Goin' nuts

On Diaspora*:n aika.

Päätin sitten tehdä hypyn ennaltahehkutettuun tuntemattomaan viimeaikaisten Facebook-jobinuutisten innoittamana. Diasporasta on puhuttu pitkään Facebookin syrjäyttäjänä, mutta tuo Google+ on jossain vaiheessa kiilannut väliin. Diaspora oli kuitenkin kuvioissa ensin, ja tuntuu vilpittömämmältä, joten sinnepä registeröidyin.

Se, että Diasporan tutoriaalissa piruiltiin melko estoitta Facebookin perustajalle Mark Zuckerbergille, oli se oljenkorsi, joka sai minut kokeilemaan Diasporaa.

Siellä ei vielä ollut tuttuja. Tarkemmin ottaen yhtään. Ylläpitäjät antoivat automaattiviesteissään kuitenkin ymmärtää, että ihan viime aikoina Diasporaan on tullut "muutama" käyttäjä lisää...

Diaspora löytyy täältä: https://diasp.eu/

Systeemi on selvästi vielä lapsenkengissään, mutta voi luoja, kun tuo "riisuttu Facebook" tuntuikin todella freesiltä hellyttävästä kömpelöydestään huolimatta. Ei mainoksia, ei farmvillejä, ei parasiitin lailla leviäviä vihakolumneja. Ainakin tällä hetkellä Diasporassa on vain olennainen.

Ystävien paimentaminen ja kusipääkontrolli näyttää myös olevan Diasporassa huomionarvoisen näpsäkkää.

On semmoinen lämmin tunne, että tämän osalta uskaltaa pikkuhiljaa panna Puskaradio FM:n päälle ja alkaa exoduksen masinoimisen.

Omalta kohdaltani toiminnan painopiste on edelleen tässä blogissa, ja tullee olemaan vielä suht kauan.

Olisi kuitenkin mukava koettaa palailla virtuaaliseen kanssakäymiseen diasporaitse, ihmiset: en ole nimittäin saanut klikkailla teitä sitten 17.12.2010:en.

Kesäinen Disney-orava

Tuli männätuntina inventoitua kännykameran mujstikortti, ja sieltäpä löytyivät kesäiset oravakuvat. Kuvia ei ole käsitelty, tämä yksilö oli oikeasti tämmöinen hymyilevä, söpöin orava vanhempieni ikkunalaudalla koskaan. Ruokintatilanteesta puuttui vain, että se olisi alkanut puhua. Ja orava myös! Lienikö sitten jonkinsortin mutantti tahi kromosomiyksilö, tuot' tiedä en.

 

 Mikäli laillani rakastatte ällösöpöjä eläimiä, suosittelen lämpimästi www.cuteoverload.com :ia. Siellä on kaikki.

Nyt demonisoidaan Hellas!

En juuri pruukaa kommentoida tekemisiäni, mutta nyt on sanottava, että tämän hiominen kesti suht kauan.

Se oli pakko tehdä.

Hirvisaari. James Hirvisaari.

Media-analfabetismin alkeet III

Monetaariprovo

Omat kelaukset III

* Kieleemme kuuluvat sanaparit ”Kiitos etukäteen” ja ”Kiitos jälkikäteen”. Ennen oli käytössä myös ”Kiitos keski­käteen”, mutta se jäi jostain syystä arkikäytöstä pois.

* Koettakaapa toistaa sata kertaa peräkkäin tasaisessa trioli-rytmissä sanaa ”romani”. Ette varmana pysty!

* Muistatteko kun Tyyneltämereltä löytyi se jättimäinen muovi­jäte­lautta? Tiesittekö, että sen vieressä lillui aavis­tuk­sen pienempi lautta, joka koostui Fazerin Parhaiden Tokyo-karamelleista?

* Antaakohan venäläisen Pervomaiskojen pormestari ansi­oituneille asukkaille, vieraille ja hyväntekijöille kaupungin avaimen sijaan kaupungin käsiraudat?

* Pitäisi perustaa käytettyjen autojen liike ihan vain sen vuoksi, että voisi panna kaikkien autojen hinnaksi 888,85€. Ja jokainen kaikkien eri seteleiden + kolikoiden muodostamalla tasa­rahalla maksava käteisasiakas saisi kau­pan päälle wc-harjan.

* 30-luvun Saksassa toimi myös kilpaileva, maltillisempi natsipuolue, jonka jäsenet jättivät lukemiaan kirjoja pöy­dälle auki alassuin. Joskus he myös panivat kahvi- tai tee­kupin kirjan kannen päälle niin, että siihen iskostui ren­kaan muotoinen tahra.

* Luulin 14-vuotiaaksi saakka lääkefirma Orionin olevan sperma­pankki. Hei, katsokaa nyt sen logoa!

* Moni ei tiedä, että viivoittimen on keksinyt kokaiini­riippuvainen itävaltalaismatemaatikko Joachim Hölzl (1871-1901).

* Profiili on ihminen, joka haluaa harrastaa seksiä ainoas­taan ammattilaisten kanssa. Käytännössä siis huorissa­kävijä.

* Alkusyksyn yllättävää, lämmintä jaksoa kutsutaan intiaani­kesäksi. Miksi kolean kauden iskiessä heinä­kuulle ei puhuta John Wayne -syksystä?

* Mies! Mikäli olohuoneen sohvalla kiveksiänne tunnus­tel­lessanne vaikuttaa siltä, että niitä olisikin vain yksi, ei ole onneksi syytä paniikkiin: asiainlaita korjaantuu nie­lai­se­mal­la muutaman kerran.

* Jos nakkikioskille halajavat muodostaisivat jonon ase­mes­ta korkean ihmistornin istumalla toistensa olkapäille, syntyisiköhän tappeluita, ja jos, mistä?

Nine Eleven Schmine Eleven

Hieman jälkijunassa ehdin mukaan suureen kollektiiviseen syyssuruun. Kymmenen vuotta sitten tapahtunutta musertavaa, elämän epäreilua sattumanvaraisuutta huutavaa tragediaa ei oikein voi vieläkään järjellä käsittää. Ainakin minun on yhä vaikea ymmärtää, että Spede Pasanen on poissa. Sarfvik otti omansa. Lepää rauhassa Pertti, et unohdu.

Mutta mikäpä olisikaan parempi tapa viettää tätä modernia surujuhlaa kuin ostaa Huuto.netin kautta 4 kpl todella näppäriä, parimetrisiä IKEAn Benno -cd-torneja! Jouduin tekemään iltapäivällä kaksi noutoreissua myyjän luo, koska henkilöautooni (MB Tolkien 240D vm. -83) ei mahtunut kuin kaksi tornia kerralla. Jälkimmäisellä matkalla liikennevaloissa vihreää odotellessani joku jalankulkija osoitteli sormella ja huusi minulle ikkunan läpi, että onkstoi joku performanssi? Jaksoin nyt illalla kantaa kämppään saakka vain puolet Bennoista, loput haen verkkokellarista varmaan huomenissa, eli ns. nine-twelvenä.

Eivätkö olekin komeita! Käsittääkseni näitä hopeanharmaan värisiä Bennoja ei enää löydy IKEAn valikoimasta. Tuo oikeassa yläkulmassa näkyvä hohde on kameran salamavalon heijastus valkoisesta eteisenseinästä.

Lisäksi olen ottanut vapausranskikset photoshopata tuon oikeanpuoleisen cd-tornin hieman lyhyemmäksi nöyrällä persialaismatto-mentaliteetilla: vain Allah voi olla täydellinen.

