tiistai 14. kesäkuuta 2011

"Not even Wensleydale?"

Minä olen saanut tällä viikolla neljä uutta ystävää:


Yes, now even Wensleydale! Otsikon lainaus on Wallace & Gromit -animaatiosta, joka on tehnyt suomalaisillekin tiettäväksi ko. juustolaadun. Mutta tuotakaan sorttimenttiä ei ole saanut tähän saakka kuin herkkupersepuodeista ja suoramyynneistä sataeuroa kilo.

Karpaloilla syvennetty Wensleydale osoittautui kivalla tavalla vaahtomuovimaiseksi, suussasulavaksi, 25% rasvaa sisältäväksi juustoksi, joka sopi mielestäni erinomaisesti ruisleivän keralla. Voin paljastaa myös, että nuo kolme muutakin juustoa olivat melko orgastisia.

Juha Hurme kirjoittaa kirjassaan "Puupää", että jokainen käynti LIDLissä vie meidät lähemmäksi barbariaa. Minä olen tällä hetkellä vastakkaista mieltä. Tietenkin hehkutan aina "hitlerintiimaria" maltilla, mutta täytyy tunnustaa, että kyseinen kauppaketju osaa vetää täysin oikeista naruista. Tämä avomielinen hedonisti on natsisiwan marionetti viimeistään nyt. Minä en halua koskaan takaisin aikaan, jolloin kauppojemme juustotarjonta oli lähes suora toisinto Monty Pythonin juustokauppasketsistä. Tämä on ihan samankaltaista mannermaistumista kuin siirtymisemme itsepalvelu-Alkoihin, väittäisin.

Eipä olisi lidukan maihinnousun aikaan uskonut, että se tulisi edistämään ruokakulttuuria näin paljon tällaisilla rohkeilla, innovatiivisilla tarjouksilla. Upeaa, että makumaailmankansalaisuuden saantimahdollisuus on laskettu stockmann-westendiläisrouvien kalliista kulinaristisista norsunluutorneista hiukan maksukyvyttömämpienkin kansansegmenttien ulottuville.

Eikä hätää: totta kai jatkan mm. Oltermannin, Kipparin, Auran, Mustanpekan ja Koskenlaskijan ostamista vastakin.