Tervetuloa kahlaamaan Janne (Juhani) Kuusisen blogia!

Tampereen Science Fiction Seura ry:n järjestämän

Tieteis- ja fantasianovellien

kirjoituskilpailu 2012:n mitalisijat

1.p. 2000€: Janne Juhani Kuusinen (Salo/Halikko)
novellista Todistaja

2. (jaettu) p. 500€: Katri Laukkanen (Tampere) novellista Kierto

2. (jaettu) p. 500€: Tero Niemi (Jämsä) novellista Kasvottomien kellojen Ursula

3. p. 300€: Shimo Suntila (Turku) novellista Milla ja Meri

Kaikkiaan mukana oli 138 novellia, yht. 2541 liuskaa. Novellikilpailua on järjestetty vuodesta 1986 alkaen tähän mennessä 27 kertaa.

Kilpailun tulostiedote luonnehtii voittajanovellia:

"Kun lahiston tapahtumat eskaloituvat vakivallaksi, ensimmainen reaktio kenella tahalla kansalaisella on varmasti kelloon katsominen. Niin minullakin. Etta ovatko roskavakea, nahistelevatko keskenaan, rikkovatko aikarajojaan. Hallittu Roskavakiaika ja kansalaisten ilta-ulkonaliikkumiskielto ovat voimassa 11.00pm-2.00am, ja that's it." 

"Novellin päähenkilö Mittjasper Virtanen joutuu hankalaan tilanteeseen, kun sattumalta todistaa tärkeän ihmisen pahoinpitelyn. Tässä yhteiskunnassa ei ole hyvä olla paikalla, jos -ja kun- jotain pahaa tapahtuu, ei, vaikka kuinka olisi itse syytön sivustakatsoja. Ja sitä Mittjasper epätoivoisesti yrittääkin, pysyä sivussa. Valvontaa on kuitenkin kaikkialla, teknologiasta on tullut keino pitää ihmiset karsinoissaan tässä yhteiskunnassa, joka näennäisen hyväntahtoisuuden avulla pysyy pystyssä vain ankaralla säätelyllä ja pelottelulla. 

Novelli käyttää omintakeisen yhteiskunnan kuvaamiseen omintakeista kieltä, jossa sekoittuvat kovaksikeitetyn dekkarin kerronta ja bisnes- ja tietokonemaailmasta vaikutteita saanut tulevaisuuden kieli, jossa kesäkin on muuttunut lampokvartaaliksi - a- ja o-kirjaimilla kirjoitettuna. Kun kieli vastaa täysin sitä yhteiskuntaa, jonka tapahtumia novellissa kuvataan, lukijalle jää tehtäväksi vain ihailla täysipainoista kokonaisuutta."

"Todistaja" julkaistaan tammikuun 2013 lopulla ilmestyvässä Portti-lehden numerossa 4/2012. Tätä ajankohtaa odotellessa mikään ei toki estä Teitä tutustumasta kirjoittajan alempana esiteltyyn aiempaan tuotantoon, jota saa hankittua näppärästi kohtuhintaan vaikkapa janne.kuusinen@iki.fi :tse.

Janne Juhani Kuusinen kiittää ja kumartaa saamastaan tunnustuksesta.
(Kuvan rekvisiitat eivät liity tapaukseen)

Blog-innin'

Maailmassa monta -blogi uudelleenaktivoituu lauantaina 1.12.2012.

Blog Out

Maailmassa monta -blogi menee nyt tauolle, kunnes sen

ylläpitäjällä on taas varaa tuottaa nettiin ilmaissisältöä. Siihen saakka

anarkia jatkuu näissä Internetin kolkissa:

www.jannekuusinen.net

Twitter

sekä Google +.

 Kiitokset tähänastisille lukijoille. Rakastan teitä kaikkia.

Janne Kuusinen will be back

All's Hell That Ends Well

Lontoon olympialaisten kymmenysottelutulokset

Curiosity Killed by a Martian

Tämän idean lie jo miljoona muuta käyttänyt, mutta menköön nyt.

Game Over The Rainbow

Afrikan surroundtipisointia

Elina Hirvosen (s.1975) Vihreä Lanka -lehdessä 2007-2009 julkaistujen matkakolumnien kokoelmaa "Afrikasta" ei voi sivuuttaa blogihehkutuksitta. Sambiassa kaksi vuotta miehensä kanssa asuskelleen, ympäri mannerta kierrelleen rohkelikon ylöskirjatut kokemukset kasvavat yhteenkurottuina enemmäksi kuin osiensa potenssiksi.