Testaa huumorintajusi

Jutunpätkä Maailman kuvalehden numerosta 9/2011:

Hiv-hoito vaarassa Swazimaassa

* SWAZIMAA. Swazimaan hiv-potilaat ovat joutuneet syömään lehmän lantaa, koska ruokaa ei ole riittävästi. Hiv-lääkkeet pitäisi ottaa täyteen vatsaan.
  "Hoidettavat ihmiset ovat niin nälkäisiä, että he sekoittavat lehmän lantaa veteen, jotta heillä olisi ainakin jotain vatsassaan, ennen kuin he alkavat ottaa lääkkeitään", Nhlanganon kaupungin lähellä asuva Siyabonga Sithole kertoi Mail&Guardian -lehdelle.

Varauksetonta hehkutusta VII: Arto Salminen

Aivan liian aikaisin keskuudestamme poistunut Arto Salminen (1959-2005) julkaisi kirjailijanurallaan kuusi suhteellisen lyhyttä, n. 150-200 -sivuista romaania. Netin kuvahaussa seilaillessani panin merkille, miten monessa otoksessa Salminen jaksaa hymyillä. Halusin liittää tähän varauksettomaan hehkutukseeni nimenomaan tämän oheisen, ilmeisesti virallisen kirjailijakuvan, joka kuvastaa parhaiten Salmisen terävyydessään vertaansa vailla olevaa tuotantoa.

Älkää silti erehtykö luulemaan, että mies on tosikko, ja hänen kirjansa vakavia. Ainakin minulle hän on ihailtava pokkanaamahumoristi, joka läiskäisee pahaa-aavistamattoman ja -aavistavankin lukijansa silmille tasan sen liitoksistaan ratkeilevan suomalaisen yhteiskunnan, jonka mäskeissä ryvetään ja taaplataan vaihtelevalla menestymättömyydellä. Inhorealismi on vallalla, mutta älkäätte sortuko haukkumaan Salmista "rankistelijaksi": minkä hän voi sille, että todellisuus on rankka? Haluaisin myös nostaa Salmisen jo ajat sitten mitääntarkoittamattomaksi kilpistyneen "kulttikirjailija" -termin yläpuolelle: tämä mies on enemmän, paremmin, ja oikeasti.

Mikäli Salmisen "Kootut teokset" -kirjaboksi tulee vastaan, älkää edes epäröikö, vaan ostakaa ja iskekää tuo jo harvinaiseksi käynyt tiiliskivi sinne paraatipaikalle Erno Paasilinnan, Juha Seppälän ja Kurt Vonnegutin lomaan. 

Sain kimmokkeen koko Salmisen tuotannon lukemiseen Jorin kirjablogin kautta. Kiitokset Jorille, ja klikatkaa edellisen lauseen linkkiä jooko: kirjablogit ovat nähkääs juuri sellaista nettisisältöä, jotka parantavat valveutuneiden ihmisten elämänlaatua. Maassamme julkaistaan vuosittain satoja kirjoja, ja nimikeviidakossa niitä helmiä etsiessä vertaissuositukset Netissä ovat kullanarvoisia. 

Vuonna 1995 julkaistu esikoinen Turvapaikka oli oma ensikosketukseni Salmisen tuotantoon. Itsekin pakolaisten vastaanottokeskuksessa työskennellyt Salminen maalailee mustien ja valkoisten ihmisten harmaasävyjä täynnä olevaa arkea viiltävin, toteavin siveltimenvedoin. Salmisen tyyli on mielestäni jo tässä kirjassa ikäänkuin "valmis": ei häntä oikeastaan tunnu erityisemmin kiinnostavan mikään juoni tai dramaturgiset kaaret. Onpahan vain sopivan mittainen viipale tiettyjen ihmisten elämää, eräänlaisena katharsiksena zairelainen ämmä, jos sekään. Henkilöiden luonteet ovat juuri sopivasti "hyvä" ja "paha" -latistusten tuolla puolen. Tämä on mielestäni Salmisen kirjoista maanläheisin ja humaanein: vielä ei juonitella ja kyynärpäätaktikoida niin paljon kuin myöhemmissä kirjoissa. Mistään ei aleta, mihinkään ei loputa: ei elämä ole mikään aristoteliaaninen, kolmiosainen joulupaketti!

