perjantai 13. toukokuuta 2011

Lutherin puolustukseksi

Minä olen sydämeltäni luterilainen. Olen huomannut lähes aina jääväni vakaumuksineni yksin. Älyköt haukkuvat Martti Lutherin (1483-1546) maan rakoon aina kun voivat, koska täkäläisissä jumalanpalveluksissa pruukataan ottaa rauhallisesti, virret ovat mollivoittoisia, penkit ovat puiset ja epämukavat, sekä vetoisissa kivikirkoissa tulee niskakin niin kipeäksi. Mielestäni Herran huoneen ei tule olla mikään Hiltonin ja hieromalaitoksen ulkokultainen risteytys, jossa raikaa mustanpuhuva jenkkigospel all night long.

Ylivoimaisesti ensisijaisimpaan luterilaisuuden puolustusargumenttiini riittää kuitenkin tasan neljä kirjainta. O, L, U ja T.

Koen tärkeänä toisintaa blogiini seuraavan ansiokkaan jutun Olutposti-lehdestä 2/2011. Vt.diakoniatyöntekijä Mauri Salojärven teksti on alun perin julkaistu Olutsampo-lehdessä nro 2. Toivon, että hänelle sopii tekstin uudelleenjulkaisu blogissani. Alunperin julkaisin tekstin eilen, mutta Blogspotissa sattunut malfunctio dellasi tekstin hetkeksi bittitaivakseen, ja kävipä mielessä jopa Blogspotin juutalaisten ja katolisten pomojen salaliitto, mutta happy end, nyt, siis, happyhappy joy joy.


KIRKKO JA OLUT

Tämän päivän luterilaisessa kirkossa ei näy, millainen merkitys oluella on ollut itse Martti Lutherille. Tuo mies, joka augustinolaismunkkina piinasi itseään monin eri tavoin, löysi myöhemmin aivan erilaisen elämäntavan.

Kun Luther Wormsin maapäivillä asettui keisaria vastaan 1521, sai hän vahvistusta Einbeckin lahjoittamasta oluesta. Einbeckin bock-tyyppistä vahvaa olutta saivat nauttia myös Lutherin ja Katharina von Boran häävieraat. Lutherin vaimo Katharina tiedetään laajalti oluenvalmistuksen taidoistaan. Lutherin talon kellarissa 1500-luvulla toimi myös olutpanimo, jota Käthe johti. Tästä juomasta sai nauttia se sekalainen väki hänen oppilaitaan ja vieraitaan, joka Lutherin talossa asusti. Onhan siellä ruokavieraana käväissyt myös suomenkielisen Raamatun kääntäjä Mikael Agricola. Lutherin kerrotaan sanoneen mielijuomastaan: "Kun juo vahvaa olutta, nukuttaa hyvin. Eikä nukkuessaan voi tehdä syntiä, joten pääsee taivaaseen. Olut on juotava täällä, koska taivaassa sitä ei saa."

Lutherin ajatuksia
Masentuneelle ihmiselle Lutherin tiedetään myös antaneen ohjeeksi "Mene juomaan hyvää olutta!" Ylipäätään Lutherin syvä ajatus ilosta ja nautinnosta hyvinä asioina ja Jumalan lahjana, voivat ohjata meitä. Hän kehottaa meitä, että käännämme mielemme toisenlaisiin ajatuksiin; huvituksiin ja kauniisiin naisiin, lähdemme kävelylle, syömme ja juomme, menemme ystävien luo, puhelemme heidän kanssaan ja olemme iloisia. Näin me pääsemme irti raskaista ajatuksista.

Mielestäni on surullista, että myöhäisempi luterilaisuus menetti tämän näkemyksen "olusesta" Jumalan lahjana, josta voi iloita. Luulen, että asketismin ihanteet (siis omasta mielestäni kirot) ovat aina olleet vaarana elämästä iloitsemiselle. Vapaus johonkin voi olla pelottavaa, kun tietenkin vapautta voi käyttää väärinkin. On ilmiselvää, että alkoholismi on vakava asia ihmisen hyvinvoinnille, ja että hän tarvitsee apua selviytyäkseen.

On ehdottomasti väärin ajaa autolla tai moottoripyörällä humalassa. Lutherin ajatuksia mukaillen, ongelmana ei siis ole olut, vaan näiden lahjojen väärinkäyttö.

Onneksi kirkonkin piirissä on ihmisiä, jotka edelleen ilahtuvat hyvästä oluesta hyvässä seurassa. Itsestään selvää on, että hauskaa voi pitää ilmankin. Luopuminen oluesta, vaikka sen vuoksi, ettei oikeasti pidä siitä, on aivan hyväksyttävää, kunhan siihen ei liity käsitystä, että kaikkien muidenkin pitäisi tehdä samoin. On yhtä tuomittavaa painostaa ottamaan - tai olla ottamatta.

Kirkko-oluttako?
Omalta osaltamme voimme olla vaikuttamassa siihen, miten kohtelemme ja kohtaamme eri tavoin ajattelevia. Toinen tapa vaikuttaa on edistää hyvää olutkulttuuria. Olla osa sellaista olutkulttuuria, jonka kautta ihmisillä on hyvä olla. Tällöin ei päätarkoituksena ole saada päätä sekaisin, vaan nauttia seurasta, ruoasta, laulusta ja tietenkin oluen hyvästä mausta.

Englannin anglikaanisen kirkon kirkolliskokouksessa on tapana, että kokouksen päätyttyä kirkolliskokousjäsenet piispojen kera lähtevät ja täyttävät paikalliset pubit. Jyväskylän entinen kirkkoherra Otso Sovijärvi kertoi saaneensa ensimmäisen kerran tuopillisen piispalta ollessaan siellä virallisella vierailulla. Jään odottamaan sitä päivää, kun tulemme jumalanpalveluksesta ja koko kirkkoväki lähtisi minun kanssani oluelle. Tai sanotaanko vielä hurjemmin: että pappi kuuluttaisi koko kirkkoväen tervetulleeksi yhteiselle kirkko-oluelle!