Lauri Vahtre: Absurdin suurvalta (WSOY, 2010)

Venäjän historian opettelu on siitä antoisaa, että se voi olla myös päätäpuistattavan hauskaa. Sen verran defenssinauruja aiheuttavia kahkeliuksia täynnä oli ex-naapurimaamme Neuvostoliiton systeemi. Virolainen Vahtre valottaa pidättelemättä, millaista oli neuvostokansalaisten arki. Mielipuolisia yksityiskohtia ja anekdootteja riittää aivan jokaiselle elämänalueelle ja yhteiskuntasegmentille. Luonnollisesti Vahtrelta ei heru tippaakaan sympatiaa kommunismille ja marxismille: kun eivät heidän kehittämiään ajatuksia pystyneet edes saksalaiset toteuttamaan toimivasti (<-- DDR), niin miten sitten venäläiset moiseen yltäisivät?

Traagista hulvattomuutta tiukkuva mainio kirja kompastelee välillä Vahtren henkilökohtaisiin ja erittäin ymmärrettäviin traumoihin. Kaikki mahdollinen vasemmistolaisuus saa häneltä tuomion, eikä hän tohdi sanallakaan vihjata, että ehkei viime aikoina ylilyöty kapitalismikaan nyt niin Moren Utopiaa liene. Pelkäänpä, että Vahtren kaltaiset ihmiset ovat heitä, jotka tosissaan uskovat esimerkiksi Kokoomuksen olevan myös työväen puolue. Hän ei selvästikään tiedä -tai halua tietää- mistä nykyvasemmistolaisuudessa on kyse.

Vahtrella on myös oudon pinnallisia näkemyksiä Suomeen liittyvistä absurditeeteista. Länsimaisesta absurdismista hän nostaa esimerkiksi sen, että suomalaiset menevät Tallinnaan ostamaan suomalaista olutta ja roudaavat sen takaisin lahden yli. Vahtren olisi ollut hyvä pureutua niihin suht ilmiselviin syihin, miksi me "porot" näin teemme. Emme me absurdiuttamme.

Toisessa häkellyttävässä anekdootissa suomalainen turisti kantelee KGB:lle sosialismin kyseenalaistaneen vitsin murjaisseesta matkaoppaasta. Mikä ihmeen motiivi suomalaisella olisi tehdä noin? Raha? Stasi-kytkökset? Taustoja, kiitos!

Mutta akilleenkantapäineenkin Vahtren raportti on vilpitön ja suositeltava. Tällaista oli elämä viime vuosisadan Neukkulassa. Ja antaapa tämä myös tärkeää perspektiiviä nykyisen Putin-venäjän ymmärtämisen yrittämiseen. Kun maan historia on ollut tämä, ei mitään suuria harppauksia täkäläiseen demokratiaan voikaan olla odotettavissa moneen kymmeneen vuoteen. Ainakin pari sukupolvea tarvitaan vielä.

Hosni Mubarak Among Us

It's Hosni Mubarak All Around!

Hei ne riehuu Egyptissä.

Kansalaisten käyttäytymisestä ei voi kuin päätellä, että julman dicktaattoripresidentti Hosni Mubarakin rikolliset lonkerot ulottuvat aivan kaikkialle Kairon keskustaan. Väkijoukot aktivoituvat kaikkialla, missä Mubarak-mieliset yrittäjäkonnat pitävät firmojaan ja puotejaan. Hosni Mubarakia automaattisesti kannattavien kauppiasrikollisten liikkeet tulee tyhjentää ja niiden ikkunat kivittää. Ravintoloiden irtaimisto pitää hävittää, ruoka takavarikoida ja ravintoloitsijain elinkeino tuhota, sillä hehän ovat juuri niitä pahimpia mubarakkikoiria. Myös jokainen kadun varteen pysäköity auto on tietenkin hosninperkeleen tai hänen adjutanttinsa auto: ei muuta kuin tuulilasit sisään, pellit klummuille ja renkaitten ilma köyhille!

Hienoa, että paha saa taas näin konkreettisesti palkkansa. Kyllä kansa tietää.

Egyptin tilanne näytti vielä muutama tunti sitten olevan täysin toivoton, mutta sitten suuni loksahti ammolleen, kun teksti-tv:n etusivun näin!:

Enpä olisi koskaan uskonut, että näin vakava kriisi ratkaistaisiin puhtaasti suomalaisin voimin, ja vieläpä kuluneeseen, epäuskottavaksi ja korniksi leimattuun Deus Ex Machina -tyyliin!

Tästä mystisestä koneesta en löytänyt Netistä mitään lisätietoja. Ilmeisesti se on jotain salaista sotilasteknologiaa.

Keskonkasvuista huumoria

Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki aiheutti taannoin kohua todettuaan Keskon Kaupan päivä -tapahtumassa pitämässään puheessa, että Mari Kiviniemi voisi pääministerin sijaan olla "kokovartaloministeri".

Halmesmäen mukaan hänen puheensa oli mietitty kokonaisuus. "Huumori on taitolaji", kirjoittaa hän sähköpostissaan Ylelle.

Keskon edustajat lähestyivät minua kirjeitse toukokuussa 2008 ja halusivat oikeudenkäynnin uhalla minun poistavan kotisivuiltani seuraavat kuvat, tekijänoikeuslakiin vedoten:

"Plussaa nyt myös Petroskoin myymälästä!"

"CM Goes Bad!"

 

Huumori on taitolaji.

Asemakadun mamut

Noin kymmenen sekuntia elämästäni, n. klo 15:

Näin somalipariskunnan tulevan pankista ulos. Nainen työnti lastenvaunuja. Mies piti huomaavaisesti puolisolleen ovea auki. Molempien silmät olivat lempeät. Todennäköisesti toisen polven "paimentolaisia", täällä varttua saaneita hyväonnisia ihmisiä, jotka tuskin on opetettu vihaamaan. Sanoin itsekseni, että etteköhän te täällä pärjää.

Minä aion äänestää 17.4.2011, lasi puoliksi täynnä. Säälin heitä, joiden kossupullo on puoliksi tyhjä.

Onko kiire vai tehdäänkö ATK:lla II

Kehitys kehittyy, prosessoritehot ja Windowsin perässä oleva numero suurenevat. Tietokonemaailma ei ole koskaan valmis. Se olisi kyllä huomattavasti valmiimpi, mikäli pystyttäisiin tuomaan käyttäjäin ulottuville seuraavat kolme innovaattiota:

1) Terve tekstipohjaisuus. Tämä on jo paikoitellen tajuttu. Esimerkiksi Veikkauksen sivuilla ei pakoteta katsomaan raskasta graafista animaatio-orgiaa. Pelkillä numeroillahan siellä kuitenkin on tarkoitus pelata. Ja siihen riittää aivan hyvin sivuston kevytkäyttöliittymä. Joka tosin on mobiililaitteita ajatellen suunniteltu, mutta jotain hyötyä näemmä niistäkin.
  90-luvulla DOS-aikoina oli ihanaa: yleensä kun painoi nappia, niin tapahtui saman tien, eikä ilmaantunut mitään tiimalasinkuvaa tai rinkulaa ruudulle ilmoittamaan, että komentonne toteutetaan lähiminuutteina, olette jonossa, 0% done. 

2) Hard Esc- tai Hard Break -nappula ja -komento. Tämä ns. "Boss Key":n johdannainen olisi kyllä varmaan jo toteutettu, jos se olisi teknisesti mahdollista. Eli vähän väliä (vahingossa) tiuhalti klikkaamasi komennot jäävät käyttöjärjestelmässä puskuriin, kaikki tahmaa, tökkii ja lagaa, mitään ei tapahdu, pointteri pysähtyy tai jumahtaa vääränlaiseksi, esim. siksi prkleen tiimalasiksi, ja joudut taas odottamaan sen viisi minuuttia. Hyvä Bill! Kova esci/breikki, jolla saisi keskeytettyä kaikki koneen lamaannuttaneet prosessit just nyt, olisi käyttäjän unelma, ja taas maistuisi dataus!

3) Pornon tunnistava näytönsäästäjä. Nykyään on ihan tyhmää kun tietokoneet luulevat ettei niitä käytettäisi olleskaan, kun niihin ei koske. Läppäreissä on monasti jopa kaksi näytönsäästäjää: sekä läppärilaiteelle että käyttöjärjestelmälle omansa. Ja jompi kumpi käynnistyy aina ehtimiseen, vaikka playerissa on meneillään fornikatiivista actionia ruu'ulla!
  Eikö olisi mahdollista, että näytönsäästäjä tunnistaisi automaattisesti ruudulla viuhuvat naisfiguurit ja paisuvaiskudokset? Ja jos näytönsäästäjä ei olisi täysin varma, tulisi ruutuun kerran ikkuna: "Käynnistetäänkö näytönsäästäjä vai katsotko pornoa? OK/Cancel" Ja jos (kun!) katsoisi pornoa, niin näytönsäästäjä ei enää vastedes häiritsisi.

Ei, näytönsäästäjiä ei saa pois päältä. Ei, tietokoneelta ei voi katsoa muuta kuin pornoa. Ei, en hanki MACia.

Pörssi

Ei kahvi oikeasti kallistu. Kyse on vain siitä, että Pörssikeinottelijat pitävät kahvin hinnan keinotekoisesti korkealla mahdollisimman paljon vastikkeetonta rahaa saadakseen. Vähän väliä Kansalainen joutuu käyttämään lähikaupassa koko kirosanarepertuaarinsa huomattuaan presidentin maksavan taas 30 snt enämpi. Kerran parissa viikossa on hypermarketissa costaricapaketti tarjouksessa kahdella eurolla (1 / eläkeläinen). Ko. alennusmyyntien yhteydessä syntyvissä kahvikaaoksissa loukkaantuu keskimäärin 3-5 senioria, lähemmäs kymmenen, jos on liukas keli. Iltapäivälehdet käyttävät täysin surutta termiä "kahvikatastrofi".

Eräänä kauniina päivänä Kansalainen sitten kohtaa kotibileissä kaverinkaverinsa Pörssikeinottelijan. Pörssikeinottelija kertoo Kansalaiselle olevansa Pörssikeinottelija. Kansalainen tietää, mitä se tarkoittaa, mutta tästä huolimatta hänen kasvoillensa sulaa maireanluonnoton, tahaton perseennuolentahymy. Sen sijaan, että Kansalainen ja hänen KanssaKansalaisensa veisivät Pörssikeinottelijan nurkan taa ja kurmoottaisivat tästä perkeleet pellolle, tyytyy sivistynyt Kansalainen vain gandheilemaan ja sovittelemaan älävaansuutu-äänensävyllä: "Meidän lähtökohtamme on vaan hiukan erilaiset", "Sulla on sun mielipiteet, ja mä kunnioitan niitä", "Mitä siitä tuliskaan jos kaikki oltais samaa mieltä" tai "Kyllä meitä kaikkia tarvitaan täs maailmas".

Näin se menee, mittakaavan koosta riippumatta. Kansalaisen yleisin kuolinsyy on kiltteys. Algerialaiset, tunisialaiset ja egyptiläiset Kansalaiset: kyllä minä teitä hiukan kadehdin.

Palkkaluokkataistelua

Nimimerkki "Just joo" kirjoittaa keltalehden yleisöpalstalla kesätöistä: "Puhelinmyyntiä en omien kokemusten perusteella suosita: aika vaikea työ ja korvaus minimalistinen."

Puhelinmyyntityön palkkaus perustuu pitkälti säveltäjä Steve Reichin ideaaliin. Joka kuukausi palkka on aivan sama, mutta noin kahtena kuukautena vuodessa palkka on herättävällä tavalla eri. Suurempi, pienempi, numerot eri fontilla tai koolla, eri rahayksikkönä ilmoitettu... va som hellst! Puhelinmyynnin minimalistisen palkkajärjestelmän hienous on juuri siinä, että palkansaaja saa jännittää, olisiko jo seuraavalla tilillä hiukan erilainen summa. Minimalistinen palkka ei useinkaan tarkoita suoranaisesti pientä palkkaa, vaan nimenomaan lähtökohtaisesti muuttumatonta, lähes hypnoottisen staattista palkkaa. Takavuosina minimalistista palkkausta yritettiin soveltaa muillekin aloille kuin puhelinmyyntiin, tavoitteena inflaation ja laman hillitseminen, mutta kokeilu ei oikein toiminut, koska porvarit kokivat sen liiaksi sosialistisena realismina.

Suurin osa suomalaisista työntekijöistä nauttii funktionalistista, korkeintaan ekspressionistista palkkaa. Palkkaa ei kannata sekoittaa apurahoihin, avustuksiin ja lomaltapaluurahoihin, jotka ovat yläkäsitteen "Impressionistinen palkka" alla. Sosiaaliturva ja toimeentulotuet käsitellään yhteiskunnallisena realismina. Kansalaispalkka/perustulo on pohjimmiltaan naturalistis-futuristista Salary nouveau'ta. Pätkä- ja tilkkutäkkityöläisten Payhaus on yleensä pointillistista: "Ne palkkaa nykyään pelkillä pisteillä!" Nykyään saadaan välillä lukea myös suru-uutisia abstrakteista, surrealistisistakin palkkausmetodeista, jotka jättävät esim. thaimaalaiset marjanpoimijat tyhjän päälle, ja munapäät arihallikaiset häviävät jäljettömiin.

"Eläkööttä kutsuka kielipuliisia, sikäliettä se on turhaa!" Itse tietenkin olisin käyttänyt juuri sanaa "minimalistinen" - täysin tahallani.

Shit-city Salo II

Vääntö Salon tulevaan kaupungintaloon mahdollisesti hankittavasta tai hankkimatta jätettävästä prosenttitaiteesta jatkuu yhä tulisena, joskin vain sillä ehdolla, etteivät nimettömät meuhkaajat joudu kohtaamaan taiteilijoita ja kulttuuri-ihmisiä silmätysten.

Tänään Salon Seudun Lintukotosanomien mielipidepalstalla "veronmaksajaksi" itsensä tituleerannut, terveiden elämäntapojen ja maalaisjärjen puolesta ennenkin kirjoitellut Pentti Kataja oli nytkin liikkeellä kunnioitettavasti omalla nimellään. Tekstin otsikko oli "Olemassa oleva taide kelvatkoon". Hän ehdotti, että tulevan kaupungintalon seinille ripustettaisiin vanhoja taideaarteita. Viljo Hurmetta, Uuno Eskolaa, Eemeli Niinistöä. Näin säästettäisiin viisinumeroinen summa, ja "löysäksi rahaksi" näin muuttunut prosenttitaidepotti saataisiin uudelleenohjattua vammaisille, vanhuksille, veteraaneille, lapsille ja pandakarhuille.

En niin hirveämmin jaksa enää meuhkata prosenteistä tai harrastelijametreistä. Seuraan vain sivusta ja puistelen päätäni. Päkit ihmiset viihdyttävät minua perverssillä tavalla, saavat minut päivä päivältä tulemaan varmemmaksi siitä, että elokuvaohjaaja Todd Solondzin elokuvien ihmisnäkemys on täydellisin koskaan.

Mietitäänpä innovatiivista lähifuturo-Saloa vuonna 201x. Nokian uusi tuleminen, suojelusenkeleinä Ollila ja Wahlroos, Plazoja neljä, viides tulee keskelle Kiikalaa. Kiinteistömoguli Jorma J.Nieminen on tyytyväinen läpirunttaamiinsa kaavamuutoksiin, ja kiitokseksi kustantaa työntekijöilleen jetpakit. Kävelykadut ja työväentalot on saatu heivattua naisgenitaaliin. Kaupungintalon seinillä loistelee silkkaa ajattomuutta ja ajanmukaisuutta hohkaavaa viljoa, uunoa ja eemeliä...

Kaikki kunnia näille oldschool-vanh'mestareille, mutta jotenkin tulee mieleen, että seuraava askel olisi musiikin tukemisen karsinta siihen pisteeseen, että Saloon jää enää seniorien talkoohaitariklubi, jäseninään pentit, vilhot ja kyöstit.  Tanssipuolella uljasta uutta kaupunkiamme edustaisi ennen pitkää pelkkä raijojen, ritvojen ja railien tanhuryhmä.

Minä olen eri mieltä Pentti Katajan, veronmaksaja, kanssa.

Keskustan jäsenmäärä

Tuoreen uutisen mukaan Keskustapuolue ilmoittaa selvittäneensä sillä olevan noin 163 000 jäsentä.

Hemmetti, sehän on noin miljoona vanhaa jäsentä!

Ampumahiihto

Tänään tuli tv:stä naisten ampumahiihtoa.

Jerry Seinfeldin herkullisimpia stand-up -momentteja on pätkä, jossa hän pohtii, mikä on typerin talviurheilulaji. No, ampumahiihtohan se. Ensin hiihdetään, sitten ammutaan "sniper rifle":llä. Miksei yhtä hyvin voisi kehittää kesäolympialaisiin lajin, jossa uidaan jonkin matkaa, ja välillä kuristetaan joku?

Mutta hei: luulenpa, että 2010-luvun ampumahiihto on nykyisille kolmevitos-neljävitosille samaa kuin mitä mäkihyppy oli heille 80-luvulla! Ampumahiihtäjien nimet ovat nimittäin nykyään aivan yhtä kiehtovia kuin mitä kasarimäkikotkien nimet aikoinaan, tosin ehkä hieman perverssimmällä tavalla. En ole vieläkään päässyt yli esim. kroatialaisesta Jakov Fak:ista ja ukrainalaisesta Serhiy Semenovista, jotka ovat viime vuosina tulleet tutuiksi. Ja tänään 43.:nneksi sijoittui venäjätär nimeltä Svetlana Sleptsova. Ei muuten voi ihmisellä olla väsyneemmän kuuloinen sukunimi! Meikäläinenkin nukahti sohvalle viideksi minuutiksi, kun näin em. naisen makuuammunnassa!

Kun normaalihiihtopuolella kultakauttansa elää vielä norjalainen Petter Northug, tulee väkisinkin mieleen, että siistinnimisten mäkihyppääjien aika on auttamattomasti ohi. Nykypäivän Bulaut, Koglerit, Kalsot ja Felderit kisaavat tasaisella. Ja myös kesäisin, viheriöillä: jännitän tv:n golf-lähetyksiä seuratessani aina Fred Funkin puolesta!

En muista, kuka voitti tänään.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Tuore Finlandia-voittaja sisältää erinomaista kieltä, mutta on silti raskaahko teos. Ikään kuin 2000-luvun Volter Kilpi olisi lyönyt viihde-vaihteen päälle. Rimminen maalaa oikein toimivan kuvan yksinäisestä, häsläävästä keski-ikäisestä naisesta. Muutkin henkilöt ovat herkullisesti kuvattuja.

Mutta. Hieman yli 300-sivuisen kirjan "juonen" olisi saanut helposti tiivistettyä 200 sivuun, ehkä jopa novelliksi. Rimminen maalailee kirjansa aidanseipäitä kikkailevaan, paikoin jopa hankalalukuiseksi äityvään tyyliin. Haluaisin kutsua Rimmisen hyökkäävää verbalismia "tekstinkäsittelytekstiksi", joka juontuu omaan akilleenkantapäähäni hioa "liian yksinkertaista" tekstiä muuttamalla oikolukiessa jotkut avainsanat harvinaisempiin tai erikoisuutta tavoitteleviin, jopa omatekemiin, synonyymeihin. Tällaista tekstiä ei kosmoskynien, korjauslakkojen ja -nauhojen aikakaudella olisi voinut synnältyä.

Synnältyä? Niinpä! Pahimmillaan tai värikkäimmillään, näkökulmasta riippuen, Rimminen on verbien kohdalla. Hänen maailmassaan mm. tunneskellaan, työnnälletään, hätelletään, survelletaan, aistiskellaan, törmelletään, tyrvähdetään ja peljästellään. Hassullettujen verbien inflaatio alkoi kuitenkin matkan varrella tökkellellä, ja frustralloiduin, valitan.

Kirjan todennäköisin "sanoma" arkipäiväisistä hyvistä teoista, yhteisöllisyydestä ja elämän pienistä valopilkuista jää myös harmillisen vajaaksi tällaiselle Juha Seppälän ja elokuvapuolelta Todd Solondzin tiivistetymmät, paljon kyynis-realistisemmat ihmisnäkemykset allekirjoittavalle mustahumoristille. Nyt käteen jäi vain taitavaa jaarittelua. Täyspitkän romaanin tulee palkita lukijansa paremmin. Etenkin Finlandia-voittajan.

Evoluutio v0.9

Miksi Jumalan pitäisi olla täydellinen, kun evoluutiokin näyttäisi olevan yhä kesken? Ihmiskunnan "kehitystä" on haukuttu jo suht riittävästi, joten eiköhän ole koirien vuoro.

Meillä ihmisillä on käynyt hyvä tuuri sikäli, ettemme ole ottaneet tavaksemme hillitä tyhmänrohkeimpia lajitovereitamme valjastamalla heitä. Näin olemme luonnonvalinnan kautta saaneet täysin vaivatta karsittua keskuudestamme omega-kretiinit, jotka väen väkisin haluavat tunkea naamansa esim. sirkkeliin, hiomalaikkaan tai paperikoneen telojen väliin. Vaan ihmisen parhaalla ystävällä tämä kehitys on yhä vaiheessa. Hyvin usea koira tuntee vetoa päästä välttämättä liikkuvien pyörien alle. Jatkuva, jääräpäinen viuhkuaminen ja adhd-pomppiminen auton, polkupyörän, traktorin yms. renkaitten läheisyydessä loppuu vasta, kun kulkuneuvo on pysähdyksissä tai koira hengetönnä.

Haluaisin nähdä yli-innokkaan cavalier kingcharlesinspanielin tai jackrussellinterrierin tunkevan kirsuaan Stephen Hawkingin liikkuvan pyörätuolin pyöräin alle niin kauan, kunnes kuuluu viu viu, ja paikalle saapunut Richard Dawkins joutuisi lopettamaan kituavan koiraparan tarkalla Glock-niskalaukauksella, oudon vino hymynkare suupielessään.

Ei siksi, että olisin sadisti koiranvihaaja, vaan ihan vaan siksi, että jos ironia olisi pokeria, olisi tässä vähintään värisuora. Curiosity killed the canine.

Panta

Tänään hyväksyttiin säädelmä, jonka ansiosta lievästi raiskanneet, varastaneet tai murhanneet vangit saavat vastedes nauttia tuomionsa kotona, kunhan pitävät jalkapantaa.

Olen väsynyt ottamaan kantaa kaikkeen, esim. ihmisten sisäänrakennettuun typeryyteen, väärinäänestämisiin tai persujen väistämättömään valtaannousuun. Tyydyn vain olemaan satavarma siitä, etten ole ainoa ihminen, jolle on em. uutisesta tullut mieleen Schwarzenegger-puoliklassikko "Running Man":in alku räjähtävine päineen. 

Tai sitten entäpä!:

All work and no play makes Jack a dull boy

Jo hyvän tovin on pääkopassani kaikunut työn ja rahan noidankehän nimeen vannovien periaatteenmiesten viljelemä termi "vastikkeeton raha".

Vastikkeeton raha on menestyksellisesti onnistuttu epänormalisoimaan. Vastikkettomasta rahasta on tehty hypoteettis-imaginäärinen talouden joutilas ikiliikkuja, joka murentaa kapitalistisen yhteiskunnan perustukset, seurauksena paha kapinalistinen pilvenpolttajain eldorado. Ja josta ei missään tapauksessa voi alkaa keskustella, kun ovat nuo nato- ja mamukeskustelutkin vielä kesken.

Vaan käypä kaupassa, käypä veikkaustoimistossa. Kahvilassa, huoltamolla, kioskilla. Katso ympärillesi, ecce hetero. Kyllä: he kaikki haluavat sisimmässään vastikkeetonta rahaa. Ei tuo fredrikssonlakkipäinen reijo tuolla nurkassa huviksensa jassoa naputtele. Eikä tuo pokeria pelaava pentti tahallansa häviä, hyvää hyvyyttään kansanterveyttä tue. RAY-jumalan alttareilla suuret ikäluokat manifestoivat kolikoin ja tuplauksin alitajuisen, kroonisen himonsa vastikkeettomaan rahaan. Kyseistä himoa ei saa kuitenkaan julkituoda ääneen. Jos piipertäjä mainitsee perustulon, kaivetaan Remington välittömästi kaapista ja heitetään Stahanov-jeesusteluvaihde päälle. Tässä mitään kansalaispalkkoja, kun ei minullakaan sellaista koskaan ole ollut ja tämmöinenhän olisi loukkaus meitä eläkettä saavia jälleenrakentajia kohtaan, Koskela, Rokka, Saarijärven Paavo, perkala!

Vihreitten kotkotuksille päätään puistellen martti täyttää lomakkeen, jossa hän diskreetisti rastein ilmaisee haluavansa vastikkeetonta rahaa. Kassalla lomake vaihdetaan maksulliseen, viralliseen tositteeseen asiasta. Anomuksissa voi lukea esimerkiksi "Toto", "Lotto", "Keno" tai "Veikkaus". Monella on nykyään käytössä vastikkeettoman rahan haluamis -kortti, jonka avulla mahdollinen vastikkeettomasti saatu raha voidaan ohjata omalle pankkitilille. On mahdollista myös osallistua vertaisporukoihin, jotka koostuvat yleensä viidestä tai kymmenestä vastikkeetonta rahaa haluavasta ihmisestä.

Omaa kynää marteilla ei tietenkään ole koskaan mukana lomakkeiden täyttämistä varten. Senhän voi aina varastaa mukaan siitä pöydältä. Vastikkeeton kynä. Lauantaina konit ravaavat aivan miten sattuu, ja täysin väärät oranssit pallot mulahtelevat putkiin yksi kerrallaan. Rutinoituneesti pettynyt jorma hörppäisee olkkarissa sohvapöydän äärellä loput Leijona-lasillisestaan ja toteaa, että kaippa sitä sitten maanantaina vaan taas tarttee töihin mennä.

Pamiston edustajat

Apteekissa kävin. Yksi reseptilääke-tiskeista oli suljettu, mutta siinä touhusi silti farmaseuttitäti. Hän valmisteli jonkinlaista lauantaipussia, johon kuului noin tusina erilaista lääkettä. Niiden joukosta erotin pakkauksen, jonka kylessä luki se pamahaineinen "Diapam".

Eli ei muuta kuin heti vilkuilemaan ympärilleen, kelle paikallaolijoista em. Farmasian Parhaat -pussi päätyy! Tietenkin! Tuo mummo? Ei: kuulin hänen puhuvan sydänlääkkeistä. Entäpä tuo huppariteini? En usko: pärski, niiskutteli, eivät ne kaikki ole syyllisiä tai narqqareita. Bleiserijätkä? Ääh: meni suoraan kassalle maksamaan perus-Buranansa. Vieressäni seissyt toimitusjohtaja? Odottikin vaimoansa, joka oli myös täysin normaali, jakkupukumui'a.

Luulenpa, rakas Watson, että pussi päätyi kulmassa odotelleelle herrasmiehelle. Vihreät molskihousut, Marimekon terranväriset saappaat, hyppykeppi. Pinkki stetson, jonka lieristä roikkui aussi-korkkihattuisaan tapaan kuolleita rotan sikiöitä. Armeijan pomppa -54, kapteenin natsat hihoissa, alla Austin Powers -henkinen röyhelöpaita, rinnuksessa syaanimagenta-pilkullinen plastron. Otsassa ulosteella töhritty hakaristi, kylätetiijätte. Silmillä stereokkeli, nenun alla Edding-tushilla markkeeratut magnum-viikset. Luetteli siinä pomppiessaan vinkuvalla mikkihiiriäänellä vanhoja jääkiekkotuloksia, väliin randomaalisia kirjaimia ja imaginaariäänteitä, aikansa kuluksi, luulisin. Aika ajoin hän tööttäsi paineilmatorveaan tai ralisteli räikkäänsä. Sepaluksesta kurkisti tuskaansa sinertävä jortikka, joka oli kiveksiä myöten kuristettu nailonlangasta tehtyyn hirttosolmuun. Lanka taas oli sidottu oikeaan ranteeseen, mikä teki peniksestä eräänlaisen marionetin. Pulisongitkin oli.

Jaa-a. Jostain ne stereotypiat syntyvät. Otin dentaaligeelini, katosin horisonttiin, enkä koskaan saanut tietää varmaksi, kenelle pamipussi meni.

Stieg Larsson

Ruotsalainen Stieg Larsson on kirjoittanut ns. Millennium-dekkaritrilogian. Pahat kielet tosin kertovat, että kirjoitustyön on käytännössä tehnyt hänen vaimonsa, koska mies ei osannut itse kirjoittaa kunnollista kieltä.

Millennium-dekkaritrilogiassaan Stieg Larsson kertoo meille Lisbeth Salanderista. Lisbeth Salander on moniongelmainen, rankka punkbitch, joka ratkoo rikoksia räveltämällä Mac-tietokonetta. Lisbeth Salander on ehkä uskottavin salapoliisihahmo koskaan. Esimerkiksi jos Lisbeth Salanderilla olisi huono, alati lagaava PC, hän ei olisi ollenkaan uskottava. Suuri yleisö on ottanut Salanderin luontevaksi jatkumoksi ruotsalaisen laatupolisismin kaanoniin. Etenkin miehet, jotka rakastavat Noomi Rapacea.

Millennium-trilogian osat ovat "Miehet jotka vihaavat naisia", "Pilvilinna joka romahti" sekä "Tyttö joka leikki tulella". Sujuvammat muodot olisivat "Naisia vihaavat miehet", "Romahtanut pilvilinna" ja "Tulella leikkinyt tyttö". Pilkutuksettomuuteen en tällä kertaa puutu, koska olen hulvattomalla hälläväliä-tuulella.

Näillä näkymin Millennium-trilogialle on luvassa jatkoa. Mikäli kyseistä jatkoa suoltuu, filmatisointejakin takuulla tulee. Niistä jonkin yleisössä istuu ehkä pikkutyttö, joka puolessavälissä leffaa huutaa suureen ääneen, että "tämähän on ihan från rektalområde!"

(Po. "Stieg Larssonin uudet vaatteet paljastanut pikkutyttö".)

Is it safe?

Hammaslääkärillä tai -hoitajalla käynnit antavat tervettä muistutusta siitä, miten tuska kiinni saa kenet vain haluaa. Aamupäiväinen visiittini oli sentään "vain" hammaskivesten kastrointi. Louhittavaa oli niin paljon, että vasemmasta alatakahampaistosta löytyi chileläinen kaivosmies.

Ikenien raapiminen, veren maku suussa ja ajoittainen pistely antavat puolimasokistista, mutta loppupeleissä huojentavaa osviittaa etuoikeutettuudestamme. Tokihan hammaslääketiede on saatu nykypäivään mennessä täysin kivuttomaksi, kiitos mm. erilaisten puudutteiden. Mutta jotain kiehtovaa siinä on, että edes välillä Kuningas Kivulle annetaan mahdollisuus muistuttaa itsestään. Suosikkini on poraamisen aikana jännittäminen: kohta terä saavuttaa hampaan hermon, mistä tulee niitä ihania vihlaisuja, ahhh! Noin kolmannella porauskerralla tämä yleensä tapahtuu. Sattuu ja tapahtuu.

Kannattaapi vain palauttaa siinä tuolissa mieleen kaikki vanhempien ja isovanhempien kertomat menneiden vuosikymmeneiden Poljettava Pora -klassikkotarinat. Yleensä niiden ajatteleminen riittää puuduttamaan henkisesti sen mitättömän kivunpoikasen, jonka 2010-luvun ihminen hammaslääkinnän yhteydessä tuntee.

Vanha äitimuorini (s.1937) onnistunee tyhjentämään pajatson, mitä tulee hammaslääkäritrauma-tarinoihin. Niiden toistuvina peruselementteinä ovat a) Hammaslääkärin odotushuoneeseen päästämä iso, levoton susikoira sekä b) Hammaslääkärin uhkaus, että jos et ole hiljaa, niin haen tuolta ulkoa vitsoja ja annan selkään. Kuunaan en kuitenkaan tule unohtamaan tarinaa, joka on kaiken alfabetiikan ulkopuolella. Siinä hammaslääkäri katsoi tarpeelliseksi käyttöönottaa virkkuukoukun mallisen neulan, hookata sillä hampaan hermon - ja alkaa riuhtoa sitä esiin. On kuulemma täyttä totta, ja sattui. Jo em. anekdootin kirjoittaminen sattuu.

Pointtini? Kestäkäämme nuo ajoittaiset runkseet ja vihleet suussamme, ne ovat small potatoes. It is safe.

Miksei muuten hullujenhuoneen hoitajan tai lääkärin englanninkielinen nimitys ole "mentist"?

Kotikapsi

ARVAA MIKÄ PÄIVÄ!!?

SUNNUNTAI!!!

Ruispalanoia

Osa täkäläistä über-hyvinvointia on se, että ruispalat pitää voida ostaa kaupassa just' minuuttipari sitten paikan päällä kypsennettyinä. Ruispala-muovipussien tulee olla sisältä ihanasti höyryyntyneet. Huononäköisen vanhison taas on saatava tuntea käsissään miellyttävä lämpö heidän minuuttitolkulla painellessaan ja möyhiessään tarjolla olevia leipiä. Kyseessä ovat kansalaisoikeudet ja myyjän velvollisuudet, ei vähempää.  Jos ei höyryä löy'y, niin känttyähän se on, ja tunkiolle menee. Sitä ennen leivät joutuvat olemaan yön yli tavaratalon roskiksessa, mutta onneksi Securitatenin aseistettu kuulapäävartija pitää ilmaisen leivän dyykkaajat, spurgut ja muut kansalaispalkanhaluajat etäällä.

Tietenkin vastakypsennetty, supertuore leipä on tavoittelemisen arvoista arjen blowjobbia. Mutta pakkoko noita ruispaloja on olla tusinan verran yhdessä pussissa? Kuuluuko ruispalojen konseptiin se, että ruokkisin samasta pussista myös paikallisen jalkapallojoukkueen tai Mumbain katulapset? Vai onko oletusarvona sittenkin, että jokaisellahan meistä on vähintään seitsemän lapsen lestadiolaisperhe ja kahden muijan siamilais-lestadiolaisvaimo kotona? Entäpä sitten tuo aina parillinen palojen määrä? Että kai sinulla sentään joku kumppani on, hä? Pakkoko piruilla on, elintarviketeollisuuden!

Kyllä, olen huomannut myös ns. runkkarin ruispalapussin, joka sisältää "vain" kuusi palaa. Neljäkin riittäisi, mutta eipäs nipoteta. Vaan ovatko kyseiset kuusi palaa yhtä tuoreita kuin tusinoittain ja isomminkin kolmellajaollisin numeroittain myytävät ruispala-shangri-la:t? Eivätpä olekaan, koskaan! Bruttia on setti, kauttaaltansa! "Kuivaina on sinun leipäsi syötävä, yksinelois' valinnut inehmo, ja perhepakkaukseen erehtyessäis viipaleista viimeiset homeisna mäystämään jou'ut!"(V.A.Koskenniemen reinkarnaatio 2011)

Keskustelupalstain käytöskoodistot

Yeah! Olisi ollut mukava tänään kommentoida Ilkka Mattilan hyvitysmaksu-aiheista kolumnia HS:n verkkosivuilla, ja vieläpä ihan oikealla nimelläni, puolisen tuntia hiotulla tekstinpätkällä, mutta moderaattorit olivat toista mieltä. Kernaasti olisin tuonut "keskusteluun" sen eläinmaailmallisen jatkopointin, että taiteilijoiden eri klikkien taistelusta ns. "löysästä rahasta" puuttuu vain Sir David Attenboroughin juonto.

Nillittämään en rupea. Pitäkää kommenttiosionne ja nickname-avohoidokkinne, hesarit ja iltapäivälehdet.

Taas meinasi päivä mennä pilalle jo lähtöviivoillansa, mutta onneksi ystävä tarjosi mielekästä duunia, kirja-alessa oli Nietzscheä, ja lähikaupan pihalla jättimäistä pehmonallea kantanut pikkutyttö sanoi moi.

Onko kiire vai tehdäänkö ATK:lla I

Nämä jumalattoman kiireisten työtätekevien ihmisten automaattiset sähköpostivastaukset ovat ihan suosikkini asioiden sujumattomuuden maksimoimisen kannalta. Että olenpa henkilöstökoulutuksessa, sairaslomalla, pekkaspäivillä tai muutenvaan poissa ja palaan x.x.xxxx, tähän tyyliin, kylätetiijätte.