Hirvosen tekstit ovat tarvittava piikki aikamme kamaraan, jossa suurin osa meistä ensimmäisen maailman paskiaisista luulee pari lakupötköä ostettuaan tietävänsä, mitä Afrikka "on" tai millaisia afrikkalaiset "ovat". Juuri näitä pieniä kertomuksia, kohtaamisia ja anekdootteja afrikkalaisten arjesta tarvitsemme ymmärtääksemme. Valveutuneen Hirvosen näkemykset kehitysavusta ovat myös mielestäni parasta argumentointia aiheesta sitten Matti Pulkkisen kirjan "Romaanihenkilön kuolema". Millä taidan kyllä ampua itseäni jalkaan ja osoittaa oman perehtymättömyyteni...

Huomionarvoisinta etenkin heille, jotka ovat lopettaneet raivosta puhisten tämän tekstin lukemisen sanoihin "Vihreä Lanka", on Hirvosen rehellisyys. Hän tunnustaa kursailematta mm. häkellyttävän ensiajatuksensa Kaisanniemen puistossa melskaavia somalisällejä nähdessään, ja tiedostaa olevansa ajoittain mukavuuden- ja hyvinvoinninhaluinen, haavoittuvainen länkkäri, kuin kuka tahansa meistä, joka tekee harva se päivä jotain, jota "ei kyllä pitäisi tehdä, mutta..." Kyseinen itsetutkiskelukin on (pakollinen) osa todellisuuden harmaasävytaikinan (sitäkin pakollisempaa) kaulimista ja kääntämistä. Jos tämä "Afrikka-kysymys" olisi yksinkertainen ja mustavalkoinen, olisi se tietenkin jo ratkaistu.

Elina Hirvosen kolumneista on kehkeytynyt yksi 2000-luvun tärkeimmistä kotimaisista kirjoista. Se kertoo viisaasti planeettamme nykytilasta niin sopivina viipaleina, että on huutava vääryys, ettei opusta luetuteta maamme joka ainoassa koulussa. Äidinkielen, uskonnon, elämänkatsomustiedon, historian, maantieteen tai vaikka sitten biologian opintojen yhteydessä... aivan sama minkä, kunhan luetutitutettaisiin!

Pariksi tälle hienolle tekstikokoelmalle haluan tässä niputtaa Ville Tietäväisen aiheesta palkitun "Näkymättömät kädet" -sarjakuvateoksen. Kuulapäiden groteskia retoriikkaa käyttäen, sallinette: näiden näkemysten jälkeen tajuatte paremmin, minkä takia ne laiskat neekerit tunkee tänne henkensä edestä. Silmä jos toinenkin voipi aueta, ja se saattaapi sattua.

Yksi huono puoli tässä kirjassa oli. Alkoi nimittäin vagittaa tolkuttomasti se, ettei parhaana pariutumisaikanani näitä elinahirvosia näkynyt koulussa missään. Missä helvetissä te olitte? Jossain kaapissa piilossa?

Taisinpa itse olla kaapissa piilossa.

31.heinäkuuta

Aion ehdottaa liputuspalveluministeriöön, että vastedes 31.heinäkuuta olisi
Kommandopipo päässä pururadalla vaikeassa asennossa masturboimisen lippujuhla.

Ei. Riemujuhla.

[No Comment]

No More Mr. Nice Language Cop

Rakas blogini. Eilen oli lingvistisesti ihan 

Kaikki alkoi, kun tylsistyttämiselektroniikka- ja kodinkoneketjun mainoslärpäkkeestä löytyi seuraava detalji:

Katsokaapa tarkkaan tuota "älypuhelimen" näppäimistöä, minkä jälkeen suhteuttakaa siitä saamanne käsitys hinnan yläpuolelta löytyvään spesifikaatioon. Että onko mielestänne "täysnäppis"? Jotain tuolta oikealta nyt taitaa puuttua. Nimetön ja pikkurilli hapuilevat, hapuilevat, ja toivovat löytävänsä. Aivan oikein, sieltähän puuttuu semmoinen a-kirjain, jonka päällä on pieni astemerkki, kuten myös semmoinen a-kirjain, jonka päällä on kaksi pistettä, sekä vielä o-kirjain, jonka päällä ovat niin ikään ne edellä mainitut kaksi pistettä. Ei näy pikkupalluraa, eikä pisteitä, zero poäng, toisin sanoen: ns. skandinaaviset kirjaimet elikkäs "skandit" ovat täysin näkökentän ulettumattomissa. Ainakin kun viimeksi tarkistin, Suomi kuului vielä Skandinaviaan, ja kirjaimistossamme olivat käytössä ne paljonpuhutut "å", "ä" ja "ö". Samma på caps: "Å", "Ä" ja "Ö".

Ja kaikki mukaan:

Å, Ä, Ö.

Nyt on kuulkaa niin, että täysnäppis my ass. Mainos valehtelee. Juuri sinulle, minulle, meille, teille, kaikille kuluttajaraiskoille. Missä kuluttajasuoja, -asiamies/nais? Jäi jonnekin 90-luvun syövereihin: nykyään on enää jäljellä yleis-epämääräinen sähköpostiosoite, jonka viestejä ehkä joku lukee joskus, mutta ei ainakaan vastaa ilmoittaakseen asiaa käsiteltävän. Ja kyllä vain: on aivan turha tihrustaa, että josko nuo em. friikki-kirjaimet löytyisivät noista vihreistä, shift'n tai ctrl'n avituksella manifestoitavista "varakirjaimista". Vaan eheivätpä löydy perkeleet!

Ei ole täysnäppis. On vajavainen näppis. Vaillinnainen näppis. Imbesillipuhelimen näppis. Kretiinipuhelimen kirjaimisto. Herra Sony Ericsson, miksi valehtelet? Ärmöä ei, Xperiään!

Omassa käytössäni on "ikivanha" Nokian E90. Sen näppäin on täysnäppis. Toisin sanoen siitä löytyvät ihan vakiona å, ä ja ö, eikä niitä tarvitse hakea minkään valikon takaa tai ladata netistä, voitteko kuvitella? Minulle on aivan sama, pitääkö skandeja varten tehdä Pohjolan markkinoille oma versio, kunhan skandit löytyvät. Eikä tässä ole kyse mistään triviaalista "First World Problem":ista, vaan ihan yksinkertaisesti rakkaan ja rikkaan äidinkielemme vaalimisesta fuckin' angolamerikkalaistumista vastaan.

Tämä on verrattavissa siihen, että Ranskassa kiellettäisiin se sian kuuloinen r-äänne. Siellä sentään älähdettäisiin asiasta niin, että infra jumittuisi moneksi päiväksi. Moottoritiet ja TGV-raiteet täyttyisivät bretagnelaismaajussien paikalleroudaamasta paskasta, palavien USA:n ja Iso-Britannian lippujen rätinän säestyksessä. Mutta miten meillä? Me alistumme siihen, etta alypuhelimemme ei sisalla skandeja. Emme valita.


Kaikki jatkui, kun olympiakisojen selostaja "mokasi" selostuksessaan seuraavasti: "Melkoisella jymypaukulla alkavat nämä rantalentop... anteeksi, beach volley -kisat".

Suomen kielen tulevaisuus näyttää synkältä kuin Tim Burtonin persereikä. Tästä syystä en tästä päivämäärästä lähtien ole enää

,vaan

Rauhan kisat 2012

Joskus EnnenWanhaan, idealistisempina aikoina, olympialaisista puhuttiin "rauhan kisoina". Se tosiasia, että vuonna 2012 kesäolympiakisakaupunki Lontoo on tapahtuman aikana piukkanaan sotilaita, kun paikalle ei ole saatu tarpeeksi turvamiehiä, pakottaa väkisinkin muistuttamaan teitä Frank Millerin vuonna 1990 maalailemista antiutopistisista visioista käsikirjoittamassaan sarjakuva-puoliklassikossa "Antakaa minulle vapaus" (Give Me Liberty). Seuraavat ruudut eivät oikeasti ole em. teoksessa peräkkäin, vaan siroteltuina albumin tapahtuma-ajankohtien mukaan.

Ei lainkaan hassumpi visio vuodesta 2012...

Media-analfabetismin alkeet XVI: Uusi Nokia

(Klikkaa kuvaa suurentaaksesi)

Tintti puulelun kamaralla

None Shall Pass

Täällä (= Halikon Helsingin-suuntainen pikavuoropysäkki) vartioin minä!

