torstai 7. huhtikuuta 2011

Lipya

Libya on semmoinen maa, että siellä on pelkästään keltaista hiekkaaavikkoa, jonka halkaisee pitkä ja suora tie. Taloja ei ole, muutama palmu jossain ehkä. Tiellä ajelee jeeppejä ja euroopastatuotuja, katsastamattomia romuautoja ihan miten sattuu sinne tänne. Autoissa on partaisia miehiä, jotka ampuvat koko ajan ilmaan konekivääreillä ja revolvereilla. Niillä on myös päässä rätit kun on niin kuuma koko ajan. Ehkä he myös sanovat ja huutavat jotn, kun huulet liikkuvat, mutta uutiskuvissa ei ole ääntä. Monen äijän naamalla on levollinen hymy, kun heille on jaettu mietoa huumetta, joka on laillistettu libyassa. Ne miehet ei myös tiedä kenen puolella ne ovat.

Libuaa on johtanut jo kauvan hullu koppalakkipäinen, isonenäinen käkkäräpää nimeltä Muammar Gaddafi. Hänellä on kahdeksan lasta, joista 7 kpl on miehiä. 1800-luvulla solmitun sopimuksen mukaan hulluilla dicktaattoreilla saa olla korkeintaan yksi tyttö. Jos tyttöjä syntyy liikaa, ne heitetään jo vauvana roskikseen tai annetaan köyhille kun ensin on ympärileikattu.

Lipyan libbu on kokonaan vihreä, koska Muammar Kaddafi on itsekin vihreä ja egohenkinen. Jos libyaa johtaisi lahtari, lippu olisi valkoinen, ja jos kokomuslainen, niin lippu olisi sininen. Joittenkin maan lipuissa on sekä sinistä että valkosta.

Libyaa pommittivat amerikkalaiset (etenkin reigan) 80luvulla. Silloin Muammar Gadaffi uhosi että hän aloittaa kolmannen maailman sodan. Ei se alkanut. Mutta silloin kun oli lapsi, niin yöunet menivät.

Nyt Gaddaffin lähipiiri alkaa hajota. Ministeri Mussa Kussa on jo muuttanut kuuttanut muualle. Nimi voi kuullostaa hauskalta mutta kandee muistaa että husseinillakin oli Pussa Nussa, skaramangalla Nick Nack ja David Bowien pojan nimi on Zowie Bowie.

Moni miettii että eikö Gåddafia voisi vain pommittaa tai ampua singolla kuoliaaksi, mutta se ei onnistu koska hänen palatsinsa on tehty timangeista ja adamantiumista. Tällä hetkellä goddafi kyhjöttää sikiöasennossa 42nnen makuhuoneensa nurkassa ja valmistelee seuraavaa uhoavaa televisiopuhetta. Sillä aikaa paljon ihmisiä kuolee, mukana myös viattomia muttei suomalaisia. Semmoinen maa on Libya. Loppu.

7 +

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti