sarasvuolle (alhaalla oikealla).
Eikö huhtikuisten eduskuntavaalien yhteydessä voisi samalla siirtyä noista uurnista takaisin perinteisiin arkkuihin?
Ylös Suomen poijat nuoret
Arto Virkkusen Helsingin yliopiston käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan tekemässä väitöskirjassa "Liikunnanopettaja sosioeettisenä kasvattajana" esitetään, että koululiikunnassa tulisi lisätä musiikkiliikunnan (esim. aerobic) sekä telinevoimistelun määrää.
Aerobiccejä ja pilateksia koulukontekstissa kannatan täydellä sydämelläni, mutta vastaavasti jok'ikisellä solullani vastustan sitä, että telinevoimistelusta edes puhutaan vielä 2010-luvulla. Tulen loppuikäni vihaamaan tuota pillin mukaan suoritettavaa puolisotilaallisuutta. Alakoulussa telinevoimistelua kavahtivat meistä pojista lähes kaikki. Kyllä, myös ne hyväkuntoiset. Yhäkin silloin tällöin liian aikaisin aamulla herätessäni tulen ajatelleeksi, että huh, onneksi ei sentään enää tarvitse mennä kouluun telinevoimistelemaan, ja jatkan nukkumista mielenosoituksellisesti vähintään puoleen päivään. Ikuisesti kiroan jälkikäteen sitä, etten ollut alakouluaikoina kapinallisempi ja pinnannut joka ainoaa telinevoimistelutuntia.
Telinevoimistelu ei ole yhteisöllisyyttä. Se on vastenmielistä pelleilyä ja opettajan taholta tiedostamaton koulukiusaamisen muoto, joka saa huonokuntoisimmat oppilaat paskomaan housuihinsa ja vihaamaan liikuntaa, juuri heidät, joiden pitäisi eniten liikkua. Meikäläisen kesti yli 20 vuotta tajuta, mistä liikunnassa on kyse, mistä syytän täysin surutta ja hyvällä omallatunnolla koululiikuntaa, etenkin telinevoimistelua. Sairaalloinen ylipaino, verenpaine, B-tyypin diabetes, korkea kolesteroli, sepelvaltimo-ongelmat, selkävaivat, iskias: kiitti vaan renkaat, köydet, puolapuut, hevonen, eritasonojapuut, matot ja rekki! Telinevoimistelu kuuluu vain itäblokin maihin, menneisyyteen ja Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta tutun opettajan Pentti Rautajärven metodiikasta hullaantuneille. Tai toki heille harvoille kiinnostuneille: perustakaa perkele kouluihin vaikka jotain kerhoja tuolle ähräämiselle tai jotain.
Arto Virkkunen on nykyisin eläkkeellä, ja toiminut liikunnanopettajana lähes 40 vuotta.
Arvasin.
Huomenna Berto Virkkusen väikkärissä tullaan siihen tulokseen, että matematiikan opetuksessa pitäisi ottaa uudelleen käyttöön joukko-oppi, ja ylihuomenna Certo Virkkunen jättää tarkistettavaksi väitöskirjan, jossa peräänkuulutetaan musiikintunneille lisää nokkahuilun soittoa.
Aerobiccejä ja pilateksia koulukontekstissa kannatan täydellä sydämelläni, mutta vastaavasti jok'ikisellä solullani vastustan sitä, että telinevoimistelusta edes puhutaan vielä 2010-luvulla. Tulen loppuikäni vihaamaan tuota pillin mukaan suoritettavaa puolisotilaallisuutta. Alakoulussa telinevoimistelua kavahtivat meistä pojista lähes kaikki. Kyllä, myös ne hyväkuntoiset. Yhäkin silloin tällöin liian aikaisin aamulla herätessäni tulen ajatelleeksi, että huh, onneksi ei sentään enää tarvitse mennä kouluun telinevoimistelemaan, ja jatkan nukkumista mielenosoituksellisesti vähintään puoleen päivään. Ikuisesti kiroan jälkikäteen sitä, etten ollut alakouluaikoina kapinallisempi ja pinnannut joka ainoaa telinevoimistelutuntia.
Telinevoimistelu ei ole yhteisöllisyyttä. Se on vastenmielistä pelleilyä ja opettajan taholta tiedostamaton koulukiusaamisen muoto, joka saa huonokuntoisimmat oppilaat paskomaan housuihinsa ja vihaamaan liikuntaa, juuri heidät, joiden pitäisi eniten liikkua. Meikäläisen kesti yli 20 vuotta tajuta, mistä liikunnassa on kyse, mistä syytän täysin surutta ja hyvällä omallatunnolla koululiikuntaa, etenkin telinevoimistelua. Sairaalloinen ylipaino, verenpaine, B-tyypin diabetes, korkea kolesteroli, sepelvaltimo-ongelmat, selkävaivat, iskias: kiitti vaan renkaat, köydet, puolapuut, hevonen, eritasonojapuut, matot ja rekki! Telinevoimistelu kuuluu vain itäblokin maihin, menneisyyteen ja Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta tutun opettajan Pentti Rautajärven metodiikasta hullaantuneille. Tai toki heille harvoille kiinnostuneille: perustakaa perkele kouluihin vaikka jotain kerhoja tuolle ähräämiselle tai jotain.
Arto Virkkunen on nykyisin eläkkeellä, ja toiminut liikunnanopettajana lähes 40 vuotta.
Arvasin.
Huomenna Berto Virkkusen väikkärissä tullaan siihen tulokseen, että matematiikan opetuksessa pitäisi ottaa uudelleen käyttöön joukko-oppi, ja ylihuomenna Certo Virkkunen jättää tarkistettavaksi väitöskirjan, jossa peräänkuulutetaan musiikintunneille lisää nokkahuilun soittoa.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Kaikkiruokaisuuden perusteet
Tänään Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston AOV-luokan tussitaululta pisti silmään seuraava luettelo:
1. Kesä Vetelissä
2. Käymälään
3. Häävalssi
4. Mette
5. Mitä yhdestä
6. MM-95
7. Rakkauden raippa
8. Sinut haluan vain
Mitä ilmeisimmin kyse on jonkin esiintyvän kokoonpanon settilistasta, mutta hämärän peittoon jäänevät iäksi a) minkä tyyppisestä yhtyeestä on kyse sekä b) minkälaiseen esiintymiseen yllämainittua settiä on treenailtu. Alle kolmekymppisen pariskunnan häihin viittaisi, jos saan arvata.
Ennen vanhaan riitti kun mentiin jakkaran kanssa paikan päälle ja riuhnuutettiin metsäkukkia ja akselijaelina. Kyllä nykyään muusikoilta tunnutaan vaadittavan melkomoinen tyylien kirjo, spektri, etten sanoisi!
1. Kesä Vetelissä
2. Käymälään
3. Häävalssi
4. Mette
5. Mitä yhdestä
6. MM-95
7. Rakkauden raippa
8. Sinut haluan vain
Mitä ilmeisimmin kyse on jonkin esiintyvän kokoonpanon settilistasta, mutta hämärän peittoon jäänevät iäksi a) minkä tyyppisestä yhtyeestä on kyse sekä b) minkälaiseen esiintymiseen yllämainittua settiä on treenailtu. Alle kolmekymppisen pariskunnan häihin viittaisi, jos saan arvata.
Ennen vanhaan riitti kun mentiin jakkaran kanssa paikan päälle ja riuhnuutettiin metsäkukkia ja akselijaelina. Kyllä nykyään muusikoilta tunnutaan vaadittavan melkomoinen tyylien kirjo, spektri, etten sanoisi!
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Dialogien toimivuudesta
Kun kahdenkeskisessä kommunikaatiossa jokin ihan pöljäkin temppu toistetaan tarpeeksi monta kertaa, syntyy väistämättä hauskaa.
Halikossa toimii vielä toistaiseksi mielisairaala. Tästä johtuen keskusta-alueella näkyy väkilukuun nähden suht sakealti ns. "osastojen miehiä" ja naisia. Tänään äidyin kebab-pizzeriassa sivukorvalla kuuntelemaan työn touhussa olevan (suomenkielentaitoisen) kebab-myyjän sekä hieman hämärillä lauseilla kommunikoivan (todennäköisesti) osastojen miehen välistä sanallista vuorovaikutusta.Ei jälkeenmainittu epäselvä ollut, ennemminkin hiljainen, hiukan piipittävä.
Se, että kebab-myyjä ei kertaakaan kuullut tai tajunnut osastojen miehen lauseita heti, vaan joutui sanomaan joka ainoana repliikkinään "Hä?", "Mitä?" tai "Tä?", oli lähtökohtaisesti ärsyttävää, mutta noin kymmenennen peräkkäisen toiston kohdalla alkoi meikäläisen pokka pettää ihan holtitta, robotoituneen "keskustelun" väkisinkin hauskistuttua. Iloisena huipennuksena osastojen mies maksoi kolikoilla: niitä siinä tiskillä sitten poistuessani setvivät. Poistuin hyväntuulisena, tosielämän davidlynchmäinen pulttibois -momentti oli saanut kasvoilleni pitkäkestoisen hymynkareen.
Ainakin tusinan verran perättäisiä lauseitaan se mies toisti myyjän sanottua että hä. Mahtoikohan hän sittenkin vain vedättää? Joka tapauksessa ennenkuulematon tapaus.
Halikossa toimii vielä toistaiseksi mielisairaala. Tästä johtuen keskusta-alueella näkyy väkilukuun nähden suht sakealti ns. "osastojen miehiä" ja naisia. Tänään äidyin kebab-pizzeriassa sivukorvalla kuuntelemaan työn touhussa olevan (suomenkielentaitoisen) kebab-myyjän sekä hieman hämärillä lauseilla kommunikoivan (todennäköisesti) osastojen miehen välistä sanallista vuorovaikutusta.Ei jälkeenmainittu epäselvä ollut, ennemminkin hiljainen, hiukan piipittävä.
Se, että kebab-myyjä ei kertaakaan kuullut tai tajunnut osastojen miehen lauseita heti, vaan joutui sanomaan joka ainoana repliikkinään "Hä?", "Mitä?" tai "Tä?", oli lähtökohtaisesti ärsyttävää, mutta noin kymmenennen peräkkäisen toiston kohdalla alkoi meikäläisen pokka pettää ihan holtitta, robotoituneen "keskustelun" väkisinkin hauskistuttua. Iloisena huipennuksena osastojen mies maksoi kolikoilla: niitä siinä tiskillä sitten poistuessani setvivät. Poistuin hyväntuulisena, tosielämän davidlynchmäinen pulttibois -momentti oli saanut kasvoilleni pitkäkestoisen hymynkareen.
Ainakin tusinan verran perättäisiä lauseitaan se mies toisti myyjän sanottua että hä. Mahtoikohan hän sittenkin vain vedättää? Joka tapauksessa ennenkuulematon tapaus.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Itellmodernismia
Iankaikkinen taidekeskustelu velloo jälleen kerran. Aamenta ei näy, eikä tule. Iankaikkiset taidekeskustelut Suomessa ovat noudattaneet jo 23 vuoden ajan samaa kaavaa. Jonkin aikaa ehkä jaksetaan kuunnella taiteilijaosapuolta, mutta heti puheen kääntyessä rahaan joku käyttää jo kauan sitten hiirenkorville kuluneen Teemu Mäki -kortin, mikä tarkoittaa tietenkin automaattisesti sitä, että on voittanut tämän(kin) taide"väittelyn".
Taiteilija Teemu Mäki (1967-) tappoi vuonna 1988 kissan tylsällä kirveellä videomontaasiaan "Sex and Death" varten. Kuusi sekuntia kestävä tappo-otos löytyy tätä nykyä Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmista.
Tyhmyydestä sakotettiin, mutta kansankäräjät langettivat Mäelle lisäksi henkisen elinkautistuomion ja "kissantappajan" ikistatuksen. Mäestä tuli virallinen huonon taiteen messias ja penttilinkola. Kansalaiset velvoitettiin pitämään huolta siitä, että kissantappajuus ulettuisi ainakin kolmeen polveen: Mäen lapset olisivat kissantappajan lapsia, ja hänen lapsenlapsensa kissantappajan lapsenlapsia. Mediaa on ohjeistettu Mäkeä haastatellessa muistuttaa jutuissa kissantappajuudesta vähintään kerran. Teemu Mäelle on myös oma, poikkeuslailla säädetty veroilmoituskaavake 15b: "Selvitys kissantappajan tulonhankkimiskuluista". Mikäli tuntee Teemu Mäen, voi saada syytteen kissantappajan kanssa kaveeraamisesta, ja enimmillään 2 vuotta ehdollista. Mäellä on myös lähestymiskielto kaikkiin eläimiin: kissoille 50 metriä, muille 20 metriä, voimassa niin kauan kuin faunaa riittää. 2004 Kiteellä nähtiin kissanäyttelyssä Teemu Mäeksi luultu mies, joka välittömästi joukkopahoinpideltiin raajarikoksi, ja paikallinen nuori isäntä ejakuloi vielä hänen päälleen.
Mäen saama rangaistus on ankarin maassamme koskaan langetettu sanktio. Eikä siitä vastaa Suomen oikeuslaitos, vaan omankäden virtaset.
Oheisen Teemu Mäki -kortin kuva on Kukkahattutäti.com -sivustolta. Se sisältää kuvia, joissa ihmiset ovat sonnustautuneet kukkahattuun. Kukkahatulla he haluavat ottaa kantaa mm. siihen, miten erään nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat tuppaavat niputtamaan eri mieltä olijat "kukkahattutädeiksi". Teemu Mäki haluaa kukkahattuilullaan uskoakseni ilmaista kantavansa huolta siitä, miten em. nimeltämainitsemattoman puolueen edustajat sekoittavat taidepoliittisella linjauksellaan termit "taide" ja "viihde".
Toisaalta näen Teemu Mäen myös panevan itsensä likoon taannuttamalla itsensä siihen perinteiseksi miellettyyn ihmisiksiolemisen diskurssiin, jolla nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat liikuskelevat. Marskia sotakirjallisuutta, iskelmää, iltatoria, riimirunoutta, kukka-asetelmia. Mäki on tässä kuvassa herkullisen irvokas, paradoksaalinen kukka-asetelma miehestä, joka ei saa sitä yhtä ainutta tyhmää tekoaan anteeksi kansalta, joka antaa tuhat tyhmää tekoa tehneille nykäsille ja tuksuille aina anteeksi. Postmoderniuden huippu, mestariteos, oli tahallista tai ei. Se on se kukkahatunpukija, päästä Barabbas!
Ehkä jonain päivänä koittaa utopia, jolloin Teemu Mäki on jätetty rauhaan. Hiljentävää, että joudun vielä vuonna 2011 kirjoittamaan tästä, näin. Dixi. Ja kun on dixi huudettu, sit' kommentoida ei.
PS 26.3.2011: "Jos taideteos tavoittaa vain pienen joukon ihmisiä, mutta koskettaa heitä voimakkaasti ja muuttaa pysyvästi, voi teoksen yhteiskunnallinen vaikutus olla suurempi kuin sellaisella teoksella, joka tavoittaa valtavan yleisömäärän, mutta koskettaa sitä vain lievästi ja hetkellisesti." (Teemu Mäki artikkelissaan Käytännöllisen utopian alkeet)
Tyhmyydestä sakotettiin, mutta kansankäräjät langettivat Mäelle lisäksi henkisen elinkautistuomion ja "kissantappajan" ikistatuksen. Mäestä tuli virallinen huonon taiteen messias ja penttilinkola. Kansalaiset velvoitettiin pitämään huolta siitä, että kissantappajuus ulettuisi ainakin kolmeen polveen: Mäen lapset olisivat kissantappajan lapsia, ja hänen lapsenlapsensa kissantappajan lapsenlapsia. Mediaa on ohjeistettu Mäkeä haastatellessa muistuttaa jutuissa kissantappajuudesta vähintään kerran. Teemu Mäelle on myös oma, poikkeuslailla säädetty veroilmoituskaavake 15b: "Selvitys kissantappajan tulonhankkimiskuluista". Mikäli tuntee Teemu Mäen, voi saada syytteen kissantappajan kanssa kaveeraamisesta, ja enimmillään 2 vuotta ehdollista. Mäellä on myös lähestymiskielto kaikkiin eläimiin: kissoille 50 metriä, muille 20 metriä, voimassa niin kauan kuin faunaa riittää. 2004 Kiteellä nähtiin kissanäyttelyssä Teemu Mäeksi luultu mies, joka välittömästi joukkopahoinpideltiin raajarikoksi, ja paikallinen nuori isäntä ejakuloi vielä hänen päälleen.
Mäen saama rangaistus on ankarin maassamme koskaan langetettu sanktio. Eikä siitä vastaa Suomen oikeuslaitos, vaan omankäden virtaset.
Oheisen Teemu Mäki -kortin kuva on Kukkahattutäti.com -sivustolta. Se sisältää kuvia, joissa ihmiset ovat sonnustautuneet kukkahattuun. Kukkahatulla he haluavat ottaa kantaa mm. siihen, miten erään nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat tuppaavat niputtamaan eri mieltä olijat "kukkahattutädeiksi". Teemu Mäki haluaa kukkahattuilullaan uskoakseni ilmaista kantavansa huolta siitä, miten em. nimeltämainitsemattoman puolueen edustajat sekoittavat taidepoliittisella linjauksellaan termit "taide" ja "viihde".
Toisaalta näen Teemu Mäen myös panevan itsensä likoon taannuttamalla itsensä siihen perinteiseksi miellettyyn ihmisiksiolemisen diskurssiin, jolla nimeltämainitsemattoman puolueen kannattajat liikuskelevat. Marskia sotakirjallisuutta, iskelmää, iltatoria, riimirunoutta, kukka-asetelmia. Mäki on tässä kuvassa herkullisen irvokas, paradoksaalinen kukka-asetelma miehestä, joka ei saa sitä yhtä ainutta tyhmää tekoaan anteeksi kansalta, joka antaa tuhat tyhmää tekoa tehneille nykäsille ja tuksuille aina anteeksi. Postmoderniuden huippu, mestariteos, oli tahallista tai ei. Se on se kukkahatunpukija, päästä Barabbas!
Ehkä jonain päivänä koittaa utopia, jolloin Teemu Mäki on jätetty rauhaan. Hiljentävää, että joudun vielä vuonna 2011 kirjoittamaan tästä, näin. Dixi. Ja kun on dixi huudettu, sit' kommentoida ei.
PS 26.3.2011: "Jos taideteos tavoittaa vain pienen joukon ihmisiä, mutta koskettaa heitä voimakkaasti ja muuttaa pysyvästi, voi teoksen yhteiskunnallinen vaikutus olla suurempi kuin sellaisella teoksella, joka tavoittaa valtavan yleisömäärän, mutta koskettaa sitä vain lievästi ja hetkellisesti." (Teemu Mäki artikkelissaan Käytännöllisen utopian alkeet)
torstai 24. maaliskuuta 2011
Voittajakansaa
Tänään Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliehdokas Jani Hirvimäki heitti lehdessä tutun, viime aikoina hiukan huolestuttavastikin yleistyneen provokaattion:
"Jos suomalaiset olisivat hävinneet viime sodissa, puhuisimme kaikki venäjää, eikä mitään pakkoruotsia olisi olemassakaan."
Jo jonkin aikaa maassamme käytyyn sisällissanasotaan puutun tarkemmin lähempänä em. vaaleja. Tuohon konfliktiin liittyvää sodassa voittamisen käsitteen hämmentämistä olen aina seurannut vain ja ainoastaan huvittuneena. Kun joku päkki on päättänyt, että olemme voittaneet talvi- ja jatkosodan, niin eihän hälle saa edes lingvististä järkeä puhuttua enää millään. Itselleni ikimuistoisin esimerkki sijoittuu teinivuosille, kun Saddam Hussein suureen ääneen julisti Persianlahden kriisin loputtua notta me voitimme.Ai niin, ja voitimmehan me myös kans... korjaan, vapaussodan.
Minulle on loppupeleissä aivan sama, miten ihmiset sodat tulkitsevat. Sota on absurdi asia, joten olkoon myös siitä keskustelu absurdia. Onhan jollain perverssillä tavalla lohduttavaakin, että sodassa voi näemmä olla joskus myös pelkkiä voittajia. Sitä minä vaan hiukka pelkään, että jos tänään päätämme voittaneemme sodan, niin huomenna ollaan kädet ojossa ja ylihuomenna jo otetaan revanssia.
Nöyryyttä peliin, kiitos, sillä "maantieteelle emme voi mitään" (J.K.Paasikivi).
"Jos suomalaiset olisivat hävinneet viime sodissa, puhuisimme kaikki venäjää, eikä mitään pakkoruotsia olisi olemassakaan."
Jo jonkin aikaa maassamme käytyyn sisällissanasotaan puutun tarkemmin lähempänä em. vaaleja. Tuohon konfliktiin liittyvää sodassa voittamisen käsitteen hämmentämistä olen aina seurannut vain ja ainoastaan huvittuneena. Kun joku päkki on päättänyt, että olemme voittaneet talvi- ja jatkosodan, niin eihän hälle saa edes lingvististä järkeä puhuttua enää millään. Itselleni ikimuistoisin esimerkki sijoittuu teinivuosille, kun Saddam Hussein suureen ääneen julisti Persianlahden kriisin loputtua notta me voitimme.Ai niin, ja voitimmehan me myös kans... korjaan, vapaussodan.
Minulle on loppupeleissä aivan sama, miten ihmiset sodat tulkitsevat. Sota on absurdi asia, joten olkoon myös siitä keskustelu absurdia. Onhan jollain perverssillä tavalla lohduttavaakin, että sodassa voi näemmä olla joskus myös pelkkiä voittajia. Sitä minä vaan hiukka pelkään, että jos tänään päätämme voittaneemme sodan, niin huomenna ollaan kädet ojossa ja ylihuomenna jo otetaan revanssia.
Nöyryyttä peliin, kiitos, sillä "maantieteelle emme voi mitään" (J.K.Paasikivi).
 |
| J.K.Paasikivi (1870-1956) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)