Varastosta (1998) on nyt sitten tulossa ihan elokuvakin, minkä innoittamana tästä on saatu peräti pokkarimuotoinen uusintapainos! Salmisellahan oli ilmeisesti maine "Suomen parhaana huonosti myyvänä kirjailijana"... Varasto onkin jo raadollisempaa tarinointia syrjäytymisestä ja selkäänpuukottamisesta. Niin: ja nimikin on kuvaava sanaleikki myöhemmän kirjan "Lahti" tapaan. Jollain tavalla tämä on ehkä myös "varmin" Salminen, eli kirjan pystyy helposti lukemaan myös hah-hah -hauskana, kesäteatterinäytelmänomaisena paasilinnaspedeilynä, hauskoine, kirosanojakin sisältävine äijärepliikkeineen. Ehkä tämä onkin suosituin Salmisen tarina juuri sen moninaisten tulkintamahdollisuuksien vuoksi. Teatterimaailmassahan Varaston näytelmäversio oli suuri hitti, mutta ainakaan itse en kertakaikkiaan pysty menemään katsomaan yhtäkään Varasto-näytelmää minnekään, mikäli en etukäteen varmasti tiedä, että Salmisen romaanin idea on sisäistetty oikein, ja meininki on tarpeeksi brechtiä.

Tässä välissä tunnustan oman heikkouteni. Varastoa lukiessa minua häiritsivät suunnattomasti paikoin päällekäyvät mielleyhtymät siihen "Samu Sirkan Joulutervehdyksen" jokavuotiseen Aku Ankka -piirrettyyn, jossa Aku pakkaa liukuhihnalla lahjoja vaihtelevalla menestyksellä.

Paskateoriaa (2001) taas tuskin ihan heti nähdäänkään (leffa)teattereissa. Nyt on menty varaston lämmöstä aimo annos kylmempään suuntaan, kuvitteellisen roskalehden toimitukseen. Salmisen mestarillisuus ihmistyyppien liioittelevana kuvaajana puhkeaa kukkaan tässä kirjassa, tapahtumien keskiössä ovat lahjonta, narsismi, mediahuoraaminen ja opportunismi. Merkitystä on vain sillä, kenet tuntee ja keiden persettä nuolee. Tämä on eturessu siinä pajatsossa, jonka Salminen tyhjentää myöhemmin Kalavale-kirjassaan. Yhdyn myös heihin, joiden mielestä kirjan aloitus on iskevyydessään suomalaisen kirjallisuuden historian parhaimpia: "Tapansa kullakin: Jasmine pieri nussiessaan." Pienimuotoisen "loppuratkaisun" Salminen myös tarjoaa, muttei mitään spektaakkelinomaisia deus ex machinoja tarvita, kun ihmisten riisuminen tekstitse riittää. Paskateoria tarjoaa jo kunnon ecce homoa, kun mieli tekee hardcorempaa Salmista optimismi- tai idealismikohtauksen iskettyä.

Ei-kuori (2003) onkin sitten mielestäni Salmisen kirjoista raain, alastomin, kyynisin ja nihilistisin sairaskertomus. Henkilöiden eläimellinen omanedun tavoittelu heikkoja lähimmäisiään ja jopa omia sukulaisiaan kohtaan panee lukijan mustahuumorintajun todella koetukselle, olletikin, kun Salminen viljelee hyvin vähän selkeää, tietoista huumoria. Tämä on Salmisen tuotannon teemumäki-kissantappomainen välikliimaksi. Halutessaan Ei-kuoresta löytää samanlaisia sävyjä kuin Todd Solondzin elokuvista, etenkin Happinessista (1998). Tämänkin kirjan alku on erittäin vaikuttava ja symbolinen: ihmisen rahantekovälineeksi valjastetun ravihevosen jalat putoavat hevoskuljetusvaunun lattian läpi auton liikkuessa, eivätkä kuskit huomaa. Hädissään sätkivästä hevosparasta lukiessa tulin viimeistään siihen johtopäätökseen, että mestarihan Salminen on. 