Mutta voisitko rakas Automaatti ilmoittaa minulle myös sen, onko lähettämäni viesti mennyt perille? Odottaako se tavoittamaani henkilöä sähköpostilaatikossa hänen suvaittuaan palata työkoneensa äärelle, vai joudunko lähettämään e-mailini myöhemmin uudelleen?

Alexander Graham Bell
KIITOS 1847-1922

Tangokevät 2011

Trio Kiero haeskeli eilen suomalaisen tangon taikaa, Espoossa treenattiin. Menemme kesällä soittamaan Seinäjoelle kansainvälisille Cumbre Mundial del Tango -festivaaleille, ehkä myös jonnekin päin Salo-Helsinki -akselia niitä ennen. Kivaa on siis luvassa, ja tämä kevät meneekin mukavasti kappaleita sovittaessa, toivottavasti samalla myös tuoreuttaessa ja kierouttaessa.

Capiche? Ei, tämä ei sentään ole virallinen kuvamme. Janne Kuusinen (pno,acc),
Laura Miettinen (voc) ja Meri-Tuuli Saarnio (acc). Valokuva: Jari Lonka

Se on kuulkaa niin, että ei meillä ole mitään hävettävää tangon suhteen. Mitä anteeksipyydettävää on siinä, että meillä soi harmonikka eikä bandoneon? Tai siinä, että olemme aavistuksen mollivoittoisempia ja viileämpiä? Virta ei Gardelin rinnalla kalpene! Me lähdemme tekemään suomitangomme terveesti sinivalkoisia henkseleitä paukutellen. Tulee setillinen hienoja tulkintoja jo hieman unohtuneista kotimaisista tangoista. Ja jos arrogantit argit nyrpistävät nokkaa, niin potkaisen heti vastapalloon muistuttamalla mitäänsanomattomasta Quilmes-lagerista ja vaikka Jumalan Kädestä jos tarvis on.

Me saamme luvan olla yhtä eksoottisia niille kuin ne ovat meille.

Ban IBAN

"I'm not a number: I'm a free man!"

Juu, niin varmaan, tervetuloa 2010-luvulle. Pankeille ei riitä enää pelkkä pakkoavioliitto kansalaisten kanssa ja kuukausittaiset korkomyötäjäiset, vaan nyt pitää vielä olla IBAN. IBAN on moderni INRI, jonka alle ristiinnauliutuvat sinä, minä, me kaikki paitsi nallet. Pitää olla IBAN, kun se on nääs kansainvälinen standardi. Lähes kaksi kertaa enemmän muistettavia numeroita. Melkein puolet nollia. Eivätkö ne nollat olleet turhia? Että eihän niitä oikeasti tarvitse, mutta voisivathan ne olla IBANissa mukana ihan vittuukseltaan, muistamisen estämiseksi, eikö vain?

Pankeilla on takuulla myös salainen illuminati-sopimus laskuttajien kanssa. IBANia ei vahingossakaan voi ilmoittaa laskuissa selkeästi, esim. neljän numeron/kirjaimen ryppäissä, vaan IBAN-litanian täytyy poikkeuksetta olla näkyvissä pötkönä, saatananmoisena rimpsuna, jonka hiukankin suurempi-ikäluokkaiset laskunmaksajaparat joutuvat kosmoskynillään pilkkomaan pystyviivoin luettaviin osiin. Viiden vuoden sisällä pankit varmaan sopivat sakkokäytännöstä, jota sovelletaan, kun ihminen erehtyy näpyttelemään IBANinsa väärin. Ilmeisesti EU:n IBAN-keskustietokone räjähtää, mikäli ihmiset käyttävät maksusuorituksissaan liikaa välilyöntejä. Ei ole muuta selitystä. "Space - the Final Frontier!"

Sama juttu pätee viitenumeroihin. Sodomalla on oltava Gomorransa, Matilla Tepponsa. Ei yhtä ilman kahdetta.

Vuoteen 2025 mennessä luottokorttimme ovat vähintään 24-numeroisia, tunnuslukumme 12-numeroisia ja henkilötunnuksemme 37-numeroisia. Ihan vaan tietoturvasyistä. Ja tuohan moinen numeraalinen lutraus rahvaallekin pientä lohtua: pitäähän senkin päästä isoihin lukuihin käsiksi edes jotenkin. Sääliksi käy myös tulevaisuuden vesi- ja öljysotien sotavankeja, jotka eivät kidutettaessakaan pystyisi kertomaan kuin nimensä, koska numero on niin jumalattoman pitkä, inhimillisen muistikyvyn tuolla puolen.

Armeijassa oli sentään hiven järkeä tässä. Meidän täytyi toki opetella rynnäkkökiväärimme numero ulkoa (en muista enää), mutta luutnantti painotti, että monasti on tapana antaa aseelle naisen nimi.

Pankit, tämä hyväksihavaittuus käyttöön ottakaa, vink vink! Salon Seudun Osuuspankki, järjestäkää niin, että meikäläisen tilitunnus on vast'edes tuon perkeleestäsiinneen IBAN-numerosarjan asemesta Sasha Grey!

"The numbers are bad!"

Musiikista sykkeen mä suolihin saan

Musiikkivuosi 2011 alkoi kertakaikkisen upeasti, kun puolivahingossa -eli puolitarkoituksella!- eksyin Koskisen Maran monipuolista tuotantoa esittelevälle, tyylikkäälle sivustolle (klk. kuvateksti). Tämä mies on pannut uusiksi käsitteet "tanssimusiikki" ja "viihdemusiikki".

http://huokaus.org/martti/

Suosittelen tätä erityisesti Toto/Sting/Stiilidän -tuotantoarvoihin totuttautuneille, perusarvoja sisäistämättömille pop-kermapersekorville. Ei tarvita mitään kommervenkkejä, kun sisältö on näin vahvaa!

Ette tule näkemään minua vähään aikaan. Mikäli joku kyselee, olen downloadaamassa mp3:ia pitkälle kevääseen.

Kaunis valhe

Juuri kun viikonloppuna alkaa tuntua tarpeettomalta, läiskähtää eteisen lattialle Gigantin mainoslämiskä. Sen sivuilta bongaa näppärästi ne tarpeet, joiden ei tiennyt olemassaolevankaan. Kuten esimerkiksi Nokian C3-puhelimen, jonka hinnan välittömästä läheisyydestä löytyivät sanat "täysi näppäimistö". Vaikka mikroskoopin kanssa tiirailin tuotteen mainoskuvaa, en löytänyt puhelimen näppäimistöstä Å:ta, Ä:tä ja Ö:tä.

Täysi näppäimistö my ass! JustJoo, ovathan ne varmaan jossain valikoiden uumenissa, viiden painalluksen päässä. Vaan minen suostu skandinaavisia kirjaimia häpeämään ja tonkimaan miljoonitse manöövereitse! Päällipisteet esiin, suomalainen firma vielä, häpeäisitte te! Hemmettikku pitäisi muuttaa vielä tässä vaiheessa nimi muotoon Jänne Küüsinën, ihan vaan sen takia, että sitten kun osallistuisin johonkin urheilukilpailuun, saisin verisesti loukkaantuneena boikotoida koko mittelöä vain, koska atk-järjestelmä on jättänyt kirjainten päältä pisteet poie!

Siis miettikää nyt. On vuosi 2011, ja tietokoneet valvovat avaruus-, puolustus- ja avaruuspuolustusjärjestelmiämme ydinkärkiä myöten, eikä silti saada kirjainten päälle noita kahta pahaista täplää! Kun kerran nuottien peräänkin saa'aan ne pisteet, niin mikä tekee kirjaimista tuon kummenpia! Joku raja näyttää ihmisenkin kyvyillä olevan, näemmä! Tiedemiehet ovat nostaneet jossain välissä kädet pystyyn ja julkilausuneet: "Olemme keksineet vuosisatojen saatossa ydinpommit, mikrouunit, puhelimet, autot ja viheltävät tekovaginat, Kuussakin on käyty. Mutta skandinaavisten kirjainten edessä mekin olemme voimattomia!"

Taysi nappaimisto, taeysi naeppaeimistoe, tästä lähin moiset vajavaisuudet ymmärtämättä jätän, ranskalaistyyppistä arroganssia käyttöönottaen. Suomi, sauna, sisu, pisteparit, perkele! Persut, ottakaa tämä piste-juttu agendaanne, niin saatte ainakin 20 prosentin kannatuksen saletisti, seuraavissa maalisvaaleissa, VinkVink!

Baudelairea mukaillen: suuren rahan takana on aina rikos, ja halvan hinnan takana on aina valhe. "Täysi näppäimistö": kyllä meni lauantaiehtoo piloille nyt, pitää varmaan ottaa pullollinen viinaa ja sammua, kun ei lotossakaan ollut.

Hajaannuksen haikeus

Murrosikä on ylihehkutettu juttu. Jos nyt pari tissiä ja amisviikset kasvaa, niin big deal, so what, ja asianmukaisesti laskeutuneet small potatoes. Käytännössä murrosikä on siinä 20:n ja 30:n ikävuoden välillä tapahtuva havahtuminen siihen, että maailmassahan onkin kyse hologrammien ja porttikonkien raivopäisestä jahtaamisesta, jotta pystyttäisiin edes jotenkuten luotsaamaan tässä harmaasävyjen meressä. Tänä aikana ihminen oppii kantapäitse kaikki ne tärkeät asiat, jotka DDR:läinen koulujärjestelmämme on jättänyt opettamatta tai joista se on valehdellut.

Kivuliaista kasvui'istä puhuttaessa älkäämme kuitenkaan väheksykö hajaannusikää, tuota elämänhallinnallista murrosiän sukulaista, normaaliutumisen ja ihmisiksielämään rupeamisen kääntöpuolta. Hajaannusikä on noin kymmenen vuotta kestävä prosessi, jossa rakastamasi ihmisyhteisö(t) sirpaloituu ympäri maita ja mantuja, muuttuen kalentereita tuijottavaksi laumaksi kypsiä aikuisia. Heistä joillakin on yhä ajoittaisia idealismin rippeitä, mutta vain sillä ehdolla, ettei se satu omaan nilkkaan. Häissä, synttäreillä, juhannuksena ja vuosi etukäteen sovituissa tapaamisissa nähdään, mutta tuolloinkin joidenkin pitää olla huomenna kahdeksalta aamulla kotona, mikä luo levottomuuden ilmapiirin, jota kukaan ei osaa kuvailla. Tai halua myöntää. Se ilmapiiri nimittäin sanoo kaikille, että kulta-aika on takana, tervemenoa saman tien pronssikauteen.

Tietenkin hajaannusikä on luonnollinen. Hemmetti, jos meikäläinen hengaisi edelleen pelkästään muinaisten seurakuntanuori-ystävieni, inttikavereideni, tai vaikka opiskelukavereideni kanssa, olisi se oikeastaan lähinnä pelottavaa. Hajaannusiän on tapahduttava kaikille, se on otettava vastaan, vaikkei haluaisikaan.

Usein puhun "yhteisöllisyydestä" ivalliseen sävyyn, koska se on yliviljelty, kaikkialla kailotettu mantranmakuinen termi. Mutta ihminen tarvitsee yhteisöjä, oli se sitten "kaveriporukka", "ystäväpiiri", "tutut", "bändikaverit", "kollegat", vem som helst. Ongelma on vain se, ettei hän kolkytrisaisena enää pääse kovin luonteviin ja kiinteisiin yhteisöihin. Työyhteisö? Älkää naurattako, oksymoroni koko termi. Perheyhteisö? Tuttavaperheyhteisö? Harrastusyhteisö? Ehkä, mutta siinä sivussa pitää "pärjätä" eli saada rahaa jostain.

Kolmevitosuus on haastavaa aikaa. Joutuu kellimään hajaannusiän ja keski-iän ei-kenenkään-maalla, kaikki-mulle-Maassa.

"Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi" (V.A.Koskenniemi)

Totuus zombeista

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan julkaisema Maailman Kuvalehti on kerrassaan mainio, avartava tietopaketti, johon tutustuminen tekisi itse kullekin nimeltämainitsemattoman palikkapuolueen sokealle kannattajalle terää, mutta valitettavasti julkaisusta ei ole olemassa vielä tavutettua versiota. Uusimmassa numerossa oli lyhyenläntä, mutta herkullinen matkakertomus Haitista. Reissaaja Eeva Eronen oli tavannut päiväseltäs' voodoopappi Max Beauvoirin. Ja kun on voodoosta kyse, niin tottahan toki sivutaan myös kestosuosikki-aihettani eli zombeja:

"Zombien idea on ymmärretty länsimaissa aivan väärin, Beauvoir selittää. Tosi elämässä zombit eivät kävele kädet ojossa ja jahtaa eläviä – päinvastoin.

'Zombieksi tekeminen on rangaistus, joka annetaan rikollisille. Monessa maassa teloitetaan murhaajia, mutta haitilaiset ottaavat mieluummin pois halun tappaa', hän kuvaa.

Seuraavaksi hän alkaa kertoa siitä, kuinka Yhdysvallat yritti selvittää zombien salaisuutta 1980-luvulla, sillä Nasassa ajateltiin, että zombien voisi lähettää Marsiin."

Valmista leffa-ainesta, nimittäin!

Kuolemanrangaistuksen oikeutuksesta tullaan vääntämään maailmassa loppuun asti, ja aihe on jo kauan ollut kusenpolttama, joten emmekö voisi alkaa keskustella zombie-rangaistuksesta, tästä hyvinkin tehokkaan tuntuisasta sanktiosta? Eikö tämä toimisi myös raiskaajille, pedofiluksille ja talousrikollisille? Luulisi. Kannatan! Kaikkea, mihin liittyy zombeja, kannatan!

Maailman Kuvalehti löytyy myös ilmaiseksi netistä: http://www.kepa.fi/maailman-kuvalehti. Jos tykkää pysyä kartalla siitä, mitä planeetallamme tapahtuu ja miksi, muttei välitä matkustelusta tahi Viikkolehden vasemmistopainotteisuudesta, suosittelen MK:ta mukisemati, se sopii myös minkkiturkkiämmille. Ja melkeinpä uskaltaisin myös lyödä vetoa siitä, että joku on takuulla joskus vittuukseltansa tilannut tämän lehden Björn Wahlroosille...

Onnea etsimässä

Kun kansalainen pystyy suhteellisen pienillä asioilla ja yksittäismomenteilla tekemään "arjeksi" kutsumastaan valveunesta hyvinvointia halutessaan läpi vuorokauden, ollaan hyvin lähellä "onnea". Näin ainakin luulisin.

Tammikuussa 2011 saa yksittäinen ihminen, vaikka ihan työtävieroksuva köyhäilijä, olla lumituiskuisana pakkaspäivänä lämpimässä, noin 20-asteisessa tilassa. Jo katto, seinät ja lämpö riittäisivät monelle maailman ihmiselle kodiksi. Mutta tällä samaisella yksittäisellä ihmisellä on mahdollisuus myös ottaa jääkaapistaan pullollinen itäanatolialaista (= Turkki), Öküzgözü-rypäleistä tehtyä punaviiniä ja nauttia alternatiivista, toffeejälkimakuisesta karvakäsieksotiikasta. Alko, 7,89€, mainio viini!

Tämän jälkeen hän voi avata kirjoituskoneen, matkatelevision ja pizzalaatikon ristisiitokselta näyttävän futuristisen laitteen, ja muutamalla näppäilyllä katsoa japanilaisen "Nami Nami" -rintaliivimainoksen.

Viini löytyy täältä ja naminamit täältä.

Notta sitähän minä tässä vaan että tokkopa tarvitse kenkään yhtään ihmetellä, miksi kiljoona ihmistä haluaa päästä tähän etuoikeutettuun, puhtaaseen veteen ulostavien hannuhanhien maailmankolkkaan, jota korruptoituneet paikallisviranomaiset ja puolisotilaalliset joukot eivät ole vielä tärvelleet. Hinnalla ja keinoilla millä hyvänsä. Minä ymmärrän. Ei tarvitse olla mirjapyykkö ymmärtääkseen. Ei edes astridthors. Sanapari "ecce homo" ansaitsee jälleen kerran tulla mainituksi.

Shit-city Salo I

Otsikko ei ole tuulesta temmattu. Se juontaa juurensa 80-luvulle. Salon ainoa (ja takuulla myös pitkäaikaisin) "graffiti" oli Helsingintien ja Kirkkokadun risteyksessä sijainneen vakuutusyhtiön kivijalassa, ja ko. spraymaali-kannanoton teksti käsitti ym. otsakkeen kaksi ensimmäistä sanaa. Kukaan ei edelleenkään tiedä, kenen aikaansaannos tämä legendaarinen taideteos oli. Järjestysluvun olen katsonut tarpeelliseksi lisätä perään, koska blogitekstejä tulee tästä aiheesta vastaisuudessa hyvin todennäköisesti lisää.

Kotikaupunkini -talouksiin on postitettu "Kulttuurisalo" -niminen lehti. Julkaisu on osa Salo 2011 -kampanjaa. Silmiinpistävän tyylikkäästi taitettu lehti sisältää erittäin asiallisia artikkeleita, jotka eivät tosiaankaan kerro pelkästään taidenäyttelyistä tai oopperoista. Lehden teossa on hienosti sisäistetty se jalo tosiasia, että loppupeleissä kaikki on kulttuuria, sen eri osa-alueita.

Mikä on tietenkin saanut trollit liikkeelle. Kaksikin näppäräsormista kujeilijaa tuomitsi tänään Salon Seudun Sanomain tekstiviestipalstalla kulttuurin tämänkaltaisen, kalliin näkyvyyden 160 merkillään. Mikäli joku pokkana ehdottaa, että tämänkin lehden painokustannukset olisi voinut ennemmin käyttää urheilupuiston jääkiekkokentän jäädyttämisen, niin eiköhän tämä "joku" ole jonninmoinen fantasiaolento. Painettu kulttuuri on urheilulta pois: juupa juu ja liiba laaba, hyvä yritys, lukion pojat! Ei kukaan tosissaan enää noin tyhmiä latele. Kotikaupungistamme on nimittäin vuosikymmenten myötä kehittynyt kouluesimerkkimäinen Culture-City Salo. Syvällä sisimmässämme me salolaiset rakastamme kulttuuria ja taiteita, iloiten siitä, että se edes joskus tulee ihmisten koteihin ja verkkokalvoihin. Emme me ole olleet pelkkää Nokiaa enää pitkään aikaan! Olemme myös suunnattoman ylpeitä siitä, että näinä vaikeina aikoina pystytään pitämään yllä prosenttitaide-periaate. Salon kulttuurin näkyvyys luo uskoa ihmiseen, humaaniuteen, ihmisyyteen ja homouteen. Poissa ovat vilppi, kateus ja numeraalinen palikka-ajattelu!

Salo on Varsinais-Suomen kulttuurihelmi, mitä nuo koululaiset välillä nyt vähän pilailevat tekstareitse. Muuttakaa tänne! Kaikki!

Synnintekijän tunnustukset

AiJumal'! Hesarin sivulla oli uusi hiilijalanjälki-testi! Semmoinen on ollut jo parisen vuotta sitten linjoilla aiemminkin, mutta pakkohan tässä oli revanssi ottaa.

Ei uutta auringon alla, en päässyt highscore-listalle. Perisyntini on edelleen se, että minä, yksi ihminen, asun yksin, 80 neliön kolmiossa. Ilmeisesti aikaansaisin hyväksyttävämmän hiilijalanjäljen, jos minulla olisi vuokralla erillinen, lämmitetty työhuone jossain, minne joutuisin todennäköisesti menemään autolla.

Jostain syystä perhepolitiikasta ja jälkikasvustakaan ei testissä kysytty.

Testin jälkeen sai halutessaan klikata linkkiä, jonka kautta olisi saanut Fortumilta tarjouksen vihreästä sähköstä.

Linkola tuu apuun.

Masokismiko parhautta?

Asensinpa sitten muutamaksi päiväksi kannettavaani NetHackin, joka on monen mielestä paras koskaan tehty peli. Kyseessä on teksti/merkkigrafiikalla toteutettu käsittämättömän laaja ja ennen kaikkea ilmainen roolipeliseikkailu, jossa vaelletaan luolastoissa etsimässä Yendorin amulettia omalle jumalalle uhrattavaksi.

"Maailman parhaan pelin" on pelannut läpi hyvin harva. Syy on se, että NetHack on pelaajaparalle armoton. Läpipeluuseen tarvitaan vähintään viisinumeroinen määrä pelikertoja. NetHackin pelaaminen perustuu pelkkään kantapään kautta pakko-oppimiseen, miljoonan näppäinkomennon kanssa ähräämiseen ja jatkuvaan kuolemiseen. Potkitaan ovia, hierotaan lamppuja, tapetaan momstereita, juodaan lähteistä. Välillä arvaillaan, mitä taikakääröjen lukemisesta tai taikasauvoilla huitomisesta seuraa. Monasti kuolema. Juuri kun on saamassa hiukankin voimaa, gloriaa ja tietoa, kuolee nälkään. Jos tällöinkin sattuu olemaan ruokaa mukana, putoaa sattumanvaraiseen kuoppa-ansaan ja kuolee. Pelitilanteen voi tallentaa vain kerran. Iloisia pelihetkiä!

NetHack, tuo tietokonepelien "Alastalon salissa".

NetHack oli koneellani siis muutaman päivän. Luulenpa, etten sitä koskaan enää pelaa. Pelin pitää viihdyttää, palkita, siinä pitää saada edistyä, se ei saa ottaa itseään liian vakavasti. NetHackin tuhannet näppärät viittaukset eri jumaltarustoihin, historioihin, SciFiin ja fantasiamaailmoihin eivät kompensoi ainakaan meikäläisen kohdalla pelikertojen myötä kumuloituvaa frustroitumista.

Tiedän, että en saisi olla tässä asiassa tätä mieltä, mutta elämä on liian lyhyt NetHackille. 20 vuoden kuluttua joku toinen lihava ruutupaitainen jätkä varmaan kirjoittaa tämän saman blogikirjoituksen World of Warcraftista.

Musiikkitietoiskias @ Mikseri.net

Ylöslatasin viime kesänä Rondo FM:lle tekemäni "Musiikkitietoiskias" -radiosekoilut Mikseri.netiin. Kuunneltavaa joksikin aikaa, jos vain mielenterveys kestää, vinkvink. 45 showta, á 3-5 minuuttia.

"Musiikkitietoiskias" oli osa Jussi Paasin luotsaamaa "Rondon aamu" -lähetystä

Ohjelmat löytyvät täältä: http://www.mikseri.net/artists/?id=134067

Varauksetonta hehkutusta II: Cowboy Henk

Sallinette minun tuoda tässä välissä esiin sarjakuvan kadotettu helmi, joka on viimein saatu tähän maailmankolkkaan. Belgialaisen parivaljakon Kamagurka-Herr Seele mestarillinen Cowboy Henk on viime vuoden paras käännösalbumi, kustantajana Huuda Huuda. Pienkustantamoilta ne helmet löytyvät, m.o.t., kun suuret näyttävät vain keskittyvän julkaisemaan kaikenmaailman islantilaista tikku-ukkoschaibaa kovissa kansissa ja näin loukkaamaan sarjakuvan ystäviä.

www.huudahuuda.com

Vuonna 2011 sana "absurdi" on vedetty lokaan jo kauan sitten. Kaikenmaailman analfabeetit yliviljelevät adjektiivia ymmärtämättöminä niin, ettei se ole pitkään aikaan enää tarkoittanut oikeastaan mitään. Kun BB-Henna fornikoi yön pimeinä tunteina BB-Nikon kaa klownimaski pääsä, hän hihittelee seuraavana aamuna että voivittu kunmä olin apsurdi.

Cowboy Henkin kohdalla sana ansaitsee kuitenkin tulla lausutuksi ja sen kunnia palautetuksi. Tämä selkeän viivan (anti)sankari syntyy, kun Elvis ja Tintti panevat. Albumin (anti)tarinat ovat täynnä häkellyttäviä, terrygilliammistisia oivalteita. Välillä toki on tyhjäkäyntiä, mutta parhaat jutut ovat ihan tappokamaa ja taidetta.

Esimerkki terveHenkisimmästä päästä

80-luvun vitsien loppuhuipennuksia

Funkloristiikkaa opiskeleva ystäväni tekee väitöskirjansa 1980-luvun huumorin diskurssianalyysistä. Tavoitteenaan hällä on päästä ykkösellä läpi ja käyttää surutta tohtori-korttia saadakseen mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman helposti mahdollisimman äkkiä. Vanhoista Apu-lehden Nitrodiskoistakaan ei kuulemma löydy täydennystä seuraaville 80-luvun vitsien loppuhuipennus-fragmenteille, jotka em. ystäväni löysi orimattilalaisen mummon kuolinpesän huutokaupan sideshow'sta. Koska Internetistä on mahdotonta löytää mitään viisi vuotta vanhempaa kulttuuria, joutuu hän nyt turvautumaan ihmisiin, yhteisöllisyyteen, talkoohenkeen ja vuorovaikutukseen. Tiedätkö Sinä, miten seuraavien vitsien alut/juoni menevät? Jos, ilmoittele!

1) "Käykö, että maksan 50 markkaa?" ehdotti Kalso Ylipullille: "Bulaua ja Kogleria viedään ambulanssilla sairaalaan, ja sinne on kolme kilometriä!"

2) Hetken laitetta katsottuaan Harri Hursti tokaisi mummolle: "Tämä on mikroaaltouuni ja tuo toisessa huoneessa on mankeli."

3) Puolen tunnin päästä Turkka ja Parviainen tulivat saunasta helakanpunaisina nolon Törhösen luo. "Mitäs sää nyssilleen?" hörisi Turkka vahingoniloisena. "No kun löylyhuoneen kello edisti!" vinkui Törhönen.

4) Kävi kuitenkin niin, että Saarela selätti Kinnusen alle minuutissa. Saarela oli kahareisin Kinnusen päällä naama irvessä ja tokaisi: "Olisipa sinunkin kannattanut vaan juoda se appelsiinimehu."

5) Laittautumisessa meni pitkälti toista tuntia. Kun Kirka viimein saapui paikan päälle, lavalla oli soittamassa Herrey's.

6) K-kaupan Väiski teki puliukolle herkullisen katkarapukeiton, palasi, ja sanoi: "Tässä sinulle katkaisuhoitoa."

7) "Miten voi gulassi maksaa 20 markkaa?" ihmetteli Kalle pöyristyneenä tarjoilijalle. Hän vastasi tyynenä: "Koska se on Erno Rubikin suunnittelema."

8) "Onko keihästettävää?" vastasi tuohtunut Lillak tullimiehelle.

9) Stig lupasi tuurata Bennyä, mutta vain sillä ehdolla, että keikka tehtäisiin nimellä SAAB.

10) Kalle joi litran Rymd-mehua. Kaverit antoivat hänelle kymmenen markkaa.

11) Jo hieman tuohtunut Kalle otti tarjoiltavakseen kolmannen wieninleikkeen. "Katsopa nurkkapöytään", vinkkasi kokki, ja vasta sitten Kallelle selvisi. Pöydän varannut asiakas oli Sam Inkinen, ja laatikko oli kannettava puhelin.

Läiky kahvi Auran rantain

Taas tuli kohdattua moukkamaista kahvilakulttuuria voi etän että. Paikkana Suomen Turku, linjuriasema. Oli rempattu sisätilat kuntoon, kelpaisi presidentinkin tulla. Ei muuta kuin kuppi käteen, suoraan kassattaren luo, kahvi kuppiin, maitovara. Mutta mitvit!: missä maito? Missä kahvilisukkeiden metallikannu-duo jalustoineen? Eikö osunut silmään? Sokea piste? Loppu? Juuri kun olin avaamassa suutani kysyäkseni, missä maito, niin täti käänti selkänsä venäläisellä palveluhenkisyydellä!

Sitten löytyi. Aivan tarjotinluiskan alussa, kymmenen metrin päässä, horisontissa, kylmäaltaasta se maitotölkinperkele pilkisti. Ei muuta kuin siksak takaisin mölkky hakemaan. Muttei jäänyt hyvä mieli, siitäkään huolimatta, että aseman linjurikuulutuksia edeltävä suuri terssi -intervallinen "Pim-pom" tuo aina mieleen kappaleen "Georgia On My Mind" alun!

Ihme neuvostomeininki. Liikunnallistava vaikutus. Että oikein kahvia maitoon! Voiko sen sanoa toisinkin? Kyllä voi, muttei kannata! Black and white, päinvastainen on kahvirasismia. Ruuhka-aikoina porukka varmasti seilaa jonossa miten sattuu, kun sumppi ja maitu ovat mailin päässä toisistaan, ja vielä väärässä järjestyksessä. En minä pullakahvejakaan nauti niin, että kaadan kupista kahvin pullan päälle!

Turkeleen perkulaiset, "Kulttuuripääkaupunki 2011" my cunt! Ei tule Turku-kuvan kiillottaminen onnistumaan niin kauan kuin muualtabussillatulleet toivotetaan tervetulleiksi näin pölvästillä kahvitutuksella. Onneksi en käytä kahvin kanssa sokeria. Se olisi varmaan täytynyt hakea Portsasta saakka.

Voisivat ottaa ex-pk-seutulaiset Pariisista mallia stn! Siellä Rue la Chattounella on ihan eri meininki. Toinen toistaan viehättävempiä, ilmastoituja kahviloita, santsikuppi ilmainen, santsin santsista asiakkaalle maksetaan 50 senttiä juomarahaa! Latte, espresso, cortado, con leche, senza leche, käden ulettuvilla maito, kerma, vaikka korjauslakka, jos asiakas haluaa! Kaikilla tarjoilijoilla, myös miespuolisilla, on hyvä perse + kestohymy, ja tarvittaessa he myös syöttävät asiakkaalle croissantteja nonstop kaupanpäälle. Iso kahvi (0,9 litraa) maksaa euron, ja kahvilaadun saa valita kymmenestä eri lajista. On kolumbiaa, keniaa, andia, amazonasia, brasiliaa, vaikka lekasoraa, jos asiakas haluaa! Pannulliset vaihdetaan noin kymmenen minuutin välein, jotteivät kahvit pääse hapottumaan. Musette soi, ja välillä viiksekäs kahvilamestari tulee varmistamaan asiakkailta, onko kaikki hyvin. Mikäli jokin leivonnainen on loppu, saa asiakas mennä hyvitykseksi takahuoneeseen tai lavatööritiloihin jyystämään vapaavalintaista kurtisaania. Lapsille on pallomeri, limsaa ja karkkia.

Palvelua, perkele!

Varauksetonta hehkutusta I: Harry Egipt

Taaksejäänyt vuosi 2010 huipentui ultimaattiseen extreme-dvd-kokemukseen. Tuli katseltua virolaisen Harry Egiptin vanhoja tv-mainoksia putkeen. En varmaan koskaan aiemmin ole vahdannut minkään dvd:n sisältöä kahta kertaa peräkkäin. Ensin ilman tekstejä, sitten vasta (enkku)tekstityksin. Vatsanaurujen määrä oli järjellä käsittämätön. Huutonauraa ei voinut, koska kerrostalossa sentään oltiin.

Tämä on ehkä paras DVD, joka minulla on.

Näitä Egiptin neuvostoaikaisia, lännen dekadenssia ja hedonismia tavoittelevia kulttipätkiä löytyy YouTubesta jonkin verran, esimerkiksi ikimuistoinen "Kanahakkliha" -mainos. Sen nähtyään ihminen ei ole enää sama kuin puoli minuuttia sitten.

Hankkikaa ihmeessä tämä tv-reklaamifilmikokoelma, jos hyvähuono on teille mieleistä! Sisältää myös mm. Jambalaya-appelsiinit, kokeellisen panimon, diaprojektoreita esittelevän Stanley Kubrickin, Kakkaopuddingin sekä pesujauhemainoksen funk-ääniraidalla!

Oman DVD:ni sain Levykauppa X:stä orgastiseen hintaan 9,95€. Vinkvink!

Minoon niin onnellinen nyt. Yxi Jannen paras tavara. "Viro on semmoinen maa jossa kouluissa ommellaan koko ajan ja välillä ne syö ihan hirveesti omenia." (Janne, 35 v.)

2011

Äh. Ei vieläkään.

Viiden aikaan aamulla kävelin Salosta kohti Halikkoa lumisateessa. Hö. Ei edes liukuhihna-jalkakäytäviä joka paikassa. Jalkaa joutui edelleen panemaan toisen eteen! Ratiritiralla, kaupunki uinui, autot kulkivat edelleen bensalla, tästä oli bladerunner kaukana. Joku lauleskeli Turuntiellä porttikonkissa "Akselin ja Elinan häävalssia" ja "Hummani hei":tä. Ei edes RoboPoliiseja, yksi kämäinen mustamaija, ihmisiä sisällä. Onpa kämäinen 2011! Taas yhden SciFi-vuosiluvun antikliimaksi! SciFi-vuosiluvut alkoivat 11 vuotta sitten. 2000-jotain! Ja nyt: 2011! Missä hopeanväriset, tiukat kansalaishaalarit? Missä vedyllä toimivat ilmakiiturit, maailmanrauha, cyborgit, soluttautuneet alienit, JetPakit, teleportit, anuksen kautta operoitavat integroidut Nokia-kännykät? Mikä hemmetin "2011" tämmöinen oikein on? Joku oksentaa Hämeentien ja Annankadun kulmassa, 100 metrin taksijono Horninkadun tolpalla, käteisellä maksetaan yhä.

On tässä mulla tulevaisuus.

Tieteiskirjailijat: tehkääpä niin, että sijoitatte tarinanne vastedes vähintään 1000 vuoden päähän, niin ei tarvitse hävetä jatkuvasti tätä oikeaa, toteutunutta 2000-lukua. Toivottavasti edes ensi vuonna tulee se luvattu mayojen maailmanloppu. Ilman, että Roland Emmerich ohjaa. Ja jos ei, niin satsatkaamme vuoteen 2048. Siinä on siistin kuuloinen vuosi, maistelkaapa. Silloin on jo varmasti siirtokunta vähintään Marsissa eiksje. Ja virheistä ollaan opittu.

Ja vuonna 2525 on hammasharja tarpeeton. Sen kyllä uskon. Realistista, maltillista visiointia. Kiitos Robin.

MHP

Miehen Hyvä Perse on oksymoroni. Voi olla, että olen jäävi, kosk' olen (heteronormatiivinen) mies, mutta hei: ei miehen perse voi olla hyvä, koskaan, missään olosuhteissa!

Millainen on Miehen Hyvä Perse (myöh. MHP)? Naiset, vastatkaa! Miksen ole koskaan saanut Teiltä selkeää vastausta? Aina vain sitä salaperäistä (sic) mimiikkaviuhdontaa, onomatopoetiikkaa ja hihittelyä! Salaatteko jotain? Pelkäättekö sitä, että tarkasta tiedosta inspiroituneena alan treenata pakariani, ja jonain päivänä, kun perseeni on riittävä, tuttavuutemme platoninen sujuvuus tärveltyy kaiken pilaavaksi seksuaalisuhteeksi? Luulenpa, että!

Aina Te puhutte vain niistä iänikuisista harteista, hiuksista, kynsistä, spanielitukasta ja lapaluista. (Pippelistä ette tietenkään koskaan puhu muulloin kuin keskenänne wc:ssä, ihan saletisti.) Mutta se perse: millä ihmeen mittarilla tai klausuulilla mittaatte MHP:n? Pätevätkö mittuuseen samat formut ja schabluunat kuin ne, millä me miehet arvioimme naisen persettä? Tokkopa! Mikä se MHP:n ide fixé on? Homot, auttakaa! Vai kannattaako Teidänkään, oletteko jäävejä liioin, puolueettomia, seksuaalisuuden Sveitsi?

Mainittakoon tässä vaiheessa kesän 2010 Pori Jazzeilla kohtaamani erikoistapaus. Lauteilla oli uusi Dallapé-kokoonpano, mutta musiikkinautintaani disturboi huomattavasti edessäni ollut pariskunta, jossa miehellä oli parempi perse kuin naisella! Varmistin tämän vielä mies(puoliselta)ystävältäni. Minulle suotakoon oikeus todeta, että miehellä voi toki olla parempi perse kuin jollain puolinaisella, mutta hyvä se ei ole ikuna! Ja obs: Tämä laitettakoon aivojeni feminiinin viisiprosenttisen piikkiin myös.

Miehen Hyvä Perse (aik. MHP). Tavoittamaton. Saavuttamaton. Määrittelemätön. Jumalan random-lahjana meistä onnekkaimmille suoma. Ikuiseksi jäävä, kaiken maskuliinisen tajunnan ja järjen ylä- ja ulkopuolinen mysteeri meille Y-kromosomin omistaville.

Miehen perseen hyvyys on darwiniaaninen mahdottomuus. Piste.

En minäkään, arvon naiset, kehu Teidän viiksiänne.