Hyväntuulen Pulitzer-valokuva

President Evil

Sick transit gloria mundi

Melkeinpä uskaltaisin lyödä vetoa siitä, tullaanko komentaja
Ri Yong-ho'ta näkemään enää uutisissa - tai muuallakaan...

Kadonneen tangon metsästys ja kalastus

Eräs pitkän linjan musiikkiarkeologinen projektini on saanut tänään päätöksensä. Koen tärkeäksi blogata asiasta, koska se on sisältöä, jota ei löydy kunnolla netistä, mutta joka ansaitsee kuulua sinne jossain muodossa.

Yli kymmenen vuotta sitten äitini kuuli televisiosta vanhan, Eugen Malmsténin tunteella tulkitseman tangon, joka jäi soimaan hänen päähänsä, mutta kuitenkin niin, ettei hän osannut hyräillä melodiaa, eikä muistanut sanoja. Mutta erinomainen tango kuulemma oli! Niin alkoi tuon salaperäisen kappaleen etsintä. Hyvin pian kävi ilmi, että kyseessä oli Walter Raen (oik. Valto Tynnilä) säveltämä ja Veikko Virmajoen (oik. Arvo Kalliola) sanoittama Vain tämä yö on meidän vuodelta 1935. Mutta mikäs eteen, kun savikiekko oli joltiseenkin harvinainen, eivätkä levyarkistot oikein avaudu ei-tutkijalle.

Jossainpa vaiheessa kävi ilmi, että tangosta on "musiikkivideo" iskelmäsikermä-lyhytelokuvassa Rytmiä ja iskelmiä (1936). Juuri tämän kavalkadin äitini oli nähnyt tv:stä, mutta that's it: niiden parin televisioesityksen lisäksi tuota lyhäriä ei ollut ollut mahdollista nähdä kuin irrallisissa festivaalinäytöksissä.

Sitten tuli vastaan Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (vasta) 2011 julkaisema ja Finnkinon levittämä dvd, myös Rytmiä ja iskelmiä:ksi nimetty kokoelma vanhoja musiikki-iloitteluja ja mainoksia. Varsinainen kulttuuriteko, etten sanoisi. Kiitokset KAVA:lle ja Finkkarille tässä välissä, nyt sain ikään kuin tangon bonuksena myös kuvan!

Eikä tarinain' onneksi lopu antikliimaksiin, jossa kauan himoittu kappale olisikin ollut ihan huono. "Vain tämä yö on meidän" osoittautui oikein mukavaksi, melodramaattiseksi, Rytmi-Poikien taiten säestämäksi tangonrytkäytykseksi. Legendaarista isoaveljeään iloisempi ja mielestäni myös aavistuksen lavakarismaattisempi Eugen Malmstén johtaa pumppuaan asianmukaisen ylinytkähtelevällä show-pieteetillä ja kilauttelee yksiviivaisia f-säveliä aamupalaksi kadehdittavan helpon kuuloisesti.

Eugen vetää täpöllä, niin kuin
tangoa kuuluu!

"Vain tämä yö on meidän" ei ole muutenkaan mitenkään olankohautuksella sivuutettava tango! Sen sanoitus oli nimittäin aikoinaan silkkaa pornoa, ja kappale meni tietääkseni radiosoittokieltoon aivan sukkana. Ja kun lyriikoita tarkastelee, niin kyllähän ne haureasta yhden yön suhteesta kertovatkin, jösses! Mielestäni tärkeä huomio on myös se, että kappaleessa on vain tämä yksi, ytimekäs säkeistö, joka sekin lauletaan ajan tavan vastaisesti heti esityksen alussa. Mitäpä sitä minuuttitolkulla lässyttelemään:

Vailla ystävää mä kauan matkaani kuljin.
Sinä olit unelmain, suru sydämessä ain' sua kaikkialta hain.
Sinut sattumalta löysin, syliini suljin.
Sinä pieni armahain, ole hetki omanain tämä lemmenyö vain. 

Suudella suo: yö nopeasti rientää.

Oi, salli sylissäsi näin minun surujani lientää.

Salli aamunkoittoon kestää lempemme hetken.

Pian matkahan jo vie minut pitkä elon tie, sinä tänne yksin jäät!