Lahti vuodelta 2004 on paitsi idé fixé -sanaleikki, myös selvästi jonkinlainen Salmisen pehmeä lasku juonellisuuteen. Tietenkään mitään tsehovilaisuutta ei ole luvassa, vaan kahdessa tasossa liikkuva isä-poika -tarina, joka tuo mieleen Juha Seppälän alkupään tuotannon rehdinlakonisen äijäkerronnan. Aiemmat Salmisen kirjat ovat kuitenkin niin vahvoja, että Lahti tuntuu väkisinkin hieman laimealta niihin verrattuna. Salminen pohtii kuitenkin taidokkaasti riviensä välissä mm. sitä, mikä tässä maailmankolkassa loppujen lopuksi enää kannattaa. Ei näemmä ainakaan yrittäminen. Myös armeija on olennaisessa osassa, mutten oikein saanut intti-juonikudelman lankojen päistä kiinni: sinänsä kiehtova, salaperäisyyttä tiukkuva idea siitä, ettei meille välttämättä kerrota kaikkea, olisi ehkä sittenkin vaatinut jotenkin riuskemman otteen, edellisten romaanien malliin. Mutta oikein hyvä kirja silti. 

2005 ehti Salminen julkaista vielä Kalavaleen, josta käytän kursailematta määritelmää "joutsenlaulu". Lahti olisi ollut Salmisen tuotannon päätepisteenä harmillinen puolipiste, nyt mies lähti upeimmalla mahdollisella tavalla, kirjallinen keskisormi huutomerkkinä pystyssä. Kalavaleessa hän on jo päässyt juonikerrontaan kiinni, muttei mitenkään väkinäisesti, koska "Auschwitz" -nimisen tosi-tv -ohjelman teon ympärille kutoutuva tarina tavallaan juonittaa itse itsensä. Salminen ottaa kantaa kyseenalaiseen ääliöviihteeseen, ihmisten typerään lammasmaisuuteen, mainoskielen merkityksettömyyteen, X-sukupolven mulkkuihin ja vaikka mihin niin häikäisevästi, että verkkokalvot palavat. Erityisen merkillepantavaa on myös Salmisen taito kuvata kauniin, mutta säälittävän tyylittömän naisen ihmistyyppiä Oona-hahmonsa kautta - ja vielä minä-muodossa! Taitaapi olla paras miehen kirjoittama minä-muotoinen nainen suomalaisessa kirjallisuudessa koskaan, nimittäin! Itse näin tämän romaanin vyörytyksessä silkkaa apokalyptistä lopun alkua, jossa ainoa pieni järjen pihaus edustaa mennyttä aikaa, suurta ikäluokkaa, vanhuudenhöperyyttä. 
  Nyt, syksyllä 2011, luin jostain, että Big Brother -ohjelmassa oli annettu sähköiskuja kilpailijoille. Kalavale on ajankohtaisempi ja tärkeämpi kuin koskaan: lukekaa tämä klassikko, satiirinen hätähuuto järjen puolesta. 

Hyvä olisi poliitikoilla ja "päättäjilläkin" olla Salminen hallussa. Harvalla lie: A.Stubbkin lukee vain Klingeä. Mikäli jätät Arto Salmisen kirjan kesken, koska "siinä tapahtuu ihan hirveitä, yäk", vika on tasan sinussa itsessäsi. En suosittele peiliin katsomista, sillä eihän silmät kiinni mitään näe.