sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Teetä, sympatiaa ja antiutopiaa

Emmi Itärannan (s.1976) esikoisteos Teemestarin kirja voitti Teos-kustantamon järjestämän tieteiskirjojen kirjoituskilpailun. Kyseessä on ehyt ja hallittu dystopia, ja itsestämme on kiinni, miten kauas tulevaisuuteen se sijoittuu.

Jossain vaiheessa vedestä sitten on alettu sotia, minkä vanavedessä (nicht pun indentet) on tapahtunut suurempiakin mullistuksia. Niistä annetaan vinkkiä kirjan arjen myötä: kiinalainen kulttuuri on ulottautunut Pohjois-Suomeen saakka, kun siellä teepensaatkin kasvavat. Vesitippojen laskemista valvovat tietenkin lukuisat sotilaat, joista ei vaan perkele tunnuta eroon päästävän. 18-kesäinen, teemestariksi valmistuva Noria on kuitenkin etuoikeutetussa asemassa, sillä teehetkien viettämisperinne on niitä harvoja asioita, joita sotienaikaisesta ja niitä edeltävästä maailmasta on jäänyt jäljelle ja joita kunnioitetaan. Kaikki muu menneisyys onkin sitten lähes pelkkää muoviromua suurissa "muovihaudoiksi" kutsutuissa kaatopaikoissa. Mutta eräänä päivänä Norian ystävän Sanjan esiintonkima varhaisteknologia antaakin toivoa paremmasta...

Itärannan teksti on rauhallista, maalailevaa, aiheensa näköistä, itämaista puolifilosofiaa huokuva. Hankalahan tätä kirjaa on käsistään laskea. Tunnelmaan satsaava tarina ei kuitenkaan suo erityisen suuria yllätyksiä, joten se ei välttämättä ole hiukankaan hardcoremman, heittelehtivän särmikästä science dicktionia hakevan lukijan cup of tea. Itselleni heräsi myös jälleen kerran kysymys: olisiko tämän saman sittenkin voinut kertoa noin viisikymmensivuisena novellina? Toisaalta, aihe vaatii seesteisyytensä, eikä 258 sivun aikana pääse missään tapauksessa ja vaiheessa pitkästymään. Ainoa asia, joka minulle ei oikein auennut, oli prologin ja viimeisen luvun suhde, joka toi tarinaan mielestäni yhden mystisen elementin liikaa.

Teemestarin kirja on periaatteessa hieno esimerkki siitä, miten jokin olemassaoleva elementti nivotaan tieteistarinan keskiöön. Mutta se on oikeasti enemmän! Kirjan palkitsemiseen on taatusti vaikuttanut se, miten Itäranta on nerokkaasti onnistunut kiteyttämään ainakin kolme planeettamme ehkä suurinta tulevaisuuden probleemaa (Kiina, vesi ja ilmastonmuutos) yhteen asiaan: tee. Niinpä tietenkin. Hitto kun olisi itse tuon tajunnut. Bravo!