"Vain tämä yö on meidän" -tangosta tekemäni transkriptio/sovitus löytyy pdf-muodossa sijainnista http://www.jannekuusinen.net/VTYOM.pdf . "Rytmiä ja iskelmiä" -lyhytelokuvassa kuultavasta versiosta puuttuu lähes koko alkusoitto, joten kirjoitin sen nuottiin arvelupohjalta. Täydennykset teen sitten jonain päivänä, kun saan kokonaisen savikiekkoversion kuunneltavakseni. Polydor S. 50469-B tai Brunswick 62016...

Mutta näinkin on hyvä.

Jaa että miksikö? Koska suurin piirtein kaikki valssit, tangot, foksit ja niiden johdannaiset on jo sävelletty, ja iskelmän raunioilta löytyy enää pelkkiä diletantti-shakaaleja, jotka taistelevat "löysistä" Teosto- ja Gramex -euroista. Tutustukaa ihmeessä kevyen-, iskelmä- ja viihdemusiikin historiaan: se on upea. Siellä ovat meidän juuremme, jotka pitää mielestäni tajuta, jos itse musiikkia tehdä meinaa tässä maailmankolkassa tehdä. Semmoista, jossa on jotain substanssiakin.

Päivitys 9.10.2013. "Rytmiä ja iskelmiä"-kavalkadissa kuullaan myös muita hienoja, unohtumaan päässeitä kappaleita, joiden nuotit olen nyt puhtaaksikirjoittanut ja osin sovittanut musiikin aikana vilahtavien nuottisivujen ruudunkaappauksista. Linkit pdf-tiedostoihin alla. Tuo tapa näyttää myös kappaleen nuotit voisi puolestani yleistyä. Miettikää nyt: kesken musiikkivideon saataisiin parhaillaan soivan kappaleen nuotti-informaatio, ja nykyisinä HD-kuvanlaatuaikoina hyvinkin tarkasti!

Haaveet on haaveita ain', valssi
Hannes Konno - Arvo Kalliola
Polydor s. 50512 (1935)

Älä luota suudelmiin!, foxtrot

J.Kauhanen - Arvo Kalliola
Polydor s. 50510 (1935)

Iloinen tiede?

Tiedemaailmaa mullistaneesta Higgsin bosonista (, jonka uutisoinnithan me kaikkihan ymmärrämme sanasta sanaan, emmekö vain?) on tiedotettu Comic Sans -fontilla.

Tämä ei ole turha uutinen, eikä asiaa paineta villaisella, vaan verellä ja raudalla! Koko Hicksin bosomin katu-uskottavuus on nyt totaalisen nollattu ja yliastuttu miinukseen saakka, koska sen diskurssiin on parasiitin tavoin jostain syystä ujutettu Comic Sans, tuo fonttimaailman kaatopaikkain pahnanpohjimmainen jälkeinen, joka pitäisi lähettää junaan ja leirille asap. Graafinen, lopullinen ratkaisu, straff, straff!! Olisivat nyt samalla kaasuttaneet bösöni-infotilaisuudessa olleet sariinilla, niin olisi päästy vähemmällä ja helpommalla.

Comic - Fuckin' - Sans, graafinen syöpä ja rikos ihmisyyttä vastaan! Vain sans Comic Sans on Comic Sans approprié! Toisin kuin yleisesti luullaan, näkö ei lähde liiasta masturboinnista, vaan minemonaam Comic Sansin näkemisen yliannostuksesta. Ja itse asiassahan mikä tahansa annostus Comic Sansia on yliannostus. Comic Sans ei ole hieno, kaunis ja tyylikäs, ja jos niin väitätte, niin verkkokalvoissanne on tyylin mentävä reikä ja esteettistä silmäänne vaivaa vakava, kroonillinen anomaliteetti, jonka parantamiseen pitäisi kohdentaa veikkausvoittovaroja ja perustaa säätiöitä, tukiryhmiä! Comic Sans syövyttää sinun ja minun mykiöt!

Jos ystäväsi käyttää Comic Sansia, niin järjestä hetkeäkään miettimättä interventio ennen kuin on liian myöhäsistä. Ja Jumala, eikö vihdoin olisi sen väliintulon ja itsestäänilmoittamisen aika??? Joku netin uutiskommentoija on nimittäin kirjoittanut peräti Raamatun jakeita ja käskyt(!!!) Comic Sansilla! Helvetin kyltit ja tienviitat on tehty Comic Sans -kirjasimella, ja syntisimpien kankkuihin tullaan Dantella pöytää pyyhkien polttomerkitsemään ja tatuoimaan koko Comic Sans -kirjaimisto A:sta Ö:hön. Kyllä, myös skandit!

Että Comic Sans. Pitäkää tieteenne, minä menen nyt pimeään komeroon ja vaivun sikiöasentoon, kunnes Comic Sans on onnistuttu parantamaan maan päältä.

Ukkonen

Hullunkauppoja Vistaprintillä

Vistaprint on siitä kiva nettipulju kun siellä voi teettää kaikkea ihanan pöljää sälää pelkkien postikulujen hinnalla.

Salo-postikortit nyt saapuneet!

Lähetä Sinäkin lähimmäisellesi täysjärkiset terveiset Salosta!

Koko 107x138 mm, kääntöpuolella postikorttipainatus. 
Hinta 1€ / kpl + postituskulut 80 snt, 5 kpl tai enemmän postikuluitta
Tilaa omasi osoitteesta janne.kuusinen@iki.fi

Tutustu jannekuusispostikorttimallistoon osoitteessa
http://www.jannekuusinen.net/Postikortit.html

Varauksetonta hehkutusta X: Habibi

Juhannusterveiset Wanatoliasta! Craig Thompsonin (s.1975) eeppinen, 672-sivuinen sarjakuvaromaani Habibi on nyt tullut luettua LIKEn pieteetillä julkaistuna suomennoksena. Dodolan ja Zamin rakkaustarina on henkeäsalpaavan upea kokonaisuus, joka nivoo yhteen tärkeimpiä ajattelemisen aiheita ihminen-, maailma- ja uskonto-nimisistä ongelmakentistä. Hiukankin piirtämistä ja sarjakuvakerrontaa harrastavien kannattaa ennen Habibin lukemisen aloittamista vetää syvään henkeä, sillä matkan varrella omien piirustusvälineiden pois heittämisen houkutus saattaa kasvaa hyvinkin suureksi.

Symboliikkaa, grafologiakikkailua, tarinoita, pikkutarkkuutta, yllätyksiä, kadehdittava piirrosjälki, rajaton uudelleenlukuarvo. Uskon, toivon ja rakkauden pyhä triptyykki keskellä antiutopiaa. Länsi ja itä kohtaavat, järkyttävin lopputulemin. Maailma hukkuu paskaan, me vain luemme raamattuja ja koraaneja. Liikuttaa, suututtaa, naurattaa, pohdituttaa, kauhistuttaa, mitäkaikkea.

Craig Thompson

Thompson on tehnyt (ainakin) 2000-luvun vaikuttavimman sarjakuvateoksen. Sen sanoinkuvaamaton rikkaus, älykkyys, haastavuus ja detaljimäärä pakottavat minut luetteloihin ja irtolauseisiin (kts.ed.kpl ja tämä lause), mutta myös erillishuomautukseen, ettei siitä tule missään tapauksessa käyttää arvoa-alentavaa nimeä "sillisalaatti"! Habibi tulee olemaan Pyhä Kirja meille, jotka yritämme verissä päin käännyttää ihmisiä, että tajutkaa nyt sarjakuvan olevan muutakin kuin lineaarista akuankkaa ja karvista, helvettivie!

Voi Luoja/Allah/Jeesus/Muhammed/Muu, kuka?, miten kaunis ja ravisteleva kaunokirja! 

Lyijykynät, kumit, puiset terien varret ja paperilehtiöt energiajätteisiin, terottimet ja piirtoterät metalleihin, samoin sivellinten kaulukset. Tussit, muoviset terävarret ja viivaimet sekajätteisiin, piirtotabletit elektroniikkaromujen kierrätykseen, mistä päätynevät Nigeriaan tai jonnekin Wanatolian eteläpuolelle.

Henkeäsalpaava, siis.

¡Timber!

Tästä arabikesä voi alkaa

Svenska funkpartiet i Finland

Makarovilaatikko

Onko hän:

a) Seuraavan Bond-elokuvan pääkonna?
b) "Call of Duty VI: The Russian Front" -pelin välibossi (level 6)?

c) Chuck Norris-elokuvan "Red Danger" (1983) pahis?
d) "Tom Clancy's HiTech Snake-eye Sniper Recon" -pelin loppumonster?

e) Aikoinaan "yleisistä syistä" maassamme kielletyn

"The Soviet Generalissimus" -elokuvan päähenkilö?

f) Muu, mikä?

Taidetta, taidetta!

Euroviisut 2012

Omat suosikkini ovat Moldova, Albania ja Viro.

Suuri ja mahtava superkvintetti

Vaikka jääkiekko kiinnostaa nykyisin enää vedonlyöntimielessä, tuli näin MM-kotikisojen aikaan kaivettua arkistoista alahuuli väpättäen vanha Semicin kustantama jääkiekon MM-82 -keräilytarra-albumi. Vuonna 1982 lätkän maailmanmestaruus kisailtiin Suomessa. Tarrojen keräilyn pelisäännöt olivat reilut: Semiciltä sai tilata puuttuvat tarrat, minkä myötä sain ne kaikki. Lähes jokainen niistä on 30 vuoden aikana ehtinyt irrota. Albumilla on häkellyttävän suuri tunnearvo. Ja ihan pikkuisen näin jälkikäteen harmittaa, etten tänä keväänä toistanut 30 vuoden takaista historiaa. Vaan olisiko se ollut mahdollistakaan?

Huomenna Suomi pelaa Venäjää vastaan. Oli pakko nostalgiahumalassa skannata em. tarroista Neuvostoliiton joukkueen vanha kunnon punakone-ketju. Eipä taida sen tasoista iivanaa huomenna olla vastassa, tokkopa koskaan enää tuleekaan.

Kompakti Kotkan matkaopas

Kotkan suunnalla enemmälti keikkailleet muusikkotuttuni ovat raportoineet hyvin mielenkiintoisesta ilmiöstä, joka saataneen melko vähällä vaivalla kytkettyä mm. romanialaisiin ruusuntuputtajiin tai USA:ssa liikenneruuhkaan jumittuneiden henkilöautojen etulaseja likaisella rätillä hinkkaaviin pummeihin kerjäläiskeskustelun käynnistyessä.

Kotkassa nimittäin pyörii ainakin tusinan verran rapajuoppoja, jotka kädet ojossa tulevat esittelemään itsensä Nestori Miikkulaiseksi. No, turisti on tietenkin heti ihan äimänä, että ihanaa, ootsä se, josta Junnu laulaa, eikä siinä enää paljoa tarvita, että miikkulaiselle heltiää kaksieuroinen taikka ilmainen olut 90 astetta kääntyneeseen, vielä äsken kätelleeseen käteen. 

Tiettävästi kerran oli käynyt niin, että eräs miikkulainen oli yrittänyt jujuttaa ravintolassa tarjoilijalta ilmaisen oluen: "Voisko tää mennä tota talon piikkiin, katoku mä oon Nestori Miikkulainen". "Kappas, oletkos sinä se Nestori Miikkulainen, josta Juha Vainio laulaa?" varmisti tarjoilija. "No sepä juuri". "Siinä tapauksessa toinen teistä muistaa väärin: tuolla nurkassa nimittäin istuu toinen saman niminen, josta Vainio on kuulemma myös laulanut".

Eräs Kotkaan keikalle mennyt tanssimuusikko oli etukäteen tietoinen siitä, että näitä miikkulaisia pyörii nurkissa. Kun tällainen tapaus sitten tuli pikkutunneilla kättelemään, esitteli soittaja itsensä kylmän rauhallisesti: "Kalle Tappinen".

Ja eikös oikealla Nestori Miikkulaisella pitäisi olla viikset? Mikäli häneksi esittäytyvällä henkilöllä ei niitä ole, on miikkulaisuuden aitous vahvasti kyseenalaistettavissa.

Eestiläinen dystopia

Sarjakuva-Finlandia 2012

M.A.Jeskanen: Perkele

Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet -sarjakuvaromaanille on tänään täysin odotetusti myönnetty Sarjakuva-Finlandia -palkinto. Palkinnasta päätti tänä vuonna näyttelijä Armi Toivanen.

Kilvoittelut, arvottaminen ja palkintojen jakaminen herättävät aina keskustelua. Vuosi sitten underground-stara (=oksymoroni?) M.A.Numminen teki rohkean, mutta mainion teon jätettyään ensimmäisen palkinnon kokonaan jakamatta ja myöntämällä kaksi kakkossijaa. Hopea voitettiin kerrankin, ja tuplasti. Tästä virisi täysin aiheellista debaattia suomalaisen sarjakuvan nykytasosta. Että okei, kyllähän meillä on Viiviä & Wagneria ja Fingerporia, mutta miten on hiemankin pidemmän sarjakuvakerronnan laita?

