Meillä täällä Halikossa on keskellä huitsinarizonaa semmoinen sukarismille valjastettu pelto, jonka keskelle on pykätty pirummoinen hassuja kauppoja sisältävä hallikompleksi, minne on käytännössä pakko matkata autolla.
Yksi tällainen hassu kauppa on JYSK-niminen kodintarvikehalpamyymälä. Tai no, halpa ja halpa: firman edullisuusilluusio perustuu siihen, että koko ajan on olevinaan ale, ja "alennetut" hinnat ovat käytännössä ohjevähittäishintoja. Mutta hei: "parasta" on se, että myyjä-työntekijät pakotetaan kaupittelemaan kassalla ostotapahtuman yhteydessä kaikenmoista triviaalia pikkusälää. Että tyyliin sais'ko olla ompelutarvikesettiä tai pukupussipussia lisäksi kahdella eurolla. Lisäksi kassalla oleva kyltti ilmoittaa, että jos myyjä ei tarjoa em. lisätuotetta, asiakkaalla on oikeus saada se ilmaiseksi. Ja kukakohan sen silloin käytännössä maksaa?
Jostain luin huhua, että em. käytäntö on hiipimässä mm. Anttiloihin. Tämä saa minut anomaan näin julkisesti ja sangen kansankielisesti, että älkää nyt oikeasti jumalauta. Jos haluamme tehdä pakkokauppaa, matkustamme Marrakeshin torille.
Eihän tässä vielä kaikki. JYSKeen naapurissa on semmoinen suuren maailman kodinkoneliike nimeltä Gigantti, olette varmaan kuulleet. Giganttikin on erittäin hassu kauppa. Sieltä ostin taannoin sangen edullisen tulostimen. Vaan eipä ollutkaan mukana sitä USB-kaapelia, jota tulostin vaati toimiakseen. Kyseenomainen, 10 euron hintainen kaapeli olisi periaatteessa pitänyt ostaa erikseen, lisäksi, mistä kaupantekotapahtumassa ei ollut juttua.
Kaapelittomuuden todettuani palasin Giganttiin neuvottelemaan asiasta. Käsittääkseni kuitenkin ihan jossain kuluttajansuojalaissa tms. seisoo, että tuotteet pitää myydä semmoisessa kuosissa, että niitä pystyy käyttämään. Seisoohan? Ja jos pitää maxaa ekstraa, sen tulee näkyä jossain kohtaa kaupanhierontaa. Keskustelin liittymäkauppiastukkaisen myyjän kanssa ostamastani puutteellisesta tuotteesta tovin. Mihinkään bätläämiseen tai nyrkinheristelyyn ei tietenkään äidytty: kunhan kerroin tässä karattavan vähän semmoiselle kaupankäynnin harmaalle alueelle. Myyjän opponoivat pointit, joiden relevanttiutta mietin edelleen yön pimeinä tunteina sängyssäni levotonna kieriskellen, olivat seuraavat: 1) No se ei nyt paljoa ole, jos kymppi pitää maksaa vielä lisää, ja 2) Mukana tulevat väripanoksetkin ovat vain puoliksi täytetyt.
Päädyimme pseudokelvolliseen kompromissiratkaisuun, jossa sain USB-piuhani puoleen hintaan. Mutta se nyt on vaan tyhmää tehdä rehtiä kauppaa?
Enkä nyt hirveämmin lämpiä myöskään sille, että kassalla myyjä kysyy, että millä nimellä? Millä nimellä minä ostan tulostimen! Millä nimellä minä ostan dvd-soittimen, tv:n, muistitikun!: mikä logiikka on tuossa? Ilmeisesti (ja toivottavasti) en ole velvollinen ilmoittamaan nimeäni ja sen myötä myös osoitettani kodinkonekauppiaalle, mutta kuten ensinmainitsemani puljunkin kohdalla, koen velvollisuudekseni pyytää tässäkin kontekstissa suurten kansankerrosten retoriikalla, että älkää nyt Gigantissakaan oikeasti jumalauta. Enkä nyt uskoakseni pelkästään ihan omasta puolestani tässä vuodata. ________________ (tuohon viivalle olisi vielä tullut aiheellinen Orwell-vaahdonta, mutten vaan enää jaksa.)
Nämä asiat pitää tuoda esille, koska jos niitä ei tuoda esille, päädymme hihannykimis-kaupantekokulttuuriin, jonka pitäisi pysyä turisteja kusettavien katukauppiaiden monopolina. Okay you can have your cable but only because you're my friend!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti