Sarjakuva-Finlandia 2012

M.A.Jeskanen: Perkele

Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet -sarjakuvaromaanille on tänään täysin odotetusti myönnetty Sarjakuva-Finlandia -palkinto. Palkinnasta päätti tänä vuonna näyttelijä Armi Toivanen.

Kilvoittelut, arvottaminen ja palkintojen jakaminen herättävät aina keskustelua. Vuosi sitten underground-stara (=oksymoroni?) M.A.Numminen teki rohkean, mutta mainion teon jätettyään ensimmäisen palkinnon kokonaan jakamatta ja myöntämällä kaksi kakkossijaa. Hopea voitettiin kerrankin, ja tuplasti. Tästä virisi täysin aiheellista debaattia suomalaisen sarjakuvan nykytasosta. Että okei, kyllähän meillä on Viiviä & Wagneria ja Fingerporia, mutta miten on hiemankin pidemmän sarjakuvakerronnan laita?

No, tämän vuoden kilvoittelu sitten osoitti, että erinomaisen hyvin on laita! Mitenkään muita ehdokkaita aliarvioimatta väittäisin, että sarjakuva-Finlandia -mittelö oli tänä vuonna kahden hienon sarjakuva-eepoksen hallitsema. Mikäli M.A.Jeskasen keskiaikaisia, turskeantraagisia tarinoita sisältävä Perkele olisi ollut sarjakuva-Finlandia -ehdokkaana viime vuonna, olisi etunimikirjainkaima voinut hyvinkin lämmetä kultamitalin myöntämiseen saakka. Nyt kävi sitten niin, että Tietäväisen jo klassikkona käsiteltävä teos oli pikkuisen erinomaisempi, minkä vuoksi koen velvollisuudekseni tuoda Jeskasen työt esiin tässä kontekstissa: ne eivät saa jäädä lapsipuolen asemaan eivätkä päätyä unohdetuksi outlet-alekori -kamaksi. Ja nimenomaan "työt", sillä Perkeleelle on ehtinyt jo ilmestyä sen maailmaan limittyvä "jatko-osa" nimeltä Santala. Se on vähintään yhtä hyvä kuin edeltäjänsä.

Haluan vielä tuoda esiin erään pisteliään pointin. Sekä Näkymättömät kädet että Perkele ovat WSOY:n kustantamia sarjakuvateoksia. Tämän vuoden Sarjakuva-Finlandia meni ilman muuta myös WSOY:lle, tuolle Isolle, Pahalle Kustantajalle. Itse asiassa voidaan ajatella sen saaneen puolitoista sarjakuva-Finlandiaa. Mielestäni tämä on erinomainen näpäytys pienkustannussuossa rämpiviä pilvenpolttajataidesarjakuvapiirejä kohtaan: mikäli haluaa levikkiä, myyntiä ja suosiota, kannattaa kertoa edes jonkinlainen tarina tai siksi mieltyvä kokonaisuus. Tai kokonaisuudeksi mieltyvä sarjakuva. Sarjakuvaksi mieltyviä kuvia. Jne jne jne. Viivin & Wagnerin ja Fingerporinkin kohdalla on kyse siitä, että meille kerrotaan noin kolmessa ruudussa pieni humoreski tarina.

Ja jos arvovaltaisia palkintoja halajaa, niin näyttäisi siltä, että kannattaa kertoa tarinansa viihteen puolelle sortumatta.

Mukisematta myönnän tässä välissä tämän suuren taide-akilleenkantapääni. Miten voi olla, että Kiasmassa kiertelen ihan lapsellisesta innosta hulluna, mutta taidesarjakuva herättää sisälläni pienen maissipaska-tonyhalmeen? Aikoinaan ymmärsin Suuri Kurpitsa -lehtivainaan sarjakuvista vain pienen murto-osan. Sarjakuvaoriginaalien näyttelyt eivät kiinnosta lainkaan, vieläpä pelkään, että ne tekevät sarjakuvan maineelle jopa hallaa. No, onneksi en lie ihan toivoton tapaus, sillä pidin Olivier Schrauwenin Mies joka antoi partansa kasvaa -albumista oikein kovasti.

Onnittelut Ville Tietäväiselle. Ja se suuri kirjoja lukeva yleisö pitäköön mielessä myös sen, että Näkymättömiä käsiä yritettiin saada mukaan myös "oikeaan" Finlandia-mittelöön. Siinä ei onnistuttu tällä kertaa, mutta kun tämä kansakunta kerran on jo iäisyyden marissut sitä, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin miksei se suostu ymmärtämään myös, että myös hyvä sarjakuvaromaani voi kertoa enemmän kuin tuhat "tavallista", kaunokirjallista romaania?
 
Jatko-opiskeltavaa:
Art Spiegelman: MAUS
Will Eisner: Spirit
Raymond Briggs: Minne tuuli kuljettaa
Keiji Nakazawa: Hiroshiman poika
Moore-Gibbons: Watchmen
Joe Sacco: Palestiina (Palestine)