No, tämän vuoden kilvoittelu sitten osoitti, että erinomaisen hyvin on laita! Mitenkään muita ehdokkaita aliarvioimatta väittäisin, että sarjakuva-Finlandia -mittelö oli tänä vuonna kahden hienon sarjakuva-eepoksen hallitsema. Mikäli M.A.Jeskasen keskiaikaisia, turskeantraagisia tarinoita sisältävä Perkele olisi ollut sarjakuva-Finlandia -ehdokkaana viime vuonna, olisi etunimikirjainkaima voinut hyvinkin lämmetä kultamitalin myöntämiseen saakka. Nyt kävi sitten niin, että Tietäväisen jo klassikkona käsiteltävä teos oli pikkuisen erinomaisempi, minkä vuoksi koen velvollisuudekseni tuoda Jeskasen työt esiin tässä kontekstissa: ne eivät saa jäädä lapsipuolen asemaan eivätkä päätyä unohdetuksi outlet-alekori -kamaksi. Ja nimenomaan "työt", sillä Perkeleelle on ehtinyt jo ilmestyä sen maailmaan limittyvä "jatko-osa" nimeltä Santala. Se on vähintään yhtä hyvä kuin edeltäjänsä.

Haluan vielä tuoda esiin erään pisteliään pointin. Sekä Näkymättömät kädet että Perkele ovat WSOY:n kustantamia sarjakuvateoksia. Tämän vuoden Sarjakuva-Finlandia meni ilman muuta myös WSOY:lle, tuolle Isolle, Pahalle Kustantajalle. Itse asiassa voidaan ajatella sen saaneen puolitoista sarjakuva-Finlandiaa. Mielestäni tämä on erinomainen näpäytys pienkustannussuossa rämpiviä pilvenpolttajataidesarjakuvapiirejä kohtaan: mikäli haluaa levikkiä, myyntiä ja suosiota, kannattaa kertoa edes jonkinlainen tarina tai siksi mieltyvä kokonaisuus. Tai kokonaisuudeksi mieltyvä sarjakuva. Sarjakuvaksi mieltyviä kuvia. Jne jne jne. Viivin & Wagnerin ja Fingerporinkin kohdalla on kyse siitä, että meille kerrotaan noin kolmessa ruudussa pieni humoreski tarina.

Ja jos arvovaltaisia palkintoja halajaa, niin näyttäisi siltä, että kannattaa kertoa tarinansa viihteen puolelle sortumatta.

Mukisematta myönnän tässä välissä tämän suuren taide-akilleenkantapääni. Miten voi olla, että Kiasmassa kiertelen ihan lapsellisesta innosta hulluna, mutta taidesarjakuva herättää sisälläni pienen maissipaska-tonyhalmeen? Aikoinaan ymmärsin Suuri Kurpitsa -lehtivainaan sarjakuvista vain pienen murto-osan. Sarjakuvaoriginaalien näyttelyt eivät kiinnosta lainkaan, vieläpä pelkään, että ne tekevät sarjakuvan maineelle jopa hallaa. No, onneksi en lie ihan toivoton tapaus, sillä pidin Olivier Schrauwenin Mies joka antoi partansa kasvaa -albumista oikein kovasti.

Onnittelut Ville Tietäväiselle. Ja se suuri kirjoja lukeva yleisö pitäköön mielessä myös sen, että Näkymättömiä käsiä yritettiin saada mukaan myös "oikeaan" Finlandia-mittelöön. Siinä ei onnistuttu tällä kertaa, mutta kun tämä kansakunta kerran on jo iäisyyden marissut sitä, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin miksei se suostu ymmärtämään myös, että myös hyvä sarjakuvaromaani voi kertoa enemmän kuin tuhat "tavallista", kaunokirjallista romaania?
 
Jatko-opiskeltavaa:
Art Spiegelman: MAUS
Will Eisner: Spirit
Raymond Briggs: Minne tuuli kuljettaa
Keiji Nakazawa: Hiroshiman poika
Moore-Gibbons: Watchmen
Joe Sacco: Palestiina (Palestine)